Jäsenyys ratkesi – mitä seuraavaksi?
Keskustan puoluevaltuuston kokous sujui sopuisasti. Puolueen kaksikielisen piirin ehdotus allekirjoittaneen valitsemiseksi puoluehallituksen jäseneksi hyväksyttiin yksimielisesti. Kiitän luottamuksesta.
Sopua vahvisti se, että jo ennakkoon päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että kaksikielisen piirin toimintaan liittyneistä taloudellisista ja muista ongelmista laaditaan puolueeton selvitys. Tämä toivottavasti rauhoittaa ja ratkaisee tähänastiset kiistat piirin ja puoluetoimiston välillä.
Toimikauteni sekä kaksikielisen piirin johdossa että puoluehallituksessa alkaa vuoden vaihteessa.
Joihinkin asioihin on kuitenkin otettava kantaa välittömästi.
Polttavimmat ongelmat liittyvät piirin talouteen. Sillä ei ole lainkaan varoja eikä tuloja.
Tästä syystä jouduin maksamaan puolueelle omista varoistani piirin puolesta sen jäsenmaksun tältä vuodelta. Halusin varmistaa sen, ettei piiriä voitaisi pyrkiä maksamattomien jäsenmaksujen perusteella erottamaan.
Puoluekokoukseen piirin edustajat eivät voineet maksamattomien jäsenmaksujen vuoksi osallistua.
Keskustan kaksikielisen piirin toimintaa tulee voida tehostaa ja laajentaa.
Olen tullut siihen tulokseen, että piirin toiminnan rahoittamiseksi on tarpeen ryhtyä hankkimaan sille kannatusjäseniä, joilta peritään vapaaehtoisia kannatusmaksuja. Kannatusjäsenistä ryhdytään pitämään tietosuojalain mukaista rekisteriä. Kannatusmaksuja voidaan ottaa vastaan myös ilman kannatusjäsenyyttä.
Piirille täytyy tietysti ensi tilassa palauttaa sille kuuluva puoluetuki.
Jo nyt on aika viritellä keskustelua puoluehallituksen toiminnasta. Aion siihen aktiivisesti osallistua.
Ensi vuoden ensimmäisessä kokouksessa puoluehallitus järjestäytyy.
Työvaliokuntaan kuuluvat sääntöjen mukaan puolueen puheenjohtaja, varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri, eduskunta- ja meppiryhmästä valitut jäsenet sekä kolme muuta hallituksen keskuudestaan valitsemaa jäsentä.
Olen käytettävissä työvaliokuntaa valittaessa.
Työvaliokunnan asemaa puolueen päätöksenteossa tulisi vahvistaa. Aikanaan se kokoontui lähes poikkeuksetta joka torstaiaamuna ja puolueen ministerit osallistuivat kokouksiin. Tämä käytäntö olisi edelleen hyvä.
Olen tässä kirjoituksessa ja muuallakin käyttänyt piiristämme nimeä Keskustan kaksikielinen piiri. Toivon, että sitä muutkin käyttäisivät. Virallinen nimi on ”Centerns distrikt – Keskustan piiri r.f.”. Sen toimialueena on koko maa.
RE: Keskustan kaksikielinen piiri
Kumpaa kotimaista kieltä edustat, Paavo?
Ilmoita asiaton viesti
Onnittelut valinnasta!
Ilmoita asiaton viesti
Onnea. Nyt kukaan ei pysty enää sanomaan, etteikö itsekyydellä olisi myös yhteiskunnallista merkitystä.
Ilmoita asiaton viesti
Onnea ja menestystä!
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta, kun tunnetusti nuuka mies, monitoimiyrittäjä ja politiikankin huippupesteistä kovia palkkoja nauttiva ja nauttinut sanoo että että on joutunut käyttämään ”intohimoharrastukseensa omiakin varoja” tulee mieleen
Harri Holkeri, joka kehui kovia hiihtokilometrejään ja joku koiranleukapoliitikko totesi, että siihen kilometrimäärään on täytynyt jo käyttää vapaa-aikaakin…?
…Ja eikös ”omien varojen käytöstä” ollut jotain kiistoja niissä aiemmissa ”pienryhmäyrityksissäkin…?
Kaiken kaikkiaan, bologistin luulisi olevan sen tasoinen ”politiikkaherra”,jonka ei tarvitse käyttää ”omiaan” juuri mihinkään?
Sen kun vain kuittailee palkkoja, palkkioita, hallituspalkkioita, matka-ja kulukorvauksia, päivärahoja ja vastaavia joka käänteessä ja jos jotakin jostakin maksaa ”omistaan”, niin korkeintaan muodollisen, ”asevelihinnan…?”
(…ja tuskin keskustakaan on pa?)
– Köyhät tavikset ovat niitä jotka maksavat kaikesta täyden hinnan ja mahdolliset luottokulut-ja korot päälle.
Yrittäjä-miljonääri Sipilä lienee poikkeus? – Aikoinaan ainakin arvailtiin ja laskeskeltiin kuinka kalliiksi bisnestuottomenetysten muodossa hänelle olisi pääministeriys-ja ”kusitolppana olo” kaiken kaikkiaan tullut…?
( Pojat on poikia-vain lelujen ja harrastusten hinnat vaihtelee…)
Ilmoita asiaton viesti
Keskustan kannatus on ensi viikolla julkaistavassa Ylen kannatusmittauksessa vähintäänkin 15 prosenttiyksikköä! Syynä tietenkin kaksinkertaisen puolueloikkarin paluu parrasvaloihin.
Jätän lukijoiden arvioitavaksi, onko yllä oleva kappale keskustan rivijäseneltä ironiaa?
Ilmoita asiaton viesti
Kolmikko Vesa Laukkanen Raimo Vistbacka ja Paavo Väyrynen tekivät kaikkensa ettei suomi olisi liittynyt eu.hun. Siitä pisteet heille
Ilmoita asiaton viesti
Melko liukkaasti Paavo Brysseliin kuitenkin paineli ja ihan etunenässä kuittaili palkkioita. On se niin kiero luovia ettei sille pärjää edes Trump. KEPULI mikä KEPULI.
Ilmoita asiaton viesti
”Melko liukkaasti Paavo Brysseliin kuitenkin paineli”
No se oli siinä vaiheessa se ja sama kun kerran oli sinne liitytty
Teki kuitenkin kaikkensa että ei olisi liitytty
Ilmoita asiaton viesti
Sivustahuutelijat tietävät aina paremmin mitä olisi pitänyt ja varsinkin mitä ei olisinpitänyt tehdä. Helpompi on naukua itseään likoon laittamatta.
Tuore puoluehallituksen jäsen kertoo avoimesti, mistä suunnasta lähtisi puolueen työtä kehittämään. Minusta sellaista pitäisi olla enemmänkin.
Onnea valinnan johdosta ja tarmoa tulevaan työhön.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta ei olisi keskusta ellei siellä olisi monen sortin väkeä. Vanhaa ja nuorta, änkyrää ja joustavaa, herraa ja narria, sivistynyttä ja rivihuutelijaa. Haaste melkoinen johdolle.
Onnea Paavolle ja Annikalle !
Ilmoita asiaton viesti
Totta on, että tiettyä säpinää Paavo tuo. Olen aiemmin verrannut Paavoa pullonkorkkiin, joka nousee aina veden pinnalle. Sen hän näyttää totta totisesti tekevän.
Ehkäpä keskusta onkin kansanliike, jossa on katto korkealla ja seinät leveällä!:)
Ilmoita asiaton viesti
Alkiolainen-, yrittäjä-,lesta-ja änkyräseinä, jne…
– Väyrysen, kansantanssejakin vaikeampia kiemuroita ajatellen, on vaikea nähdä saatikka ymmärtää veteraani-Väyrysen motiiveja-ja perimmäisiä tavoitteita…?
– Ihan noin inhimillisestikin ajatellen.
Ilmoita asiaton viesti
Niin mitä seuraavaksi? Ajaamaan sisää niitä mielipiteitä mitä on kansalle lähiaikoina esittänyt , valuutasta , kiintiö turvapaikoista, ilmastoasioista jne,,
Ilmoita asiaton viesti
Saapa nähdä, pystyykö Väyrynen, tarkkana miehenä, vaikuttamaan kulissien takana hallituksen harjoittamaan holtittomaan maan talouden hoitoon. Hallitushan elää nyt, kuin sika elopellossa. Vailla huolta huomisesta ja muiden kustannuksella. Toiminnan suuntaa ei hallituksessa edes olla muuttamassa.
Valtiovarainministeri Vanhanen velkaannuttaa nyt ihan vakavalla naamalla Suomen talouden Keskustalle luvatun 21 maakunnan johdosta.
Maan kokonaisedun unohtaminen menee Keskustan mädän ja ahneen oman edun edelle.
Ilmoita asiaton viesti