Demareiden 80-luvun teollisuuspolitiikka tuhosi Veitsiluodon

Julkaisin eilen blogin ”Pitääkö EU:sta päästökaupan vuoksi erota?”, jossa kerroin, että Polaris-TV on julkaissut toisen niistä MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan haastatteluista, jotka teimme Pohjanrannassa kolmisen viikkoa sitten.

Haastattelun varsinaisena aiheena oli metsätalous, josta olimme Marttilan kanssa täysin samaa mieltä.

Eilisessä blogissani kerroin, että haastattelussa tuli puheeksi myös 1980-luvun puolivälissä Pohjois-Suomen metsäteollisuuden tulevaisuudesta käyty taistelu.

Sillä on suora vaikutus Kemissä nyt toteutuvaan Metsä Groupin jätti-investointiin.

Sen tulokset huipentuivat tämän päivän uutiseen Veitsiluodon tehtaan sulkemisesta.

x  x  x

Yksityinen metsäteollisuus kehitti 1980-luvun puolivälissä ”Pohjolan Paperi” -nimellä tunnetun hankkeen.

Sen puitteissa Veitsiluoto Oy:n puoliksi omistama Oulu Oy olisi siirretty kokonaan Kajaani Oy:n omistukseen. ”Pohjolan paperiin” olisi liitetty myös Kemi Oy.

Veitsiluoto olisi voinut käyttää kauppahinnan Kemin ja Kemijärven tehtaiden kehittämiseen. Pohjois-Suomessa olisi ollut kaksi vahvaa metsäteollisuusyritystä.

Keskusta tuki silloisessa Sorsan hallituksessa tätä hanketta, ja se oli toteutumassa.

Minun ulkomaanmatkani aikana sosialidemokraatit Seppo Lindblomin ja Matti Ahteen johdolla ja Kalevi Sorsan tuella kaatoivat tehdyn sopimuksen.

Demarit järjestelivät päinvastoin Oulu Oy:n fuusioitumisen Veitsiluotoon. Jatkosuunnitelmana oli myös Kemi Oy:n liittäminen siihen.

Kotiin palattuani en voinut enää estää Veitsiluodon kaappausta, mutta Kemi Oy:n saimme pelastetuksi Metsäliiton käsiin. Tälle pohjalle Metsä Groupin jätti-investointi rakentuu.

Kaappaus velkaannutti pahasti Veitsiluodon, mikä johti myöhemmin fuusioitumiseen Enso-Gutzeitiin ja lopuksi osaksi Stora-Ensoa. Siltä suunnalta ei hyviä uutisia ole kuultu.

Ensin suljettiin hyvin kannattava Kemijärven sellutehdas.

Tänään SDP:n 1980-luvun teollisuuspolitiikan tulokset huipentuivat uutiseen, että Veitsiluodon tehdas suljetaan ja Kemissä menetetään yli 600 työpaikkaa.

Nyt demarit joutuvat hallituksessa vastaamaan puolueensa aikaisemmin tekemien virheiden seurauksista.

x  x  x

Juha Marttilan kanssa käymäni keskustelun lopussa siirryimme kuumaan aiheeseen, turpeen energiakäyttöön.

Olimme tietysti täysin samaa mieltä siitä, että meneillään oleva romahdusmainen polttoturpeen käytön väheneminen on pysäytettävä. Meillä oli kuitenkin erilainen näkemys siitä, kuinka kunnianhimoisia asetettavien tavoitteiden tulisi olla.

Omalta osaltani kannatin turpeen käytön lisäämistä. Pidin välttämättömänä ja myös mahdollisena jopa sitä, että turpeen polttaminen poistettaisiin EU:n päästökaupan piiristä. Uusiutuvana polttoaineena sitä tulisi kohdella samalla tavalla kuin puun energiakäyttöä.

Juha Marttila ei uskonut, että tämä olisi mahdollista. Hän tokaisi: ”Suomi ei pääse päästökaupasta eroon muutoin kuin eroamalla EU:sta.”

Vastasin, että tämä virhe voidaan ehkä korjata nyt, kun eletään koronan jälkeistä aikaa ja kun joudutaan toden teolla siirtymään luonnontaloudellisesti kestävään kehitykseen.

Myönsin kyllä, että tämä on rohkea tavoite ja hyvin vaikea toteuttaa. EU:sta eroamista en tämän vuoksi kannattanut.

x  x  x

Juha Marttilan kanssa käyty keskustelu ei minua yllättänyt sen vuoksi, että olin tietoinen MTK:n aikaisemmista kannanotoista turpeen energiakäyttöön.

Vuoden 2019 eduskuntavaalien edellä MTK julkaisi omia vaalitavoitteitaan. Niihin sisältyi turpeen energiakäytön vähentäminen. Kun MTK ja Maaseudun Tulevaisuus järjestivät Vanhalla Ylioppiastalolla vaalipaneelin, olin ainoa osanottaja, joka vastusti turpeen käytön alasajoa.

En tiedä, kuinka MTK:n vaalitavoitteet oli valmisteltu. Perustuiko kannanotto polttoturpeen käytön vähentämiseen kenties siihen, että järjestö haki muiden tavoitteittensa edistämiseksi kompromissia niiden suuntaan, jotka sitä ajoivat?

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että hallitusohjelmaan kirjattiin tavoite turpeen energiakäytön vähentämiseksi.

Omalta osaltani olen jo pitkään ajanut radikaalimpaa linjaa. Viime keväänä kirjoitin blogikirjoituksia, joissa ehdotin mm. kivihiilen korvaamista turvepelleteillä (Korvataan kivihiili turpeella). Olen kirjoittanut myös turpeen laajamittaisesta käyttämisestä liikennepolttoaineiden raaka-aineena (Tehdään bensaa ja dieseliä turpeesta, Timo Harakka).

Saamieni tietojen mukaan päästökauppatulot tulivat aikanaan kokonaan jäsenmaiden kassaan, mutta myöhemmin osa niistä on tilitetty EU:lle. Tältä osin kysymyksessä on siis vero, jota me suomalaiset maksamme EU:lle siitä, että käytämme omia uusiutuvia luonnonvarojamme.

Ainakin Suomen valtion kassaan tulevat päästökauppatulot pitäisi palauttaa energiaturpeen käytön tukemiseen.

Haastattelussa Juha Marttila puuskahti, ettei hän olisi ikinä kuunaan uskonut, että ollaan tultu tilanteeseen, jossa me joutuisimme ehkä tuomaan kasvu- ja kuiviketurvetta Venäjältä!

Tilanne on vakava.

x  x  x

Kirjoituksessa mainittu haastattelu ”Metsätalous on Suomen kansantalouden perusta” on katsottavissa Polaris-TV:n kanavalla. Sieltä löytyy myös edellinen Martttilan haastattelu ”Maatalous EU:n puristuksissa”.

”Pohjolan paperi” -hankkeesta kerron teoksessani ”On totuuden aika 2” (ss. 139-145), joka on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Kirjan voi myös tilata Pohjanrannan verkkokaupasta.

+1

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu