”Maailman vaarallisin ekonomisti”

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uutisen https://www.hs.fi/talous/art-2000007767014.html?share=0695faa470daab0319ac56a022a2e4b6 taloustieteen professori Mariana Mazzucaton esiintymisestä talousneuvoston kokouksessa ja niistä neuvoista, joita hän hallitukselle antoi. Juttu perustuu pääministeri Sanna Marinin antamiin tietoihin. Saattaa olla, että selostukseen – tai ainakin sen painotuksiin – ovat vaikuttaneet pääministerin omat mielipiteet.

HS luonnehti Mazzucatoa ”maailman vaarallisimmaksi ekonomistiksi” jo vuoden 2019 lopulla julkaisemassaan haastattelussa, jossa hän esitteli uutta kirjaansa. Se oli vastikään ilmestynyt Suomessa Juha Pietiläisen suomentamana nimellä ”Arvo – globaalin talouden luojat ja välistävetäjät”. ”Vaarallisia” Mazzucaton ajatukset ovat nykyisen valtavirran ekonomisteille ja poliitikoille.

Luin tuon haastattelun ja hankin kirjan käsiini. Olin parhaillaan kirjoittamassa omaa kirjaani ”Yhteinen vuosisatamme”. Mazzucaton teoksesta sain vahvaa tukea vuosikymmenten mittaan esittämilleni ajatuksille.

x  x  x

Mariana Mazzucaton teoksen parasta antia on se, että hän käy havainnollisesti läpi talouspoliittisen ajattelun historiaa.

Uusinta on Mazzucaton selvitys siitä, kuinka kansantalouksien tilinpidon puutteet ovat viime vuosina vääristäneet eri maissa ja kansainvälisesti toteutettua talouspolitiikkaa. Hänen kritiikkinsä kohdistuu erityisesti kolmeen ongelmaan, jotka liittyvät siihen, että kansantalouksien tilinpitojärjestelmä mittaa virheellisesti taloudellisen toiminnan arvoa.

Yksi esimerkki tästä on se, että kotitalouksissa tehtävää työtä ei lasketa mukaan arvoa tuottavaan toimintaan. Tämä näkyy muassa vaatimuksissa lakkauttaa lasten kotihoidon tuki.

Vaikutuksiltaan paljon vakavampi virhe on, että rahoitussektori on ryhdytty ottamaan mukaan arvoa lisäävään taloudelliseen toimintaan.

Bruttokansantuotteen mittaamiseen liittyviä ongelmia on pyritty ratkomaan vuodesta 1953 alkaen YK:ssa, jossa on laadittu kansantalouksien tilinpidon järjestelmä (System of National Accounts, SNA).

Mazzucato tyrmää sen, että rahoitussektorin kasvua pidetään nykyään vaurauden merkkinä ja kasvattajana:

”Jos arvonlisäyksen laskukaavaa sovelletaan nykymuotoiseen rahoitussektoriin, havaitaan, että se ei suinkaan tuota 7,2 prosenttia Ison-Britannian tai 7,3 prosenttia Yhdysvaltain bruttokansantuotteesta (kuten vuoden 2016 tilinpidossa esitettiin), vaan sen osuus tuotannossa on käytännössä nolla tai jopa negatiivinen. Tällä mittarilla mitattuna se on yhteiskunnalle syvällisesti ja perustavanlaatuisesti tuottamaton.”

Ratkaiseva käänne toteutui Mazzucaton mukaan vuonna 1993, jolloin SNA:ssa toteutettiin uudistus, jolla välilliset rahoituspalvelut (FISIM, financial intermediation services, indirectly measured) sisällytettiin tilinpitoon arvonlisänä, jolloin se kasvatti bruttokansantuotetta. ”Näin aikaisemmin pelkkänä painolastina pidetty kustannus muuttui yhdessä yössä arvonlisän lähteeksi”.

Kolmas paha ongelma on se, että julkista sektoria ei lasketa arvoa lisääväksi toiminnaksi. Tämä on johtanut harkitsemattomaan julkisen sektorin toimintojen yksityistämiseen.

Kirjassaan Mazzucato oli vakavasti huolissaan siitä äärimmäisen elvyttävästä rahapolitiikasta, jota sekä Britannian, Yhdysvaltain että Euroopan keskuspankit olivat toteuttaneet. Tämän hän esitti ennen sitä suorastaan holtitonta rahapolitiikkaa, johon korona-kaudella on ajauduttu.

x  x  x

Vaikka Mazzucato kuvasi viime vuosikymmenten kehitystä terävästi ja osuvasti, hän ei kyennyt juurikaan esittämään konkreettisia keinoja, joilla epäkohtia voitaisiin korjata. Tätä ei ekonomistilta tosin sovi odottaakaan. Se on ensi sijassa poliitikkojen tehtävä.

Kuitenkin Mazzucato esittää joitakin periaatteellisia ratkaisuja.

Rahoitussektori olisi pakotettava keskittymään pitkäaikaisiin sijoituksiin. Suuryritysten johtamisjärjestelmät tulisi muuttaa sellaisiksi, että ne keskittyisivät vähemmän osakkeiden hintoihin ja kvartaalikohtaisiin voittoihin.

Mazzucato kirjoittaa, että on luotava viitekehys, jonka avulla on mahdollista muotoilla uudenlainen talousjärjestelmä, joka tuottaa yhteistä hyvää. BKT oli määriteltävä uudelleen siten, että se sisältää tunnuslukuja, jotka mittaavat elämän laatua.

Mariana Mazzucato tiivistää kirjansa viestin samankaltaisiin vaatimuksiin, joihin omalta osaltani päädyin jo viisi vuosikymmentä sitten:

”Nykyinen ihmiskunnan aiheuttamien ympäristötuhojen korjaamisen haastekaan ei ole ratkaistavissa vain kasvattamalla investointeja uusiutuvaan energiaan, vaikka sekin on jo itsessään valtava teknologinen haaste, vaan se edellyttää yhteiskunnallista sitoutumista uuteen, vähemmän materialistiseen elämäntapaan.”

Ja:

”Ympäristövallankumous edellyttää yhteiskunnallisten arvojen tarkoituksellista ja tietoista muuttamista: koko talousjärjestelmän uudelleen suuntaamista sekä tuotanto-, jakelu- ja kulutusjärjestelmien muuttamista kaikilla sektoreilla.”

x  x  x

Omassa teoksessani ”Yhteinen vuosisatamme” esittelen Mariana Mazzucaton ajatuksia ja kommentoin niitä  luvussa ”Kestävään talous- ja yhteiskuntajärjestelmään” (ss. 195-212).

Nyt Mazzucato on julkaisemassa uutta kirjaa. Tilasin sen jo.

Oma kirjani on hankittavissa kirjakaupoista ja Pohjanrannan verkkokaupasta. Se on tarjolla ilmaiseksi sekä luku- että äänikirjana kotisivuni kirja-arkistosta.