Olisiko Keskustan ja SDP:n aika painaa jarrua?

Eilisessä blogissani kysyin, miksi Nato-hakemusta pyritään kiirehtimään.

Sain tuoreeltaan kaksi korkean tason vastausta.

Helsingin Sanomissa tänään julkaistussa haastattelussa Viron presidentti Alar Karis sanoo, että ”Suomen ikkuna Natoon voi olla hyvin kapea”. Hän arvioi, että ”nopea rauha Ukrainassa voisi jälleen vähentää suomalaisten Nato-kannatusta”. Karis itse toivoi Suomen Nato-jäsenyyttä.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö puolestaan sanoi eilen Svenska Ylen haastattelussa, että tähän mennessä suoritetut mielipidetutkimukset osoittavat luotettavasti kansan enemmistön tuen Nato-jäsenyydelle. ”Nyt en ole nähnyt kenenkään sanovan, etteivät nämä jo tehdyt mielipidemittaukset kertoisi miten asia oikeasti on”.

Hän ei ilmeisesti ollut lukenut sitä, mitä olin samana aamuna julkaisemassani blogissa todennut:

Vaikka tasavallan presidentti Sauli Niinistö on pitänyt tärkeänä mahdolliseen jäsenyyteen liittyvän tiedon jakamista kansalaisille, sitä ei ole saatu aikaan.”

Jos Suomen kansalle annettaisiin oikeaa tietoa Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista, enemmistö asettuisi taas kannattamaan meidän perinteistä asemaamme sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana.

Kun päätöksentekoa kiirehditään, julkisuutta hallitsevat uutiset mielipidetutkimuksista, joiden mukaan kansalaisten valtaisa enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä.

Niillä puolestaan kansanedustajia ja muita päätöksentekijöitä houkutellaan ja painostetaan jäsenyyden kannalle.”

x x x

Viime päivinä on alkanut paljastua kokonaisuudessaan se prosessi, jolla pikainen päätös Suomen Nato-jäsenyyden hakemisesta aiotaan tehdä.

Prosessi alkoi 1. maaliskuuta, jolloin tasavallan presidentti Sauli Niinistö tapasi etäyhteydellä eduskunnan puhemiehistöä, valiokuntien puheenjohtajia ja eduskuntapuolueiden johtajia.

Helsingin Sanomien mukaan keskusteluissa käsiteltiin vallitsevaa turvallisuustilannetta ja sen edellyttämiä jatkotoimia. Edellisenä päivänä eduskuntapuolueiden puheenjohtajat olivat keskustelleet samasta aiheesta pääministeri Sanna Marinin johdolla.

Näissä tapaamisessa tai ehkä niiden ulkopuolella oli sovittu, että jäsenyyspäätös pyritään tekemään nopealla aikataululla.

Tämä kävi selvästi ilmi Keskustan puoluehallituksen 3.3. pitämässä kokouksessa.

Kokous oli dramaattinen. Meiltä kerättiin ennen kokousta säilöön kaikki älylaitteet. Tällaista ei koskaan ennen ollut tapahtunut.

Kokouksessa meitä kehotettiin varautumaan siihen, että Nato-jäsenyyteen saatettaisiin joutua ottamaan kantaa jo ennen kesäkuun puoluekokousta.

Omalta osaltani totesin tiukasti, että Keskustan kannan voisi muuttaa vain puoluekokous. Alemman tasoisilla puolue-elimillä ei ole oikeutta toimia puolueen virallisen kannan vastaisesti.

Nyt on käynyt yhä selvemmin ilmi, että Suomen oikeistovoimat pyrkivät itsensä Sauli Niinistön johdolla toteuttamaan vanhan tavoitteensa Suomen liittämiseksi sotilasliitto Natoon.

Verukkeena käytetään Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Välineenä on kriisitilanteessa kansalaisten keskuuteen levitetty pelko omasta turvallisuudesta.

Ukrainan kriisin synnyttämä Nato-jäsenyyden kannatus pitäisi nyt hyödyntää ennen kuin kansa saa tietää totuuden. Suomeenhan ei kohdistu mitään sotilaallista uhkaa. Nato-jäsenyyteen liittyisi paljon kielteisiä puolia, ja jäsenyyden hakeminenkin sisältäisi suuria riskejä.

Omalta osaltani olen pyrkinyt tietoa antamaan muun muassa kirjoituksillani ”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä” ja ”Nato-jäsenyyden hakemiseen liittyisi suuria riskejä”.

Olisiko Keskustan ja SDP:n painettava jarrua ja annettava Suomen kansalle ja kansan edustajille mahdollisuus vakaaseen harkintaan tässä itsenäisen Suomen tärkeimmässä ratkaisussa?

x x x

Viime maanantaihin saakka uskoin, että Sauli Niinistön kanta on aidosti avoin.

Silloin lähettämässäni viestissä rohkaisin häntä puolustamaan Suomen vakiintunutta turvallisuuspolitiikan linjaa.

Viittasin viestissäni saatteeseen, jonka olin liittänyt hänelle aikaisemmin lähettämääni blogiin. Olin siinä rinnastanut hänen asemansa Paasikiven tilanteeseen viime sotien jälkeen.

Kirjoitin:

Ratkaisumme tulisi olla Suomen säilyminen sotilaallisesti liittoutumattoamana maana. Tätä perusratkaisua täydentäisi yhteistyö Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa.”

Jatkoin Niinistön rinnastamista J.K. Paasikiveen liittämällä mukaan blogikirjoituksen, jonka olin julkaissut 19.3.2014:

Svinhufvud, Paasikivi, Niinistö

Viimeisessä kirjassani ”Suomen linja” tuon esiin, kuinka maamme ulko-, Eurooppa- ja sisäpolitiikan suunta on muotoutunut Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustan välisten ja niiden sisäisten valtataistelujen kautta.

Itsenäistymisen yhteydessä sosialistit pyrkivät saamaan aikaan vallankumouksen ja liittämään Suomen Neuvostoliittoon. Oikeisto halusi Suomesta kuningaskunnan, joka olisi toiminut Saksan vasallivaltiona. Keskusta torjui monarkian ja ajoi läpi tasavaltaisen hallitusmuodon. Suomi sai mahdollisuuden itsenäisyyteen ja puolueettomuuteen.

Ensimmäisinä vuosikymmeninä oikeisto oli voimissaan. Suhteet Neuvostoliittoon olivat suorastaan vihamieliset. Maata hallitsivat keskustan ja oikeiston muodostamat enemmistö- ja vähemmistöhallitukset. Kokoomuslaisen presidentin Pehr Evind Svinhufvudin tehtäväksi tuli taltuttaa oikeistoradikalismi, joka pyrki viemään Suomen fasismiin ja tiiviiseen liittoon Saksan kanssa.

Vuonna 1937 aloitetun SDP:n ja Maalaisliiton välisen punamultayhteistyön kaudella Suomi pyrki pohjoismaiseen puolueettomuuteen, mutta tuli Neuvostoliiton hyökkäyksen kautta vedetyksi toisen maailmansodan pyörteisiin.

Sotien jälkeen solmittiin YYA-sopimus, jossa sovitettiin yhteen Neuvostoliiton turvallisuustarpeet ja Suomen pyrkimys puolueettomuuteen. Suomen uutta ulkopolitiikkaa ryhtyi johtamaan pääministerinä ja presidenttinä kokoomuslainen Juho Kusti Paasikivi. Hän alkoi rakentaa luottamusta siihen, että Suomen kautta Neuvostoliiton turvallisuus ei vaarantuisi. Oikeisto – Paasikiven oma puolue ja tannerilaiset sosialidemokraatit – vastustivat länsimaiden yllyttäminä hänen linjaansa. Tukea Paasikivi sai Maalaisliitolta ja kommunisteilta.

Urho Kekkonen jatkoi Paasikiven turvallisuuspoliittisella linjalla ja loi suomalaisen puolueettomuuspolitiikan. Kun Neuvostoliiton turvallisuuspoliittinen luottamus oli saavutettu, Suomi saattoi osallistua läheiseen yhteistyöhön länsimaiden kanssa ja turvata kauppapoliittiset etunsa. Oikeistovoimien pääosa tuli Kekkosen linjalle vasta 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Kommunistit ja SDP:n vasemmisto vastustivat puolueettomuuspolitiikkaa ja pyrkivät Kekkosesta vasemmalta ohi.

1980-luvulla Mauno Koivisto ja Kalevi Sorsa ohittivat Kekkosen linjan vasemmalta. He alkoivat luopua puolueettomuuspolitiikasta ja lähentyä Neuvostoliiton linjaa. Suomi ”suomettui”.

Neuvostoliiton hajottua oikeistovoimat ryhtyivät ajamaan turvallisuuspoliittisin perustein Suomen liittymistä Euroopan unioniin. Niille eivät riittäneet Euroopan talousalue ja tiivis pohjoismainen yhteistyö.

Oikeistorintaman johtoon asettautui Mauno Koivisto, joka vain muutamaa vuotta myöhemmin ryhtyi ankarasti arvostelemaan EU:n kehitystä ja Suomen Eurooppa-politiikkaa, vaikka omat miehet – Paavo Lipponen ja Martti Ahtisaari – sitä johtivat. Ruotsin demareiden keskuudessa vasemmisto on ollut voimissaan. Siellä EU-jäsenyyttä laajalti vastustettiin, eikä siellä ole hyväksytty Lipposen federalistista linjaa.

Nyt Suomen ulkopoliittista oikeistoa johtavat kokoomuslaiset. Muistamme puolustusministeri Jyri Häkämiehen ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” -puheen Washingtonissa ja ulkoministeri Alexander Stubbin toiminnan Georgian kriisiä käsiteltäessä. Ukrainan kriisin yhteydessä kokoomuslaiset ovat vaatineet eduskunnassa Suomen liittymistä Natoon ja rinnastaneet presidentti Vladimir Putinin Adolf Hitleriin ja Josef Stalinin. Pääministeri Jyrki Katainen sanoi äskettäin, että EU:n jäsenenä Suomi ei ole enää puolueeton eli sotilaallisesti liittoutumaton maa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle näyttää muodostuvan samankaltainen asema kuin Svinhufvudille ja Paasikivelle aikoinaan. Suomen linjaa vetäessään hän joutuu tukeutumaan muihin voimiin kuin entiseen omaan puolueeseensa.”

x x x

Edelleen ajankohtainen kirjoitus.

Vielä vuonna 2014 Sauli Niinistö noudatti Suomen vakiintunutta linjaa. Nyt hän näyttää asettuneen sitä murtavien oikeistovoimien kärkeen.

Suomen linja” on luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu