Taitetusta liukuvaan indeksiin
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toisti vappupuheessaan lupauksensa, että pieniä työeläkkeitä korotetaan 100 eurolla. Tarkkaavaiset kuulijat tosin huomasivat, että Rinne ei nyt antanut lupausta, vaan puhui vain tavoitteesta.
Olen ihmetellyt, kuinka Rinne lupauksensa tai tavoitteensa teknisesti toteuttaisi. Tarjoan hänelle tässä apua.
Työeläkkeiden korottamisessa siirryttiin 1990-luvun puolivälissä niin sanottuun taitettuun indeksiin.
Aikaisemmin työeläkkeitä korotettiin indeksillä, jossa otettiin puoliksi huomioon elinkustannusten nousu ja puoliksi palkkojen nousu. Uudessa järjestelmässä eläkkeitä korotetaan indeksillä, jossa elinkustannusten nousulla on 80 prosentin painarvo ja palkkojen nousulla 20 prosentin painoarvo.
Taitetun indeksin vuoksi työeläkkeiden kehitys jää entistä enemmän jälkeen palkkojen kehityksestä. Lisäksi euromääräiset eläke-erot kasvavat, kun kaikkia eläkkeitä korotetaan samalla prosentilla.
Eläkeläiset ovat vaatineet paluuta aikaisempaan indeksiin, jossa elinkustannusten ja palkkojen nousulla oli sama painoarvo. Tätä eläkeyhtiöt ja useimmat eläkeasiantuntijat ovat vastustaneet sanomalla, että tämä muutos vaarantaisi tulevien eläkkeiden rahoituksen.
Hyvä kompromissi voisi olla, että siirryttäisiin taitetusta liukuvaan indeksiin. Tällöin pienimpiä työeläkkeitä korotettaisiin nykyistä edullisemmalla indeksillä, mutta suurimpien eläkkeiden korotuksissa siirryttäisiin kansaneläkeindeksiin.
Edellä esitetty muutos eläkeindeksiin korottaisi vähitellen pienimpiä eläkkeitä Rinteen lupaamalla tavalla. Samalla eläke-erot kaventuisivat.
Kelpaisiko tämä Sinulle, Antti Rinne?
”Mää olen kauhiast hämmästyny!”
Kirjoitus on asiallisesti kirjoitettu ja sisällöltään pelkkää asiaa! Onneksi olkoon, Paavo Väyrynen, valtavasta petrauksesta!
Ilmoita asiaton viesti
Todella hyvä idea! Aikoinaan itse kannatin Kimmo Kiljusen kansalaisaloitetta ”Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi” ja kirjoitinkin siitä aktiivisesti. http://www.ritvapuolakka.fi/412180099
Kritiikkiä on tullut enimmäkseen siitä, että työeläkeindeksin korjaaminen auttaisi suuria eläkkeitä saavia, joten tämä liukuva indeksi voisi olla vastaus tähän kritiikkin.
Kannatettava ajatus, jota varmasti kannattaa jatkojalostaa, että olisiko tämmöistä käytännössä mahdollisuus toteuttaa lainsäädäntö ym. huomioiden.
Ilmoita asiaton viesti
Urpilainen lupasi viime vaaleissa 100 000 työpaikkaa suomalaisille,meni virolaisille.Kun suomessa on suurin osa pienellä eläkkeellä eläviä se 1200 euroa kk.niin mitä se 100 auttaa heitä,kun samaan aikaan on nostettu kaikkia elämisen kustannuksia ja taas nostetaan koska ilmastonmuutospolitiikka ja anekauppa sen myötä lisää laskua pienituloisille ja tempputyöllistetyille,jonka taas maksavat keskiluokka ja ne duunarit joiden tulot siihen riittävät verottajan näkökulmasta.Sosiaalitukina ,asumistuet-toimeentulotuet jne.jota tosin ei enää meinaa suomalaiset saada.
Kelan taxikyydit nousivat,lääkeomavastuu jota nyt hämäyksen vuoksi muka laskettiin kun on nostettu kaiken aikaa sitä ennen jne.Tempputyöllisten kohdalla ei kukaan uskalla puhua siitä,ettei heille kerry eläkettä ollenkaan,kun eivät mitään tienaakkaan.Ei ole oikeita työsuhteita jne.
TÄSTÄ EI PUHU YKSIKÄÄN SUOMALAINEN POLIITIKKO,kun mainostavat kuinka suomessa työttömyys on laskenut. 700 000 työtöntä temppu”töissä” ja siivottu tilastoista.7 vuoden -työkokeiluja ja 5 vuoden kursseja ennen takuueläkettä.
Vuosikausia ilmais-tai nollasopimuksia ,osa-aika tai tukitöitä jne.Pupukursseja,vihanhallinta kursseja ja korinpunontaa tai kuntouttavaa terveille jolla ihmiset leimataankin moniongelmaisiksi loppuiäkseen.SDP filatovin malli muuten,jota kokoomus-keskusta käytti aktiivimallinsa pohjana sitäkin.TE-KELA on miehitetty sosiaaliviranomaisilla ja terveydenhoidon henkilökunnalla joiden ainoa virka on arvioida työttömiksi potkittuja moniongelmaisten kastiin ja RÄÄTÄLÖIDÄ heille ”palvelupolkua” aina AA-klinikasta psykologiin asti,vaikkei ihmiselle tarvetta siihen olekkaan.
Kohta on systeemissä mukana lastensuojelukin ja huostaanotto,puhumattakaan EDUNVALVONNASTA joka suomessa on jo laittomasti määrätty työttömälle,joka ei suostunut olemaan moniongelmainen,ja nöyrä ja joka puolusti ihmisoikeuksiaan eli peruslain mukaisia oikeuksiaan suomen sos.turvaan.
Kun tarkoitus on ainoastaan saada orjatyöntekijöitä MONIONGELMAISIKSI LEIMATTUJA veronmaksajien elätettäväksi ja firmoille voittoja ilman palkanmaksua.Nämä firmat jotka saavat veroista tukia ovatkin ne suurimmat työvoimapulaa mainostavat mediassa.
Kuten nämä hyväksikäyttäjät sanovatkin:miksi maksaa palkkaa kun saa ilmaista työvoimaa??
Tätä mallia on sdp -kokoomus-ja keskusta tukenut jo 1990 LUVULTA ASTI,LEIKKAUSLINJANSA mukaisesti.1.4.2019 uusi laki tehtiin edistämään kokoomuksen ja kumpp.HALPATYÖVOIMAN TUONTIA SUOMEEN,eli sillä linjalla edelleen.Eli veronmaksajien pussista sos.turvalla firmoille voitot ja syrjäytymistä lisää suomeen.Mitään veroja ei valtio saa näistä filatovin ja kokoomuksen ja kumpp.aktiivimalleista,eikä ostovoimaa.
eu lobbauksen aikaan unohtuivat kaikki suomalaiset lopullisesti,joiden elämän tuhosivat pankkien tukemiset koiviston ja kumpp.toimesta ,ikuinen velkavankeus Norjalaisille kun myivät suomalaisten velat näille, yrittäjien itsemurhat,firmojen verovelat joita ei ollut olemassakaan jne.Tästä eivät vastuutaan ole kantaneet vaan istuvat palkkiopalleillaan mm.eläkeyhtiön palleilla ja oikein suomen keulakuvina sen ajan räätälit.
TAKUUELÄKETTÄ ovat nostaneet,ja siihen on 1.ainoa syy :1990 luvun epäonnistuneen maahanmuuton seuraukset sekä suomalaisten suurtyöttömyys,jota kasvatetaan eu-usa pakolaisongelmilla eli suomen rajojen avaamisella ihmismassoille.Kaiken lisäksi näiden taustoista ja motiiveista ei maahanmuuton puuhastelijoilla ole mitään hajuakaan,varsinkin kun on nähty kuinka raiskaajat ja rikolliset ovat kävelleet suomeen vaikka tuomittu jo muissa maissa sitä ennen.
Lasku maksatetaan oikeuden käynneistä ,juristien ylisuurista palkkioista ja uhrien korvauksista sekin veronmaksajilla.
Näille sdp ja kokoomus-keskusta avasi ovet,KOSKA halpatyövoima ja eu politiikan kulmakivi on hajoita ja hallitse periaate.1% valtaa pitävän sosialistisen eliitin suunnitelmiin sopivaa.Suomellahan ei ole enää mitään valtaa asioihinsa,eu päämaja antaa käskyt,joita hallituksen juoksupojat noudattavat palkkiovirkojensa ,ylisuurien eläkkeidensä,ja eu-suojatyöpaikkojensa toivossa.
Ei mennyt kuin vajaa 24 v.suomen tuhoamiseen ,kun itsenäistä suomea,omaa valuuttaa ,omaa puolustusta ,kansallisomaisuutta jne.alettiin tuhoamaan ja myymään pala palalta.Sensuuri,pelottelu ja suoranainen uhkailu suomalaisia kohtaan on eu:n ratkaisu vaientamaan eu kritiikki.
Kehtaavat suomen mediat arvostella diktatuureja muualla maailmalla,kun eu on aivan samaa tavaraa,eri paketissa. Media jonka omistavat samat tahot,toimii propagantatuuttina eu-usa politiikalle jota suomi nykyisin harjoittaa ja noudattaa.mm.venäjäsanktiot ja sallitut rasismi/vihapuheet venäläisistä joita mm.kokoomus käytti vaaliaseenaankin usan eli eu:n kummisedän käskystä.
Yksikään näistä kokoomus-keskusta sdp poliitikoista ei ole ollut kiinnostunut siitä,miten suomen suurtyöttömyys jota halpatyövoiman tuonnilla kasvatetaan vaikuttaa tempputyöllistettyjen tulevaisuuteen ja eläkkeisiin,koska omat ylisuuret eläkkeet ja bonukset ovat etusijalla.SDP rinne ja kokoomus-keskusta eivät niistä ihmisistä ole kiinnostuneita,jos kukaan muukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Paavo, sinulla on asenne kunnossa!
Näillä uusilla järkevillä avauksilla on arvoa niin maan sisällä kuin siellä EU:ssakin.
Ilmoita asiaton viesti
Taitetusta haulikosta liukuvaan lataukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Liukumiinoiksi nimitettiin ennenmuinoin lehmien eilen syömiä kukkasia kun ne silleen vielä lämpiminä tirskahtivat paljaiden varpaiden välistä.
Väyrysen halu liu’uttaa eläkeindeksiä tuntuu ihan kelpo ajatukselta, ainakin tällä miettimisellä. Riippuu tosin toteutustavasta jottei käy niin, että indeksi liukuu eläkeläisen alta kuin lämmin läjä.
Ilmoita asiaton viesti
osuva kuvaus liikumiinasta toi nenään asiaankuuluvat tehosteet.. huhtaistiin suurin osa veteen riennettäessä ylempänä puron varrella äidin keittämälle kahville makkaraleipineen.
Ilmoita asiaton viesti