Järkipuhetta ilmastosta ja kestävästä kehityksestä
Polaris-TV on julkaissut kolmannen niistä haastatteluista, jotka teimme MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan kanssa Pohjanrannassa kuukauden päivät sitten.
Tällä kertaa aihepiirinä on ilmasto- ja ympäristöpolitiikka. Aikaisemmissa haastatteluissa käsittelimme maa- ja metsätaloutta. Niissäkin ilmastopolitiikka ja kestävä kehitys olivat vahvasti esillä. Kaikki kolme kannattaa katsoa.
Videossa ”Järkipuhetta ilmastosta ja kestävästä kehityksestä” tulee esille nykyisen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan yksipuolisuus.
Haastateltava ja haastattelija ovat samaa mieltä siitä, että hiilidioksidipäästöjä on pyrittävä vähentämään erityisesti siirtymällä fossiilisista uusiutuviin polttoaineisiin ja muuhun uusiutuvaan energiaan.
Paljon muutakin kuitenkin tarvitaan. Kestävää kehitystä on edistettävä laaja-alaisesti koko maailmassa.
Kotimaassa suuri kysymys on maantieliikenteen päästöjen vähentäminen. Tässä olisi turvauduttava ensi sijassa biokaasuun ja muihin uusiutuviin polttoaineisiin.
x x x
Maailmanlaajuisista ongelmista haastattelussa tulevat esille erityisesti väestönkasvu ja ruokaturva.
Juha Marttila muistuttaa siitä, että maapallon väkiluku on ennusteiden mukaan nousemassa 10 miljardiin. On palautettava mieliin YK:n kestävän kehityksen periaatteet ja kaikki sen tavoitteet. Meidän on opittava elämään maapallon rajoissa.
Pääkysymyksiä ovat köyhyyden poistaminen ja ruokaturvasta huolehtiminen.
Juha Marttila arvostelee voimakkaasti sitä, että maapallon valtavasta ilmastorahoituksesta vain 1.5 % suuntautuu pienviljelijöille. He muodostavat kuitenkin perheineen neljänneksen maapallon väestöstä ja he vastaavat ruokahuollosta. Ilmastonvaihtelut vaikuttavat erityisesti heihin.
Maaseutua kehittämällä voidaan huolehtia ruokaturvasta ja edistää kestävää kehitystä, korostaa Marttila. Se on tehokas tapa vaikuttaa myös ilmastonmuutokseen.
Marttila toteaa, että Afrikassa ja monin paikoin myös Aasiassa valtava määrä ihmisiä asuu edelleen maaseutuyhteisöissä ja myönteisten mahdollisuuksien keskellä. Jos heitä hieman autettaisiin, he voisivat jatkaa siellä hyvää elämäänsä.
Nyt heitä ajetaan ahdinkoon, jolloin heidän ainoa mahdollisuutensa on siirtyä suurkaupunkeihin, joita uhkaa kurjistuminen, radikalisoituminen ja vakavat yhteiskunnalliset ongelmat.
Saan haastattelussa Juha Marttilalta kiitosta siitä, että toimiessani ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä vuosina 2007-2011 nostin maaseudun kehittämisen ja suurkaupunkien kasvun hillitsemisen kestävän kehityksen agendalle ja myös Suomen kehityspolitiikan kärkiasiaksi.
Tästä kerron teoksessani ”Huonomminkin olisi voinut käydä” (ss. 157-186).
x x x
Haastattelussa nousivat vahvasti esiin mahdollisuudet käyttää biokaasua ja muita biopolttoaineita Suomen autoliikenteessä.
Kerroin jälleen, että minua aika tavalla ”risoo” se, että Suomen maantieliikennettä ollaan kovalla voimalla sähköistämässä, vaikka meillä on henkeä kohden laskien suuremmat uusiutuvat luonnonvarat kuin millään muulla EU-maalla.
Kaiken järjen mukaan voisimme hoitaa maantieliikenteen jopa kokonaan uusiutuvilla polttoaineilla – biokaasulla, biodieselillä ja bioetanolilla.
Muistutin siitä, että muutama vuosi sitten Vapolla oli suunnitelma tyydyttää olennainen osa Suomen maantieliikenteen energiantarpeista turpeesta valmistetuilla biopolttoaineilla. Oltiin jo ryhtymässä investointeihin, mutta sitten tuli vallalle se älytön tulkinta, että turve on uusiutumaton polttoaine, ja sen käyttö otettiin päästökaupan piiriin.
Juha Marttila puhui erityisesti sen puolesta, että liikenteessä ryhdyttäisiin käyttämään biokaasua. Hän laskeskeli, että Suomen keskimäärin noin 12-13 vuoden ikäisten autojen arvo on yleensä noin 3500 euron suuruusluokkaa. Tällaisen auton muuntaminen myös kaasukäyttöiseksi maksaisi pari tuhatta euroa. Tällä saataisiin käyttöön 10 vuodeksi päästöttömiä kilometrejä.
Onhan se nurinkurista, että meidän veronmaksajien varoilla tuetaan avustusten ja verohelpotusten muodossa sähköautojen hankintaa. Lisäksi yhteisiä varoja käytetään latausverkoston rakentamiseen.
On muistettava, että kaikki tavat tuottaa ja siirtää suuria määriä sähköä ovat ympäristön kannalta ongelmallisia. Niitä myös tuetaan eri tavoin veronmaksajien ja kuluttajien kukkarosta.
Omat ongelmansa aiheuttaa akkujen valmistaminen ja käyttäminen. Parempi tapa varastoida sähköenergiaa on vedyn valmistaminen. Siitä voidaan myös tehdä synteettisiä polttoaineita, joita voidaan käyttää polttomoottoreissa.
Kerron haastattelussa, että olen pettynyt nykyiseen hybridiautoomme ja että olemme suunnitelleet sen vaihtamista biodieseliin.
Marttilan haastattelu antoi virikkeen harkita siirtymistä biokaasuun. Toistaiseksi biokaasun tankkausasemia on kovin harvassa. Niitä on saatava nopeasti lisää.
Biokaasun käyttöä pitää valtiovallan toimenpitein tehokkaasti edistää. Tässä on kiireellinen tehtävä hallitukselle ja eduskunnalle.
x x x
Kirjoituksessa mainitut Juha Marttilan haastattelut ovat katsottavissa Pohjantähti-lehden ja Polaris-TV:n kautta.
Suosittelen myös aikaisemmin julkaistuja Mauri Timosen, Kari Mielikäisen, Jyrki Itkosen ja Kalevi Mursulan haastatteluja, joissa käsitellään ilmastonvaihteluja ja niiden syitä. Niitä täydentää oma haastatteluni ”Nykyinen ilmastopolitiikka on kestämätöntä myös ympäristöllisesti”.
Mikäköhän merkitys meidän liikennepolttoaineillamme on yhtään mihinkään? Muu maailma elää miten tahtoo ihan meistä tietämättä.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri näin. Kiina otti vuodessa kiinni koko muun maailman päästövähennykset ja ”kuittaa” meidän vuosittaiset vähennykset muutamassa minuutissa.
Ilmoita asiaton viesti
Näitä voi aina tarkastella siitä vinkkelistä, että mennäänkö aiheen ohi, kaikesta fiksusta käsittelystä ja ideoinnista huolimatta.
Ei tarkoita, etteikö monenlaista tulisi käsitellä, kunhan painoarvot kohdillaan.
Pahin tilanne, jos jotain kavennettua viedään isosti, ja sen ympärille odotetaan kaiken muun rakentuvan.
Jos edellinen, joka kohdasta katsoen, voisi tietysti puhua saumattomuuden ideasta.
Yleensä nämä kuitenkin tuppaa olemaan, niitä yksisaumaisia. Kun yksi keskus selvä, ja selvillä, edes se, kun muusta ei mitään kuitenkaan tule.
Ilmoita asiaton viesti
Ja näyttää lisäksi siltä, että muu maailma herää todellisuuteen nykyisen lämpenemisen syistä. Ei dramaattinen eikä ole ennennäkemätön.
”Mitteilungen Agrarwissenschaftenin (maataloustieteen raportit) tämä osa 27 käsittelee nykypäivän ilmastonmuutosta ja ottaa esille siten hyvin ajankohtaisen kysymyksen. Julkisessa keskustelussa nykyistä ilmaston lämpenemistä – joka perustuu hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) kannattamaan ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen (AGW) – syytetään melkein yksinomaan ihmisen toiminnasta ja erityisesti hiilidioksidin (CO2) päästöistä ). ”Ei dramaattinen eikä ennennäkemätön” Tämän hypoteesin kritiikki saa paljon vähemmän huomiota ja sitä tarkastellaan usein selvästi negatiivisessa valossa. Tämä esite sisältää tällaisen kriittisen analyysin. Kirjoittajat käyttävät maapallon ilmastohistoriaa osoittamaan, että nykyinen ilmastonmuutos ei ole dramaattinen eikä ennennäkemätön. Pikemminkin se on normaalia esiintymistä lämpökausina Holoseenin aikana kvaternaarisen jääkauden aikana, mikä, kuten kaikki aikaisemmat ilmastonmuutostapahtumat, voidaan katsoa johtuvan luonnollisista syistä (erityisesti aurinkotoiminnasta hydrosfäärin yhteydessä).”
https://notrickszone.com/
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidisota on tärkeä siksi, että liittyy luonnonresursseihin, käyttöoikeuksiin, käytön positiivisiin ja negatiivisiin seurauksiin.
Tällaisten asioiden valjastamiseen, halutaan selkeää tarkkuutta. Mitäs muuta tässä on tehty.
– Turve paikallisasukkaille… Ei muuten käy, koska kohta X.
– Maatalous paikallisemmaksi tueksi… Ei muuten käy, koska kohta Y.
– Työ tekijälleen, ja terveen ehytrakenteisen mahdolliselle lähiyhteisölle… Ei muuten käy, koska kohta Z.
– Jne.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä XYZ-politiikka käy kyllä rankaksi.
En tarkoita, että ihan kaikissa päädyissä, tai hetimiten. Tai jos sittenkin, ja sitä varten tätä kaikkea tarvitaan.
Hyvin menee, noin tasapainon pualesta, kun merkittävässä kohden, ei sen pulaa. Ehkä tämä näin.
Ilmoita asiaton viesti
”…hiilidioksidipäästöjä on pyrittävä vähentämään…”
”…maantieliikenteen päästöjen vähentäminen…”
”…ensi sijassa biokaasuun…”
”…valtavasta ilmastorahoituksesta…”
”…Afrikassa ja monin paikoin myös Aasiassa valtava määrä…”
Tuossa punainen lanka on, että mitä kalliimmaksi kaikki suomalaisille tulee sen parempi. Mitä järkeä on (suomaisten) vähentää CO2-päästöjä ? Osuutemme kaikesta on alle promille. Vaikka Suomi kuinka saisi oman ilmansa puhtaaksi, tuuli vie puhtauden mennessään ja tilalle tulee muualta. Niin tuli Saharan hiekkaakin.
Osa kansasta kohkaa, että sähköautoja ja niiden latauspisteitä on saatava kaikille. Poliitikot avittavat jostain syystä sähköautokauppaa. Digisiirtymääkin avitettiin oikein lain voimalla. Raha puhuu ? Toiset taas puuhaavat bioautoja, vetyautoja, ehkä häkäpönttöjäkin ja muita autoja ja kaikkien noiden latausasemia. Pääasia, että tulee kalliiksi suomalaisille.
Maapallon ilmasto on muuttunut jotain 3-4 MRD vuotta aina johonkin suuntaan, mutta nyt suomalaisten on tuo muutos pysäytettävä. Maksaa mitä maksaa.
Kehitysapua suomalaiset ovat vuosikymmenten mittaan maksaneet kymmeniä miljardeja, mutta mitä apua niitä niistä on ollut ja kenelle ? Ei ainakaan suomalaisille eikä ns. autettaville. Kuvissa on nähty upeita ja kallita palatseja ja loistoautorivistöjä kehitysavun saavutuksina.
Eikö kukaan Suomessa ajattele suomalaisten etua ?
Ilmoita asiaton viesti
Tässähän on kyse puhtaasta pyrkimyksestä veronmaksajien kukkarolle muka ilmaston pelastamistarkoituksessa, ei mistään muusta.
Ilmoita asiaton viesti
Sitähän se on. Kuinkahan moni poliitikoista tietää mistä on kysymys.
Kiinalaiset puutarhaihmisinä ymmärtävät kyllä hiilidioksidin merkityksen kasveille. Ilman hiilidioksidia mikään ei kasva. Ovat varmaankin valinneet taktiikan vedättää degeneroituneita länsimaalaisia niin pitkään kuin vain on mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Jollain mielen tasolla, voi kyse olla tuhoamisesta, vaikken puhu nyt pyromaaneista.
Tämä on myös vinkkeli, josta tapahtumia voi arvioida. Varsin negatiivinen, mutta onko mahdoton olemassaolevana, kun vastaavaa on arveltavissa, positiivipuolella.
Ei näissä auta, pään pensaisiin laittelut. Eikä liian rajut selonteot. Jotain sopivasti, niin pysyy pakettia kasassa.
Ilmoita asiaton viesti
En katsonut videota, joten kysyn miksi hiilidioksidipäästöjä on pyrittävä vähentämään. Ymmärrän, jos kyse on ihmisen apuenergian riittävyydestä, mutta sitä asiaa ei pidä ajaa hiilidioksidivouhkauksella.
Muka hiilidioksidin aiheuttamalla ilmaston muuttumisella on peloteltu lapset ja nuoret kallonkutistajien sohville. Aivan järjetöntä ja turhaa. Kun homman todellisuus alkaa selvitä, alkaa korvausvaatimuksia tulvia nykyisille päättäjille ja heidän vedättäjilleen. Poliittinen vastuu ei ole riittävä, vaan käydään vastuullisten kukkaroille.
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/4121672
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun homma alkaisi kääntymään, syyttävä sormi alkaisi osoittamaan ensisijaisesti IPCC:tä. Poliitikot menevät EUn ja YKn selän taakse. Kuinka monta tiedemiestä saadaan kiikkiin, joku Michael Mann ehkä, kun on jo jäänyt kiinni tutkimustiedon väärentämisestä. Saadaanko esim. tuulivoimalobbareita korvausvastuuseen jne.
Ilmoita asiaton viesti
Ei saada lobbareita vastuuseen, kun toteavat savolaisittain, että vastuu on kuulijalla. Ja kuulijat ovat politrukkeja, joilla ei ole käytännössä mitään vastuuta.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo, ei sähköautot eikä biopolttoaine vaan sähköpyörät jotka on erittäin ympäristö- ja kansaterveysystävällinen kulkuneuvo 30-40 km säteellä. Ja mikä valtava väylärahojen säästö verrattuna autoiluun.
Kuinka olet tästä asiasta tyystin tietämätön.
Nyt kuule kokeilemaan sähköpyörää niin sitten kerrot vaikutelmasi muille.
Ilmoita asiaton viesti