”Mauno Koivisto toimi kuin italialainen taskuvaras”
Kun julkaisin vuonna 1993 muistelmateokseni ”On totuuden aika 1-2”, toimittajat vitsailivat kysymällä, miksi kirja on kaksiosainen. Vastaus oli: ”kun kumpikin osa on vain puoliksi totta”.
Totta olivat molemmat puolet. Teoksissa esitetyt tosiasiat ja niissä esittämäni tulkinnat ja arviot ovat pitäneet pääosin kutinsa.
Riku Keski-Rauskan kirjoittamasta Ilkka Suomisen elämäkertateoksesta ”Sinä osaat, sinä pystyt” voidaan mielestäni sanoa, että se sisältää totuuden yhden puolen ja osan toisestakin. Tällä tarkoitan erityisesti vuoden 1987 eduskuntavaaleihin ja hallitusratkaisuun liittyneitä tapahtumia.
Kirjoittaja itse korostaa teoksen tieteellisiä ansioita lähinnä sillä perusteella, että hänen käytettävissään on ollut runsaasti uutta asiakirja-aineistoa. Tämä on tietysti ollut tärkeää Kokoomuksen sisäistä valtataistelua ja Ilkka Suomisen toimintaa koskevassa tutkimustyössä.
Suuri puute teoksen tieteellisissä ansioissa on se, että kirjoittaja ei valinnut runsaslukuisten haastateltaviensa joukkoon allekirjoittanutta. Julkaisemiani kirjojakin hän käytti säästeliäästi. Totuuden toinen puoli jäi siten hyvin vajaaksi. Ilkka Suomisenkin totuutta haastattelu olisi saattanut arvokkaalla tavalla täydentää.
Vielä suurempi puute totuuden toisen puolen valottamista ajatellen on se, että Keski-Rauska ei käyttänyt teoksessaan Mauno Koiviston äskettäin avautunutta arkistoa.
x x x
Elämäkertateos osoittaa Ilkka Suomisen olleen johdonmukainen vuoden 1987 eduskuntavaaleihin valmistauduttaessa ja niiden jälkeen käydyissä hallitusneuvotteluissa.
Sosialidemokraateilla oli 1980-luvulla ylivalta-asema Suomen politiikassa. Tasavallan presidentiksi vuoden 1982 vaaleissa valittu Mauno Koivisto oli puoluemies, ja hän käytti hanakasti laajoja valtaoikeuksiaan. SDP oli johtava hallituspuolue, ja se määräsi ay-liikkeen tuella talouspolitiikan linjan.
Meillä oli Ilkan kanssa yhteinen tavoite: talouspolitiikan suunnan muuttaminen. Tämä edellytti, että eduskunnan keskustaoikeistolainen enemmistö pääsee vaikuttamaan koko painollaan hallitus- ja eduskuntapolitiikkaan.
Ilkka oli tietoinen puolueen piirissä olleista pyrkimyksistä liittoutua SDP:n kanssa Keskustaa vastaan, mutta ei niihin taipunut.
Suominen taisteli loppuun yhteisen tavoitteemme puolesta, vaikka näki Holkerin vievän väkisin puolueen sinipunahallitukseen. Tappiosta en ole koskaan Ilkkaa syyttänyt. Asemansa heikkouden vuoksi hän sen koki.
Tosin Ilkka on itsekin katunut sitä, ettei hyväksynyt sopimuksemme julkaisemista heti vaalien jälkeen. Sitä emme voi tietää, olisiko lopputulos ollut toinen, jos näin olisi tehty.
Uutta minulle elämäkertateoksessa on ennen muuta sen taistelun kovuus, jota Kokoomuksen sisällä 1980-luvulla käytiin. Harri Holkeri kohteli Ilkka Suomista kerta kaikkiaan ruokottomasti.
Holkeri varasti Suomisen puolueelleen hankkiman komean vaalivoiton ja häpäisi hänet. Ilkka ei päässyt kokemaan vaalituloksen ja hallitusneuvottelujen tuottamaa onnistumisen iloa. Hän joutui riviministeriksi hallitukseen, jonka poliittista linjaa hän ei pitänyt alkuunkaan oikeana.
Ilkan saama ilo näyttää olleen ennen muuta vahingoniloa siitä, että Holkeri epäonnistui ja poistui hävinneenä politiikan näyttämöltä, jolle hän itse eduskunnan puhemiehenä jäi.
x x x
Helppo ei ollut minunkaan asemani 1980-luvun valtataistelussa.
Vuoden 1982 presidentinvaalien jälkeen SDP:n tavoitteena oli Keskustan nujertaminen sen jälkeen, kun Urho Kekkonen oli joutunut väistymään maan johdosta.
Ensi töikseen sosialidemokraatit Mauno Koiviston tuella syrjäyttivät minut ulkoministerin paikalta. Tästä syystä jäin sivuun Kalevi Sorsan muodostamasta hallituksesta.
Vuoden 1983 eduskuntavaalien edellä SDP:llä oli suunnitelma muodostaa sinipunahallitus. Kokoomuksen vaalitappiosta huolimatta tätä vakavasti pohdittiin. Siinä vaiheessa punamultayhteistyö kuitenkin jatkui.
Syyskesällä 1985 saimme tietää, että SDP oli ryhtynyt joidenkuiden kokoomuslaisten kanssa valmistelemaan sinipunahallitusta. Lokakuulla Kalevi Sorsa paljasti nämä pyrkimykset myös julkisuudessa.
Keväällä 1986 käynnistimme puolustustaistelumme ryhtymällä ajamaan julkisesti laajapohjaisen SDP:n, Kokoomuksen ja keskiryhmien hallituksen muodostamista.
Liikkeellä olivat myös talouselämän edustajat, jotka halusivat muuttaa Suomen talouspolitiikan suuntaa. Heidän aloitteestaan järjestettiin 24.6. neuvottelu, jossa tapasin Ilkka Suomisen ja Christoffer Taxellin.
Tapaamisessa sovimme siitä, että pyrimme muodostamaan vaalien jälkeen hallituksen yhteistyössä myös sosialidemokraattien kanssa. Jos SDP tämän torjuisi, muodostaisimme keskiryhmien ja oikeiston yhteishallituksen.
Keskustan kannalta oli välttämätöntä, että saatoimme sopia hallituksen olevan keskustaenemmistöinen ja keskustajohtoinen. Tämä tarkoitti sitä, että Keskustan puheenjohtajasta tulisi pääministeri.
Tästä sopiminen osoittautui yllättävän vaikeaksi Ilkka Suomiselle, joka siitä vielä yli kolme vuosikymmentä myöhemmin ilmestyneen elämäkertateoksensa haastattelussa kipuilee.
Kun sopimus oli saatu aikaan, Ilkka sitä kuitenkin tinkimättömästi toteutti. Joulukuussa 1986 yhteisymmärrys vahvistettiin myös kirjallisesti. Kysymyksessä oli kolmen puoluejohtajan poliittinen aiesopimus.
Vuoden 1987 eduskuntavaalien tulos oli meidän kannaltamme katsoen paras mahdollinen. Saimme eduskuntaan vahvan enemmistön. Kokoomus oli vaalien suurin voittaja. Keskustakin voitti hieman, ja keskiryhmien yhteinen voima oli suurempi kuin Kokoomuksen. SDP menetti 100 000 ääntä.
Mauno Koivisto käytti laajoja valtaoikeuksiaan ja mitätöi eduskuntavaalien tuloksen. Hän runnasi maahan Harri Holkerin johtaman sinipunahallituksen, jonka talouspoliittisen linjan määräsi SDP. Ryhdyttiin toteuttamaan ”vahvan markan” politiikkaa, joka johti 1991-luvun alun lamaan. Sen seurauksista vieläkin kärsimme.
Hallitusta muodostettaessa Mauno Koivisto rikkoi ne parlamentarismin periaatteet, joiden puolestapuhujana hän oli julkisuudessa esiintynyt. Harri Holkerin avulla hän lisäksi mitätöi Kokoomuksen viralliset puoluepäätökset. Kokoomus raiskattiin tavalla, joka käy Suomisen elämäkertateoksesta havainnollisesti ilmi.
Häpeällisen toimintansa peittämiseksi Koivisto keksi nostaa suuren kohun ”kassakaappisopimuksesta”, jota vastaan hän muka ryhtyi toimimaan. Hän toimi samaan tapaan kuin se italialainen taskuvaras, joka lompakon siepattuaan osoitteli väkijoukkoon ja huusi: ”Ottakaa varas kiinni!”.
Julkisuudessa Koiviston tarina on halukkaasti omaksuttu ja sitä edelleen toistellaan.
x x x
Olin hyvin pettynyt siitä, että Riku Keski-Rauska ei käyttänyt elämäkertateoksessa äskettäin avattua Mauno Koiviston arkistoa. Saamieni tietojen mukaan sieltä löytyy vahvaa tukea sille historiantulkinnalle, jonka olen omissa kirjoissani esittänyt.
Tässä vaiheessa on tyydyttävä niihin tietoihin, jotka ovat olleet näihin aikoihin saakka käytettävissä. Suosittelen seuraavia kirjojani, jotka kaikki ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta:
On totuuden aika 2 (1993) ss. 159-178 ja 183-187.
Huonomminkin olisi voinut käydä (2010) ss. 49-54.
Suomen linja (2014) ss. 148-154 ja 166-172.
”Voiko vitutukseen kuolla?”
Ilmoita asiaton viesti
Kysymys on ilmeisesti edelleen kiistanalainen, mutta ainakin kovin, kovin moni on selvinnyt hengissä jopa taudin pitkittyneestä muodosta.
Ilmoita asiaton viesti
”Mauno Koivisto oli puoluemies”, kirjoittaa alustaja.
Koivisto ei asettunut eläessään kertaakaan ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, eikä pyrkinyt ensimmäisessäkään puoluekokouksessa ainoaankaan päättäjäasemaan.
Väyrynen on istunut eduskunnassa 30 vuotta ja europarlamentissa 16 vuotta, toiminut pääpuolueensa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana 18 vuotta ja johtanut ohimennen muitakin puolueita.
Kun hänen salainen sopimuksensa muiden puoluepukarien kanssa epäonnistui, hän luopui turhautuneena Kepun puheenjohtajuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Vuorela:
” ”Mauno Koivisto oli puoluemies”, kirjoittaa alustaja.
Koivisto ei asettunut eläessään kertaakaan ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, eikä pyrkinyt ensimmäisessäkään puoluekokouksessa ainoaankaan päättäjäasemaan.”
Demareiden muistelmista käy ilmi monenlaista.
Koivisto todellakin oli puoluemies, bernsteinilainen sosialidemokraatti, mutta halusi toimia sivusta näkymättömällä kädellä.
Helmikuussa 1966 Koivisto kertoi Rafael Paasiolle haluavansa Elannon johtajaksi voidakseen sieltä käsin toimia taustavaikuttajana Väinö Tannerin tavoin.
Paasio sanoi: -Ei sinusta kauppiasta tehdä. Rupees vaan tutkimaan valtion budjettikirjaa. Siitä voisi olla sinulle hyötyä.
Niinpä toukokuussa 1966 Paasio pyysi Koiviston hallituksensa valtiovarainministeriksi. Koivisto valittiin myös Elannon toimitusjohtajaksi, mutta ennen tehtävän alkamista Koivisto tuli valituksi vielä parempaan taustavaikuttajatehtävään: Suomen Pankin pääjohtajaksi!
Loppu onkin karua historiaa, tuhon tietä.
Vielä presidenttinäkin Koivisto määräsi myös Suomen Pankin pääjohtaja Rolf Kullbergiä.
Kullbergillä oli paha olo, koska lama oli tulossa.
Ilmoita asiaton viesti
Harri Holkeri teki isänmaallisen teon, kun torppas iporvarihallituksen ja Paavo Väyrysen pääministerihaaveet. Sitten 90-luvun alun suomalaiset ovat saaneet maistaa kolme porvarihallitusta. Aho/Viinanen, Vanhanen/Katainen ja vielä Sipilä/Orpo, Persuilla höystettynä ja tavalliselle suomalaisille kyyti on ollut kylmää. Eikö Väyrynen ymmärrä, että kassakaappisopimuksella he olisivat siirtäneet parlamenttaarisen vallan pois kansan valitsemalta eduskunnalta talouselämän eliitille.
Ilmoita asiaton viesti
Granlund:
”Harri Holkeri teki isänmaallisen teon, kun torppas iporvarihallituksen…”
Ei Holkeri porvarihallitusta torpannut, vaan Koivisto. Holkerin hallitus oli Koiviston hallitus.
Koivisto halusi kokoomuksen hallitukseen. Siitä kielivät demareiden ja muutamien kokoomuslaisten sini-punan esileikit, jotka alkoivat syksyllä 1985. Jo keväällä 1986 nämä suunnittelivat yhdessä budjettia vuodelle 1987.
Tämä herättelee kysymyksiä siitä, miksi Väyrynen, Suominen ja Taxell tekivät kassakaappisopimuksen.
Koivisto oli saanut vihiä kassakaappisopimuksesta, jolloin ei pitänyt sopimuksen tekijöistä Suomisesta, Väyrysestä ja Taxellista. Nämä olivat torppamassa Koiviston suunnitelman.
Mutta puheenjohtaja Suomiselle oli kuitenkin annettava ministeriys.
Koivisto kutsui Holkerin luokseen jo ennen eduskuntavaaleja ja ilmoitti, että tämä on sitten varteenotetava pääministeriehdokas.
Holkeri oli hämillään.
Koivisto oli sanonut, että vastedes pidämme yhteyttä puhelimitse, ettei tapaamisemme herätä huomiota.
Koivisto oli fundeerannut kaiken valmiiksi:
Holkerista pääministeri.
Hallitusohjelma; harjoitettava vahvan markan politiikkaa ja ajettava läpi määrävähemmistösäädösten purkaminen.
Oikeusministeri Tarja Halonen toi lakiesityksen määrävähemmistösäädösten purkamisesta eduskunnalle juuri ennen vaaleja 1991.
Lakiesitys oli pikakäsittelyssä perustuslakivaliokunnassa.
Vasemmistoliitto ja Keskusta estivät lakiesityksen voimaantulon.
Määrävähemmistösäädösten purkaminen oli ollut demareiden ajatus koko Suomen itsenäisyyden ajan.
Vallankaappaus taloudella ja kynällä on bernsteinilaisen sosialidemokratian menetelmä.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko, ettei Kekkonen puuttunut hallituksien muodostamiseen?
Ilmoita asiaton viesti
Taaaaaaas kerran totean lukevani aiheesta ”Suomen sisäpolitiikka 1980-luvulla Paavo Väyrysen silmin”. Olen totta vieköön tehnyt tämän aiemminkin, mutta runsasta on myös tarjonta! Olikohan tämä noin viideskymmenes käsittely?
”… sen jälkeen, kun Urho Kekkonen oli joutunut väistymään maan johdosta.”
– Joutui väistymään, ja jouti väistymään. Neljännesvuosisata Urkkia on ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna ollut aivan tarpeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrysellä on aina luotettavat viitteet kaikkiin kirjoituksiinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Ihan omat kirjoitukset.
Ilmoita asiaton viesti
Voiko luotettavimpia olla?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitokset Väyryselle blogista!
Tästä blogista ei kannata Väyryselle naljailla!
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrysen suurin ongelma menneisyyden tarkastelun suhteen on se, että hän ei ymmärrä mitä objektiivisuus tarkoittaa historiallisessa mielessä.
Ilmoita asiaton viesti
Mauno Koivisto käytti presidentin tuolloisia valtaoikeuksia – jotka nykynäkökulmasta olivat liian suuret. Niinpä Koiviston toiminta asiaa nyt tarkasteltaessa ja historia unohtaen vaikuttaa sangen arveluttavalta.
Se, mitä Väyrynen, Suominen ja Taxell sopivat, olisi sen sijaan ihan normaalia nykyäänkin: JOS me yhdessä saamme eduskuntaenemmistön, niin teemme näin. Ei siinä mitään eriskummallista pitäisi olla.
Aina sanotaan, kuinka Kekkonen käytti valtaansa omaa asemaansa pönkittääkseen, mutta niin teki kyllä tässä Koivistokin. Näytelmän ”pääkonna” oli kuitenkin Holkeri, joka puoluejohtaja Suomisen selän takana vehkeili itselleen pääministeriyden – ja taitamattomana talouspoliitikkona vei sitten Suomen pahimpaan lamaan sitten toisen maailmansodan.
Suomen poliittisen historian mielenkiintoisimpia kysymyksiä onkin, miksi Holkeri tuollaiseen manööveriin omaa puoluejohtajaansa vastaan ryhtyi. Jos kyseessä oli pelkkä henkilökohtainen kunnianhimo, Holkerin toimintaa on pidettävä sekä epäisänmaallisena että roistomaisena.
Jostain syystä Taxell ja Suominen ovat halunneet tuosta kassakaappisopimuksesta yleensä vaieta, mutta Väyrynen onneksi ei. Kansansuosikki Koivoston maine kyllä Väyrysen paljastukset kestää, mutta Holkerin mainetta ei mikään enää taida voida pelastaa.
Ilmoita asiaton viesti
Jari Rusanen, etkö ymmärrä, että Holkeri teki isänmaallisen työn estääkseen tuon kassakaappimuksen toteutumisen syystä, että talouselämän vaikuttajat Kari Kairamon johdolla olisivat kaapanneet poliittisen päätöksenteon pois kansan valitsemalta eduskunnalta vai luuletko, ettevätköi talouselämän vaikuttajat olisivat vaatineet vastinetta toimilleen. Tuo porvarihallitus pääministerinään Väyrynen olisi ollut talouselämän ohjaama nukkehallitus.
Ilmoita asiaton viesti
Väitätkö, ettei Kairamo olisi ollut isänmaallinen?
Koivisto toteutti Holkerin kanssa Suomen tuhoon ajanutta vahvan markan politiikkaansa. Koivisto ei koskaan ymmärtänyt tekemäänsä virhettä eikä siten tunnustanut osuuttaan Suomen ajautumisesta lamaan 1990 -alussa.
Vaikka pidän Koivistoa valtiomiehenä, näen silti, ettei taloutemme olisi ajautunut yhtä pahaan umpikujaan, jos Koiviston manööveri olisi epäonnistunut. Parhaana ratkaisuna vuonna 1987 pidin sitä, kun Väyrynen tarjosi Kokoomukselle pääministerin paikkaa. Suomisen johtamalla oikeistohallituksella olisi ollut eväät estää tuleva lama.
Ilmoita asiaton viesti
”Talouselämän ohjaama nukkehallituskin” olisi näin jälkikäteen arvioituna ollut parempi vaihtoehto kuin se toteutunut ”Holkerin katastrofihallitus”, jonka toiminnan/toimettomuuden tuloksena tuhannet yritykset kaatuivat, kymmenet tuhannet ihmiset menettivät työpaikkansa – ja itsemurhatilastoihinkin tuli selvä piikki.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kirjoituksesta. Avaa pandoran lipasta jota aikanaan ihmeteltiin kovasti, itse en ainakaan ymmärtänyt tapahtumien kulkua tuolloin. Salailukulttuuri on aina ollut voimissaan Suomessa, hienoa että veteraanipoliitikko viitsii kertoa mitä tapahtui.
En itse sekoittaisi mitään tämänhetken politiikkaa tähän asiaan ja kertomuksen todenperäisyyteen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen esittänyt tämän kysymykseni jo aikaisemmin. Ketkä estivät Saksan ja Suomen välisen Patriot-ilmatorjuntajärjestelmien kaupan 2000-luvun puolessa välissä? Miksi?
Ilmoita asiaton viesti
Patriot on amerikkalainen ohjuspuolustusjärjestelmä. Kaikki amerikkalaiset asejärjestelmät tai niiden osat vaativat Yhdysvaltojen puolustusministeriön ja kongressin luvat jos niitä aiotaan jälleenviedä kolmanteen maahan. Käsittääkseni Saksalla ei ole USA:n lupaa myydä mitään amerikkalaista alkuperää olevaa aseistusta kenellekään.
Ilmoita asiaton viesti
Noiden järjestelmien ja niiden osien siirto Israeliin ja Etelä-Koreaan onnistui helposti. Älä nyt pidä saksalaisia niin tyhminä ettei asiasta oltu neuvoteltu USA:n kanssa etukäteen. Neuvottelut Saksan ja Suomen välillä olivat ”sinettiä” vailla. Ongelmat syntyivät Suomessa/Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
En pidä Saksalaisia tyhminä. Lähde vientiluvan saantiin vahvistaisi tarinaa.
Ilmoita asiaton viesti
Enkai täällä kysyisi hankkeen toteutumatta jäämisestä jos minulla olisi asiasta tietoa dokumenttien kera. Otan kiitollisena vastaan kaiken tiedon asiasta. Päätös asiasta tehtiin n. 2007 vuoden lopussa, eli vallassa olivat Vanhasen toinen hallitus ja Tarja Halonen.
Minun lähteeni on 2007 yleisesikuntaeverstiluutnantti Jari Vuorela pääesikunnasta. Ilmatorjunnan pitkän kantaman ohjusjärjestelmähanke aloitettiin 2004 ja hankkeen lopputulos piti olla kauppa Saksan kanssa vuoden 2007 lopussa.
Ilmoita asiaton viesti
Siis puoluepukareita ovat ne jotka sopivat asioista keskenään kirjallisella sopimuksella? Mielestäni heidän toiminta on ollut hyvin sallittavaa nykyiseen menettelytapaan verrattuna, jossa luvataan huutelemalla joku Vappusatanen, jolla vaalit voitetaan. Muistan hyvin tuon Paavo Väyrysen kertoman ajan tapahtumat. Koko kansan ”Manu” ei todellakaan ollut se, jonka kuvan media kansalle hänestä välitti otsakiehkuroineen. Koiviston ja Kullbergin ”vahvan markan politiikka” ajoi Suomen konkurssiin. Koivisto oli Suomelle omine vasemmistolaisine ideologioineen todella vahingollinen ja käytti valtaoikeuksiaan häikäilemättömästi. Emme saa sen antaa nyt toistua tämän hallituksen toimesta.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus Paavolta. Minulle on aina ihmetys se miksi poliitikot tai puolueet eivät saisi sopia edistävänsä tiettyä poliittista linjaa yhteistyössä? Tästähän politiikassa on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä politiikot ja puolueet saavat sopia poliittisesta linjasta ja yhteistyöstä, mutta se, että alistuisivat talouselämän tai ay-liikkeen marioneteiksi, sitä ei voi hyväksyä. Tuo kassakaappisopimus joka talouselämän johdolla syntyi oli juuri luonteeltaan tuollainen, hallitus ja eduskunnan enemmistö olisivat olleet alisteisia talouselämälle.
Ilmoita asiaton viesti
Granlund, et sitten hyväksyne Sanna Marinin toimintaa pääministerinä?
Ilmoita asiaton viesti
Niemeläinen, mille taholle Sanna Marin on kiitollisuuvelkaa pääministerin paikastaan?
Ilmoita asiaton viesti
Pääministeri on alistunut vapaasta halustaan ay-liikkeen marionetiksi. Kiitollisuuden velkaan jäänee tässä tapauksessa ay-liike. Se ei kiitollisuudestaan mitään kuitenkaan maksa.
Ilmoita asiaton viesti
Eri mieltä voi olla mutta jos Arto haluaa säilyttää uskottavuutensa niin pitäisi edes yrittää perustella väitteensä. Alisteinen talouselämälle? Alisteinen???
Ilmoita asiaton viesti
Mahtaako Leppälahti muistaa miksi Rafael Paasion aloitteesta puoluetuki aikoinaan perustettiin, juuri siitä syystä, että puolueet olivat taloudellisesti riippuvaisia rahoittajistaan ja pahimillaan se näkyi kunnallispolitiikassa, rakennusyhtiöt, grynderit, painostivat puolueita kaavoittamaan maita heidän omien tarpeidensa mukaan, kuntalaisten yhteinen etu sai väistyä. On naivia kuvitella, etteivätkö Kairamo ja kumppanit olisivat ottaneet kaiken hyödyn itselleen kassakaappisopimuksen kummeina toimimisesta
Ilmoita asiaton viesti
Lobbausta on aina mutta ei se tarkoita mitä sanoit:alisteisuutta. Olepa tarkempi sanojen kanssa,
Ilmoita asiaton viesti
Et vastaa kysymykseen! Olit ulkomaankauppaministerinä ja ”sisäpiirissä” kun päätös Patriot-kaupasta Saksan ja Suomen välillä piti tehdä. Eli sinun on turha puhua totuudesta saati isänmaallisuudesta jos vaikenet. Säälittävää. Tai oikeastaan oksettavaa. Voisit avata suhdettasi KGB/FSB:hen ja sen myötä kenen etua olet ajanut?
Ilmoita asiaton viesti