Mitä ajattelevat Vladimir Putin ja Volodymyr Zelenskyi?

On aluksi huomautettava, että tämä kirjoitukseni perustuu vain julkisuudessa olleisiin tietoihin. Mitään sisäpiirin lähteitä minulla ei ole ollut eikä ole.

Kun olen kevään mittaan kirjoittanut Ukrainan sodasta ja Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, minua on syytetty putinistiksi ja Kremlin agentiksi. Pahempaakin kieltä on käytetty.

Tosiasiassa NKP ja KGB toimivat 1970- ja 1980-luvuilla minua vastaan.

Puolustin liian voimakkaasti Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta. Moskovan korttia Suomen sisäisessä valtataistelussa käyttivät erityisesti sosialidemokraatit. Tästä on löytynyt runsaasti uutta tietoa mm. Mauno Koiviston äskettäin avautuneesta arkistosta.

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa valintani esti Venäjän suurlähetystön lähettämä ”nootti”. Tämä ei ehkä ollut tahallinen teko.

Yli kymmeneen vuoteen en ole ollut missään yhteydessä Venäjän hallinnon edustajien kanssa. Viimeinen kontaktini oli Elvira Nabiullina, Venäjän keskuspankin nykyinen pääjohtaja. Hän oli kollegani, kun hoidin vuosina 2007-2011 ulkomaankauppa- ja kehitysministerin tehtävää.

Vladimir Putinin olen tavannut urani varrella muutamia kertoja.

Ensimmäinen tapaaminen oli vuonna 1991, jolloin isännöin ulkoministerinä Pietarin pormestarin Anatoli Sobtshakin vierailua Suomeen. Vladimir Putin oli mukana pormestarin avustajana.

Tästä vierailusta en Putinia muista, vaikka ilmeisesti hänen kanssaan ainakin muutaman sanan vaihdoin.

Sittemmin olen ollut muutaman kerran mukana, kun Suomen valtiolliset johtajat, Tarja Halonen ja Matti Vanhanen, ovat Vladimir Putinia tavanneet.

Putin teki vaikutuksen erityisesti sillä, että hän oli valmistautunut tapaamisiin hyvin perusteellisesti.

x x x

Kun Venäjä oli 24. helmikuuta hyökännyt Ukrainaan, Vladimir Putinin toimintaa pidettiin täysin järjettömänä. Hänen on epäilty tulleen mielenvikaiseksi. On sanottu, että Putin on käynyt täysin arvaamattomaksi.

Monet ovat unohtaneet sen varoituksen, että ei pitäisi omaa propagandaansa uskoa. Tällä tavoin saattaa joutua johdetuksi pahasti harhaan.

Ukrainan tapahtumista ja niiden taustoista on Suomenkin tiedotusvälineissä annettu harhaan johtava kuva. Meille näistä asioista annettu käsitys on ollut itse asiassa yksipuolisempi kuin muissa länsimaissa.

Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että Venäjän hyökkäystä on käytetty hyödyksi propagandassa Suomen Nato-jäsenyyden puolesta. Tässä suhteessa ovat johtavat tiedotusvälineet toimineet avoimen yksipuolisesti.

Suomalaisille on kerrottu, että Venäjä hyökkäsi vuonna 2008 Georgiaan ja valtasi Abhaasian ja Etelä-Ossetian.

Tosiasiassa näillä alueilla asuneet vähemmistökansat irrottautuivat Georgian sorrosta 1990-luvun alussa käydyissä sisällissodissa. Vuoden 2008 sodan aloitti Georgia. Sen seurauksena Venäjä ei vallannut itselleen alueita.

Suomalaisille on kerrottu, että vuonna 2014 Venäjä hyökkäsi Ukrainan itäosiin ja valtasi Krimin niemimaan.

Tosiasiassa Ukrainassa syttyi sisällissota sen jälkeen, kun Kiovassa oli helmikuussa 2014 toteutettu länsimaiden tukema vallankaappaus. Maan laillisesti valittu presidentti Viktor Janukovitsh joutui pakenemaan maasta.

Uusi hallitus kielsi venäjän kielen käytön ja ilmoitti maan liittyvän Natoon. Nämä päätökset synnyttivät sisällissodan ja johtivat Krimin valtaukseen.

Vuoden 2015 alussa sisällissota oli laajenemassa. Saksan ja Ranskan johdolla syntyi Minsk II -sopimus, jolla tämä estettiin.

Näistä asioista on ollut tarjolla tietoa muun muassa Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla julkaisemissani kirjoituksissa. Niissä olen ottanut kantaa siihen, kuinka Ukrainan kriisi olisi voitu ratkaista rauhanomaisesti. Olen kirjoittanut myös siitä, kuinka sota saataisiin loppumaan ja poliittiset neuvottelut käyntiin.

Historiallisen taustan osalta suosittelen luettavaksi erityisesti vuoden 2014 lopulla julkaisemani blogin ”Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?” ja vuoden 2015 alussa julkaisemani kirjoituksen ”Uusi ja vanha Eurooppa”.

x x x

Mitä Vladimir Putin ajatteli, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksen Ukrainaan?

Tähän kysymykseen olemme saaneet valaisua Washington Postin hankkimista tiedoista, joista Iltalehti kertoi 30.5. julkaisemassaan jutussa.

Yhdysvalloilla oli tiedustelutietoa siitä, että Venäjä suunnitteli Ukrainan pääkaupungin Kiovan valtaamista salamahyökkäyksellä ja suhteellisen pienellä eliittijoukolla. Suunnitelmaan kuului Hostomelissa Antonovin lentokentän valtaaminen.

Tähän Yhdysvallat oli varautunut ennakkoon kouluttamalla ja aseistamalla ukrainalaisjoukot tällaista hyökkäystä torjumaan. Lisäksi Ukrainaa varoitettiin ennakkoon.

Washington Postin haastattelema asiantuntija toteaa, että Venäjä asetti itselleen ansan. Sen tarkoituksena ei ollut aloittaa täysimittaista sotaa, vaan toteuttaa erikoisoperaatio.

Ilmeisesti Vladimir Putin ajatteli erikoisoperaatiota käynnistäessään vuoden 2014 helmikuussa Kiovassa toteutettua vallankaappausta. Hyökkäys alkoi päivälleen kahdeksan vuotta sen jälkeen.

Toteuttamalla erikoisoperaation Putin pyrki vaihtamaan Kiovan hallituksen samaan tapaan kuin vuonna 2014 tapahtui. Uuden hallituksen uskottiin olevan valmis sopimaan venäläisvähemmistön oikeuksien turvaamisesta toteuttamalla Minsk II -sopimus, ja hyväksymään Ukrainalle puolueettomuusaseman.

Kiovan valtaaminen maavoimien hyökkäyksellä oli kelvoton yritys. Se johti joukkojen sekasortoiseen vetäytymiseen, turhautumiseen ja silmittömään väkivaltaan.

Kun hallituksen vaihtaminen ei onnistunut, siirryttiin toteuttamaan alkuperäistä päämäärää toisin keinoin. Venäjänkielisten ukrainalaisten asuttamia alueita ryhdyttiin valtaamaan maavoimien hyökkäyksellä. Tämän rinnalla pyritään edelleen torjumaan Ukrainan Nato-jäsenyys.

x x x

Mitä Putin nyt aikoo?

Saattaa olla, että Venäjä pyrkisi valtaamaan vielä Harkovan kaupungin ja alueen, jos voimat siihen riittäisivät.

Etelässä hyökkäystä tuskin jatkettaisiin. Transnistrian alueen venäläisvähemmistön aseman voisi pyrkiä turvaamaan myös neuvotteluteitse.

On syytä kysyä myös, mitä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi ajattelee ja mihin hän pyrkii.

Vuoden 2015 jälkeen Ukrainan johto ei ole suostunut neuvottelemaan ja sopimaan Donbassin alueen venäläisvähemmistön asemasta Minsk II -sopimuksen edellyttämällä tavalla. Se on pitänyt kiinni pyrkimyksestään liittyä Natoon.

Volodymyr Zelenskyin valinta Ukrainan presidentiksi ei tuonut tähän muutosta.

Ennen Venäjän hyökkäystä Saksa ja Ranska vetosivat sen puolesta, että Ukraina olisi suostunut toteuttamaan Minsk II -sopimuksen ja hyväksynyt maalleen puolueettomuusaseman. Tämäkään ei auttanut.

Nyt presidentti Zelenskyi pyrkii valtaamaan asevoimin Venäjän miehittämät venäläisalueet. Uhraukset kaatuneina ja haavoittuneina sotilaina ovat raskaat. Siviiliväestö kokee kovia kärsimyksiä sodan keskellä.

Länsimaiden kannalta katsoen asetelma on outo.

Sota syttyi, kun Ukraina ei suostunut turvaamaan venäläisvähemmistön asemaa neuvotteluteitse. Nyt sanotaan, että Ukrainaa on tuettava, kun sen katsotaan puolustavan ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Millä tavoin ihmisoikeuksia ja demokratiaa edistäisi se, että länsimaat auttaisivat Ukrainaa ”voittamaan sodan” ja häätämään Venäjän joukot perinteisesti venäläisten asuttamilta alueiltaan? Kuinka kova hinta tästä ollaan valmiit maksamaan?

x x x

Nyt olisi saatava kiireesti aikaan tulitauko ja aselepo.

Nyt tulisi vihdoinkin käynnistää ne neuvottelut, joita ehdotin jo vuoden 2014 lopulla kirjoittamassani blogissa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ollut varhaisemmissa vaiheissa aktiivinen neuvotteluratkaisun aikaansaamiseksi. Voisiko hän nyt palata sotapolitiikasta rauhanpolitiikkaan?

Ranskan parlamenttivaalien toisen kierroksen jälkeen olisi otollinen ajankohta ryhtyä toteuttamaan rauhanpolitiikkaa ETY-järjestön huippukokousten puheenjohtajamaana toimineiden Suomen ja Ranskan johdolla.