Keskusta ja RKP – ystävistä vihollisiksi?

Valintani Keskustan kaksikielisen piirin puheenjohtajaksi ja sen edustajana Keskustan puoluehallituksen jäseneksi on lisännyt kierroksia ikävään julkisuuteen piirin ympärillä. Se on tuonut mieleeni kokemuksia ja mielikuvia menneiltä vuosilta.

Keskustan kaksikielisen piirin toimintaan viime aikoina liittyneet ristiriidat ovat olleet heijastumaa Keskustan ja RKP:n sisäisistä ja puolueiden välisistä valtataisteluista.

Kaiholla muistelen 1960-lukua, jolloin Jan-Magnus Jansson ja Johannes Virolainen käynnistivät keskiryhmien yhteistyötä. Mukana oli myös Liberaalisen Kansanpuolueen Pekka Tarjanne.

Läheinen yhteistyö RKP:n kanssa vaikutti mm. siihen, että Keskusta puolusti tiukasti ruotsinkielen asemaa peruskoulu-uudistuksessa. Puolueemme on tukenut voimakkaasti ruotsinkieliselle Pohjanmaalle tärkeitä hankkeita.

x  x  x

Yhteistyö Keskustan ja RKP:n välillä kohosi uudelle tasolle 1980-luvulla, jolloin olin Keskustan johdossa ja jolloin Christoffer Taxell toimi RKP:n puheenjohtajana. Pyrimme yhdessä murtamaan SDP:n ylivaltaa sopimalla keskenämme ja Kokoomuksen kanssa vuoden 1987 eduskuntavaalien edellä niiden jälkeen toteutettavasta hallitusyhteistyöstä.

Mauno Koivisto esti suunnitelmamme toteutumisen parlamentarismin ja kansanvallan periaatteita räikeästi rikkoen. Kokoomus pakotettiin hallitukseen SDP:n kanssa. Tällä turvattiin Koiviston uudelleenvalinta.

RKP taipui mukaan, vaikka olimme sopineet, että yksikään meidän puolueistamme ei lähde hallitukseen demareiden kanssa, jos he torjuvat yhteistyön meidän kaikkien  kanssa. Juristina ”Toffen” oli vaikea tätä itselleen ja muille selittää.

Vuoden 1988 presidentinvaalit saattoivat meidät taas yhteen. RKP:n keskustahenkiset voimat ryhmittyivät Jan-Magnus Janssonin johdolla tukemaan valintaani. Mukaan tuli vahvoja valitsijaehdokkaita. Kaksi tuli valituksi. Toinen oli puolueen varapuheenjohtajana toiminut Håkan Malm.

x  x  x

Holkerin hallituksen muodostaminen etäännytti puolueitamme toisistaan. Kokemuksemme osoittivat, että RKP:een ei voitu luottaa. Keskustassa ryhdyttiin kehittämään omaa ruotsinkielistä toimintaa.

Tärkeä saavutus oli se, että vuonna 1991 vaaleissa saimme eduskuntaryhmäämme äidinkieleltään ruotsinkielisen jäsenen, Rose-Marie Björkenheimin.

Vuoden 1992 kuntavaalien jälkeen Närpiöön perustettiin Bo Långin johdolla ensimmäinen ruotsinkielinen osasto. Vuonna 2008 perustettiin Etelä-Pohjanmaan piirin silloisen toiminnanjohtajan Jarmo Korhosen tuella valtakunnallinen ruotsinkielinen piiri.

Puolueen johdon suhtautuminen ruotsinkieliseen piiriin ja toimintaan muuttui, kun Timo Laaninen valittiin Jarmo Korhosen tilalle puoluesihteeriksi.

Piirin toiminnassa olleet ovat kokeneet, että suhtautuminen piiriin muuttui aikaisempaa kielteisemmäksi, kun piiri esitti minun valintaani Keskustan ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleihin.

Vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa valittu johto oli valmistellut Olli Rehnin nimeämistä ehdokkaaksi. Hän ei lopulta rohjennut lähteä kilpailemaan ehdokkuudesta.

x  x  x

Yksi osoitus muuttuneesta suhtautumisesta oli valmistautuminen vuoden 2014 EU-vaaleihin. Siihen liittyneitä tapahtumia olin itsekin todistamassa.

Ennen vaaleja puolueen johto valmisteli vaaliliiton solmimista RKP:n kanssa. Keskustan ruotsinkielinen piiri tätä vastusti.

Olin samalla kannalla sen vuoksi, että liitto ei ollut Keskustan etujen mukainen. Se olisi heikentänyt vaalityötämme ja olisimme käytännössä luovuttaneet yhden paikkamme RKP:lle.

Sovin Juha Sipilän kanssa, että liittoa ei solmita. Puoluesihteeri Laaninen toi kuitenkin sitä koskevan ehdotuksen puoluehallituksen päätettäväksi. Siellä se torjuttiin.

Jälkikäteen sain kuulla, että vaaliliiton avulla oli tarkoitus pudottaa Nils Torvalds parlamentista ja valituttaa Olav Jern hänen tilalleen. Väitetään, että Keskustalle oli luvattu tuntuvaa taloudellista tukea, jos liitto solmitaan.

Eurovaalien edellä oli esillä toinenkin Keskustan sisäinen kiista. Pyrin siihen, että Keskusta olisi eurovaalien edellä asettanut tavoitteeksi uuden ryhmän muodostamisen Euroopan parlamenttiin.

Ennen Rovaniemen puoluekokousta kaikki puheenjohtajaehdokkaat, Sipilä mukaan lukien, olivat ilmoittaneet olevansa tällä kannalla. Jäsenyyttä liberaaliryhmässä pidettiin meille vaikeana.

Ehdotin Sipilälle uuden ryhmän perustamista. Hän oli samaa mieltä. Puoluehallituksessa teetettiin kuitenkin päätös pysymisestä liberaaliryhmässä ja jopa siitä, että Olli Rehn nimettäisiin liberaalipuolueen kärkiehdokkaaksi.

x  x  x

Pohjanmaalla RKP on pitänyt alusta alkaen Keskustan ruotsin- ja kaksikielistä toimintaa uhkana itselleen. Puolueen poliitikot ja sitä lähellä oleva maakunnan ruotsinkielinen media ovat kohdelleet piiriä ja sen johtoa suorastaan vihamielisesti.

Samalla kun rkpläiset kovakouraisesti toimivat meitä vastaan Pohjanmaalla, puolue on ryhtynyt kilpailemaan meidän kanssamme saamelaisten kannatuksesta. Tämä tietysti vahingoittaa Keskustaa.

Kun esille nousi tieto, että tulisin kaksikielisen piirin edustajana puoluehallitukseen ja jopa piirin puheenjohtajaksi, piirin ja sen johdon parjaaminen sai uutta vauhtia. Tukea tähän ovat antaneet Keskustan joukoista ne, jotka ovat omista syistään suhtautuneet kielteisesti kaksikielisen piirin toimintaan.

Nyt pitäisi nopeasti käynnistää se selvitys, jonka toteuttamisesta olemme Annika Saarikon kanssa sopineet. Siinä eivät ole esillä Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin esittämät erottamisperusteet. Kysymys on kaksikielisen piirin toimintaan liittyneiden taloudellisten ja muiden ongelmien puolueettomasta selvittämisestä.

Uskon, että selvitys rauhoittaa tilanteen, ja pääsemme tehostamaan ja laajentamaan piirin toimintaa.

On toivottavaa, että Keskusta ja RKP pääsisivät taas rauhanomaiseen rinnakkainoloon ja hyvään yhteistyöhön myös maakuntatasolla. Sen puolesta aion työskennellä.

Lopuksi: Etelä-Pohjanmaan keskustanuoret eivät enää hoida piirin kirjanpitoa. Aikaisemmin kannatusjäsenmaksujen maksamista varten blogissani ilmoittamani tilinumero on kuitenkin oikea: Centerns distrikt/Keskustan piiri, FI83 5560 0920 0166 81. Tervetuloa Keskustan piirin kannattajaksi!

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu