Olisiko vastatuuleen joutunut Nato-hakemus peruutettava?

Viimeaikaiset tiedot Suomen Nato-neuvotteluista Turkin ja Yhdysvaltain kanssa ovat huolestuttavia.

Ne viittaavat siihen, että Suomen ja Ruotsin jäsenyydet saattavat lykkääntyä ainakin ensi vuoden kesällä Turkissa käytävien presidentin- ja parlamenttivaalien yli. Samalla kasvaa vaara, että jäsenyyshankkeista tulee sellainen ”kelvoton yritys”, josta 20.5. julkaisemassani blogissa kirjoitin.

Turkin vastustus ei ole suinkaan tullut täytenä yllätyksenä.

Jo 13.5. – siis ennen päätöksentekoa – julkisuuteenkin tuli Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kielteinen lausunto.

Samana päivänä Iltalehdessä julkaistiin juttu, josta kävi ilmi, että Turkin kielteinen suhtautuminen oli ollut Suomen hallituksen tiedossa jo aikaisemmin. Eduskunnalle tätä ei jostakin syystä ollut kerrottu.

Toukokuun 14. julkaisemassani blogissa kirjoitin:

”Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin eilistä lausuntoa on vähätelty ja jopa pilkattu. On puhuttu ”basaarikauppiaasta”, joka aikoo kiristää etuja omalle maalleen.

Huomiota ei ole lainkaan kiinnitetty Ukrainassa riehuvaan sotaan.

Turkki on Mustanmeren rantavaltio. Sillä on ehkä avainrooli rauhan aikaansaamiseksi Venäjän ja Ukrainan välille.

Turkin kantaan saattaa ratkaisevalla tavalla vaikuttaa se, kuinka Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden arvioidaan vaikuttavan sotaan ja mahdollisuuksiin saada se pian päättymään.

Turkin eilinen kannanotto osoittaa, että on olemassa todellinen riski siihen, että Suomen ja Ruotsin hakemus johtaisi ”kelvottomaan yritykseen”. Muitakin kompastuskiviä Nato-tielle voi ilmaantua.

Tätä on tasavallan presidentti Sauli Niinistökin pitänyt pahimpana vaihtoehtona.

Vielä on mahdollisuus perääntyä. Kasvojen menettämiseltä voisi välttyä lykkäämällä hakemuksen jättämistä.”

Seuraavana päivänä tasavallan presidentti ja valtioneuvosto tekivät päätöksen jäsenyyden hakemisesta.

x x x

Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen on käynyt ilmi, että Turkin vastarinta on päättäväistä ja sen murtamisen hinta saattaa olla kova.

Ruotsia ja Suomea vaaditaan rikkomaan omia periaatteitaan ihmisoikeuksien puolustamisessa.

Lisäksi on käynyt ilmi, että Turkin toiminta sen omilla lähialueilla saattaa entisestään vaikeuttaa tilannetta.

Turkin sotilaallinen hyökkäys Syyriaan ja ehkä myös Irakiin synnyttäisi uusia ristiriitoja sen ja hakijamaiden välille.

Suomen julkisuudessa on ollut vain vähän tietoa Turkin ja Kreikan suhteiden kärjistymisestä.

Turkki on reagoinut voimakkaasti Kreikan sotilaallisen yhteistyön tiivistymiseen Ranskan ja Yhdysvaltain kanssa. Jos nämä kaksi Nato-maata ajautuvat keskinäiseen konfliktiin, Suomella on EU:n jäsenenä velvoite tukea ja auttaa Kreikkaa.

Näissä oloissa on syytä pohtia, kannattaako epävarmaa jäsenyyshanketta ajaa eteenpäin.

Harmaa aika saattaa jatkua pitkään. Ukrainassa riehuva täysimittainen sota saattaa laajentua, ja se saattaa vaarantaa vakavasti oman turvallisuutemme.

On tarjolla todellinen vaara, että jäsenyyshankkeesta tulee ”kelvoton yritys”.

Olisimme vahingoittaneet vakavalla tavalla suhteitamme Venäjään. Olisimme jääneet vaille Naton turvatakuita, ja menettäneet myös option hakea jäsenyyttä myöhemmin.

x x x

Yllättävä vastarinta Naton puolella antaisi meille perusteen vetää hakemuksemme takaisin, mutta säilyttää mahdollisuuden hakea jäsenyyttä myöhemmin.

Mihin me sitä paitsi tarvitsemme Naton jäsenyyttä, jos saamme aikaan saman veroisen kahdenvälisen sopimuksen ennen muuta Yhdysvaltain ja Britannian kanssa?

Tätä täydentäisi tiivis yhteistyö Ruotsin ja muiden pohjoismaiden kanssa.

On syytä palauttaa mieliin tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaaminen presidentti Joe Bidenin kanssa Washingtonissa.

Kommentoin sitä tuoreeltaan 5.3. julkaisemassani blogissa ”Niinistöläiseen vakauspolitiikkaan”:

”Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tapaamisella Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin kanssa saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset. Se avaa mahdollisuuksia Niinistön ajaman vakauspolitiikan jatkamiseen ja vahvistamiseen.

Suomella on hyvin vahva itsenäinen maanpuolustusjärjestelmä.

Ainoat heikot kohdat ovat ilmapuolustuksessa. Näitä puutteita ollaan nyt korjaamassa. Washingtonissa sovitun tiivistyvän kahdenvälisen yhteistyön ansiosta voinemme saada ilmapuolustukseemme tarvittaessa Yhdysvaltojen tukea.

Suomella on hyvin vahvat maavoimat, jotka on kehitetty, varustettu ja koulutettu nimenomaan Suomen olosuhteisiin.

Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, meillä ei olisi sotilasliiton jäsenenäkään mahdollisuutta saada merkittävää tukea maapuolustukseemme. Toisaalta – ei meillä olisi siihen tarvettakaan.

Suomen puolustustarpeet tulisivat tyydytetyiksi tiiviillä yhteistyöllä Ruotsin kanssa ja tuella, jota molemmat maat voisivat saada kahdenvälisellä yhteistyöllä Yhdysvaltain kanssa.

Tämä järjestely antaisi mahdollisuuden jatkaa sitä vakauspolitiikkaa, jota Suomi on Sauli Niinistön johdolla menestyksellisesti toteuttanut.”

x x x

Palasin asiaan 27.4. julkaisemassani blogissa ”Pohjoismainen blokki Naton puitteisiin tai sen ympärille”.

Virikkeen kirjoitukseeni sain puolustusvoimien entisen komentajan Gustav Hägglundin TV-haastattelusta, jossa hän kaavaili Naton puitteisiin pohjoismaista blokkia.

Lähtökohtanani oli ”Nordisk Kontakt” -lehteen vuonna 1994 kirjoittamani artikkeli ”Euroopan unioniin vai Pohjolan yhteisöön?”.

Esitin, että ”pohjoismainen blokki” ei rakentuisi Naton sisälle, vaan nykyisten turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen pohjalle.

”Tämä olisi lisäys siihen ratkaisuun, jota tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt vaihtoehtona Suomen Nato-jäsenyydelle.

Tiivistäisimme yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa ja säilyttäisimme Nato-option.”

Tämän tueksi muodostaisimme ”Pohjolan yhteisön”, turvallisuuspoliittisen blokin Natoon kuuluvista ja liittoutumattomista Pohjoismaista.

Nato-jäsenyydelle on siis edelleen olemassa todellinen vaihtoehto.