Raskas viikonloppu
Lähetin perjantai-aamuna tiedostusvälineille tällaisen kutsun:
”Helsingin käräjäoikeus on ilmoittanut, että se antaa maanantaina 5.11. klo 14 ratkaisunsa Kansalaispuoluetta koskevassa riita-asiassa. Järjestän samana päivänä klo 15 eduskunnan Kansalaisinfossa tiedotustilaisuuden, jossa kommentoin käräjäoikeuden päätöstä.
Tiedotustilaisuudessa on saatavana tekijänkappaleita uudesta teoksestani ”Terve Suomi”. Kerron kirjassani seikkaperäisesti siitä, kuinka Kansalaispuolue kaapattiin ja tuhottiin. Tämä osa teoksestani on kuin rikosromaani, uskomaton ollakseen totta.
Teos sisältää myös yksityiskohtaisen kuvauksen siitä prosessista, joka johti erooni Keskustan kunniapuheenjohtajuudesta ja jäsenyydestä. Tässä yhteydessä paljastan olennaiset keskusteluni ja viestittelyni Juha Sipilän kanssa.
Kerron tiedotustilaisuudessa myös Seitsemän tähden liikkeen valmistautumisesta ensi kevään eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin.”
Jo puolen viikon maissa olin luvannut mennä lauantaina Kymen suurmarkkinoille tukemaan kannattajakorttien keräämistä Seitsemän tähden liikkeen saamiseksi puoluerekisteriin.
Ennen lähtöäni Kotkaan kävin Helsingin yliopistollisessa sairaalassa tapaamassa Vuokkoa, joka oli lähetetty sinne tutkimuksia varten. Hän oli kärsinyt useiden viikkojen ajan sietämättömistä kivuista, joille lääkärit eivät olleet löytäneet selitystä.
Lauantai-aamuna saimme tietää kipujen syyn: Vuokko sairastaa myelooma-nimistä verisyöpää, joka on ehtinyt edetä pitkälle. Onneksi hän saa Meilahdessa parhaan mahdollisen hoidon, joka on kansainvälisestikin katsoen huippuluokkaa.
Vuokon sairaus vaikuttaa myös minun elämääni ja työhöni. Vuokko tarvitsee erityisesti lähiviikkoina ja –kuukausina kaiken mahdollisen tuen ja huolenpidon. Siksi joudun karsimaan aikatauluistani kaiken sellaisen, mikä ei liity välittömästi työhöni kansanedustajana.
Näissä oloissa en voi enää osallistua kannattajakorttien keräämiseen Tähtiliikkeen saamiseksi puoluerekisteriin. Tämä työ jää kannattajieni vastuulle.
Tähtiliike on saatava nopeasti rekisteriin, jotta se pääsee valmistautumaan ensi kevään eduskuntavaaleihin ja Euroopan parlamentin vaaleihin. Vuokon sairauden vuoksi oma ehdokkuuteni ensi kevään valtiollisiin vaaleihin on käynyt epävarmaksi.
Näissä oloissa joudun myös peruuttamaan huomisen tiedotustilaisuuden. Kommentoin käräjäoikeuden ratkaisua kirjallisesti.
Luotan siihen, että käräjäoikeus mitätöi ne päätökset, joilla Kansalaispuolueen kaappaaminen toteutettiin. Jos näin ei käy, valitan tietysti ratkaisusta hovioikeuteen.
Kun käräjäoikeuden ratkaisu tulee julkiseksi, jokainen voi verrata sitä ja esitettyjä perusteluja siihen, mitä talven ja kevään mittaan tapahtui. Olen kertonut kaiken uudessa kirjassani ”Terve Suomi”, jonka PDF-versio löytyy tästä linkistä ( TERVE-SUOMI-2018.pdf ).
Sivuilla 46-53 kerron kaappaushankkeen taustaksi Sami Kilpeläisen omasta puoluehankkeesta, joka oli vireillä jo Keskustan Seinäjoen puoluekokouksen aikana kesäkuussa 2016. Sivuilla 193-237 kerron ja dokumentoin sen, kuinka Kansalaispuolue yhdistyslakia ja puolueen sääntöjä rikkoen kaapattiin.
Jaksamista, henkistä voimaa Paavo. Timo Joensuulla Helsingissä on klinikka jolla on asiantuntemusta Myeloomasta. Toivoa ei tarvitse menettää.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä suosittelemasi syöpäsairaalan linkki. https://www.docrates.com/visionaari-kaikkien-syopa…
En tiennyt, että tällainen on Suomessa. Kiitos Risto Ahonen!
Ilmoita asiaton viesti
Tässä ja nyt toivotan Vuokolle ja Paavolle voimia ja myös onnea, sillä tuon tyyppinen sairaus ei saata olla vain ihmisten käsissä.
Uskoisin, että juuri nyt Tähtiliikkeen kannattajakortit tulevat kaikki kerätyiksi ja Paavon kannattajat terästäytyvät nyt yhteishengessä tekemään sen, mitä kansakuntamme laaja rintama toivoo …
Paavon saamat 180 000 presidentinvaaliääntä ovat nyt tukena tavoitteessa saada Tähtiliike puoluerekisteriin, sillä kansakuntamme tarvitsee tuon liikkeen uudistajaksi –
… jo nyt ennakkotieto kertoo, että ehdokkaita vaaleihin on runsaasti – todellisia suomalaisia arjen sankareita, joilla on terve maatiaisjärki mielissä, kun suomalaisten huomisen turvallisuutta ja jatkuvuutta ratkaistaan!
Uskoisin vakaasti, että tuhannet Paavon kannattajat ovat kanssani samaa mieltä – yhdistetään voimat ja nostetaan Tähtiliike sen ansaitsemaan arvoonsa – ja Vuokolle kaikki se henkinen mukanaolo mitä inhimillisesti voitaisiin Paavon kannattajakunnasta antaa.
…
Btw.
Tässä kohdin ei tarvitse välittää niistä riekkujista, joita jostain syystä aina riivautuu eri palstoille – ymmärtämättömiltä tahoilta, joiden kyky hallita asiakokonaisuuksia on sangen vaillinainen.
Ilmoita asiaton viesti
”… jo nyt ennakkotieto kertoo, että ehdokkaita vaaleihin on runsaasti – todellisia suomalaisia arjen sankareita, joilla on terve maatiaisjärki mielissä,…”
….ja lisäksi Ilkka Luoma.
Ilmoita asiaton viesti
Ahaa, toivot siis olevani ehdolla – en ole päätöstä tehnyt tosin vielä itsekkään 😉
Ilmoita asiaton viesti
Asetu toki, Väyrynenkin sai SKP:stä vastakaikua.
Osa SKP:n keskuskomitean jäsenistä olisi halunnut tukea Väyrystä tämän venäjämyönteisyyden takia.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/art…
Ilmoita asiaton viesti
Maaseuduntulevaisuushan on tunnetusti luotettava lähde kertomaan SKP:n sisäisisätä asioista, aina ollut.
On toki totta, että SKP:stä löytyi ymmärtämystä Väyryselle mutta ei venäjämyönteisyyden takia vaan NATO-vastaisuuden ja EU-kriittisyyden takia. Mutta loppupeleissä sekään ei riittänyt vaan Väyrysen halu hakea kannatusta myös kaukaa oikealta sai riittävän monen SKP-läisen ”niskakarvat pystyyn”.
P.s. ennenkuin Nylund et al alkaa enemmän jankuttaa, tiedoksi: kaikki NATO-vastaiset eivät ole venäjämyönteisiä.
Ilmoita asiaton viesti
”Maaseuduntulevaisuushan on tunnetusti luotettava lähde kertomaan SKP:n sisäisisätä asioista, aina ollut.”
Taisi jäädä huomaamatta että siinä on linkki.
https://ylivuoto.wordpress.com/2018/01/22/luottamu…
Ilmoita asiaton viesti
Olen lukenut tuon S.Kähmin avautumisen jo aiemmin.
Maaseuduntulevaisuus kertoo SKP:sta ihan muuta kuin Kähmi. Pitäisin näin ulkopuolisena Kähmin kuvausta paremmin oikeaan osuvana vaikka häneltäkin kritiikinsä keskellä on unohtunut SKP:n pyrkivän olemaan nimenomaan leniniläisen puolueteorian mukainen demokraattis-sentralistinen etujoukkopuolue. (älämölöstelijöille: en ottanut kantaa millainen minun mielestäni puolueiden, SKP:nkään, tulisi olla vaan kumpi mielestäni kuvaa parhaiten k.o. puolueen nykytilaa, kepuliaviisi (MTK) vai puolueessa mukana ollut mutta sen kanssa riitautunut)
Ilmoita asiaton viesti
Sippo Kähmi on koko vasemmistoakin ajatellen ( ja ihan yleisinhimillisesti) ehdottomasti älykkäimpiä, moraalisimpia ja rehellisimpiä poliittisesti aktiivisia suomalaisia.
Ja Paavon ja Vuokon tämän päivän tilanteessa varmasti ajattelee myös muuta kuin vain puoluepoliittisia kähmintöjä.
Jos itse kukin yltäisimme edes lähelle tuota tasoa, ennuste vasemmistolle olisi huomattavasti parempi kuin nyt.
Sekä yhteistyön että tavoitteiden saavuttamisen suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä yhteistä on väyrysellä ja Tsekkoslovakian miehityksellä?
,…………..
Kumpikin repi SKP:n kahtia.
Ilmoita asiaton viesti
Voimia molemmille, syövästä olen itsekin toipumassa.(kop, kop)
Politiikka syrjään ja voimat tärkeimpään.
Ilmoita asiaton viesti
Voimia paavolle.
Ennen vaaleja kansallisaatteella 7 tähti puolueen pj.tulee esittää linjansa.
GCM sopimuksesta.
Sitähän on virheellisesti uutisoitu mediassa.
YK kestävä kehitys suunnitelmasta.Siinä mainitaan Afrikkalaisten siirroista.
Agenda 2021-2030 YK suunnitelmasta.siinäkin on väestönsiirrot.
Onko henkistä valmiutta Unkarin tapaiseen maahanmuuttoasiassa.
Suunnitelmaa ,jos pääsisi pääministeriksi,onko kiinnostusta pitää mailman pakolais konferenssi Helsingissä, mailman hyvinvointi kansojen rahoituksella tehtävään kehitysmaitten naisten koulutukseen,syntyvyuden pienentämiseksi.länsimaitten syntyvyyshän on pienentynyt naisten koulutuksen lisääntyessä.
Toiminan rahoitus tulisi kontrolloida uudella tavalla,koruption vuoksi.
Nythän tilanne on järjen vastainen,kun ollaan valmiita housut kintuissa päästämään Eurooppaan väkeä lämpimistä maista ,jonka vuoksi saasteet lisääntyy asuntojenkin lämmityksen vuoksi ja samalla ollaan uuden idealismi aallossa puhumassa tarpeessta saasteitten vähentämiseksi.
Perustuslakituomiopistuimmen perustamiseen.
Aina voi puhua,mutta Soinin hillotolpankin jälkeen on liikkeellä erittäin paljon kansallismielisiä ,jotka vaativat päätöksentekoon suoria vastauksia.
Ilmoita asiaton viesti
Tähtiliikkeet ovat kaitasia asioita, kun oma tai läheisen terveys rommaa. Voit jo aivan hyvin myöntää, että Paavo on työnsä tehnyt, nyt keskitytään oleelliseen. Aikansa kutakin. Voimaa teille.
Ilmoita asiaton viesti
Voimia Paavolle.ja tovotan että Vuokolla olisi vielä paljon hyviä vuosia edessä päin. Siunausta kumpaisellekin.
Ilmoita asiaton viesti
Toivon jaksamista Väyrysen perheelle ja Vuokon saamista kuntoon!
Ilmoita asiaton viesti
Voimia toivotan koko perheelle ja erityisesti Vuokolle. Vuokosta on jäänyt erittäin sympaattisen ihmisen kuva.
Ilmoita asiaton viesti
Voimia Paavolle ja pikaista toipumista Vuokolle.
Ilmoita asiaton viesti
Pikaista toipumista Vuokolle ja Paavolle voimia. Oikeus voittaa lopulta. Paavon erottaminen Kansalaispuolueesta tuomittiin laittomaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hiukan lohtua Paavolle, vaikka oma puoliso on aina yläpuolella – niin käräjät antoi päätöksensä (tosin ei vielä lainvoimainen – valitusaika) …
.
~ https://yle.fi/uutiset/3-10493182 –
”Käräjäoikeus: Kansalaispuolueella ei ollut toimivaltaa erottaa Paavo Väyrystä
Käräjäoikeus myös julisti pätemättömäksi Kansalaispuolueen maaliskuun kokouksessa tehdyn päätöksen hallituksen valinnasta. … ” -Yle
Ilmoita asiaton viesti
Huomaamme lähes 600 Fb-jakoa – se tietää noin 150 kannatuskorttia 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tämä oli pysäyttävä uutinen, johon oikeasti kannattaa suhtautua vain syvällä myötätunnolla.
Miettiä sen viestiä monelta eri kannalta.
Vuokko on ollut yksi asenteeltaan hienoimpia huippupoliitikkojen vaimoja Suomessa.
Ja mitä kaikkea hän on kestänytkään sen asenteen säilyttäen.
Sekä Paavo että me kaikki olemme nyt velkaa hänelle suuren myötäelämisen ja toipumisrauhan.
Te, jotka joskus rukoilette, rukoilkaa nyt Vuokon puolesta.
Ja myös Paavon.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo ja Vuokko, kuunnellaan hiljaisuutta:
https://www.youtube.com/watch?v=abyGhk2KkEw
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko linnarauha Kansalaispuolueelle hyväksi – ja Kilpeläinen voisi erota – vapaaehtoisesti, muille synninpäästö 😉
Ilmoita asiaton viesti
Voimia ja pikaista toipumista Vuokolle.
Ilmoita asiaton viesti
Uskon sen, koska Vuokko on aina ollut tukenasi. Soita hänelle tämä, kuinka paljon hän on merkinnyt sinulle. Aivan ihanat sanat, jotka jokainen nainen haluaisi kuulla mieheltään. https://www.youtube.com/watch?v=liyiT_DGREA
Ilmoita asiaton viesti
Oikeus voitti Kansalaispuolueen tapauksessa, varsinkin moraalisesti, koska yksityiskohtia en tiedä.
Pidän moraalisesti vääränä tällaista puolueen kaappaamista sen perustajalta.
Ilmoita asiaton viesti