Timo Soinin ote kirpoaa
En ole pitänyt keskusteluyhteyttä Timo Soiniin. Olen tavannut hänet vain kerran, vuoden 2015 lopulla Brysselissä.
Puhuimme muun muassa Suomen euroeroa koskevasta kansalaisaloitteesta. Timo lupasi, että Perussuomalaiset antaa edustajilleen vapaat kädet, kun asiaa eduskunnassa käsitellään. Saman lupauksen antoi myöhemmin Sampo Terho. Lupaukset eivät pitäneet. Aloite haudattiin perustuslakivaliokuntaan nimenomaan Perussuomalaisten tahdosta.
Omien kokemusteni nojalla varoitin Timoa luopumasta puolueensa johdosta. Hän on kertonut saamastaan neuvosta myös julkisuudessa. Kun Timo kuitenkin nyt luopuu, ratkaisuun täytyy olla hyvin painavia henkilökohtaisia syitä.
Oman urani pahin virhe oli, että luovuin Keskustan puheenjohtajuudesta vuonna 1990. Uskoin, että puheenjohtajakaudellani muotoutunut poliittinen linja olisi jatkunut. Uskoin, että olisin voinut edelleen kuulua puoluetta johtavaan sisäpiiriin.
Yllättäen syntyi kuitenkin median tukemana liberaalien vakava yritys valita puolueen johtoon Eeva Kuuskoski-Vikatmaa. Esko Aho voitti hänet niukasti toisella kierroksella. Seppo Kääriäinen putosi ensimmäisellä.
Jos Eeva olisi voittanut, Keskusta olisi kokenut samankaltaisen kohtalon kuin Mari Kiviniemen johdolla kaksi vuosikymmentä myöhemmin.
Seuraajakseni valittu Esko Aho liittoutui yllättäen niiden kanssa, jotka olivat minua puheenjohtajakaudellani kampittaneet. Pääministerinä Aho jatkoi Mauno Koiviston johtamaa vahvan markan politiikkaa ja ryhtyi viemään Suomea Euroopan unioniin.
Hyvää ei Timolle lupaa myöskään Matti Vanhasen kokemus. Kun Matti yllättäen ilmoitti vuoden 2009 lopulla luopuvansa Keskustan puheenjohtajuudesta, hän tarjoutui jatkamaan pääministerinä. Tämä ajatus ei saanut tukea. Lahden kokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Mari Kiviniemi, josta tuli saman tien myös pääministeri.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Keskusta koki historiansa pahimman vaalitappion, kovemman kuin vuonna 1970. Luottamus palautettiin seuraavan vuoden presidentinvaaleissa, joissa otimme Timonkin kanssa mittaa toisistamme.
En usko, että Timo Soini pystyy hallitsemaan sitä prosessia, jonka hän on pannut liikkeelle. Hänen otteensa kirpoaa. Eroilmoituksen jälkeen hän on rampa ankka, ”lame duck”.
En usko, että Soini pystyy jatkamaan ulko- ja Eurooppa-ministerinä. Puolueväen tyytymättömyys maahanmuutto- ja Eurooppa politiikkaan kohdistuu nimenomaan häneen. Puolueen sisäisen valtataistelun tuoksinassa hallituspaikatkin saattavat mennä jakoon.
Puheenjohtajan vaali läpivalaisee puolueen. Populistisena liikkeenä se on koonnut yhteen erilaisista syistä tyytymättömiä suomalaisia.
Perussuomalaisten sisällä linjat käyvät pahasti ristiin. Tämä näkyy mm. suhtautumisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Puolueväen runkona ovat Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vankat puolustajat. Puheenjohtajaehdokkaista Jussi Halla-aho ja Sampo Terho kuitenkin kannattavat Nato-jäsenyyttä.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Timo Soini ja persutkin joutui lopultakin myöntämään hallituksessa ettei hekään pysty perumaan Kepu,kok sopimuksia mitä on tehty -92-94 EU ja EMUSTA ja -09 Kreikan vipeistä.
Ilmoita asiaton viesti
Toiset ymmärtävät jättää paikkansa, toiset eivät ymmärrä koskaan.
Väyrynen voisi kokeilla sitä vesiämpäritestiä omasta korvaamattomuudestaan: Laitetaan ämpäri täyteen vettä ja painetaan sormi veteen. Jos sormea pois otettaessa veteen jää kuoppa, olet korvaamaton.
Ilmoita asiaton viesti
Laitoin täyden vesiämpärin illalla parvekkeelle pakkaseen. Aamulla nostin sisälle ja painoin sormeni siinä olevaan jäätyneeseen veteen. Kuoppa jäi.
Siis olen täydellinen ja korvaamaton jollekin. Ehkä tälle puheenvuoro palstalle.
Ilmoita asiaton viesti
Totta Mooses, omia kokemuksia pitää kertoa, suomalaisethan kuolevat vaikka väärään suolaan, jos lääkäri niin määrää.
Silti ennen matkaa kävin Espoossa lääkärille kertomassa löytäneeni ratkaisun vuosikausia kiusanneeseen närästykseen, jota en koskaan koe Roomassa. Murheet väistyivät kun korvasin jodipitoisen suolan merisuolalla! Joku väitti netissä ettei ainakaan Englannissa jodia lisätä suolaan, Ehkä ei Italiassakaan?
Mitattuaan kolesterolia lääkäri kehotti syömään vihreitä tuotteita, mutta sehän on aika työlästä. Helpotus löytyi Rooman kahviloissa yleisesti käytettävästä tehosekoittajasta (centrifuga). Kokeiltuani kerran ns. smoothieta (porkkana, applesiini, sitruuna) yllätyin, ettei se olekaan vain nuorison vllitys.
Niinpä ostin Tokmannista tarjoussekoittimen huomatakseni päteväksi vehkeeksi. Esim. porkkkanasta, banaanista ja vähäisestä maidosta se jauhaa maukkaan juoman joka siirtää näläntunnetta! Nyt just luin jonkun englantilaisen tutkijan havainneen saman nälänlykkäyksen smoothiella! Suosittelen.
Parissa viikossa paino on pudonnut parisen kiloa, joskin pyöräilyn aloittaminen vaikuttanee oman osansa.
Ilmoita asiaton viesti
Eli lääkäri ei saanutkaan boonuksia lääkefirmalta kun et ottanut mömmöjä käyttöön ?
Juu ei saanut minultakaan .Kas kun kolestroolilukuja on sormeiltu alemmaksi mitä niiden pitäisi olla jotta lääkkeet kävisi kaupaksi.
Toiseksi yli 70v ne on aina korkeampia kuin nuorilla.
Ja jos suvussasi ei ole sydän eikä valtimotauteja perinnöllisenä tautina
et niihin myöskään sairastu.
MTK Tukipolitiikkaa harjoittanut P.Puskan ”Karjalaprojekti” oli vain
vain tarkoitus lisätä Raision ”kissanrasvan” kevytlevitteiden tuottoja.
Äitini veti leivänpäälle sentin ehtaa voita,parisentin ylikypsää siankylkeä eikä 89v tietoakaan kolestrooleista.
Vaikka aihe ei kuulunut otsikkoon ,niin sivuaa se sen verran että oman järjenkäyttö on sallittu edm kuin myös vaalilupauksien uskomiselle.
Ilmoita asiaton viesti
En ole pitänyt keskusteluyhteyttä Timo Soiniin.
Olisi ehkä kannattanut. Aiotko muuten osallistua PS:n pj-vaaliin?
Ilmoita asiaton viesti
[09062012][13032016]
Kaataako Paavo Väyrynen Timo Soinin?
”PS puolueen puheenjohtaja ja nykyinen ulkoministeri Timo Soini kehui mediassa, ettei Paavo Väyrynen ole uhka perussuomalaisille – oli tai ei, niin Väyrysen ulkoasianhoitokokemus on valtavasti suurempi kuin Soinilla. Väyrynen on enää ainoa vaikuttaja poliitikoista, joka haluaa markan takaisin – vaikka kelluvana.
Väyrynen kantaa lisäksi salaperäisesti pitkäaikaisimman presidenttimme salaperäistä perintöä – Soinikin ihailee kuullun mukaan Kekkosen mentaliteettia ja tuon aikaista voimaa.
Kirjoitus MTV’ sta ~ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/soini-… –
…
[U] Kansalaisliikehdintä on alkanut
9.6.2012 |… ”
Jatkuu linkin ~ http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213570-… – alta.
…
Juuri nyt todettuna —
Muistamme, että PS on puolipettänyt kaikki kolme kovaa teesiään:
– Ei Natoon
– Markka takaisin
-Ero EU’ sta
Sen sijaan Väyrynen kannattaa näitä – edelleen!
Ilmoita asiaton viesti
Totta.Vaikka itse ministerinä oli noista hallituksessa sopimassa -92-94.
Nato taas kuului jo ensimmäisiin sopimuksiin minkä kautta EU mentiin .
Jo -70 luvulta lähtien ETY-sopimuksella Kekkosen aikana.
Maastrchtin sopimuksessakin -92 Pilari II-yhteinen puolustus.
Viittaa kai NATOON vastapainoksi Varsovan-liitolle ja idän vallasta Berliinissä ja Balttianmaissa.
Hyss,hyss sitä ei saa puhua ääneen.
– Mutta nyt kun SDP pressaa ei enää ole vastustamassa sinne voidaan luikahtaa sopimusten mukaan .
Kansaahan ei tarvitse kuunnella ,valtakirja on annettu jo eduskunnalle ja hallitukselle vaaleissa,päättää kansan puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
JK. Tais lipsahtaa tuo Nato totuus myös Soinilta -15 Kreikan III-tukipaketisskin. ” Kun se on niin vaikeeta (tukipaketit vastustaa) kun kyse on myös ”turvallisuudesta”! Nato?
Harmi kun turvallisuudesta ei ollut kyse kun Kataisen hallituksen vippejä PS vastusti-12?
Ilmoita asiaton viesti
”Muistamme, että PS on puolipettänyt kaikki kolme kovaa teesiään:
– Ei Natoon
– Markka takaisin
– Ero EU’ sta”
Näinhän se on. Soini puhui vuosia sitten että olisi käytettävä tilaisuus hyväkseen ja hypättävä brittien brexit-junaan. Hiljaista on ollut vaalien jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Timo Soinin strategiavastaava Matti Putkoseen henkilöityvä pehtooriajattelu jatkuu Sampo Terhon voittaessa: kartanoiden tilusten turvajärjestelyt hoidetaan isäntäperheen asustellessa ulkomailla; tyttärien ratsutilalla Saksassa tai poikien golfaillessa Espanjassa.
Kyllä kansa maksaa!
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa ei ole politiikassa yhtään aktiivia, joka olisi korvaamaton. Meillä ei jostain syystä synny uskottavaa ja näkemyksellistä valtiomiesainesta poliittisessa järjestelmässä enää.
Jotain on pielessä. Onko kyse tasapäistämisestä. Välkyt työnnetään syrjään ja tilalle jää keskinkertaisuuksia äänestämään eli tekemään surkeita kompromisseja toisensa jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Reaalisosialismissa valta ei ole poliitikoilla. Aivan sama, keitä valitaan eduskuntaan tai kunnanvaltuustoihin, kommunistit päättävät.
Ilmoita asiaton viesti
Kuultiin kallioiden halkeilevan ja vuorten järkkyvän, kunnes Kokoomus tuli järkiinsä ja otti Hjalliksen.
Ilmoita asiaton viesti
Kultuurien kukoistukseen ja kuolemaan perehdyin tässä eräänä päivänä katsoessani Wikipediasta upporikkaan italialaisen mesenaatti Chigin taustoja.
Hän loi 1500-luvun alussa mittaamattoman omaisuuden alumiinikaivoksilla nauttien paavin suojelusta. Siis aikansa talvivaaralainen?
Hänenkin sukunsa näivettyi ajan myötä rikastuttaen meidän mahdollisuuksiamme nauttia reneasanssitaiteen helmistä.
Ilmoita asiaton viesti
Trumpin pääneuvonantajaksi mainittu, työväenluokkaistaustainen Steve Bannon on muistellut työaikaansa Goldman-Sachs investointipankin palveluksessa sanoen ilmapiirin siellä olleen samalla tavalla kaverillisen verenhimoinen kuin hänen aikaisemmassa työssään USA:n sotalaivan komentosillalla. Kukaan ei siellä halunnut hävitä.
Ministeri omistajan ohjauksessa uhkaa maailman rauhaa! Mitä Pekka Haavisto, rauhan mies, siellä teki?
Ilmoita asiaton viesti