Räikeää poliittista syrjintää
Tänään näyttäytyy eduskuntavaaleihin liittyvä poliittinen syrjintä räikeimmillään.
Yleisradio aloittaa vaaleihin liittyvät ohjelmat eduskuntapuolueiden puheenjohtajien suurella vaalikeskustelulla. Mukana ovat kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi Tähtiliike.
Ilta-Sanomat puolestaan järjestää tänään Sanomatalossa vaalimessut, joissa ovat esillä Tähtiliikettä lukuun ottamatta kaikki eduskuntapuolueet.
Molemmilla syrjintätapauksilla on erikoinen tausta.
Yleisradiolla on ollut vakiintunut käytäntö, jonka mukaan eduskuntapuolueille järjestetään yhdet vaalikeskustelut ja eduskunnan ulkopuolisille pienpuolueille toiset. Nyt kuitenkin päätettiin sulkea yksi eduskuntapuolue niille tarkoitettujen keskustelujen ja vaaliohjelmien ulkopuolelle.
Kun pyysimme puoluerekisteriin päästyämme saada oman ns. puoluepäivän, uutis- ja ajankohtaistoiminnasta vastaava johtaja Jouko Jokinen ilmoitti meille, että Yleisradion hallintoneuvosto oli 4.12. pitämässään kokouksessa päättänyt, että ”vaaliohjelmiin osallistuvat hallintoneuvoston päätöksentekohetkellä rekisteröidyt puolueet, joilla on useampi kuin yksi kansanedustaja tämän hetken eduskunnassa”.
Tein hallintoneuvoston päätöksestä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Hallintoneuvoston antamasta selvityksestä kävi yllättäen ilmi, ettei se ollut tehnytkään Jokisen meille ilmoittamaa päätöstä. Sen antamat ohjeet päinvastoin edellyttivät, että ”Radion ja television erillisissä puoluekohtaisissa vaaliohjelmissa edustettuina ovat eduskuntapuolueet. Eduskunnan ulkopuoliset puolueet pääsevät esittelemään näkemyksiään erillisessä näiden puolueiden vaalikeskustelussa.”
Kävi ilmi, että Jokinen oli itse tehnyt sen päätöksen, jonka hän väitti hallintoneuvoston tekemäksi.
Oikeusasiamiehelle Jokinen perusteli ratkaisuaan sillä, että ”Vaaliohjelmista on tehtävä sekä toimituksen että erityisesti yleisön näkökulmasta hallittavia ja mahdollisimman laadukkaita. Vaaliohjelmien rakenteen kannalta yhdeksän puoluetta on yläraja.”
Erikoinen perustelu. Kuinka suuri on ero yhdeksän ja kymmenen keskustelijan välillä? Minun mukanaoloni olisi nostanut keskustelujen laatua ja kiinnostavuutta, kuten vuodentakaiset presidentinvaalit osoittivat. Journalistiset perusteet olisivat nimenomaan edellyttäneet meidän mukana oloamme.
Saatuani hallintoneuvoston selvityksen täydensin kanteluani toteamalla, että hallintoneuvosto oli laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa antamiensa ohjeiden noudattamista.
Oikeusasiamies kuitenkin katsoi, ettei vaaliohjelmien järjestämisessä ole ilmennyt oikeusasiamiehen toimenpiteitä edellyttävää lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä.
Meidät on kutsuttu 2.4. järjestettävään eduskunnan ulkopuolisten pienpuolueiden vaalitenttiin. Olemme ilmoittaneet, että emme osallistu. Meidän paikkamme on eduskuntapuolueiden tenteissä ja keskusteluissa.
Helmikuun alkupuolella saimme Ilta-Sanomilta kutsun osallistua Sanomatalossa 14.3. järjestettäville vaalimessuille. Ilmoitimme tulevamme. Helmikuun 26. päivänä meiltä pyydettiin vahvistusta tuloomme, koska vaalimessupisteet oli määrä arpoa saman viikon lopulla. Vahvistimme osallistumisemme.
Viime viikolla minulle kuitenkin ilmoitettiin puhelimitse, että emme voikaan osallistua. Ei kuulemma ollut tilaa eikä aikaa. Kun kysyin perusteluja, minulle vastattiin, että emme olleet saaneet kansanedustajia viime eduskuntavaaleissa. Kun huomautin, että Sinisetkään eivät saaneet, sain vastauksen: ”Se onkin hallituspuolue”.
Meillä on kuitenkin eduskuntavaaleissa enemmän ehdokkaita kuin Sinisillä.
Johonkin mekin sentään kelpaamme. Maanantaina osallistuin Paasikivi-Seuran järjestämään ulko-ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Sen yhteydessä Sari Essayah valitteli kiireitään, kun on niin paljon erilaisia haastatteluja ja esiintymisiä radiossa ja televisiossa.
Tähtiliike ei saa juuri lainkaan julkisuutta TV- ja radio-ohjelmissa. Niinpä minun on lähdettävä taas kansan pariin. Vaalitilaisuuksia kertyy parisen sataa.
Mukavaahan äänestäjien kohtaaminen on, mutta raskaaksi se käy. Kustannuksiakin kertyy, kun on maksettava tilavuokria, tarjoiluja ja lehti-ilmoituksia.
Siihen nähden on kerta kaikkiaan kohtuutonta, että muille eduskuntapuolueille suodaan rahalliselta arvoltaan jopa satojen tuhansien eurojen ilmainen julkisuus. Ja pääroolissa on valtion omistama ja verovaroin rahoitettava Yleisradio.
Sapettaa.
No varmasti sapettaa. Ymmärrän, kun olen vennamolaisen kodin kasvatti täältä Haukiputaalta. Muistan hyvin sen kaiken syrjinnän, mitä Vennamo sai osakseen Kekkosen ja Kekkosta nöyristelevien puolueiden osalta….
Ilmoita asiaton viesti
Vennamo oli vaarallinen silloiselle valtaeliitille, joten siitä syrjintä johtui. Nyt on Väyrynen samassa roolissa ja varmasti Ilja Janitskinin ottaminen ehdokkaaksi lisäsi syrjintää. Ilja on haastanut valtalehdistön ja sitä ei suvaita.
Ilmoita asiaton viesti
Olisikohan Ilja Janitskinin tähtiliike ehdokkuudella mitään tekemistä päätösten kanssa? Kosto ehdokkuudesta?
Lehtiotsikko: ”Tuomittu vihapuhuja sulki portit tähtiliikkeelle parempien ihmisten keskustelutilaisuuksiin?”
Ilmoita asiaton viesti
…Oliko Paavo tuolla Sanomatalonkaan ”Vaalimarkkinoilla…?!
Ilmoita asiaton viesti
Tai kentiesse, että Seitsemän tähden liike on kategorisesti Naton vastustaja.Itse asiassa ainoa lajissaan eduskunnassa. Ehkä villakoiran ydin löytyykin sieltä?
Ilmoita asiaton viesti
Voi muuten olla tuossakin. Eräs henkilö kertoi minulle kerran, että puolustusvoimissa ei ylene, jos on Nato-vastainen.
Ilmoita asiaton viesti
Mitähän olet mennyt tekemään kun olet mediabanaanisssa*? Jokainen joka politiikkaa aktiivisesti seuraa huomasi mm. tiistaina toimitusministeristön valinnan yhteidessä, että Väyrysen ’vaalitemppujen’ uutisointi minimoitiin pariin sanaan ’tähtiliike vastusti’ vai mitä se oli. Jos politiikkaa on hiekkalaatikkoa on sitä seuraava mediakin yhä vaipoissa.
*vast = Ilja J.
Ilmoita asiaton viesti
Uskomatonta! Vaikken teitä äänestä niin silti aivan älytöntä toimintaa. Ei ole tässä maassa Demokratiaa, ei!! Kyllä kaikille puolueille pitää olla samat mahdollisuudet osallistua tentteihin ynm. muihin tapahtumiin!
Ilmoita asiaton viesti
Ei ihmekään, että sapettaa. Onneksi on olemassa mm. tämä Uuden Suomen alusta, jossa voimme kertoa näistä epäkohdista.
Ei todellakaan mitään uutta auringon alla. Hyvänä muistutuksena EU:hun menomme, jolloin pääosa lehdistöstä teki massiivisen lobbauskampanjan EU-jäsenyyden puolesta. Iltalehden silloinen päätoimittaja ja kustantaja Pekka Karhuvaara on katunut julkisesti tekoaan:
”Olin itse EU- jäsenyyden kannalla ja päätin sanoa joo, Karhuvaara kertoi.
Päätös oli kuitenkin Karhuvaaran mukaan kuitenkin paha erehdys.
– Vaikka se olikin vaan ilmoitus, niin siinä isot mediatalot, siis valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä, asettui kimppaan jonkun yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin.”
http://www.ritvapuolakka.fi/436336239
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen ei pysty perustelemaan, mikä tekisi hänen läsnäolostaan tarpeellista. Väite siitä, että hän voisi tuoda keskusteluun tarpeellista sisältöä, on yksin Väyrysen oma mielipide. Se, että Väyrysellä on oma poliittinen agendansa, ei ole peruste. Sillä perusteella jokainen kansanedustajaehdokas ansaitsisi oman edustusoikeutensa kyseiseen tilaisuuteen.
Minusta eduskuntapuolueeksi pitää lukea puolue, jolla on ollut yksi edustaja edellisissä vaaleissa tai jos puolue on perustettu kesken vaalikauden toisen eduskuntaryhmän edustajista, sillä pitää olla vähintään 10 edustajan eduskuntaryhmä.
Ilmoita asiaton viesti
Kai, aikamoiselle korkkiruuville väännät nyt perustelusi kun yrität puolustella vääräksi tietämääsi käytäntöä.
Ilmoita asiaton viesti
En pitänyt sitä vääränä, kun James Hirvisaari eikä Muutos 2011 -puolue voinut osallistua eduskuntapuolueiden vaalitenttiin vuonna 2015 enkä pidä vääränä ettei Kansalaispuolue tai Seitsemän tähden liike voi osallistua vuonna 2019.
Miksi mainitsin Kansalaispuolueen? Olihan silläkin yhden henkilön eduskuntaryhmä eduskunnassa vielä viime syksynä…
Ilmoita asiaton viesti
Eikö sääntö ole kristallinkirkas, jos puolue on eduskunnassa se pääsee vaalitenttiin, jos ei niin se
pääsee pienpuoluetenttiin.
Tähtiliike suljettiin tenteistä pois mielivaltaisin perustein. Jos 10 puoluetta on liikaa, niin miksi suljetaan pelkästään Tähtiliike, eikö pois jätettävää puoluetta pitäisi vaihdella, tai suorittaa arvonta, eikä syrjiä yhtä puoluetta ilman perusteita.
Elämme synkkiä aikoja demokratian suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Kukakohan tuollaisen säännön on asettanut?
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen?
Ilmoita asiaton viesti
Ylen hallintoneuvoston ”pukit ” kaalimaataan vartioidessa.
Ilmoita asiaton viesti
Sääntö ei ole tuollainen. Hirvisaari ei saanut osallistua vuonna 2015 eikä Väyrynen vuonna 2019. Yhden edustajan eduskuntaryhmän perustaminen ei anna oikeutta osallistua tenttiin.
Mutta sääntö on minusta ihan kristallinkirkas.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen on Keskustan kansanedustaja. Hän perusti oman Kansalaispuolueen eduskuntaryhmän palattuaan eduskuntaan. Ei Tähtiliike ole eduskuntapuolue yhtään sen enempää kuin LiikeNyt:kään.
Sininen Tulevaisuus on sikäli samanlaisessa tilanteessa kuin Tähtiliike ja LiikeNyt, mutta sen eduskuntaryhmä on varsin suuri. Se ei ole yksittäisen puolueeseensa tyytymättömän mielenosoitus, vaan selvästi isompi ryhmittymä.
Ilmoita asiaton viesti
Janne mainitsemasi kolme pointtia luulisi olevan relevantti myös mediayhtymä Sanomalle ja Ylelle.
Torjuessaan Tähtiliikkeen mukanaolon tilan ahtauteen vedoten, kyseessä lienee henkisestä eikä fyysistä tilasta.
Saattaapa olla,että myös jatkossa tullaan näkemään näitä ahtaumia. On aikoihin eletty tässä armaassa keisarin uusia vaatteita kutovassa kansakunnassa.
Tähtiliikkeen menestys jatkossa perustuu kansan tukeen eikä valtamedian boikottiin.
Ilmoita asiaton viesti
Logiikkasi ontuu nyt Kai Niemeläinen. Eihän Sinisten tyytymättömyys ole yhtään sen hyväksyttävämpi kun heitä oli monta kuin Paavon joka oli yksin. Olennainen asia on se että kansanedustajan valtakirja on henkilökohtainen eikä puolueen ja siltä pohjalta lähdetään tarkastelemaan asiaa. Ei perustuslakimme edes mainitse puolueita edellytyksenä kansanedustajan toiminnan perustana tai muissakaan yhteyksissä tai ”eduskuntapuolueena”. Se laki tuntee vain kansanedustajaa ja hänen toimintansa. koko tuo ”eduskuntapuolue” terminä on vain niiden puolueiden, joilla sattuu olemaan jäseniä kansanedustajina eduskunnassa, oman vallan pönkittämiseksi rakennettu olkiukko. Se että Yle, jolle jokainen kansalainen jolla on määrätty tulo maksaa Yleveroa, ei huomioi niiden kansalaisten oikeutta saada oman poliittisen agendansa esiin ”koska heillä ei ole oma edustaja eduskunnassa, on mielestäni räikeä vääryys. Mitä muutakaan se voisi olla kun Ylen hallintoneuvosto ja johto on täynnä puolueiden edustajia ja poliittiisilla meriiteillä valittuja.
Ilmoita asiaton viesti
Ralf Karlsson, sinun logiikkasi ontuu enemmän. Perustuslaki ei anna kansanedustajalle oikeutta osallistua Ylen eduskuntavaalitenttiin. Ylen eduskuntavaalitenttiin osallistuvat eduskuntapuolueiden puheenjohtajat, eivät kansanedustajat. Perustuslaki ei suojaa puolueiden eikä niiden puheenjohtajien oikeuksia.
Minusta Ylen vaalitentti olisi tasapuolisempi ja paremmin etuamme palveleva (samoin kuin puolueita tasapuolisemmin kohteleva), jos vaalitentit jaettaisiin niin, että suurpuoluetenttiin saisivat nimetä edustajansa sellaiset puolueet, joiden kansanedustajien määrä on 15 tai enemmän.
Toiseen vaalitenttiin voisivat nimetä edustajansa kaikki sellaiset puolueet ja valitsijayhdistykset, joilla ei ole kansanedustajia tai joiden kansanedustajien määrä on 14 tai vähemmän.
Ilmoita asiaton viesti
James Hirvisaari erotettiin Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä vuonna 2013. Hirvisaari liittyi Muutos 2011 -puolueeseen ja perusti yhden miehen Muutos 2011 -eduskuntaryhmän.
1) Muutos 2011 oli (jo entuudestaan) puoluerekisteriin merkitty puolue.
2) James Hirvisaari oli kansanedustaja.
3) James Hirvisaari edusti Muutos 2011 -puoluetta.
Muutos 2011 -puolueelle ei annettu osallistumisoikeutta Ylen eduskuntapuolueiden vaalitenttiin.
On huomattavaa, ettei Paavo Väyrynen kirjoittanut vuonna 2015 yhtään kirjoitusta asiasta. Epäkohtaako ei tuolloin ollut?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä Väyrynen nyt muistaa Muutos2011:n kohtelun ja oman suhtautumisensa siihen oppien jotain vastaisen varalle.
Ilmoita asiaton viesti
Myönnät siis Janhunen, etteivät Väyrysen mielipiteet kelpaa perusteeksi mihinkään?
Ilmoita asiaton viesti
Väite Yle:n vakiintuneesta käytännöstä lienee vaihtoehtoinen fakta. Muistaakseni Muutos 2011 ei ollut mukana muiden eduskuntapuolueiden kanssa viime eduskuntavaalien alla.
Ilmoita asiaton viesti
Niin koko tuo asetelma on vinossa kun puolueita ei valita eduskuntaan vaan kansanedustajia.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi Väyrynen kokee joutuneensa vääryyden kohteeksi, jos hänen mukaansa Hirvisaari ei joutunut?
Vastaus:
Väyrynen on omasta mielestään aina kaiken kohde: milloin mediapelin, milloin ajojahdin, milloin väärien syytösten, milloin väärinarvioinnin, milloin…
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin pohdiskelin aamulla saman tyyppisiä asioita kuin Paavo:
http://tiinaarlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271577-…
Näin uusmaalaisena Tähtiehdokkaana sapettaa kans tää mediapeli.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo on isänmaan mies. Pelko se on mikä saa aikaan tuota syrjintää. Ihmiset joiden isänmaa on raha, pelkäävät Paavon kaventavan heidän valtaansa.
Ilmoita asiaton viesti
”Ol’ Ilkka talonpoika vaan,
Siis suur’ ei suvultansa;
Mut jaloin poika Suomenmaan
Hän oli aikanansa.
Hänt’ ajan hurjan myrskyihin
Vei oikku onnetarten;
Hän sopi niihin kuitenkin
Kuin tehty niitä varten.
Se aik’ ol’ ajoist’ ankarin
Ja itkun aika varmaan,
Kun käsissä Klaus Flemingin
Ol’ ohjat maamme armaan.
Kyll’ itki moni huokaillen,
Ett’ oikeus on pilkka;
Mut itkiessä toisien,
Niin itkenyt ei Ilkka.
Vaan koska kansa valittaa,
Hän neuvon sille antaa:
”Niin kauan huolta nähdä saa,
Kun tahtoo sitä kantaa.”
”Ken vaivojansa vaikertaa,
On vaivojensa vanki,
Ei oikeutta maassa saa
Ken itse sit’ ei hanki.”
”Siis vapauteen taistellen
Ken miehen mieltä kantaa:
Tie suorin kulkee onnehen
Lähellä kuolon rantaa!”
Ja vasamata nopsempaan,
Jonk’ ilmaan viskas jousi,
Nää sanat lensi halki maan.
Ja Suomen kansa nousi.
Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo
Tässä otteita Kramsun runosta ’Jaakko Ilkka’ ja noiden sanojen myötä taistelutahtoa Paavolle! Helppoa ei ole, mutta lopulta oikeus voittakoon!
Ilmoita asiaton viesti
Tosielämän Jaakko Ilkka oli suurmaanomistaja, laivanvarustaja ja nimismies, joka houkutteli joukon köyhiä Vaasa-suvun sisällissotaan.
Ilmoita asiaton viesti
Veroista vapautettu ratsutilallinen. Pakeni ensimmäisten joukossa kaikista taisteluista.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, että historia on hallussa. Kramsun runossa tiivistyy kuitenkin peräänantamaton puolustustahto, joka lienee tässäkin fokuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Loistavaa 😉
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta Kramsun runosta saisi myös aikaamme soveltuvan runon.
Täytyy tässä viikonlopun aikana hieman lepytellä sanonnan lähdettänsä, jospa sieltä jotain pulppuaisi!
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka en teikäläisiä äänestäkään, olen Väyrysen kanssa samaa mieltä siitä, että häntä syrjitään, ja syyt kuulostavat erittäin tekaistuilta.
Demokratiaa, totuuteen pyrkimistä ja sananvapautta kailottava valtamedia horjuttaa näin pahasti uskottavuuttaan, kuten sillä on muutenkin tapana.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan käsittämätöntä, että kaikkia eduskuntapuolueita ole kutsuttu.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa minusta on kummallaista jakaa puolueet eduskuntapuolueiksi jo ennen vaaleja. Nythän on kyseessä vaalikeskustelut vaaleihin jota ei ole vielä pidetty eikä ketään valittu. Joillakin edellisillä vaaleilla ei siis pitäisi olla mitään tekemistä tulevien kanssa koska edellisen tuloksen ei pitäisi painaa hiukkastakaan kun uusia ääniä lasketaan. Miksi siis niihin valmistauduttaessa?
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa on 19 rekisteröityä puoluetta. Nythän olisi jollakin tiedotusvälineellä tilaisuus profiloitua järjestämällä 190 minuutin vaalikeskustelun kaikille.
Seitsemän tähden liike, Suomen kansa ensin, Itsenäisyyspuolue, Kansalaispuolue ja Eläinoikeuspuolue saisivat aikaa yhteensä 50 minuuttia.
Sosialidemokraattinen puolue, Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja Perussuomalaiset saisivat aikaa yhteensä 50 minuuttia.
Myyryläisen ihannemaailma?
Ilmoita asiaton viesti
Millä perusteella ipuleiden pitäisi saada vähemmän aikaa kuin kokkuleiden tai persuleiden enemmän kuin kommareiden j.n.e. vaalikeskustelussa joka pidetään ennen vaaleja jolloin kenelläkään ei ole vielä yhtään ääntä eikä paikkaa?
Emmekö olekaan tasavertaisessa asemassa yhtäläisissä vaaleissa? Jotkut olisivatkin tasavertaisempia aikaisempien vaalimenestyksiensä perusteella?
Tuollainen eriarvoistaminen on itse asiassa olemassa olevan vallan pönkittämistä kun sillä luodaan propagandistisesti mielikuvaa, että toiset ovat a-luokan varteenotettavia tarjokkaita ja toiset b-luokan pelleporukoita sekä vielä on c-luokan itsellisten listojen omituiset otukset.
En halua lähteä arvioimaan millainen e.o. kommentin perusteella on Vuorelan utopia enkä usko, että hänenkään kannattaa arvioida vaalikeskustelusuhtautumisen perusteella minun vastaavaani. Enhän sellaisesta kertonut mitään vaan ainoastaan yhtä käsitystäni yhdestä asiasta enkä siinäkään maininnut sanallakaan miten tuollaiset vaalikeskustelut pitäisi oikeasti ja hyvin järjestää.
Ilmoita asiaton viesti
Olemme tasavertaisessa asemassa yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvissa vaaleissa ihan riippumatta siitä, miten jokin televisio-ohjelma on käsikirjoitettu.
Asiainformaatio ehdokkaista on kyllä saatavissa monista lähteistä. Vain yhdelle sukupolvelle tuo telkkari on elämää suurempi asia.
Ilmoita asiaton viesti
Jotenkin vaikuttaa, että joillekin on suorastaan elämän ja kuoleman kysymys pitää ei-toivotut poissa tuomasta kuraa studioiden lattioille kun parempi väki on paikalla. En usko heidän olevan vain yhtä Vuorelan rajaamaa sukupolvea.
Itse asiassa tämä segrekaatio ei koske vain ja ainoastaan YLE:ä vaan sitä harjoittaa koko n.s. valtamedia joka itseään myös vastuulliseksi mainostaa. Asiaan ovat puuttuneet myös OSCE:n vaalitarkkailijat aiempien vaalien yhteydessä mutta ilman niiden johtamista korjaaviin toimenpiteisiin.
Vaalien pitäminen yhtäläisinä ei ole vain ja ainoastaan äänestyskopissa tapahtuva asia vaan kaikki ne yhteiskunnalliset olosuhteet joissa vaaleihin valmistaudutaan ja ne pidetään sekä äänet lasketaan. Etenkin YLE n.s. julkisen palvelun tuuttuina ja verovaroin ylläpidettynä kuuluu mukaan.
Mutta S.L.Clemens, t.m.n. M.Twain, tiesi jo toissavuosisadalla, että vaaleja ei järjestettäisi jos niillä olisi jotain vaikutusta: ”If voting made any difference they wouldn’t let us do it.” Niinpä asiakysymysten osalta tämä todellakin on vain ”kärpästen surinaa” ja turhaa ”maksansa murehduttamista” kuten M.Waltari historiallisissa romaaneissaan asian ilmaisi.
Ilmoita asiaton viesti
Meteli vaimenee ehkä sitten kun vaalien jälkeen todetaan että Seitsemän tähteä jäi sinne ”Muut” kannatuspalkin sisään, vailla yhtään edustajanpaikkaa. Samoin kuin se toinen tekele, Kansalaispuolue.
Mediapeli on väkevä voima.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko Jukka profeetta vai enneustelia?
Ilmoita asiaton viesti
Puolueuskollisuus on kuin uskonto, josta pidetään kiinni kuin hukkuva oljenkorresta.
Liikkuvia äänestäjiä on kuitenkin paljon ja nukkuvia vielä enemmän.
Jos maassamme olisi ns. äänestysvelvollisuus, niin puoluekenttä saattaisi saada aivan uuden kartan.
Tuolloin kansalaisten kohtaamisesta saattaisi tulla paras vaalivaltti. Mediapeli heikentyisi, sillä yhä suurempi enemmistö ei usko painettuun sanaan.
Ilmoita asiaton viesti
Usein pilkka osuu omaan nilkkaan! Kannattaisi itse myös yrittää, niin ei tarvitse yrittäneitä vähätellä!
Ilmoita asiaton viesti
Eduskuntavaalit Suomessa ovat käänteinen tasoitusajo, jos ravitermein tätä kuvailisi. Eniten voittaneet juoksevat lyhimmän matkan, köyhimpien ja pienimpien pitäisi ostaa kallein medianäkyvyys.
Ilmoita asiaton viesti
Ravikansa tosiaan äänestää ennustettua voittajaa, aivan kuin TOTOa pelaisi. Asioilla ei ole niin väliä, tärkeintä on saada oma äänestyksensä kohde voittoon.
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla erään suomalaisen rahapelifirman slogan: jos ei veikkaa, ei voi voittaa – vai mitenkä se meni!
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen on aina syrjityn osassa, jollei ole pääosassa.
Ilmoita asiaton viesti
Vallanpitäjien ja niitä tukevan valhemedian luotettavuuden taso on 0.
Ilmoita asiaton viesti
Tai painuu miinukselle kilvan korkotason kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Loistava idea Janne! Paavolle samat kysymykset, kuin muidenkin eduskuntapuolueiden puheenjohtajille. Näin Paavo pääsee ääneen ilman muiden keskeytyksiä. Puolueen sivuille, tänne ja kaikkialle muuallekin linkki Paavon omaan vaalitenttiin.:)
Ilmoita asiaton viesti
Mitäpä sitä kierrätyskysymyksiä käyttämään. Kyllä Paavo osaa asettaa kysymyksetkin paremmin…
Ilmoita asiaton viesti
Tämä prosenttiluku nyt on vain sivistynyt arvaus, mutta 90% maailman väestöstä sanoi: Trumpista ei voi tulla presidentti, kun hän ilmottautui kisaan mukaan. Media, jolla on aina rahoittaja ja rahoittajalla arvomaailma ja mielipiteet, ryhtyi tukemaan tuota Trumpin vastustusta kuvitellen heillä olevan kaikki valta taivaassa ja maan päällä, näin ei ole. Neutraalia ihmistä tai tahoa ei ole olemassa. Nyt on samankaltainen tilanne pienemmässä mittakaavassa. Paavoa lyödään olan takaa vaikka mies ei ole tehnyt kuin hyvää suomen kansalle. Paavon ”synti” on epäisänmaallisten tahojen varpaille astuminen.Jatka vaan Paavo isänmaan etujen ajamista, ihmeitäkin tapahtuu joskus.
Ilmoita asiaton viesti
KOKOOMUKSEN MEDIAMOGULI JA SIPILÄN RAKKIKOIRAT YNM.”VALTAMEDIA”JOKA ON SAMOJEN SISÄPIIRILÄISTEN KÄSISSÄ ON ANTANUT MÄÄRÄYKSENSÄ.yle JONKA HALLITUKSESSA istuvat ja jolle verorahoilla tuotetaan mielipidemittauksia kokoomuslaisen mediamogulin omistamasta firmasta ,takaa taas vaalitulokset .Presidentin pallikin ostettiin miljoonilla mainostoimistojen ja lobbareiden avustamana.Ei uutta .Amerikan malli se suomessakin toimii.VIhapuhe pelottelut ja muut ennakkosensuurit ,nettipoliisit jne.ihmistenniskass ahuohottamassa hu,huh.
Säälittävä suomi josta jopa pieni viro on mennyt itsenäistyttyään vauhdilla ohi.Suomessa opetetaan koodausta lukiossa kun virossa jo esikouluasteella,ennen sitä.Suomessahan ei nettiäänestystäkään sallita kun nämä halituksen ja sisäpiirien syöttiläät pelkäävät nuorten ja muiden aktivoituvan ja äänestävän,kun se olisi helppoa ja kätevää..Venäjä foobikot ynm.aivopesun uhrit ,menneisyyden ja taantumuksen kannattajat peesaavat näitä eu-menneisyyden poliitikoiden ja kusettajien malleja.
Taitaa mennä kehityksessä ohi jo muutkin rupumaat joiden joukkoon keskusta ja kokoomus ovat suomen saaneet,plus ne apupuolueet joiden perässähiihtäjät ovat näiden korruptiopellejen takalistoa nuolleet.YLE lopetti silloin veronmaksajien palvelemisen kun siirryttiin diktatuurimaiden tapaan pakkoveroon :ei ole enää väliä mitä paskaa tuotetaan ,kun maksajilta ei tarvitse kysyä.Siksi se pakkoverokin tuli.JSN on myös yksi taho ,jossa istuvat ne samanmieliset joiden intressit ovat oman poliittisen kantansa mukaiset.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä ei ole oikein , kun vielä on paljolti veronmaksajain rahoista kysymys. Kansa kääntyköön syrjityn puolelle.Eli
Ääni 7 tähden ehdokkaalle.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Tähtiliikkeen pitäisi alkaa tehdä omia podcasteja, keskusteluohjelmia. Ei siihen Yleä tarvita. Kuka nyt enää Yleä viitsii edes kuunnella.
Mikrofoni pöytään ja lopputulos youtubeen. Ei vaadi rahaakaan.
Muistikortti mikrofoniin ehkä 20 euroa, ja äänittävän mikrofoni ei ainakaan montaa sataa maksa. Mielekkäitä keskusteluja, ja linkki vaalisivulle tai Uuden Suomen blogiin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin juuri. Uusi Suomi kuuluu Alma mediaan, se puolestaan Otavaan, kuten myös Suomalainen kirjakauppa, ja kaiken takana YIT, Pöyry ja Otavan piirin ideoimat politiikan tähdistöt, mm. LiikeNyt. Vain taivas on rajana kun kaikki juoksee samaan suuntaan..
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä idea. Tuumasta toimeen. Ylen vaihtoehtoinen ”faktamedia” joutaa boikottiin verovaroilla lihotettu.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa pitää mielenosoitus ja sitten mennä lakkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Mahdollisimman pitkään puhelakkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Kommentit 38 ja 40: Puhevuorolaista turhaa ilkeilyä, jossa ajatuksen esittäjiltä on polittista kokonaiskuvaa heijastava peili mennyt pahasti säröille.
Itse yritän aina hahmottaa henkilöt, heidän puheensa ja mielipiteensä – poliittisetkin vain kuulemani perusteella – ja teen johtopäätöksen – jos aihetta myös valtavirtaa vastaan,
Ne kerrat kun olen PV:tä kuullut, puhe on johdonmukaista ja perustuu tosiasioihin – tosin mielipiteet ovat valtavirtaa vastaan , mutta johdonmukaisesti. Toivon ”Tähdistölle” menestystä sekavassa nyktilanteessa.
Kuten myös Halla-aho: ehdottomasti johdonmukaisin ja faktat hallitseva puhenjohta.
PV hallitsee median – ehkä joskus on jurputusta, mutta aiheesta, kuten nytkin.
HA:n rasite on kuivakas esiintyminen TV:ssä. Kaipaisi pientä innostamista ja rentoutumista. Puhekonsultille töitä.
Ilmoita asiaton viesti
Sallitteko tämän vielä sanoa. Keikkuu kiikkuu gallup liikkuu, miten meidän käy. Äänten ongintaan voi ryhtyy milloin vain. Tämän viestini tarkoitus ei ole se vaan keventää tunnelmaa, ettei menisi ihan tunteisiin ja riitelyksi tämä keskustelu. Kotivideoclippini ”Laphin Jänkhä”.
https://www.youtube.com/watch?v=_XymkJAkJi8
Ilmoita asiaton viesti
Näemme tänään yhden synkimmistä hetkistä suomalaisessa demokratiassa.
Asia on varsin raadollinen, sulkemalla Väyrynen pois tenteistä saadaan hänet hiljennettyä ja tämä estää tehokkaasti kannatuksen kohoamisen. Onnistunut vaalitentti Väyryseltä nostaisi Tähtiliikkeen nopeasti 5% kannatukseen ja tämä voisi käynnistää lumipalloilmiön.
Näin raadollisesti pelataan Rinnettä pääministeriksi, hyödynnetään jopa verovaroin toimivaa Yleä.
Tärkein syy, miksi lähdin ehdolle vaaleihin oli demokratian puolustaminen. Asia harmittaisi paljon enemmän, jos en olisi Tähtiliikkeen ehdokkaana. Nyt teen demokratian puolesta sen minkä voin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Rinteestä tulee pääministeri niin en ole ollenkaan vakuuttunut että se olisi suomelle hyväksi pitkällä tähtäimellä. Ehkä kuitenkin pienempi paha kuin edellinen hallitus, mene ja tiedä. Hyvät vaihtoehdot ovat kovin vähissä. Paavohan siellä olla pitäisi, mutta kun nähdään tämä voimakas mediapeli niin, hankalaa se on joskaan ei aivan mahdotonta.
Ilmoita asiaton viesti
4 vuotta on pitkä aika vihervassujen touhuta. Keskustapuolue oli muuttunut aivan oudoksi mielestäni. Miten lienee demarien laita, jää nähtäväksi.
Ilmoita asiaton viesti
Millaista demokratian ja poliittisten pelisääntöjen kunnioitusta Väyrynen itse on osoittanut poliittisella urallaan?
Ilmoita asiaton viesti
Laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat.
Tämä tapaus vain alleviivaa sitä, että Suomi on sairas ja tarvitsemme terveen Suomen.
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai P. VÄyrynen on vaiennettava ja nousu eduskunnan istuntosaliin estettävä (yritettävä) keinoja kaihtamatta, sillä hän olisi vaikkapa salin takapenkissä istuen ikävä piikki, etenkin kepulaisten polittisessa perslihaksistossa. Sitähän ei tiedä minkälaista ”jarrustuspuhetta” sieltä tulisi juuri parhaasenn TV:n primeaikaan kaiken kansan kuultavaksi ja todennettavaksi.
Menenstystä kaikille pienpuolueille.
Ilmoita asiaton viesti
118 Häme 7 Tähden liike. Anteeks että olen olemassa, sori jos oon syntynyt:
https://www.youtube.com/watch?v=TJEOAI24UL8
Ilmoita asiaton viesti
Tämä jos mikä todistaa kuink YLE on vallan media ja ainut tehtävä on toimia pitää vallan hegemoniaa yllä. Hävettää maksaa veroja tälle laitokselle.
Ilmoita asiaton viesti
Muistakaahan ihmiset että nyt vaaleissa on tarjolla 3 hyvää uutta puoluetta. Kaikki 3-puoluetta toimii ilman diktaattoreita, joita on valtapuolueissa.
Nämä ovat 7-TÄHDEN LIIKE (Paavo Väyrynen)(nimi tullut Otavan tähtikuviosta), LIIKE NYT (Hjallis ”Harry” Harkimo ja
REFORMI (James Hirvisaari).
Valtamedia on jo pitkään pitänyt uutisoinnillaan suomalaisia hyppysissään, suomalaisille on aivan sama mitä lukevat kunhan saavat elää omissa kuplissaan perheidensä kanssa.
Kuplan rikkoutuessa koko oma henkinen maailma romahtaa.
Vanhemmat haluavat antaa nuorilleen huonomman elämän ja yheiskunnan kuin missä itse ovat saaneet elää.
Suomalaisia kiinnostaa vain oma napa ja apua huudetaan vain omaan tarpeeseen.
Uudet vaalit kohti suomalaisten perikatoa.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä parempi jos laativat kysymykset etukäteen ja vastaavat itse.Silloin ei tarvitse tuhlata puolueiden edustajien vaalikampanja-aikaa turhan päiten.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen ajatteleva kansalainen ymmärtää, että tämä Väyrysen sabotointi on pelkoa siitä, ettei valtaeliitti pystyisikään enää toimimaan miten itse haluaa.
Jos minä olisin journalisti, niin en todellakaan antaisi itselleni anteeksi, että olisin epärehellinen. Se nähtiin, kun Pekka Karhuvaara julkisesti tunnusti, että oli tehnyt väärin.
Huvittaa oikein katsoa, että kuinka kauan suomalaisten journalistien pokka pitää. Ilja Janitskin haastoi valtamedian ja joutui siitä kärsimään. Mutta kärsimys ei ollut turhaa, koska Paavo otti Iljan ehdokkaaksi.
Toivon todellakin, että jokainen tutkiva journalisti miettii, että miksi tätä työtä tekee. Teenkö siksi, että saan palkan joka kuukausi, vai teenkö siksi, että paljastan jotakin yhteiskunnallisesti merkittävää.
Voinko minä vaikuttaa siihen, että jollakin lapsella olisi parempi paikka asua ja elää Suomessa?
Elviksen sanoin hyvät yöt.<3 https://www.youtube.com/watch?v=2En0ZyjQgU4
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Väyrysen olisi ehdottomasti pitänyt päästä Ylen vaalitentteihin, ihan siksi että jokainen katsoja olisi voinut itse päätellä että mitä annettavaa Paavolla on Suomelle. Nyt se voi jäädä epäselväksi heille jotka eivät ole politiikkaa viime vuosina juuri seuranneet. Eli mitä annettavaa Paavolla meille on? Ei mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttihän siellä fyysistä tilaa ainakin olevan sen verran. Henkistä tilausta oli takuulla.
Ilmoita asiaton viesti
Jos olisit Keskusta-aikanasi ajanut eduskunnan ulkopuolisten puolueiden aseman parantamista, et olisi nyt tässä samassa suossa.
Sitä niittää mitä kylvää.
Ilmoita asiaton viesti
”Siirtomaasota on siirtomaavallan alaisen siirtomaan alueella käyty sota, jota siirtomaavalta käy joko siirtomaan alkuperäisväestöä, sitä asuttavia kolonialisteja tai toista, kyseistä aluetta havittelevaa kilpailevaa valtiota vastaan. Termiä käytetään yleensä kuvaamaan länsimaiden, lähinnä eurooppalaisten siirtomaavaltojen käymiä sotia Afrikassa, Aasiassa ja Amerikassa.
Vaikka siirtomaasodat päättyivät lähes aina länsimaiden voittoon, saattoivat paikalliset asukkaat joskus aiheuttaa merkittäviä tappioita siirtomaavalloille.” (Wikipedia)
HS:n Saska Saarikoski kirjoittaa Juha Sipilän syntyneen viikko sitten uudestaan, miksei kiistakumppani Paavo Väyrynenkin voisi, ex-ulkoministeri?
Sipilä lienee löytämässä vihdoin omalle mukavuusalueelleen moderniksi sanotussa läntisessä ajattelussa jonka mukaan voimaantumisen pitäisi näkyä myös hänen ulkoisessa olemuksessa, bodylanguagessa. Saarikoski onkin havainnut sitä tapahtuneen.
Pekka Haavisto on toiminut monivuotisena ulkoministerin erityisedustajana Afrikassa Jutta Urpilaisen nauttiessa nyt tuota arvostettua asemaa pätevöityen Suomen seuraavaksi ulkoministeriksi.
Ilmoita asiaton viesti
Koko vietävän YLE:n anto on laitettava totaaliboikottiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Hei!
Olette muutamana päivänä julkaisseet kolmekin blogia päivässä Puheenvuorossa. Tämä lähenee pikkuhiljaa spämmäämistä. Välttäkää tätä tai poistamme kirjoitusoikeutenne.
Terveisin
US Ylläpito”
Uusi suomi blogi on minulla vain vaalien ajan, ei sitä ennen eikä sen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti