Eihän tässä ole mitään järkeä
Olin eilen Sanna Ukkolan haastateltavana Alfa-TV:n Koronalive-ohjelmassa. Tämä oli virkistävä kokemus.
Viime kuukausien korona-kriisin aikana en ole ollut lainkaan haastateltavana julkisissa tiedotusvälineissä.
Olen sanonut sanottavani blogikirjoituksissa (paavovayrynen.fi/Blogit), joissa olen viiden vuosikymmenen kokemukseen nojautuen ottanut kantaa korona-kriisiin ja varsinkin sen aiheuttamiin taloudellisiin ongelmiin. Erityistä huolta olen kantanut siitä, että valtion velkaantuminen uhkaa kohtuuttomalla tavalla lasten ja nuorten tulevaisuutta.
Blogitkaan eivät ole uutiskynnystä ylittäneet.
Ehkä syynä mediapimentoon on ollut se, että olen tuonut esiin monien kannalta kovin epämiellyttäviä totuuksia ja esittänyt valtavirrasta poikkeavia mielipiteitä. Totuuden puhujalla ei ole yösijaa, eikä juuri sanansijaakaan, kuten yhdessä blogissani huomautin.
Eilisessä Koronalive-ohjelmassa olivat aluksi haastateltavina EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Oma osuuteni alkoi 31. minuutin kohdasta.
Kannanotoissamme EU:n jälleenrakennusrahastoon oli selkeä ero. Häkämies ja Eloranta antoivat sille periaatteellisen tukensa. Omalta osaltani sitä voimakkaasti arvostelin ja vastustin Suomen osallistumista siihen. Saman toistin eilisessä blogissani ”Suomen ei tule osallistua elvytysrahastoon”.
x x x
Rahastoa perustellaan tarpeella elvyttää korona-viruksesta kärsivien jäsenmaiden taloutta.
Tosiasiassa kysymys näyttää olevan siitä, että rahastolla pyritään estämään yhtenäisvaluutta euron kaatuminen tukemalla pahimmin velkaantuneiden euromaiden velkakestävyyttä.
Euron pelastaminen on ollut ensi sijassa Euroopan keskuspankin vastuulla. Se on rikkonut perussopimusta ostamalla valtavan määrän jäsenvaltioiden velkakirjoja. Sopimusta on kierretty siten, että velkakirjat ovat olleet muka jälkimarkkinoilla, kun ne ovat aluksi piipahtaneet jossakin muussa salkussa.
Tämä on nyt estymässä Saksan perustuslakituomioistuimen tekemän päätöksen vuoksi. Tästä syystä euron pelastaminen on siirtynyt neuvoston eli EU:n jäsenmaiden vastuulle. Tähän tehtävään jälleenrakennusrahastoa ollaan perustamassa.
Kuten eilisessä blogissani totesin, Suomen kaltaisen jäsenmaan kannalta katsoen elvytysrahastossa ei ole mitään järkeä. Mutta ei siinä ole järkeä laajemminkaan ajatellen.
Kaikki jäsenmaat elvyttävät talouttaan velkarahan turvin. Nyt esitetään, että ne ottaisivat lisäksi 750 miljardin euron suuruisen velan ja kierrättäisivät sen Brysselin kautta. EU:ssa päätettäisiin, mihin rahat käytettäisiin. Tähän sisältyisi mittava varainsiirto pahimmin kriisiytyneille jäsenmaille.
Tätä perustellaan sillä, että on meidänkin etumme tukea kriisimaita sen vuoksi, että ne ovat tärkeä markkina-alue Suomen vientiteollisuudelle. Perustelu on täysin kestämätön sen vuoksi, että näiden maiden jäsenyys euroalueessa vaikeuttaa niiden elpymistä. Näköpiirissä on lisäksi jatkuva kriisituen tarve.
On paljon parempi, että euroalue hallitulla tavalla puretaan. Tätä kautta kilpailukykyään menettäneet ja talousvaikeuksista kärsivät jäsenmaat pääsevät taloudellisen kasvun tielle. Tätä kautta suomalaisenkin vientiteollisuuden markkinat vahvistuvat. Jatkuvasta kriisituesta päästään eroon.
x x x
Euroeroon olisi Kreikan osalta pitänyt turvautua jo vuonna 2016.
Komissiolla oli silloin valmis suunnitelma Grexitin toteuttamiseksi. Kerrotaan, että Saksan silloinen valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble eroa kannatti mutta liittokansleri Angela Merkel sen esti.
Kuten 24.3. julkaisemassani blogissa ”Älkäämme uskoko Sixten Korkmania” kerroin, vierailin Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan mukana Berliinissä vuoden 2015 lopulla. Siellä käydyissä keskusteluissa poliitikot laajalti kannattivat Kreikan euroeroa, mutta talouselämän edustajat sitä voimakkaasti vastustivat.
Euroopan parlamentissa monet saksalaisjäsenet olivat valmiit siihen, että jopa kaikki Kreikan kaikki velat voitaisiin antaa anteeksi, jos se eroaisi euroalueesta ja saisi taloutensa kasvuun. Tätä kautta jatkuvasta avustamisesta päästäisiin eroon.
Näin olisi järkevää toimia myös nykyisessä kriisitilanteessa.
Euroalue olisi järkevää purkaa siten, että kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä ottaisi euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan.
Jäsenmaille palautettaisiin vastuu niiden omasta taloudesta. Kilpailukykyään menettäneet jäsenmaat pääsisivät hyötymään siitä, että heikentyvä kansallinen valuutta palauttasi niiden kilpailukyvyn. Siirtymäkauden helpottamiseksi niiden velkataakkaa voitaisiin yhteisvoimin keventää.
Tämä on valintatilanne, jossa nyt olemme.
Jatketaanko epäonnistuneen eurovaluutan pönkittämistä ja siitä kärsivien jäsenmaiden taloudellista tukemista? Vai puretaanko yhtenäisvaluutta ja varaudutaan tarvittaessa tätä prosessia tukemaan?
Suomen tulisi olla aloitteellinen euroalueen purkamiseksi. Ja tietysti meidän tulisi erota ensimmäisten joukossa.
Suomi on kärsinyt kovasti jäsenyydestään euroalueessa, ja se on meille vakava haitta, kun ryhdymme ponnistelemaan laman pohjalta kohti parempia päiviä.
Suomi pois eurosta vain. Mitä pikemmin sen parempi.
Ilmoita asiaton viesti
Ja mitä tilalle?
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin dollaria kuitenkaan. Eiköhän vaihtoehdot ole euro tai markka.
Ilmoita asiaton viesti
Mielummin vakaa euro kuin epävakaa oma valuutta, markka. Tämä on se syy miksi vientiteollisuuteme, joka hyvinvointime rahoittaa haluaa pitää eurosta kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Heille kelpaa helpot pikavoitot, muut sitten maksakoot euron kustannukset.
Ilmoita asiaton viesti
Kovin huonosti tunnet vientiteollisuutta jos kuvittelet sieltä saatavan helppoja pikavoittoja.
Ilmoita asiaton viesti
Valtio on siinäkin vahvasti tukena ja turvana, rahoittajana ja takaajana.
Ilmoita asiaton viesti
Helppoja pikavoittoja teollisuutemme sai juurikin markka-aikana devalvaatioiden kautta. Tosin nyt paperiteollisuus on murto-osa niistä ajoista, joten ei silläkään mitään helppoa ole paljon saatavissa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Paavo! Eikö tästä maasta löydy enää yhtään Suomea tällä hetkellä puolustavaa poliitikkoa ja asioista päättävää tahoa jotka ymmärtävät asian..??? Uskon että tämän näytelmän jälkeen Suomeen saadaan kokonaan uusi ”orkesteri” ja uusi ”kapellimestari” ja nämä ”narusta talutettavat” siirtyvät hiljaa takavasemmalle. Suomella ei ole vaihtoehtoja. Taistelu jatkuu..!!!
Ilmoita asiaton viesti
Jaamme saman tuskan Suomen puolesta tämän järjettömyyden edessä.
Ilmoita asiaton viesti
Voisi luulla HS-kuvan kertovan eduskuntaryhmien johtajista kuulemassa Paavo Väyrysen uusimmasta puolueesta, mutta tässä kerrotaankin eduskuntaryhmien sopineen 15.11.2019 yhteisesti rintamamieslisän korottamisesta 125 euroon. Kyseessä on suurin koskaan tehty korotus.
Tämän olen kirjoittanut blogissani 14.11.2019. Se liittyy professori Polvisen historian tulkintaan eilisaamun HS:ssa:
Tapahtuipa niin, että yksi-isäisen läntisen ajattelun kaksi veljestä – kristityt ja juutalaiset- joutuivat ankaraan perimyssotaan ääripisteenään holocaust. Ajattelu meni uusiksi.
Sattuipa silloin elämään maanosan äärellä eloisa kaksinaiskulttuuri enemmistön luopumisen tuskassaan joka ei näyttänyt oman veljessotansa hurmahenkisissä muistoissaan kuulleenkaan maanosan suuresta murroksesta jonka seurauksena Ruotsissakin on vakiintuneen tavan mukaan ministereinä myös maahanmuuttajia. (latinalaisperäinen sana ”ministeri” tarkoittaa alkujaan saarnamiestä, pappia)
Suuren itäisen naapurin ”ideaan” perehtyneen Manun kehotusta olla maailman onnnellisimmassa maassa tyytyväisiä siitä että saadaan ylipäätään olla olemassa, vaalitaan kirkollisissa toimituksissa. Lapsenuskoisten touhuja, sanovat jotkut lännempänä.
Eteläisen veljeskansan lehtimies, lähestyttyään pelokkaana mainittua sotasankaria tämän maineen vuoksi, kysyi, oliko sodassa ollut helppo ampua vihollisia, sai vastauksen, että pikemmin oli ollut vaikeaa koska pyrkivät juoksemaan pakoon.
Mutta kun oikein silmiin katsotaan, niin kaikkihan me olemme demareita! Niin, että mitä se onkaan se yli-ihmisyys? Muuta kuin tottelevaisuutta?
Sillä aikaa nuoret muuttavat Suomesta. Paska maa. Kaiken maailman dosentit suoltavat soopaa peittääkseen tosiasian että ovat Suomen Vatikaanilaisia horiskoja. Turun omistavan rakkauden otteessa. Alusta loppuun. Italiaanot kokevat pääosin olevansa filosofeja kukin yksilö sellaisenaan, Pappa hallinnoi itsenäistä Vatikaanin valtiota välillä savuja pössäytellen kun on asiaa, Suomessa dosentit kuuntelevat Åboa omana vatikaanina ja antavat lausuntoja yksittäisten sanojen merkityksistä.
Suomalaisen niskassa painaa senioriteetti; katsotaan ylöspäin ettei pahoiteta mieliä, kun halutaan turvata omien jälkeläisten menestys.
Jean-Paul Sartre kirjoitti ettei holocaustin jälkeen yksikään sukupolvi voi välttää omaa vastuutaan siirtämällä sitä nuoremmille. Jokainen voi käyttää omia aistejaan havainnoimaan ympäristöä.
Stadissa sanovat, että joka diggaa seniorikieltä, ei himmaile, vaan skulaa täysillä. Suomi onkin eri maata.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiset eivät kannata euroeroa. Suomen puolueista yksikään ei ole ottanut tavoitteekseen eurosta eroamista. Euroerotavoitteen toistaminen on tyhjää puhetta, jolla ei tavoiteta edes sitä muutaman prosentin eurokriittisten ryhmää, kun tukenasi ei ole poliittista ryhmää, jolla olisi yhteinen tavoite.
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen on kaiketi Helsingin kaupunginvaltuutettu. En tosin tiedä minkä ryhmän jäsen hän on.
Ilmoita asiaton viesti
Terve Helsinki
puheenjohtaja: Paavo Väyrynen
sihteeri: Harri Lindell,
sähköposti: harri.lindell (at) eduskunta.fi
Ilmoita asiaton viesti
Kai,
Euro voi hajota vaikka suomalaiset olisivat mitä mieltä tahansa. Jos talon perustukset ovat mädät, se voi romahtaa pienestäkin tönäisystä.
Kannattaa huomata, että politiikka on tulevaisuuden taidetta. Ratkaisevaa ei ole kannatus nyt vaan kannatus seuraavissa vaaleissa.
Sinänsä mielenkiintoista, että tiedät mitä suomalaiset kannattavat nyt. Moni ei tiedä.
Ilmoita asiaton viesti
Katsoin nyt tuon Sanna Ukkolan haastattelun ja muutamia huomioita. Toimittaja Ukkola selviytyi mielestäni oikein hyvin. Hänen kysymyksensä ja kommentointinsa haastattelijana pitivät hyvin ohjelman kasassa.
Mitä Paavon osuuteen tulee, niin hän esiintyi luontevasti ja asiallisesti, eli tuttuun tyyliinsä. Esille tuli edelleen välirikko keskustan johtoon, eli vaikka Katri Kulmunilla ja Väyrysellä on yhteinen historia, niin Kulmunilla on nyt uudet neuvonantajat. Jostain syystä Kulmuni ei ole ollut Väyryseen yhteyksissä, eikä hänen mielipiteitään ja asiantuntemustaan tunnuta tarvittavan. Omana ajatuksenani on, että hääriikö siellä Sipilä taustalla, vai mistä on kysymys?
Mitä sitten koronan hoitoon tulee, niin siitä olen eri mieltä Väyrysen kanssa, eli mielestäni ravintoloiden sulkeminen oli oikea toimenpide. Ravintolat ovat varsinainen viruslinko, joten sulkemisella haluttiin vältää tartuntojen runsas lisääntyminen. Samoin Uudenmaan sulkemisella haluttiin ehkäistä sitä, ettei Uudeltamaalta virus leviäisi muualle Suomeen hallitsemattomasti. Mielestäni nämä hallituksen toimet olivat perusteltuja terveydenhuollon näkökulmasta katsottuna. Nyt kaikki hoitoa tarvitsevat on pystytty hoitamaan.
Suojamaskeista kaipaisin myös suositusta niiden käytöstä, mutta ilmeisestikään tarvetta sille ei olla nähty. https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/selvitys-kasvosuojusten-kaytosta-koronavirustartuntojen-ehkaisemisessa-laajaa-vaihtelua-maakohtaisissa-linjauksissa-ja-vahan-tutkimustietoa
”Tutkimusten perusteella kasvosuojusten hyödyt niukat
Selvitykseen sisältyvän kirjallisuuskatsauksen mukaan tutkimusnäytön perusteella kasvosuojusten käytön vaikutus hengitystieinfektioiden leviämiseen väestössä on vähäinen.”
Järkeviä mielipiteitä Paavolta löytyi, eli velkaantumiskierre pysäytettävä, eurosta irti ja metsävarojen hyödyntäminen. Suosittelen katsomaan ohjelman alusta lähtien, koska EK:n Jyri Häkämiehellä ja SAK:n Jarkko Elorannalla on myös painavaa sanottavaa taloutemme kehitykseen.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen on saamassa kaipaamiaan ”nostoja” julkisuuteen. Siltä ainakin tuntuu, mutta onpa hänellä kirittävää vaikkapa Antti Lindtmaniin verrattuna.
Sen keskeisen roolin ohella mitä Lindtmanilla oli edellä linkittämässäni HS:n uutisessa, hän oli nostamassa Jyrki Kataista Sitran johtajaksi ja rkp:n ryhmää eduskuntasalin keskiöön. Mikael Jungner on myöntänyt järjestäneensä Sanna Marinille nostoa auttaakseen tämän uraa noususuuntaiseksi.
Ketä nostetaan milloinkin nukkumasta ja kuka nostaa?, siinäpä probleemaa. Jonkun ihmisen näkymätön käsi nosti Kansalaispuolueen median huomioon ja Väyrysen itsensä Hesarin tv:n studioon keskustelemaan Marko Junkkarin kanssa Antiikin Ateenan filosofeista. Se onkin julma käsi repimässä kansankielisiä puolueita hajalle ja toistensa kimppuun, mutta virnuilee itse kulisseissa.
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti Rönkkö on oikeassa siinä, että näkymätön käsi näitä nostoja tekee. Katselin hieman tuota AlfaTV:een taustaa, että löytyisikö sieltä tällä kertaa nostaja, joka haluaisi muutosta Suomen politiikkaan? https://www.kaleva.fi/alfatv-aikoo-aloittaa-omat-uutislahetykset-tuleeko/1647802
Ilmoita asiaton viesti
Olettaisin perinteisten ja uskonnollisten johtajien verkoston ketunhännän löytyvän myös Alfan kainalon alta. Mikael Pentikäisen lestadiolaisen professori-isä Juhan setä Vilho Pentikäinen oli loikannut 1930-luvulla Suomen armeijan luutnantin virasta Neuvostoliittoon. Ne luurangot kolisevat yhä suvun kaapeissa. Kaiku vastaa stereona Hesarissa: Kaius!
Ilmoita asiaton viesti
Paavon sanoma on selkeä. Siinä ei edes mitään miettimistä. Kaikki on jo nähty..
Ilmoita asiaton viesti
Paavo oli politikkona parhaimmillaan silloin kun hän ulkoministerinä ollessaan kieltäytyi antamasta mitään lausuntoja ennen yön yli nukkumista. Silloin Väyrynen ei puhunut niin pöljiä, kun oli illan, yön tai aamun aikana ehtinyt keskustelemaan Kekkosen kanssa ja sitten haastatteluissa pitäytyi vain Kekkosen ajatusten toistamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Euro pois ja tilalle markka.
Ilmoita asiaton viesti