Mistä olen nyt oikeassa?
Monilla on se käsitys, että olen aina oikeassa. Aivan aina en ole, mutta useista koko kansakunnan kannalta tärkeistä asioista olen ollut.
Vastustin sitä ”vahvan markan” politiikkaa, jolla Suomi ajettiin Harri Holkerin ja Kalevi Sorsan johdolla 1990-luvun alussa sietämättömän korkeisiin korkoihin, pankkikriisiin ja syvään lamaan. Tällä politiikalla Suomea pyrittiin valmistelemaan osallistumaan yhtenäisvaluutta euroon. Kerron tästä muun muassa vuonna 1993 ilmestyneissä kirjoissani On totuuden aika 2 ja On muutoksen aika 2. Molemmat ovat luettavissa kotisivuni sähkökirja-arkistosta.
Olin oikeassa, kun vastustin Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Suomelle oli tarjolla parempi vaihtoehto.
Olimme jo päässeet Euroopan talousalueen (ETA) jäsenenä Euroopan unionin sisämarkkinoille. Jos Suomi ei olisi liittynyt unioniin, Ruotsikaan ei olisi. Olisimme voineet muodostaa ETA:n puitteisiin Pohjolan yhteisön. Olisimme säilyttäneet itsenäisen ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikan ja oman maatalous- ja aluepolitiikan, emmekä olisi joutuneet mukaan ylikansalliseen päätöksentekoon.
Olin oikeassa, kun vastustin vuonna 1995 Euroopan parlamentissa yhtenäisvaluutta euroon siirtymistä.
Hyväksyin euron käyttöönoton yhteisenä rahana, jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet. Tämä on toinen niistä vaihtoehdoista, jotka professori Vesa Kanniaisen johtama työryhmä taannoin ehdotti epäonnistuneen euroalueen purkamiseksi.
Olin oikeassa, kun vastustin laajan euroalueen muodostamista. Kannatin mm. Wolfgang Schäublen esittämää mallia, jossa yhtenäisvaluuttaan olisi siirtynyt vain viisi ydin-Euroopan maata (Saksa, Ranska ja Benelux-maat), ja muut olisivat käyttäneet euron rinnalla kansallisia valuuttoja. Tämä on toinen Kanniaisen työryhmän ehdottamista malleista euroalueen hallituksi purkamiseksi.
Olin oikeassa, kun vastustin sekä taloudellisista että poliittisista syistä Suomen siirtymistä markasta euroon.
Pidin Suomen jäsenyyttä euroalueessa taloudellisesti vahingollisena. Kokemukset vahvan markan politiikastakin sen osoittivat. Nykyään lähes kaikki ekonomistit ovat sitä mieltä, että Suomen jäsenyys euroalueessa on ollut kohtalokas virhe.
Vastustin Suomen liittymistä euroalueeseen myös sen vuoksi, että euroalueesta oltiin kehittämistä EU:n liittovaltioydintä, jonka osana Suomi menettäisi myös valtiollisen itsenäisyytensä. Nyt euroalueelle pyritään luomaan euron tueksi todellinen talousliitto – ja liittovaltio.
Suomen liittymistä Euroopan unioniin ja jäsenyyttä euroalueeseen käsiteltiin myös viisi vuotta sitten julkaisemallani videolla, jolla haastattelin itseäni. Haastattelu on pääosin täysin ajankohtainen. Voin käyttää videota nyt sellaisenaan senkin vuoksi, että ehdokasnumeroni on sama kuin silloin, 210.
Olin oikeassa, kun keväästä 2015 alkaen ehdotin, että muuttoliike Afrikasta ja Lähi-idästä pitää pysäyttää perustamalla EU:n ulkopuolelle pakolaisleirejä, joilla Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan selvitetään. Nyt tätä vaihtoehtoa pidetään yleisesti ainoana oikeana.
Olin oikeassa, kun esitin syksyllä 2015, että Suomen pitää palauttaa rajatarkastukset ja käännyttää rajalta Ruotsista Suomeen pyrkineet turvapaikanhakijat. Sanottiin, ettei tämä ole mahdollista. Kuitenkin muut Pohjoismaat myöhemmin palauttivat tarkastukset, ja Euroopan tuomioistuinkin on ehdottamani menettelyn hyväksynyt.
Vuoden 2015 maahanmuuttokriisiä käsittelen teoksessani Eihän tässä näin pitänyt käydä. Sekin on luettavissa sähkökirja-arkistostani.
Nyt julkaisemallani videolla (Onko Paavo aina oikeassa?) kehotan tutustumaan sekä Tähtiliikkeen vaaliohjelmaan että julkaisemiini kirjoituksiin ja selvittämään, mistä asioista olen nyt oikeassa.
Kehotan äänestämään ehdokasta, joka on oikeassa ja pyrkii kehittämään Suomea ja Eurooppaa oikeaan suuntaan.
Paavo on tunnustanut erehtyneensa kahdesti:
1. Luulin olevani väärässä, mutta yön nukuttuni, huomasin erehtyneeni.
2. Päästin Esko Ahon Kepun puheenjohtajaksi.
Onko tiedossa kolmatta tapausta, että Paavo olisi erehtynyt ?
Ilmoita asiaton viesti
Luopui Kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta ennen viime presidenttivaaleja.
Käykö nytkin samoin juuri ilmoitetun eron Tähtiliikkeestä jälkeen.
Siis kaksi virhettä lisää ”ansiolistaan”.
ERRARUM HUMANUM EST.
Ilmoita asiaton viesti
Kieltämättä nyt eron ajankohta hieman ihmetyttää. Mielestäni eron olisi voinut tehdä eurovaalien jälkeenkin keskustan puheenjohtajuutta vuonna 2020 silmälläpitäen. Mutta kun ei tiedä kaikkia asiaan vaikuttaneita seikkoja, niin ei voi tarkemmin sanoa.
Joka tapauksessa onnea Martti sinulle vaaleihin!<3
Ilmoita asiaton viesti
”kun ei tiedä kaikkia asiaan vaikuttaneita seikkoja, niin ei voi tarkemmin sanoa.”
Kuka ei tiedä ja kuka ei voi tarkemmin sanoa?
Ilmoita asiaton viesti
Minä en siis tiedä, eli julkisten tietojen varassa, kuten Paavon blogin tai median. https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/770086-p…
Jos nyt oman analyysini asiasta teen julkisten tietojen perusteella, niin Paavo tällä eroilmoituksellaan mittaa kannatustaan eurovaaleissa keskustalaisten keskuudessa laajemmalti ja jos kannatus on hyvä, niin sitten hän asettuu ehdokkaaksi keskustan puheenjohtajakisaan vuonna 2020.
Ilmoita asiaton viesti
Eroamisesta saa pari otsikkoa kuvitellusti tukemaan vaalikampanjaa. Vaikka nykyään isomman skuupin voisi saada jos Väyrynen EI eroaisi perustamastaan puolueesta.
Ilmoita asiaton viesti
Katsopa uutisointia, niin lähes joka lehdessä oli Paavon ilmoitus eroamisesta ja mahdollisuudesta keskustan johtoon. https://www.google.com/search?q=Paavo+V%C3%A4yryne…
Ilmoita asiaton viesti
”Mahdollisuudesta keskustan johtoon”? Uskotko itse tähän vakavissasi?
Ilmoita asiaton viesti
Ei se otsikointi ole minun uskosta kiinni, totesin vaan, että näin lähes joka lehti uutisoi.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri Paavon täysin mahdottoman pyrkimyksen takia se nousikin otsikoihin!
Ilmoita asiaton viesti
”keskustan puheenjohtajuutta vuonna 2020 silmälläpitäen” Älä Puolakka unta näe, ainakaan tästä asiasta.
Noiden sekoilujen jälkeen vielä Keskustan puheenjohtajaksi. Ajatukselle nauravat ne kuuluisat puuhevosetkin.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tässä minun unennäöstäni kiinni ole, vaan Paavon blogeista ja median otsikoinneista.
Minä en niille mitään voi, joten turha minua on näistä syyttää. Minä näen ihan ikiomat uneni ja sen voin sanoa, että niissä kerrotaan ihan muista asioista, kuin Paavo Väyrysestä, kepusta tai näiden vaalimenestyksestä.
Ilmoita asiaton viesti
Issakainen, ei nuo ole virheitä. Presidentin vaalit menivät hyvin, ja viimeisen eron vaikutuksia emme vielä tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Olet muuten oikeassa, eli asioilla on puolensa. Martilla on pointtinsa, mutta niin on tässäkin. Mielenkiintoista nähdä kuinka suurta kannatusta Paavo nauttii kepulaisten keskuudessa. Nythän heillä olisi näytö paikka saada Paavo takaisin luotsaamaan puoluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Pikkujuttu mutta tuo latinalainen sanonta menee: errare humanum est. Se jatkuu ignoscere divinum joka tarkoittaa että on jumalallista antaa anteeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä, oikeassa olet!:)
Laitan tähän vielä muistutukseksi kaikki Tähtiliikkeen eurovaaliehdokkaat. http://www.pohjantahtilehti.fi/fi/Europarlamenttiv…
Sekä vaalipiirien yhteyshenkilöt. http://xn--seitsemnthdenliike-rtbc.fi/yhteyshenkil…
Ilmoita asiaton viesti
Ainahan sitä voi Paavosta tai kenestä tahansa ilkeyksiä väännellä. Noihin edellä esitettyihin liittyy kuitenkin maamme kannalta oikeita kipukohtia. On tehty ehkä korjaamattomia virheitä tai ainakin meille epäedullisin päätöksiä. Ne eivät irvailemalla muuksi muutu.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni ainakin Juhani Pertun kommentissa oli hyväntahtoista huumoria, mutta ne todelliset ilkeilijät kyllä löytyvät täältä blogistaniasta. Asennekasvatusta vaativat, jotta pysyvät asialinjalla asiakysymyksissä.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisi voisi tiiviistää, seuraavasti, kaikki merkittävät ratkaisut, joita olet vastustanut, ovat toteutuneet ja kaikki ne ideat, joita olet pyrkinyt edistämään, ovat kariutuneet.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö onnistuminen edellytä, että onnistuu?
Paavo voisi vielä lisätä listan asioista, joissa on onnistunut saamaan enemmistön ehdotuksensa taakse ja vieneensä asian maaliin onnistuneesti.
Oikeassa oleminen ei paljoa lämmitä, jollei onnistu vakuuttamaan muita asiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen, tiellä Keskustapuolueen puheenjohtajuuteen on siis enää edellisen bloginne mukaan eurovaalimenestyksenne.
Sanoitte, ettette poukkoile, vaan media saa luovuutenne näyttämään poukkoilulta. Itse en usko, että onnistutte enää kääntämään niin suurta osaa kansasta poukkoilunne taakse, että pystyisitte europarlamentin paikkaanne uusimaan. Näin ollen Keskustan puheenjohtajuuskin jää siis haaveeksi. Teittekö ratkaisunne erota 7 tähden liikkeen jäsenyydestä oikeaan aikaan? Olitteko tässä asiassa mielestänne oikeassa?
Ilmoita asiaton viesti
” Olitteko tässä(kin) asiassa mielestänne oikeassa?”
Kaikkitietävän, ennaltanäkevän ja menneenkin täydellisesti oikeasti hallitsevan Paavo Väyrysen vastaus, jos hän alentuisi rahvaan tasolle eli vastaamaan, olisi todennäköisesti – olin, kenties lisäyksellä – tässäkin.
En tiedä enkä ainakaan muista muiden suomalaisten stand up – koomikkojen kuin Johan Bäckmanin, Juha Molarin ja Pale Facen nimiä, mutta samaan sarjaan Väyrynen ansiokkaasti liittyy.
Ilmoita asiaton viesti
Kai, keksit ensin väittämän ja sitten toteat ette usko siihen, jonka jälkeen vedät näistä varmat johtopäätökset. Tähän verrattuna Paavon kirjoitukset ovat loogisuudessaan erinomaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Luitko Paavo Väyrysen edellisen blogin, sen, jossa Väyrynen ensin kiisti eronsa johtuneen siitä, että voisi seuraavassa sääntömääräisessä puoluekokouksessa ryhtyä tavoittelemaan Keskustan puheenjohtajuutta ja seuraavassa kappaleessa kertoi, että Keskustan puheenjohtajuuden tavoittelemiseksi hänen pitäisi ensin menestyä eurovaaleissa?
Jos et lukenut, kehotan lukemaan.
Taisin sanoa, etten usko Väyrysen saavuttavan europarlamenttipaikkaa. Kun näin käy, kuten uskon, eikö sinun mielestäsi eroilmoitus ole annettu turhan aikaisin?
Ilmoita asiaton viesti
”perustamalla EU:n ulkopuolelle pakolaisleirejä, joilla Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan selvitetään. Nyt tätä vaihtoehtoa pidetään yleisesti ainoana oikeana.”
Paavo,
En usko, että tämä toimisi. Nuo keskukset tulisivat hyvin nopeasti täyteen, niistä ei saataisi lähetettyä ihmisiä riittävästi Eurooppaan (ottajia ei olisi).
Hakijoita olisi sitä vastoin loputtomasti, koska on hyvin helppoa kokeilla vain onneaan Afrikan puolella, käytännössä sen voisi tehdä melkein jokainen.
Toimiva vaihtoehto olisi se, että hakijoille myös annettaisiin turvapaikat pakolaisleireiltä.
——
Muuten blogi olikin oikein hyvä selvitys asioista viime vuosikymmeniltä.
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen taisi tarkoittaa, että turvapaikan saaneet siirretään pakolaisleiriltä kiintiöpakolaisina eteenpäin ja ne, jotka eivät turvapaikkaa saa, palaavat lähtömaihinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Niitä hakijoita tulee olemaan paljon enemmän, kuin mitä voidaan käsitellä.
Suuri hakijamäärä tarkoittaa suurta määrää hyväksyttyjä hakemuksia. Suurta määrää hyväksyttyjä ei voida sijoittaa Eurooppaan, koska ottajia ei ole.
Nämä keskukset siis tukkeutuvat suuriin hakijamääriin, sekä hyväksyttyjen suureen määrään.
Ilmoita asiaton viesti
Itse olen ajatellut, että korkeatasoisia pakolaisleirejä pitäisi olla, mutta voi olla, että tätä asiaa pitää vielä tarkastella paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Näin se juuri pitäisi toteuttaa.
https://www.dezeen.com/2015/11/23/refugee-camps-ci…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Ilkka, todella mielenkiintoinen artikkeli tärkeästä aiheesta. Tähän pitää paneutua tarkemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Paavonkin olisi, tai on ,hyvä pysyä 7 tähden liikkeessä ja koota sitä kautta kansaa asiakohtiensa taakse. Näkisin että näin tulisi paras vaalitulos pitkäjänteisemmän jatkon ja esillä olevien asiakohtien eteenpäin viemiseksi. Nyt ilmoitettu ero puolueesta tuo kaksi arviota. Mikäli vaalissa EU menee huonosti 7 tähden liike lakkaa, toinen on Paavo pyrkisi jälleen keskustan johtoon vuoden päästä. Realisesti ajateltuna keskustan johtoon pääsy ei enää onnistu muutoin kuin että keskusta kuihtuisi 5% puolueeksi ja liperaalit olisi mennyt kokomuukseen. Eli olisi sama jatkaa 7 tähden liikkeessä ja uskottavuuskin säilyis. Moni on asiakohdista sitä mieltä että ne on hyvät, mutta vaativat pitkäjänteistä politiikkaa toteutuakseen. Seuraavissa presit, vaalissa kansarintaman ehdokkaita on varmaan useita , nykyistä mallia noudattaen.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti kannattaa tätäkin harkita vielä paremmin, että olisiko kuitenkin järkevämpää kehittää Tähtiliikettä, kuin yrittää vaikuttaa kepun kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Siitä saakka kun Paavo Väyrynen sai tohtorilakin Åbosta väitellen kommunistisen Neuvostoliiton järjestelmän pysyvän ilonamme kenties ikuisesti, on hän seurannut politiikassa rahavallan pikku-ukkosia, joita Suomessa näkee lähinnä vihreissä (Haavisto, V Niinistö, Soinivaara, Sauri), sen sijaan Krimillä pikku-ukkoset oli puettukin vihreiksi. Kotipesä kotimaisilla on Sitrassa.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreä poliitikko Kajsa Hernberg neuvottelee parhaillaan Li Anderssonin tavoin aaamuin, illoin ja öisin maalle hallitusta.
Niihin aikoihin kun Paavo Väyrynen väitteli Åbossa tohtoriksi, istuin tuuppisuisena maalaisena Kauppakorkean ja Dipoilin opiskelijoiden yhteisen lehden Contactorin hallituksessa parisen vuotta Satu Hassin kanssa, joka valtakunnan tason tähtenä ehti pari kertaa pistäytyä kokouksessa julistamassa oven suusta seisaaltaan taistolaista sanomaansa. Kävipä maailman miten tahansa, siinä on tyttö joka aina pärjää, muistan tuumineeni.
Tamperelaisen korkeakoulun rehtorin tytär Satu Hassin ja vuorineuvostason teekkaripoika Rolf Hernbergin liitosta on syntynyt Kajsa Hernberg.
Ilmoita asiaton viesti