Uusia käänteitä

Kansalaispuolueen sisäisten kiistojen selvittelyssä on tällä viikolla koettu uusia käänteitä.

Alkuviikosta loppui määräaika, jonka puitteissa oli mahdollista valittaa Hämeen hallinto-oikeuteen siitä Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) päätöksestä, jolla minulle myönnettiin oikeus kutsua koolle Kansalaispuolueen ylimääräinen yleinen kokous yhdistyksen hallituksen vaihtamiseksi. Kävi ilmi, että valitus oli tehty jo 7.7., mutta kesälomien vuoksi se lähtee AVI:iin vastineen antamista varten vasta ensi viikolla.

Valitus johti siihen, että yksitoista Kansalaispuolueen jäsentä nosti eilen kanteen 20.2. puoluehallituksessa tehtyjen jäsenten erottamisia koskevien päätösten ja 3.3. klo 16.15 pidetyn vuosikokouksen mitätöimiseksi.

Kanne perustui yhdistyslain 33 §:n toiseen momenttiin, jonka mukaan ”mitätön on myös päätös, joka vähentää yhdistyksen jäsenellä sääntöjen mukaan olevaa erityistä etua yhdistyksessä taikka sisällöltään tai päätöksentekotavaltaan olennaisesti loukkaa jäsenen yhdenvertaisuutta”. 

Tänään Helsingin käräjäoikeus yhdistyslain 34 §:n perusteella määräsi 20.2. tehtyjen erottamisten ja 3.3. vuosikokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpanon keskeytettäviksi.

Jäsenet nostivat kanteen sen vuoksi, että heillä ei näyttänyt olevan muuta mahdollisuutta saada itselleen oikeutta.

Helsingin käräjäoikeuden 18.6. tekemä päätös, jolla minun kanteitteni perusteella annetut täytäntöönpanon keskeytysmääräykset 20.2. pidetyn hallituksen kokouksen ja 3.3. klo 16.15 pidetyn vuosikokouksen osalta purettiin, näyttää viittaavan siihen, että jäsenten oikeudet eivät ehkä tule tässä prosessissa edes käsitellyiksi.

Toisaalta puolueen johtoon 3.3. klo 16.15 pidetyssä kokouksessa valitut näyttävät valituksellaan tekevän kaiken mahdollisen estääkseen sellaisen AVI:n valtuutuksella järjestettävän yleisen kokouksen järjestämisen, jossa jäsenten ylivoimainen enemmistö voisi valita puolueelle luottamustaan nauttivan hallituksen.

Käräjäoikeuden tänään antama päätös turvaa olennaisimmalta osaltaan täytäntöönpanon keskeytymisen siihen saakka, kunnes asiat on ratkaistu käräjäoikeudessa.

Eilen Seitsemän tähden liike merkittiin yhdistysrekisteriin. Tarkoituksemme on ryhtyä piakkoin keräämään kannattajakortteja sen saamiseksi puoluerekisteriin. Tämä saattaa olla tarpeen, ellei Kansalaispuolueeseen kyetä pikaisesti palauttamaan laillista ja sääntöjen mukaista menoa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu