Kansalaisaloite tasapuolisuudesta Yleisradion poliittisissa ohjelmissa
Olen tehnyt kansalaisaloitteen puolueiden tasapuolisesta kohtelusta Yleisradion poliittisissa ohjelmissa.
Aloitteeni taustalla on Yleisradion hallintoneuvoston 4.12.2018 tekemä päätös, jolla Tähtiliike pyrittiin sulkemaan eduskuntapuolueille järjestettävien vaaliohjelmien ulkopuolelle. Olen kannellut päätöksestä Eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Kansalaisaloitteeni tähtää siihen, että vastaisen varalle Yleisradiosta annetun lain 7§:ään otettaisiin uusi 1a -kohta, jonka mukaan Yleisradion vaaliohjelmissa ja muissa poliittisissa ohjelmissa eduskuntapuolueita on kohdeltava tasapuolisesti. Esitän lisättäväksi lakiin myös säädöksen, jolla turvataan tasapuolisuus eduskunnan ulkopuolella olevien pienpuolueiden keskinäisessä kohtelussa.
Aloite tulee sähköisesti allekirjoitettavaksi verkko-osoitteeseen kansalaisaloite.fi.
Kansalaisaloite on kokonaisuudessaan seuraavan sisältöinen:
”Oy Yleisradio Ab on valtion kokonaan omistama ja verovaroin rahoitettu julkisoikeudellinen instituutio. Sen toiminnassa on erityisen tarkkaan noudatettava oikeusvaltion periaatteita.
Yleisradion vaaliohjelmissa puolueet on vakiintuneen käytännön mukaan jaettu eduskuntapuolueisiin ja eduskunnan ulkopuolisiin pienpuolueisiin.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien lähestyessä Yleisradion hallintoneuvosto teki kuitenkin 4.12.2018 yllättäen päätöksen, jonka mukaan ”vaaliohjelmiin osallistuvat hallintoneuvoston päätöksentekohetkellä rekisteröidyt puolueet, joilla on useampi kuin yksi kansanedustaja tämän hetken eduskunnassa”.
Tämä päätös tehtiin tilanteessa, jossa Seitsemän tähden liike ry oli julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan juuri tulossa merkityksi puoluerekisteriin.
Hallintoneuvoston päätöksellä yksi eduskuntapuolue suljettiin vakiintuneesta käytännöstä poiketen ja mielivaltaisin perustein niille järjestettävien vaaliohjelmien ulkopuolelle. Tähtiliikkeen muodollinen asema on täsmälleen sama kuin Sininen tulevaisuus -puolueen.
Yleisradion hallintoneuvoston päätöksellä on laajakantoinen merkitys senkin vuoksi, että osa yksityisesti rahoitetuista tiedotusvälineistä on ryhtynyt omassa toiminnassaan soveltamaan samaa rajausta.
Päätöksestä on tehty kantelu Eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Vastaisen varalle on Yleisradio Oy:stä annettua lakia muutettava siten, että sen 7. pykälässä määriteltyihin julkisen palvelun tehtäviin lisätään uusi 1a -kohta, jonka mukaan Yleisradion vaaliohjelmissa ja muissa poliittisissa ohjelmissa eduskuntapuolueita on kohdeltava tasapuolisesti. Lakiin on lisättävä myös säädös, jolla turvataan tasapuolisuus eduskunnan ulkopuolella olevien pienpuolueiden keskinäisessä kohtelussa.
Edellä olevan perusteella esitämme, että ryhdytään valmistelemaan Oy Yleisradiosta annetun lain muuttamista siten, että turvataan puolueiden tasapuolinen kohtelu sen poliittisissa ohjelmissa.”
Miksi kansanedustaja tekee kansalaisaloitteen, eikä lakialoitetta? Ihan samat kansanedustajat pitää saada vakuuttuneeksi lainmuutoksen tarpeellisuudesta. Eihän kyse sentään ole pelkästä julkisuustempusta?
Ilmoita asiaton viesti
Max, kyllä esim 50000-150000-? allekirjoittajaa ennen vaaleja laittaa painetta tähän asiaan. Yksi edustaja on helpompi sivuuttaa kuin yksi edustaja takanaan iso joukko vetoomuksen allekirjoittaneita äänestäjiä.
Tässä Väyrynen tietysti taistelee oman Tähtiliikkeensä puolesta mutta samalla myös laajemmin muiden pienempien puolueiden puolesta ja niiden puolesta, jotka kokevat etteivät saa ääntään kuuluville nykysuomessa.
Laajemmin asialla on merkitystä myös suomalaisen demokratian uskottavuuden kannalta. Eri mieltä voimme olla mutta epäreilu suhmurointi on lopetettava.
Ilmoita asiaton viesti
Ilman muuta kannatettava ajatus, mutta vielä parempi se olisi ollut, mistä itse mainitsin myös tämän päivän blogissani, koska eihän kukaan ole missään etulyöntiasemassa toisiinsa nähden, ei edes istuvat kansanedustajat.
Eduskuntavaaleissa jokainen ehdokas hakee kannatustaan kansalta eikä kenelläkään ole vielä yhtään ainutta ääntä, vaan se nähdään sitten 14.4.2019.
http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269550…
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä ihmettelen, että mitä se kertoo potentiaalisille äänestäjille edustajan aikaansaavuudesta ja ponduksesta siellä Eduskunnassa. Kansalaisaloitteitahan voi kuka tahansa tehtailla, niin äänestetään sinne Eduskuntaan sellaisia, jotka osaavat toimia sen elimen puitteissa tehokkaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Kun saadaan sinne Paavon avuksi muita Tähtiliikkeen edustajia niin tämä asia korjaantuu.
Ilmoita asiaton viesti
Uskallan epäillä, ettei tähtiliike saa enemmistöä, joten kyllä Paavo joutuu jatkossakin puhumaan myös muiden puolueiden edustajia aloitteidensa taakse. Olivat ne sitten laki- tai kansalaisaloitteita.
Ilmoita asiaton viesti
On tästä aloitteesta ainakin sellainen hyöty, että se saa enemmän julkisuutta kuin eduskunnan byrokratiassa pyörivä lakialoite. Silloin ehkä vaaliohjelmia seuraavat kansalaiset osaavat katsoa niitä myös ottaen huomioon mitä niissä ei ole esillä, ainkaan tältä kantilta.
Tokikin tässä Väyrynenkin saa julkisuutta mutta mistä mahtaa johtua? Establismentin yrityksestä ohjailla julkista keskustelua vai jostakin muusta? On ihan YLEn hallintoneuvoston ja sen jäsenten taustajoukkojen vika jos hän saa tästä jupakasta pisteet eivätkä he.
Ilmoita asiaton viesti
Lähinnä sääliä herättää, kun kansanedustaja tekee kansalaisaloitteen. Vähän kuin puuseppä pyytäisi maallikoilta apua kaarnaveneen vuolemiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulla on nyt turhan kapea käsitys demokratiasta. Kyllä edustajien valta on täysin riipuvainen kannattajista, jotka voivat tukea eri tavoin. Demokratia ei toimi jos vain kerran neljässä vuodessa äänestetään. Kansalaisten aktiivisuus ja mukana olo on toimivan demokratian tae.
Ilmoita asiaton viesti
Kansalaisaloitehan on ihan määritelmällisesti edustuksellisen demokratian puutteiden paikkausyritys. Kansalaisalotteita tehdään siksi, ettei istuva eduskunta saa aikaiseksi tärkeäksi koettua asiaa. Tekemällä kansalaisaloitteen kansanedustaja tulee paljastaneeksi oman kyvyttömyytensä.
Ilmoita asiaton viesti
”Vaalihiekka” valuu tiimalasissa – kaikilla…
Ilmoita asiaton viesti
Juu, tulee varmaan kauhee ryntäys tuohon aloitteeseen. 🙂
Samanalainen ryntäys, kuin tähtiliikkeen kannatukseen vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi haastaa myös tuo ”vakiintunut käytäntö” jakaa paikkoja eduskunnassa tavoittelevat ryhmittymät n.s. vuohiin ja lampaisiin sen perusteella onko niillä paikkansa jättävässä eduskunnassa paikkoja vai ei.
Kaikkien pyrkivienhän tulisi olla tasavertaisessa asemassa jos meidän demokratiamme tarjoaisi oikeasti tasaveroiset mahdollisuudet kaikille.
Yleisradio O.Y:tä säätelevän lain (1830/1993) 7 §:ssä kerrotaan julkisen palvelun tehtäviä lueteltaessa ensimmäisenä kohtana: ”tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia”. Nykyinen käytäntö ei tue jokaisen osallistumismahdollisuuksia tasapuolisesti vaan erottelee ne joille niitä tarjotaan enemmän, ne joille vähemmän ja ne joille ei tarjota juuri lainkaan. Sellainen käytäntö ei tue kansanvaltaa vaan valtaa jo haalineita ryhmittymiä ja heidän taustajoukkojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt osuit Jorma naulankantaan. Tästä olemme takuuvarmasti samaa mieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Jako eduskuntapuolueisiin ja muihin puolueisiin on aivan yhtä mielivaltainen kuin jako yhden ja yli yhden kansanedustajan puolueisiin. Tarkoituksena on haitata pienempien puolueiden menestymistä vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka symppaankin Liberaaleja, kun ymmärsitte vaihtaa ääliömäisen aiemman nimenne, niin olet väärässä. Tarkoituksena on tarjota meille äänestäjille jollain tavalla merkityksellistä debattia. Ei 19 puolueen debatista katsoja saa mitään irti.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai tasavertainen kohtelu tarkoita ainoana vaihtoehtona 19 edustajan yhtäaikaista huutamista?
Kai YLE:llä on ammattitainoinen toimittaja- ja tuottajajoukko innovoimassa ja suunnittelemassa toimivia ohjelmamuotoja erilaisiin tarkoituksiin? Olen tähän asti pitänyt heitä ammattilaisina. Mutta jos ei niin vihjaiskoon alihankintaverkostolleen.
Ilmoita asiaton viesti
Aloitteessa ja blogiavauksessa puhutaan ”vakiintuneesta käytännöstä”. Ymmärtääkseni ainoa tämän kevään tilannetta vastaava aiempi tapaus on vuodelta 2015, jolloin yksi kansanedustaja oli loikannut Muutos 2011 -puolueeseen. Tällöin puoluetta kuitenkin kohdeltiin yhtenä pienpuolueena muiden joukossa.
Ilmoita asiaton viesti