Harkitsen jäsenyyttä
Keskustan katastrofaalisen vaalitappion jälkeen monet ovat toivoneet, että palaisin mukaan Keskustan toimintaan.
Tämä lienee ollut ajatuksena, kun minutkin kutsuttiin 28. elokuuta Keskustan puoluetoimistossa järjestettyyn varttuneiden keskustalaisten tapaamiseen. Entisen puoluesihteerin Eero Lankian aloitteesta järjestetyssä kokouksessa päätettiin pyytää mahdollisimman pikaista tapaamista syyskuun alussa valittavan uuden puheenjohtajan kanssa. Lupasin tulla mukaan.
Tapaaminen Katri Kulmunin kanssa saatiin aikaan Apollonkadun puoluetoimistossa 30. lokakuuta. Sen yhteydessä puheenjohtaja toivoi minun palaavan puolueen jäseneksi. Saman hän oli sanonut aikaisemmin julkisestikin, joskin vähemmän diplomaattisesti.
Johtopäätökseni esitin ja vastaukseni annoin seuraavana päivänä 1.11. julkaisemassani blogissa ”Miten Suomessa voi vaikuttaa?”. (paavovayrynen.fi/blogit)
Kirjoitin:
”En usko, että Keskustassa edelleenkään olisi vaikuttamisen mahdollisuuksia meille, jotka emme hyväksyneet viime vaalikauden politiikkaa.
Toisaalta en usko siihen, että Keskusta voisi nykymenolla nousta takaisin suurten puolueiden joukkoon. Uuden puoluejohdon kannanotoissa ja toiminnassa on monia myönteisiä piirteitä, mutta tiliä menneeseen ei ole tehty. Tehdyt virheet on tunnustettava, että ne voitaisiin korjata.”
Kerroin aikovani pysyttäytyä parin vuoden ajan puoluepolitiikan ulkopuolella ja arvioida tämän jälkeen tilannetta uudelleen.
Lupasin kuitenkin toimia mielelläni Keskustan puoluejohdon ja järjestöväen konsulttina, jos arvioitani ja mielipiteitäni halutaan kuulla.
Tammikuun 11. päivänä julkaisemassani blogissa ( paavovayrynen.fi/blogit ) jouduin kertomaan, ettei palveluksiani ollut pyydetty. Tätä vaikuttamisen mahdollisuutta ei siis edelleenkään ollut käytettävissä.
Niinpä kerroin päättäneeni konsultoida kirjoittamalla kirjan, joka ilmestyy muutaman viikon kuluttua. Kirjassani lupasin kertoa näkemykseni viime kevään murskatappion syistä ja siitä, millä tavoin puolue voisi taas palata suurten joukkoon.
Nyt tämä teos ”Yhteinen vuosisatamme” on valmistunut. Kirja julkistetaan ensi maanantaina järjestettävässä tiedotustilaisuudessa.
Kirjoitustyön aikana olen saanut vahvistusta sille marraskuun alussa esittämälleni arviolle, että nykymenolla Keskusta ei voi nousta takaisin suurten puolueiden joukkoon. Viimeisimmissä mielipidetutkimuksissa puolueen kannatus on ollut jopa alhaisempi kuin loka- ja marraskuussa julkaistuissa mittauksissa.
Toisaalta olen alkanut uskoa siihen, että Keskustan aatteelliseen ja poliittiseen linjaan on ehkä sittenkin mahdollista vaikuttaa. Katastrofaalisen tappion jälkeen puolueessa on pakko suorastaan rohkaista avointa aatteellista ja poliittista keskustelua. Yksinvaltaista johtamistapaa ei enää siedetä.
Näillä perusteilla olen päättänyt sittenkin harkita sitä mahdollisuutta, että vastaisin esitettyihin toivomuksiin myönteisesti ja liittyisin jälleen Keskustan jäseneksi. Harkinnan tuloksista kerron kirjani julkistamisen yhteydessä.
Tulihan se sieltä.
Ilmoita asiaton viesti
En jaksa uskoa Kepun olevan niin tyhmä, että ottaisi Väyrysen takaisin.
Väyrysen eroaminen puolueesta nimittäin poisti ikuisen piikin puoluejohdon kyljestä, ja Väyrynen menetti samalla suuren osan kirjaimellisesti vanhoista tukijoistaan, totaalisesti marginalisoiden itsensä.
Väyrysen paluu Kepuun toisi tulehduksen takaisin puoluejohtoa kirvelemään.
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärtääkseni hän pyrkii itse puolueen johtoon.
Ilmoita asiaton viesti
Siksikin Kepun kannattaa jättää Väyrysen mahdollinen jäsenhakemus ’pöydälle’.
Ilmoita asiaton viesti
Kaksiteräinen miekka moinen tyrmäys. Se voisi aiheuttaa hajaannusta kentällä ja alentaa kannatuslukuja entisestään. Ja nyt kun puolue on tietynlaisessa kriisissä, niin paniikki voi aiheuttaa sen, että yhä useampi ryhtyy nostalgisesti muistelemaan ”vanhoja hyviä Väyrysen aikoja”, kun kannatus oli vakaan korkealla tasolla.
Presidentinvaaleihinhan Paavo tähtää, mieluiten keskustan puheenjohtajana.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta Väyrynen näytti sooloprojektinsa aikana mikä hänen todellinen kannatuksensa nykyisin on. Ei jatkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Jokainen katsoo asioita omasta perspektiivistään. Väyrysen perspektiivi on sellainen, että hän sai 50% enemmän ääniä kuin keskustan ehdokas Vanhanen viime pressanvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuulivoimalahan Paavon ympärille pitää rakentaa, sillä sen verran tuulinen näyttää olevan ajatuksenjuoksu.
Ilmoita asiaton viesti
Kirkkohallituksesta on vihjaistu asettumista maalitettavaksi Kulmunin ja Saarikon rinnalle. Molemmat ovat olleet siellä töissä, kuten myös Väyrysellä apulaisen apulaisena.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen on itseoikeutettu Suomen Keskustan pysyvä henkinen puheenjohtaja.
Kun sana muuttuu lihaksi ja Väyrynen valitaan puolueen johtoon niin kepulaisilla on jälleen edes hivenen toivoa palata todellisten päättäjien pöytään.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös kepu nyt juuri ole siellä päättäjien pöydässä.
Kepulla on ollut hallitusohjelmaa laadittaessa äänimääräänsä suurempi ominaispaino ja kepu määrää hallitukssa tahsin, sillä ilman kepua ei olisi hallitustakaan.
Itse pidän edellistä puheenjohtajaa, Sipilää, edelleen parhaana vaihtoehtona kepun johtoon, joskin voi olla ettei se ole paras valinta kepun kannatuksen kannalta. Mutta minähän en siitä kepun kannatuksesta kovasti huolta kanna, sen sijaan kannan huolta Suomen kilpailukyvystä ja siitä miten Sipilän rakentamaa kilpailukykyä parhaillaan revitään alas ja kilpailukyvyn tilalle on kovaa vauhtia tulossa kilpailukyvyttömyys.
Monet puolueet ovat viime aikoina kovasti nuorentuneet ja naisistuneet ja kokoomuskin on ehkä pian saamassa nuorehkon naispuheenjohtajan. Paavo Väyrynen tässä nuorten naisten parvessa vaikuttaisi kovin oudolta ilmiöltä, joskin varmasti siellä viihtyisi.
Paavo ehkä tietää miten keskustakansaa pitää puhutella, ainakin sitä vanhempaa väkeä, mutta miksi Paavon yritykset niiden omien puolueiden kanssa epäonnistuivat?
Ilmoita asiaton viesti
”PLEASE ACCEPT MY RESIGNATION. I DON’T WANT TO BELONG TO ANY CLUB THAT WILL ACCEPT PEOPLE LIKE ME AS A MEMBER”.
-Groucho Marx
Ilmoita asiaton viesti
Marxilaisuus vaatiikin luonnetta…
Ilmoita asiaton viesti
Olen ollut siitä asti marxilainen, kun näin veljesten ensimmäisen filmin.
Ilmoita asiaton viesti
Mukava on kuulla Keminmaan suurmiehestä taas, pitkästä aikaa.
Vaatimattomat äänimäärät ei ikiväyryä synkistä, hyvä niin.
Itse kunkin on hyvä ottaa nuoremmasta Paavosta tässäkin asiassa mallia.
Jännityksellä odotetaan, miten tämän jäsenyysasian kanssa käy?
Ilmoita asiaton viesti
”Kirjassani lupasin kertoa näkemykseni viime kevään murskatappion syistä ja siitä, millä tavoin puolue voisi taas palata suurten joukkoon.”
Tässä on politiikan ongelma tiivistettynä yhteen lauseeseen.
Pelataan vallasta, eikä välttämättä tehdä hyviä ratkaisuja vaan tähdätään aina siihen, että kosiskellaan äänestäjiä niillä asioilla mitä he haluavat kuulla ja pyritään välttämään ikäviä asioita ja päätöksiä, vaikka ne olisivat realistisia.
Lähestyn politiiikkaa ja puolueita sitä kautta, että puolueiden tulisi esittää ja tutkia parhaita mahdollisia metodeja ja ideoita miten yhteiskunta toimisi parhaimmalla mahdollisella tavalla ja politiikka on erimielisten keskusteluyhteys ja metodi jotta voidaan toteuttaa hyviä ideoita ja saada niihin oikeutus.
Puolueella tulisi olla hyviä ideoita, sillä ei ole väliä onko puolue suuri vai pieni. Tämä siten, että hyvät ajatukset tullaan kumminkin varastamaan. Itse asiassa niin pitäisi tehdä politiikassa enemminkin.
Toivottavasti kirjassasi on konkreettisia ideoita joilla Suomen yhteiskunta paranisi, eikä vain ehdotuksia miten Keskustapuolue menestyisi. Nuo voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Takaisin Keskustaan vaan, niin ei jää jossiteltavaa tämänkään kysymyksen kohdalla:
Onko Keskustan alennustilalle joku sellainen vältettävissä oleva syy, jonka vanhempi kaarti olisi osannut välttää, jos valta olisi heillä?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä. Huolettikin jo tuo kannatuspudotuksen väliaikainen pysähtyminen.
Ilmoita asiaton viesti
Periaatteessa Väyrynen voi hakea jäsenyyttä, jos hän ei enää ole minkään muun puolueen jäsen.
Hänen jäsenanomuksensa hyväksyminen on sitten sen paikallisyhdistyksen hallituksen vallassa, johon hän haluaa liittyä. Löytyykö siellä luottoa mieheen.
Jos sitten alkaisi uudelleen sama rumba, niin erottaminenkin olisi ensi sijassa paikallisyhdistyksen tehtävä. Viime kerrasta opittuna voisi sitten erottaa koko paikallisyhdistyksen, ellei se hoida hommaansa.
Joten eihän miestä voi estää hakemassa jäsenyyttä. Mitään asemaa paluun kunniaksi ei kuitenkaan tarvitse tarjota.
Ilmoita asiaton viesti
Olen käsittänyt, että yhdistyksen tai puolueen ajamiin asioihin kaikilla yhdistyksen jäsenillä on samanlainen tasa-arvoinen mahdollisuus vaikuttaa? Mutta ilmeisesti olen ollut väärässä? Väyrynen voisi liittyä takaisin keskustan jäseneksi, jos hänen vaikutusmahdollisuutensa keskustan päätöksiin turvattaisiin?
Ilmoita asiaton viesti
”Yksinvaltaista johtamistapaa ei enää
siedetä” ja tähän Väyrynen luonnollisesti haluaisi muutoksen 😀
Ilmoita asiaton viesti
Jäsen voi olla vain alatason yhdistyksen kautta. Hakemuksen hyväksymisen (ja jäsenen erottamisen) käsittelee yhdistyksen hallitus.
Hallitus tietenkin on yhdistyksen yleiskokouksen valitsema. Voisi yleiskokous varmaan ottaa asian halutessaan käsiteltäväksi.
Jokaisella jäsenellä on tietenkin sitten oikeus esittää asioita ja päätökset tehdään tarvittaessa enemmistöpäätöksellä.
Olemme esimerkiksi erottaneet henkilön maksamattomien jäsenmaksujen takia. Se taitaa olla ainoa aika yksikäsitteisesti määritelty peruste.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Kulmuni on toivottanut Väyrysen tervetulleeksi takaisin puolueeseen,kuten Paavo kertoo,niin se on Kulmunille noutaja iliman vaiheita.
Eikö Väyrysen vallanhimo jo pitäisi riittää yhden puolueen osalta. Ei riidankylväjiä kukaan kaipaa. Vähiten tässä tilanteessa keskusta.
Ilmoita asiaton viesti
Jos Keskusta ikinä nimeää Väyrysen mihinkään vaaliin ehdokkaakseen, se ajaa loputkin kannattajat muualle.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrystä kaipaa Huhtasaarikin takaisin Keskustaan twitterissä:
https://twitter.com/HuhtasaariSaara/status/1222573050614484993
Keskustalla siis kaikkien aikojen sauma päästä Kärnästä eroon.
Ilmoita asiaton viesti
Ja persut odottaa kieli pitkällä……..
Sitä persujen halua saada sanavalmis kaveri omiin ei voi olla näkemättä takimmainenkaan Taavi Kärnän omilla facebok sivuilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Kirja julkistetaan ensi maanantaina järjestettävässä tiedotustilaisuudessa” ja ”harkinnan tuloksista kerron kirjani julkistamisen yhteydessä”.
Hienoa tunnelman tiivistämistä helmikuun kolmannen – Valon päivän – lähestyessä! Toivon, ettei media joudu ensi maanantaina juoksemaan minkään muun jymyjutun (suuronnettomuus, julkkisjuoru tms.) perässä, vaan Paavon hohde olisi se häikäisevin.
Mr. Trump, Valkoinen Talo. Älkää ryhtykö poliittisiin operaatioihin 2.2., ja jos suinkin maltatte olla twiittaamatta, pitäkää välipäivä. Ikätoverinne Paavo Väyrysen on saatava häiriötön mediahetkensä, josta me yleisönä haluamme nauttia. Please!
Ilmoita asiaton viesti
Persut on ihan täpinöissään Väyrysen avautumisesta maanantaina,ja torstaina tulee uusin gallup. Jokohan persujen 50 %;n haave toteutuu?
Ilmoita asiaton viesti
Jos jotain olen muinaissuomalaisessa miehessä ihaillut, niin säälimätön periksiantamattomuus. Jääräpäinen, kertakaikkisen kova usko omaan linjaan.
Jos vaan virtaa ja terveyttä piisaa niin täydet peukut ja ehdottomasti jatkoon.
Ilmoita asiaton viesti