Uutisoinnin tulee perustua tosiasioihin
Viimeaikainen mediajulkisuus on antanut aihetta palauttaa mieleen Kansalaispuolueessa syntyneisiin kiistoihin liittyvät tosiasiat. Ne on kirjattu alla olevaan FAKTAT –osioon. Laajempaa tietoa on löydettävissä lukuisista kirjoituksistani kotisivuni (paavovayrynen.fi) blogiarkistosta.
Eiliseen Helsingin Sanomien, STT:n ja Ylen uutisointiin on esitettävä pari huomautusta.
Kansalaispuolueella on nyt 33 jäsentä, joista osa ei ole osallistunut toimintaan ja osa on vetäytynyt sivuun kiistojen vuoksi. Jäsenistä 20 on tukenut vaatimusta, jonka nojalla Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) on antanut minulle valtuuden järjestää ylimääräinen yleinen kokous uuden puoluehallituksen valitsemiseksi. Kilpeläisen johtamalla hallituksella on vain parin muun jäsenen tuki. Kilpeläinen on valittanut AVI:n päätöksestä, joten kokouksen järjestäminen valitettavasti viivästyy.
Kansalaispuolueella on ollut noin 2500 kannatusjäsentä, jollaiseksi pääsee jokainen, joka ilmoittautuu ja antaa sähköpostiosoitteensa. Lähes kaikki kannatusjäsenet ovat ilmoittaneet haluavansa siirtyä Seitsemän tähden liikkeen kannatusjäseneksi ja ottaa vastaan sen lähettämiä sähköpostiviestejä. Kansalaispuolueen sähköpostiosoitteisto on lakkautettu.
Lähetin eilen toimituksille tiedoksi Seitsemän tähden liikkeen viimeisen jäsenkirjeen, josta tähän liittyvät faktat käyvät ilmi.
Sekä domain kansalaispuolue.fi että Seitsemän tähden liikkeen käyttämät domainit ovat Suomen linja ry:n hallussa, ja se on myös ylläpitänyt ja ylläpitää kotisivuja ja sähköpostiosoitteistoja. Suomen linja ry on poliittisen työni tukiyhdistys, ja olen tätä nykyä sen puheenjohtaja. Yhdistys päättää miten domaineja käytetään.
On outoa, että mediassa tavan takaa julkaistaan Kansalaispuolueen nimissä julkisuuteen syötettyjä väitteitä tarkistamatta niiden todenperäisyys. Tätä menettelyä ei voi puolustaa sillä, että vastapuolelle annetaan tilaisuus niitä kommentoida. Eilen julkisuuteen syötetyn väitteen uutisointi on ikävä esimerkki tällaisesta menettelystä.
FAKTAT
20.2.2018 Sami Kilpeläinen, Piia Kattelus ja Tuula Komsi pitivät puoluehallituksen kokouksen, jossa erotettiin 12 jäsentä eli kolmannes puolueen silloisista 36 jäsenestä. Tilalle otettiin kahdeksan uutta jäsentä.
27.2. Paavo Väyrynen – saatuaan tietää jäsenten erottamisista – nosti moitekanteen 20.2. pidetyn kokouksen ja siinä tehtyjen erottamispäätösten laillisuudesta. Seuraavana päivänä Helsingin käräjäoikeus määräsi kokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpanon keskeytettäväksi.
3.3. K&K&K järjestivät puoluehallituksen kokouksen, jossa he erottivat PV:n ja yhden muun jäsenen. Samana päivänä klo 16.15. he järjestivät vuosikokouksen, johon ei kutsuttu erotettuja jäseniä, vaikka käräjäoikeus oli määrännyt erotuspäätösten täytäntöönpanon keskeytettäväksi.
6.3. PV nosti moitekanteen 3.3. pidettyjen hallituksen kokouksen ja vuosikokouksen laillisuudesta. Seuraavana päivänä käräjäoikeus määräsi näissä kokouksissa tehtyjen päätösten täytäntöönpanon keskeytettäväksi. Tämä koski myös vuosikokouksessa tehtyä päätöstä puoluehallituksen valinnasta.
3.3. klo 11.30 järjestettiin jäsenten keskenään sopima vuosikokous, jota ei määräajan kuluessa moitittu. Sen päätökset saivat näin ollen lainvoiman 3.6. Tämä koski myös PV:n johtaman puoluehallituksen valintaa. Tällä perusteella PRH oli muuttamassa yhdistysrekisteriin PV:n yhdistyksen puheenjohtajaksi. Kilpeläinen kuitenkin nosti mitätöintikanteen, jonka nojalla käräjäoikeus 27.6. määräsi kokouksen päätösten täytäntöönpanon keskeytettäväksi.
18.6. käräjäoikeus peruutti osittain 28.2. ja 7.3. annetut määräykset täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Tämä päätös ei koskenut kanteen kohteena olevien kokousten ja niissä tehtyjen päätösten lainmukaisuutta, joka ratkeaa vasta oikeudenkäynnissä.
17.7. Kansalaispuolueen yksitoista jäsentä nosti mitätöintikanteen 20.2. pidetyssä puoluehallituksen kokouksessa tehdyistä päätöksistä jäsenten erottamiseksi ja 3.3. klo 16.15. pidetyn vuosikokouksen laillisuudesta. Jäsenet nostivat kanteen sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että K&K&K olivat valittaneet Etelä-Suomen aluehallintoviraston 5.6. antamasta päätöksestä, jolla PV sai oikeuden järjestää Kansalaispuolue rp:n ylimääräisen yleisen kokouksen uuden hallituksen valitsemiseksi.
18.7. käräjäoikeus määräsi jäsenten nostaman mitätöimiskanteen perusteella erottamispäätösten ja vuosikokouksessa tehtyjen päätösten täytäntöönpanon keskeytettäväksi. Tämän päätöksen jälkeen PV:n ja K&K&K:n johtamien hallitusten oikeudellinen asema on samanlainen – kummankin valintaa koskevan päätöksen täytäntöönpano on mitätöintikanteen perusteella määrätty keskeytettäväksi.
Yhä useampi ihminen herää vähitellen huomaamaan, että meidän omassa yhteiskunnassamme Paavo Väyrysen touhuista ei tule yhtään mitään.
Kansalaispuolueen ja jonkun tähtillikkeen asiat kiinnostavat nykyään mediaa saman verran kuin hyttysen läjä itämeressä.
Matti Nykänen ja Paavo Väyrynen = Samaa kategoriaa nykyään
Menneitä suuruuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Petterillä on rima todella korkealla mitatessaan median kiinnostusta Paavoon. Niinkin mitätön lehti kuin Helsingin sanomat kirjoitti asiallisen pääkirjoituksen Paavosta tänään. Mutta tämä siis hyttysen ininää Petterin mukaan…:) Lehti ei kai sitten ymmärrä, että kyse olisi menneestä suuruudesta….
Ilmoita asiaton viesti
Pieni virhehän Hesarin kirjoituksessa kuitenkin oli: Lehti puhui Kansalaispuolueen nykyjohdosta. Tämähän juuri on epäselvä ja kiistanalaisen asia, joten olisi pitänyt puhua vain kiistan toisesta osapuolesta. Hyvä journalismi on vaativa taiteenlaji.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, ihmiset lukee aina Matti Nykäsestäkin kirjoitetut jutut, samaan kategoriaan huumorveikkona kuuluu nykyään Paavo Väyrynenkin.
Jos on ylpeä nykyisistä saavutuksistaan, niin kiva Paavolle ja kahdelle kannattajalle 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Nooh, Ritala. Olet ennen osannut loukata ihmisiä taitavammin. Paavolla on paljon enemmän kannattajia kuin vain muutama (se on osin hämmästyttävää, mutta silti). Itse asiassa sinulla ei tule koskaan olemaan yhtä paljon kannattajia tai edes sadasosaa hänen kannattajistaan, ja olet lähes hassumpi hahmo omissa kirjoissani. Ja Paavo on jo huumorihahmoja, joita ennen vastustin ja nyt toimivat keventäjinä politiikan hulluudessa (koska ei ole erityistä pelkoa että hän koskaan saisi enää mitään todellista valtaa). Pitkäikäisenä hänestä voi olla ihmisille iloa (tai vähemmän iloa) muutamankin lisävuosikymmenen verran.. ken elää yhtä pitkään, se näkee 😉
Ilmoita asiaton viesti
Se vaan, että Paavo on tosissaan, sehän tässä huolestuttavinta on. Vanha mies, joka ei ymmärrä, että 70-luvun maine on totaalisesti mennyt.
Minua ei nyt voi Paavoon verrata, en ole poliitikko, enkä pyri mihinkään.
Voisin lyödä vetoa, että mikäli Paavo nuo kortit saa kasaan( siihenkin palaa taas paljon oaa rahaa), niin ainoastaan Paavo voi päästä eduskuntaan, ei kukaan muu.
Siellä Paavo sitten yksinään muuttaa Suomen suuntaa 🙂
Kannattaisi noiden muutaman kannattajankin herätä, ja ymmärtää, että vastassa on täydellin umpikuja ja nöyryytys.
No jos Paavolla on ylimääräsitä rahaa ja haluaa vielä leikkiä, niin siitä vaan, mutta mitään muuta tuosta ei seuraa.
Ilmoita asiaton viesti
Petteri!
Olen ollut monessa asiassa kanssasi samaa mieltä, mutta tässä asiassa en:
– Jos saataisiin edes yhden henkilön puolue eduskuntaan, sillä olisi suuri merkitys kansalaiskeskusteluun. Edellyttäen tietenkin, että tämä kansanedustaja olisi aktiivinen ja myös puhuisi asiaa.
Presidentinvaalikeskusteluissahan, muutaman viikon ajan, toimittajat pystyivät ohjaamaan mistä keskustellaan ja varsinkin mistä ei. Eduskuntatyöskentelyssä tämä ei ole mahdollista – ei kansaa pystytä jallittamaan neljää vuotta, jos löytyy vaihtoehto, joka ei välttämättä tarvitse olla Paavo.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla Petteri on kyllä erikoinen käsitys demokratiasta ja vaaleista, jos valitsematta jääminen merkitsee nöyryytystä. Kaikki ehdokkaat tuloksesta huolimatta ansaitsevat kunnioituksemme aktiivisuudestaan. Sivusta on helppo irvailla.
Ilmoita asiaton viesti
Jostakin syystä Paavo jätti ihan ne oleellisimmat faktat kirjaamatta. Esimerkiksi ne seikat, miksi hänestä tehtiin rikosilmoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo kertoo tarkoitushakuisesti. Mutta on syytä muistaa, että kyseessä on Paavon totuus. Eihän tämä kuitenkaan ole mitään uutta Paavon toiminnassa.
Ilmoita asiaton viesti
Lienee myös syytä muistaa, että ehkä mahdollisesti kaikki muutkaan eivät levittele totuuksia ihan kaikenkattavasti. Molemmat osapuolet puhuvat omassa asiassaan. Meidän ulkopuolisten ei ehkä kannattaisi ottaa kantaa puoleen eikä toiseen jollemme halua joutua pesemään käsiämme jälkikäteen. Ei edes vaikka emme symppaisikaan Väyrystä vaan ehkä mahdollisesti joku vielä toivoisi hänelle kaikenmoista mahdollista pahaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai kysymyksessä ovat kaksi keskenään erilaista ”totuutta”. Mutta emmeköhän saa siihenkin selvyyden aikanaan, sen oikeuden totuuden.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko kuitenkin parempi jos sopisivat riitansa jolloin voisimme äänestäjinä arvioida heidän totuuksiaan vaaleissa ensi keväänä?
Vai pitäisikö alkaa kehitellä salaliittoteorioita kuinka nykymenoon, m.l. NATOttaminen, tyytymättömät pelataan epäuskottavien marginaaliin ja asialla on totuudellinen valtamedia, etenkin Sanoma Oy mutta myös monet muut.
Ilmoita asiaton viesti