Hajoaako Keskusta?

Verkkouutiset julkaisi eilen jutun, joka oli otsikoitu ”Sirkka-Liisa Anttila Alfa-TV:llä: Keskusta on vaarassa hajota. Keskustakonkarin mukaan puolueen tilanne on todella vakava.” (Verkkouutiset/Sirkka-Liisa Anttila/Keskusta on vaarassa hajota) Juttuun sisältyy linkki Alfa TV:n Uutiskauha-haastatteluun. Se alkaa kohdasta 19´30”.

Haastattelussa Anttila tiivistää syyt Keskustan ongelmiin siihen, että puolue on menettänyt perusolemuksensa kansanliikkeenä. Tähän on hänen mukaansa tultu vähitellen, mutta ongelmat kärjistyivät viime vaalikaudella.

Sirkka-Liisa arvostelee kovasanaisesti Juha Sipilän tapaa johtaa puoluetta. Kokeneet voimat pantiin sivuun. Avointa keskustelua ei sallittu. Kritiikkiä ei siedetty.

Anttila arvostelee erityisesti sitä, että Sipilän johdolla ryhdyttiin leikkaamaan perusturvaa, mitä ei koskaan aikaisemmin ollut tehty. Toinen esimerkki oli taksiuudistus ja sitä ajaneen ”ulkopuolisen” Anne Bernerin nimittäminen ministeriksi.

Vihoviimeinen virhe oli se, että Keskusta lähti murskatappionsa jälkeen hallitukseen ilman perusteellista keskustelua, jossa tappion syyt olisi ruodittu. Tähän johti osaltaan se, että viime vuoden ylimääräinen puoluekokous lykättiin syksyyn. Se olisi pitänyt Sirkka-Liisan mielestä järjestää heti vaalien jälkeen, jolloin koko puoluejohdon luottamus olisi pitänyt punnita.

x  x  x

Olen Sirkka-Liisan kanssa samaa mieltä: Keskustan romahduksen perimmäinen syy on todellakin se, että puolue on menettänyt perusolemuksensa kansanvaltaisena kansanliikkeenä.

Omalta osaltani pidän tämän surullisen kehityksen lähtökohtana vuoden 1994 Jyväskylän puoluekokousta, jossa Esko Aho joukkoineen painosti Suomen EU-jäsenyyttä vastustaneen puoluekokousedustajien enemmistön hyväksymään sen viemisen kansanäänestykseen.

Tuolloin Keskusta oli hajoamisen partaalle. Puolueen pelasti se, että me jäsenyyttä vastustaneet keskustalaiset kanavoimme tyytymättömyyden omaan kansanäänestyskampanjaamme. Sen jälkeen vetosimme puolueväkeen yhtenäisyyden puolesta ja asetuimme itsekin ehdolle seuraavan kevään eduskuntavaaleissa.

Monet Keskustan jäsenet ja kannattajat jättivät kuitenkin puolueen jo tuolloin. Kevään 1995 eduskuntavaaleissa Keskusta koki pahan tappion ja joutui oppositioon. Vuoden 1996 euro- ja kuntavaaleihin menimme perinteisillä ohjelmilla, ja äänestäjien luottamus saatiin palautetuksi.

Seuraavien vuoden 1999 eduskuntavaalien lähestyessä Keskusta oli vahvassa nousussa. Tähän vaikutti osaltaan se, että puolue oli vastustanut Suomen liittymistä euroalueeseen. Luottamusta vahvisti Keskustan toiminta puolueen perinteisten tavoitteiden toteuttamiseksi ennen muuta alue- ja tasa-arvopolitiikassa.

Kärjen vaalivoitolta katkaisi työreformi, jolla ei ollut eduskuntaryhmässäkään mainittavaa kannatusta. Itsevaltainen johtaminen vei toiselle oppositiokaudelle.

x  x  x

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa saavutimme Anneli Jäätteenmäen johdolla komean voiton. Kansanliike oli voimissaan.

Mukaan tuli paljon uusia kannattajia, Helsingistäkin saimme kaksi kansanedustajaa ja Uudeltamaalta viisi. Äänestäjiä innostivat puolueen kannanotot tasa-arvon puolesta ja keskittämispolitiikkaa vastaan. Loppuvaiheessa kannatusta toi selkeä ulkopolitiikan linja suhtautumisessa Irakin sotaan.

Anneli kuitenkin joutui eroamaan, ja hänet syrjäytettiin myös puolueen puheenjohtajan tehtävästä. Nämä tapahtumat ovat tulleet ikävällä tavalla mieleen tämän vuoden tapahtumien yhteydessä.

Matti Vanhasen puheenjohtajakaudella Keskustan luonne kansanliikkeenä pääsi pahasti rapautumaan. Hän kuitenkin salli puolueen sisäisen keskustelun ja antoi tilaa eri tavoin ajatteleville poliitikoille.

Toiseenkin hallitukseensa (vv. 2007 – 2011) Vanhanen otti mukaan meitä perinteisen keskusta-aatteen kannattajia. Sirkka-Liisa nousi maatalousministeriksi ja allekirjoittanut ulkomaakauppa- ja kehitysministeriksi.

x  x  x

Ratkaiseva käänne pahempaan tapahtui vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa, jossa Mari Kiviniemi valittiin Matti Vanhasen seuraajaksi. 1980-luvun lopulta lähtien valtaa tavoitelleet liberaalit valtasivat siellä kaikki puolueen johtotehtävät. Perinteisen alkiolaisen ihmisyysaatteen kannattajat sysättiin sivuun. Ministerikierrätykseen ei sentään menty.

Jo Juha Sipilän johtaman hallituksen muodostamisen yhteydessä kesällä 2015 oli nähtävissä, että Keskusta oli matkalla kohti katastrofia.

Sirkka-Liisa Anttila, Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen ja monet muut kokeneet kansanedustajat yrittivät kuitenkin vaikuttaa puolueen politiikkaan, mutta heitä ei kuunneltu.

Omalta osaltani yritin vaikuttaa puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan kautta, mutta minuakaan ei kuunneltu. Omista kokemuksistani olen kertonut kirjassani ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”. Se on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

Lopulta jättäydyin sivuun puolue-elinten työstä. Ryhdyin kokoamaan yhteen alkiolaisen aatteen kannattajia yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuudessa.  Keskustan piirissä toimivia kannattajiani kehotin pysymään puolueessa ja vaikuttamaan sen linjaan sisältä päin.

Tässä työssä onnistuin niin hyvin, että sain vuoden 2018 presidentinvaaleissa kansalaisliikkeen ehdokkaana vahvan kannatuksen.

Keväällä 2018 järjestettiin pari tapaamista, joissa keskusteltiin mahdollisuudesta koota alkiolaiset voimat ennen seuraavan vuoden eduskuntavaaleja. Toiseen niistä osallistuivat Mauri Pekkarinen, Seppo Kääriäinen ja Timo Kalli. Sirkka-Liisankin piti olla mukana, mutta hänelle tuli este.

Käytyjen keskustelujen jälkeen tarjosin Juha Sipilälle yhteistyötä voimien kokoamiseksi, mutta ”joukkueensa” kanssa hän tämän torjui. Tämä johti siihen, että jouduin osallistumaan vaaleihin Tähtiliikkeen puitteissa. Näistä tapahtumista kerron teoksessani ”Terve Suomi” (kirja-arkisto ss. 164 ja 168).

Tähtiliikkeen menestys jäi heikoksi, kun meidät mielivaltaisesti suljettiin eduskuntapuolueille järjestettyjen TV-ohjelmien ja keskustelujen ulkopuolelle. Näin ollen emme myöskään aiheuttaneet Keskustalle eduskuntapaikkojen menetyksiä.

Toisin kävi Hjallis Harkimolle, jonka ”Liike Nyt” aiheutti Kokoomukselle kirvelevän vaalitappion ja nosti käytännössä SDP:n hallituspolitiikan johtoon.

Sirkka-Liisa Anttila, Seppo Kääriäinen, Mauri Pekkarinen, Timo Kalli ja monet muut veteraanit vetäytyivät sivuun, eivätkä enää asettuneet ehdolle eduskuntavaaleissa. Tämä osaltaan sinetöi puolueen murskatappiota.

x  x  x

Hajoaako Keskusta, kuten Sirkka-Liisa Anttila haastattelussaan ounasteli? En tiedä. Paljon riippuu siitä, mitä viikon kuluttua järjestettävässä puoluekokouksessa tapahtuu.

Siitä lähtien kun Katri Kulmuni erosi valtiovarainministerin tehtävästä, olen julkaissut viisitoista kirjoitusta, joissa olen käsitellyt valmistautumista Oulun puoluekokoukseen. Muutamissa muissakin olen tätä aihepiiriä sivunnut.

Seuraavat nimenomaan puoluekokousta käsitelleet kirjoitukset ovat luettavissa kotisivuni blogiarkistosta:

”Joukkueen” tulee kantaa vastuu (5.6.)

Kulmunin ero saattaa pelastaa Keskustan (6.6.)

Onko Keskustan tuhoutuminen Suomen etu? (9.6.)

Katri Kulmunin tulee jatkaa puheenjohtajana (12.6.)

Keskustalaista ”unelmahöttöä” (14.6.)

Keskustan puoluekokous on siirrettävä ensi kesään (19.6.)

Katri Kulmunilla on mahdollisuus yhdistää Keskusta (8.7.)

Mediapeliä (10.7.)

Mikä muutti Annikan mielen? (29.7.)

Jatkaako Keskusta Kiviniemen-Sipilän linjalla? (31.7.)

Mikä on isänmaan, puolueen ja oma etunne, Sanna Marin ja Annika Saarikko? (6.8.)

Uhkapeliä kansalaisten terveydellä (9.8.)

Tuhotaanko Keskusta Matti Vanhasen ”dotkriinilla”? (12.8.)

Syyskuun puoluekokous olisi laiton (13.8.)

Katrin ja Annikan ”sävyero” (21.8.)

Näihin kirjoituksiin minulla ei ole mitään lisättävää eikä niistä mitään pois otettavaa.

Annika Saarikon julkaisemaa kirjasta ”Keskusta – siellä sykkii elämä” en ole käsitellyt. Tämä ei ole ollut tarpeen sen vuoksi, että teos on sitä samaa ”keskustalaista unelmahöttöä”, josta kirjoitin jo 14.6. ja 21.8. julkaisemissani blogeissa.

Merkille pantavaa on, että päätoimittaja Juha Määtän nimenomaisella määräyksellä puolueen äänenkannattaja Suomenmaa ei ole kirjoituksiani julkaissut. Tämä on kai sitä ”sipiläläistä” keskustelukulttuuria.

Journalistisia periaatteita kunnioittavat toimittajat ovat kuitenkin määräyksiä uhmanneet, ja pari kirjoitusta pääsi kesällä ”seulan” läpi.

x  x  x

Kuten kirjoituksistani käy ilmi, en ole ollut kaikkiin Katri Kulmunin mielipiteisiin ja edesottamuksiin tyytyväinen. En voi odottaakaan, että hän kaikessa noudattaisi sitä, linjaa, jota olen vuosikymmenten varrella paaluttanut. Katrin tuleekin olla äärimmäisten mielipiteiden välimaastossa.

Olen sitä mieltä, että Katrin syrjäyttäminen rumia otteita käyttäen vain vuosi hänen valintansa jälkeen olisi vahingoksi Keskustalle – ja rohkenen kirjoittaa – myös Suomelle.

Katrilla on nyt parhaat edellytykset eheyttää Keskustaa ja johdattaa meidät kohti kestävää tulevaisuutta.