Leikkiä ”punaisilla viivoilla”

Viime päivien uutiset antavat aiheen vakavaan huoleen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Ukrainan ympärillä käytävä geopoliittinen kamppailu näyttää olevan jälleen voimistumassa. Suomea saatetaan olla taas ajattelemattomasti kytkemässä Ukrainan kriisiin.

Monet huokasivat helpotuksesta, kun Venäjä lopetti Ukrainan lähellä toteuttamansa sotaharjoitukset. Niiden merkitys ymmärrettiin yleisesti väärin.

Ei Venäjä valmistellut hyökkäystä. Sillä ei olisi ollut tähän mitään järkisyytä.

Venäjä varoitti Ukrainaa ja sen tukijoita ryhtymästä sotilaallisiin toimiin, jotka muuttaisivat nykyistä tilannetta Krimin niemimaalla tai Itä-Ukrainassa.

Lisäksi Venäjä antoi Ukrainalle ja sen tukijoille varoituksen, että maa ei pyrkisi, eikä sitä otettaisi sotilasliitto Naton jäseneksi.

x  x  x

Monet merkit viittaavat siihen, että Yhdysvallat saattaa olla palaamassa sen kaltaiseen poliittiseen toimintaan, jota Barack Obaman presidenttikaudella Ukrainan ympärillä harjoitettiin.

Ulkoministeriksi nimitetty Antony Blinken toimi Obaman kaudella apulaisulkoministerinä. Hän toimi myös varapresidentti Joe Bidenin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana.

Blinken kannatti aikanaan ja kannattaa edelleen Ukrainan aseistamista.

Yhdysvaltain pitäisi muistaa kokemukset Georgiasta. Presidentti Mihail Saakasvilille annettiin maansa puolustamiseen aseita, joilla hän  käynnisti sodan Venäjää vastaan 7.8.2008.

Ulkoministeriön johtoon, varaulkoministerin tehtävään (Under Secretary of State for Political Affairs), on palannut Victoria Nuland. Senaatti vahvisti hänen nimityksensä muutama päivä sitten.

Nuland toimi vuosina 2013-2017 Euroopan ja Aasian asioista vastaavana apulaisulkoministerinä. Hänellä oli keskeinen rooli Ukrainassa helmikuussa 2014 toteutetun vallankumouksen suunnittelemisessa ja toteuttamisessa. Tästä on julkaistu mielenkiintoista aineistoa mm. Youtubessa.

Henry Kissingerin ja Zbigniew Brzezinskin neuvoja ei kuunneltu eikä otettu varteen. Valitettavasti.

Sen jälkeen kun Venäjä oli lopettanut sotaharjoituksensa ulkoministeri Blinken vieraili Kiovassa vakuuttamassa, että Yhdysvallat tukee Ukrainan itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta. Nato-jäsenyyden mahdollisuuskin oli vahvasti esillä.

Olen käsitellyt Ukrainan tapahtumia äskettäin julkaisemissani blogikirjoituksissa

13.4.2021 Ei kuolemanpelosta pidä itsemurhaa tehdä

14.4.2021 Venäjän pelko ei ole aina viisauden alku

15.4.2021 Suomikin on osavastuussa Ukrainan kriisistä

Kannattaa lukea.

x  x  x

Sen jälkeen kun Venäjä oli lopettanut sotaharjoituksensa, presidentti Vladimir Putin varoitti muita maita ylittämästä Venäjän ”punaisia viivoja”. Hän ei kertonut, mitä ne ovat. Venäjä itse ne määrittelisi.

Suomessa monilla näyttää olevan halua koetella Venäjän punaisia viivoja meidän suunnallamme.

Ehkä kysymys on siitä, että luodaan tahallaan tilannetta, jossa Venäjä kokisi EU:n ja Suomen Naton kaltaiseksi uhkaksi omalle turvallisuudelleen.  Tämä antaisi perusteen viedä Suomi Naton jäseneksi.

Tästähän Sauli Niinistö puhui viime presidentinvaalien yhteydessä. Hänen alkuvuodesta antamansa turvallisuuspoliittiset lausunnot antoivat aiheen Polaris-TV:ssa julkaistuun haastatteluuni ”Sauli Niinistön oudot turvallisuuspoliittiset lausunnot”.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pyrkii selittelemään puolueensa viime aikaisia käännöksiä kytkemällä Ilta-Sanomien haastattelussa EU:n elvytyspaketin turvallisuuspolitiikkaan.

Venäjällä taas pelotellaan aivan kuten unioniin ja jopa euroalueeseen liityttäessä.

Ei Suomen jättäytyminen elpymispaketin ulkopuolelle tietenkään vaarantaisi jäsenyyttämme Euroopan unionissa, eikä se mitenkään vaikuttaisi meidän turvallisuuteemme. Heppoisiksi ovat käyneet elvytyspaketin ajajien perustelut.

Äskettäin tuli julkisuuteen tieto, että Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjiä tulee Suomeen ”vierailulle”. Kuinkahan tämä harjoitus juuri nyt palvelee Suomen turvallisuusetuja?

x  x  x

Kirjoituksessa mainitun Polaris-TV:n haastattelun voi katsoa Pohjantähti-lehden kautta. Sen arkistossa on oheisaineistoa. Suosittelen myös Polaris-TV:ssa julkaistua videota ”Erkki Tuomiojan tuvallisuuspoliittinen linja”.

Halutessanne voitte tulla Polaris-TV:n tilaajiksi. Se ei maksa teille mitään. Videoiden alapuolella oikealla on punainen TILAA-painike, jota painamalla kanavan tilaajaksi pääsee.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu