Tähtiliike on lähelläsi
Kun Tähtiliike ei saa lainkaan valtakunnallista julkisuutta, keskitymme kampanjassamme tapaamaan äänestäjiä henkilökohtaisesti.
Toivomme, että paikallis-ja maakuntalehdet palvelevat lukijoitaan ja kertovat kampanjastamme. Jotkut paikallisradiot ovat jo panneet meidät merkille.
Oma kampanjani Tähtiliikkeen puheenjohtajana on jo käynnistynyt Uudeltamaalta ja Hämeen vaalipiiristä. Tänään ohjelmassa on Pirkanmaa ja huomenna Satakunta. Perjantaiaamuna tapaan äänestäjiä Lahdessa. Sen jälkeen järjestän viikonlopun aikana vaalitilaisuuksia Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan vaalipiireissä.
Omassa vaalipiirissäni Uudellamaalla kampanja on käynnistynyt lupaavasti.
Oma eduskuntaurani käynnistyi Lapin vaalipiiristä 49 vuotta sitten vuonna 1970. Olin Keskustan ääniharava. Puolue romahti.
Alkoi meidän silloisten nuorten päättäväinen työ, jolla Keskusta nousi 1980-luvun lopulla jälleen Suomen suurimmaksi puolueeksi. Käännekohta olivat vuoden 1988 presidentinvaalit.
Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa olin ensimmäisen kerran ehdolla Uudellamaalla. Johannes Virolainen ja Marjatta Väänänen lopettivat silloin ansiokkaan eduskuntatyönsä.
Niissä vaaleissa kaksinkertaistimme paikkamäärämme Uudellamaalla kahdesta neljään. Olin 22 709 äänellä koko maan paras ääniharava. Sain muistaakseni noin 800 ääntä myös Helsingin vaalipiirissä. Tämä tiedetään siitä, että Helsingissä ei ollut käytössä yhtä suurta ehdokasnumeroa kuin minulla Uudellamaalla.
Uudenmaan ja Helsingin alueella äänestäjät hyvin usein äänestävät väärän vaalipiirin ehdokasta. Tällä kertaa ääniä saattaa siirtyä minulta Pekka Haavistolle ja häneltä minulle päin. Meidän molempien ehdokasnumero on 27.
Uudellamaalla tavoittelemme vähintään kahta paikkaa, Helsingissä vähintään yhtä. Näihin tuloksiin antavat uskoa vuoden takaisten presidentinvaalien tulokset. Nyt ei ole Sauli Niinistö ääniä imuroimassa.
Meillä on erinomaiset ehdokkaat molemmissa vaalipiireissä, Helsingissä 21 ja Uudellamaalla 31 Tähtiehdokasta. Kaikki Tähtiehdokkaat löytyvät Pohjantähdestä (pohjantahtilehti.fi).
Tähtiliikkeen ohjelmat löytyvät kotisivultamme (seitsemäntähdenliike.fi/tietopankki/ohjelmat), uusimpina kantamme ilmavoimien hävittäjähankintaan ja kannanottojamme sosiaalipolitiikkaan.
Missä liikkeessä olettekin, kehukaa pohjoismaista mallia. Kehumalla malli pysyy pystyssä.
Ilmoita asiaton viesti
Onnellisuusindeksi jälleen julkaistu — eiku kehumaan. (https://www.huffpost.com/entry/finland-united-stat…)
Ilmoita asiaton viesti
Päivä on nyt yötä pitempi. Suomi on taas maailman onnellisin maa.
-ylen teksti TV:n otsikoita
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta Huffington Post:n jutusta voi päätellä, että ylenmääräistä tai ainakin muita suurempaa onnellisuuttamme perustellaan kaikella sellaisia jota meidän eliittimme yrittää meiltä viedä.
Tosin kevätpäivän tasauksen yli heilahtamista hekään eivät ehkä meiltä onnistu viemään mutta ….
Ilmoita asiaton viesti
”Kell´onni on, se onnen kätkeköön” on Eino Leinon runon Laulu onnesta ensimmäinen säe.
Kätkemiseen on syytä, koska onni aiheuttaa kateutta, mikä sananlaskun mukaan vie kalatkin vedestä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaalisto kirjoittaa onnen kätkemisestä. Mihin sipilät, orpot, soinit et al EK:n käsikassaroina sitä meidän onneamme kätkee ja kenen käyttöön kun sen ehtoja pois meiltä tavallisilta taatiaisilta vievät kilpailukykyyn, valinnanvapauteen sunmuuhun vedoten?
Epäilenpä Leinon tarkoitaneen onnen kätkemisellä ihan muuta kuin onnellisen elämän edellytysten viemistä tavalliselta kansalta. Pikemminkin romanttista onnea.
Toisaalta onhan hän kirjannut myös: ”
Kas, oikean kullan jo korjanneet
on aikoja vuoren Hiidet
pois rahvahan käsistä raa’oista
ja edess’ on ukset viidet. ”
(Palanen runosta ”Onnen kulta” kokoelmasta ”Sata ja yksi laulua” vuodelta 19898)
Ei liene vaikea tulkita vuoren hiisiä hallituksen vankan kätyrjoukon takapiruiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitkä lienevät kriteerit onnellisuuden määrittelylle?
Onnellisuus sanana on epämääräinen ja kliseinen.
Ennen maalla ’onnelliseksi’ kutsuttiin henkilöä, joka puhui yksikseen ja kiersi kylillä tuvasta tupaan.
Mutta, kun valtio saa onnellisuus -leiman, niin onko se itseään toteuttava, vaiko vain hämäystä.
Ilmoita asiaton viesti
Kriteerit löytyvät lehtijutun liitteenä olevasta raportista http://worldhappiness.report/ed/2019/#read
Jenkkifobistit saavat kiksejä HuffPostin otsikosta – siksi Myyryläinen sen lienee linkittänyt kommenttiin: ”Why People In Finland Are So Much Happier Than Americans”
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä Vaalisto lukee Huffington Post:n jutun niin hänelle selviää miksi sen linkitin. Ei tarvitsisi arvella fobioita sun muuta roskaa. Siellähän kerrotaan suoraan miksi heidän mielestään noin on tuon raportin mukaan. Vai onko syiden analysoiminen Vaalistosta jotenkin fobistinen juttu?
P.s. juttu on muuten ihan USA-laisten kirjoittama. Niinpä siinä puhutaan USA-laisista kaikenkaikkiaan koko ameriikkalaisten joukkona vaikka on kyse vain yhdestä P.Amerikan hyvinkin heterogeenisesta liittovaltiosta.
Ilmoita asiaton viesti
Toki luin artikkelin, mutta asian ydin on tuo otsikko: se varmasti lämmittää jenkkifobisti Myyryläistä.
Itse artikkeliin en ottanut kantaa vaikka Myyryläinen tällaista luulottelee lukeneensa.
HuffPost on tunnettu yhdysvaltainen julkaisu, mikä Myyryläinenkin on havainnut.
Ilmoita asiaton viesti
Vaalisto: ”… asian ydin on tuo otsikko … Itse artikkeliin en ottanut kantaa”
Niinpä, mitä sitä suotta sisältöön kun pilaa hyvän tarinan.
Vaalisto: … jenkkifobisti Myyryläistä.”
Lienen kovinkin hyvin sinut Vaaliston olettamien fobioitteni kanssa kun niin sujuvasti lainailen USA-laisia lähteitä enkä pelkää niitä lainkaan. Olen vieläpä joistakin ihan samaa mieltäkin. Joltinenkin fobia siis; hui kun ihan pelottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Myyryläisen kannattaisi lukea koko kommentti eikä selektiivisesti vain muutamia sanoja sieltä täältä.
Siitä selviää luinko artikkelin vai en.
Myyryläisessä jenkkifobia näkyy dosentti B:n asiankannatuksena.
Tässäpä esimerkki Myyryläisen omimasta JB:n ruudinsavuisesta mantrasta, jonka totuusarvo on ”hieman” kyseenalainen” :
” Jorma Myyryläinen 3.4.2018 13:52
Totta, ja tuolloin jo yksi USAn tärkeimmistä vientituotteista oli $ jota syydettiin maailmalle velkana. Meno on myöhemmin vain yltynyt. Niinpä USA joutuu sotavoiminkin yrittämään pitää maailmankauppa $-pohjalla tai talous romahtaa —siinä samalla velkojien, suurimpana Kiinan, saatavat haihtuvat ilmaan.”
Haluaako Myyryläinen lisää esimerkkejä?
Ilmoita asiaton viesti
Hihihii, löysipäs Vaalisto n.s. savuavan aseen.
Käsittääkseni tuossa ei ole mitään ”jenkkifobiaa” vaan yhdellä tavalla muotoiltu käsitys USA:n $:n asemasta kansainvälisten valuuttojen joukossa. Samalla yritin lyhyesti tuoda esille kuinka muut, m.l. Kiinakin, on sidoksissa $:n asemaan.
Käsittääkseni Bäckman ei juurikaan ole puhunut tuosta asiasta, en ole ainakaan huomannut. Hänellä lienee muut aiheet joiden valikoitumisesta hänen asialistalleen tosin en ole kovinkaan hyvin perillä. Sen sijaan monet muut ovat vähintäänkin samansuuntaista mieltä.
Tosin täytyypä kiittää Vaalistoa ajankohtaisesta ja osuvasta löydöstä sillä tuo osuu vallan mainiosti m.m. Venezuelan ad hoc tilanteeseen. Siellähän on kyse sen öljyvarojen lisäksi myös mitä suurimmassa määrin kyse H.Chávez:n aloittamasta N.Maduro:n jatkamasta politiikasta jolla on yritetty siirtyä käyttämään öljykaupassa muita valuuttoja kuin US-$:a.
Lisää siis tälläistä niin minun itseni ei tarvitse niin vaivautua.
P.s. Ruudinsavua puskevista pyssyistä sen verran, että tälläisenä pasifistina en ole sellaisiin koskenut sitten 1970-luvun 1/2-välin kun armeijasta pois pääsin. Joten Vaaliston kannattaa hakea ryydinkäryjä muulta jos sellaisia nenäänsä hakee.
P.p.s. Kävin kysymässä vaimolta tuosta aisankannattajasta. Hänen mukaansa Vaalisto on pahasti erehtynyt. Bäckman ei kuulemma ole ollenkaan hänen tyyppiään.
Ilmoita asiaton viesti
Pohjoismaiden pitäisi tiivistää yhteistyötään.Pohjoismaista mallia kehutaan maailmalla, mutta etenkin Suomessa valtaeliitin fokus on täysin rapautuvassa EU:ssa.
Ilmoita asiaton viesti
Jännäksi menee:
Uudenmaan vaalipiirissä ääniharavia ovat olleet Sauli Niinistö 2007 kuten avauksessakin kerrottiin, Paavo Väyrynen 1991 ja kahdessa viime vaaleissa Timo Soini.
2011 Väyrysen äänimäärä Uudellamaalla riitti varasijalle, hyvä suoritus sekin.
Kauniinpaa sukupuoltakin eniten ääniä Uudellamaalla saaneista löytyy: Hertta Kuusinen 1958 ja 1962, Elsi Hetenmäki-Olander 1979, Pirjo Ala-Kapee 1987, Suvi-Anne Siimes 1999 ja Tanja Karpela 2003.
Ilmoita asiaton viesti
Tällä US-sivustolla taitavat olla Suomen onnettomimmat imhiset, kun vertaa tutkimustuloksiin, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Muuhun tulokseen ei voi tulla, kun olen lueskellut kommentteja miten huonolla tolalla valtakunnan asiat ovat ja miten huono hallitus valtakunnassa on.
Kumpaa on uskominen, siinäpä pulma.
Ilmoita asiaton viesti
Onni on Tähtiliike, ja LiikeNyt, ja Nukkuvat, ja kaikki muut repimässä toisiaan hajalle Suomen kansa, maailman onnellisin.
Ilmoita asiaton viesti
Väyryseltä olisi syytä kysyä, että miksi halusi vain eduskuntapuolueiden vaalitentteihin eikä suostunut pienpuolueiden tentteihin, vaikka sellaista tarjottiin?
Onko pienpuolueet jotenkin turhake? Turhakkeet olivat aikoinaan Vihreät sekä PS?
Ne turhakkeet hädin tuskin pääsivät yli 1% äänikynnyksen yli ennen kuin sementoitiin istuvien valta siellä eduskunnassa estämällä uusien puolueiden ilmestymisen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Paavolla ihan hyviä ehdokkaita on:
http://www.pohjantahtilehti.fi/fi/Eduskuntavaalieh…
Pyydäpä, Paavo, edustajasi keskustelemaan tänne US:een… 😉
Ilmoita asiaton viesti