On raskasta olla karanteenissa

Olen ollut karanteenin omaisissa oloissa muita pidempään sen vuoksi, että nilkkani murtui 4. helmikuuta, ja se jouduttiin operoimaan ja kipsaamaan.

Hyvin meillä kuitenkin on mennyt. Vuokko on tervehtynyt ilahduttavasti ja pystynyt toimimaan vuorostaan omaishoitajana. Karanteenin aikana tyttäremme ovat meitä auttaneet. Ruokaa on riittänyt ja kiireelliset asiat on saatu hoidetuiksi.

Raskaaksi karanteeni on käynyt sen vuoksi, että olen kantanut hyvin suurta huolta Suomen tulevaisuudesta, mutta en ole kyennyt poliittiseen päätöksentekoon mitenkään vaikuttamaan.

Olen kirjoittanut ahkerasti. Kotisivullani, Uuden Suomen puheenvuoro-osiossa ja Facebook -sivullani olen julkaissut runsaasti blogeja, jotka olen lähettänyt lisäksi vapaasti kaikkien tiedotusvälineiden käyttöön.

Tuhannet suomalaiset ovat ilokseni blogejani lukeneet, ja monet ovat niitä sosiaalisessa mediassa myös kommentoineet. Tätä kautta niillä on saattanut olla välillistä vaikutusta ajatteluun ja toimintaan.

Julkisten tiedotusvälineiden uutiskynnystä kirjoitukseni eivät ole kuitenkaan jostakin syystä ylittäneet. Uutisarvoisia monet niistä ovat mielestäni olleet, ja ne olisivat monipuolistaneet julkisuudessa käytyä keskustelua.

Keskustan äänenkannattaja Suomenmaa ei jostakin syystä laadi kirjoituksistani uutisjuttuja, eikä julkaise niitä edes mielipidepalstalla. Monille muille Suomenmaan uutis- ja julkaisukynnys näyttää olevan hyvin matala.

Demokraatti-lehti on sentään julkaissut kirjoituksistani pari uutisjuttua.

Juuri nyt harmittelen eniten sitä, että Suomen taloutta hoidetaan suorastaan järjettömällä tavalla.

Varoitin jo 13.3. kirjoittamassani blogissa ”Koronan taloudellisia vaikutuksia vähätellään” siitä virheestä, että korona-viruksen laukaisemat taloudelliset ongelmat tulkittaisiin taantumaksi, jonka yli voitaisiin rakentaa siltaa. Kirjoitin, että edessämme on syvä kansainvälinen lama.

Täydensin näkemystäni seuraavana päivänä julkaisemassani blogissa ”Väärää politiikkaa meillä ei ole varaa jatkaa”. Varoitin erityisesti valtion varojen holtittomasta käytöstä ja siitä, että ottaisimme kantaaksemme kasvavaa taakkaa muiden euroalueen maiden veloista.

Nyt aletaan myöntää, että silloin esittämäni tilannekuva on ollut oikea, mutta politiikassa tätä ei ole otettu huomioon.

Raskaasti velkaantuneen valtion varoja tulisi käyttää säästäväisesti, kuten myös sunnuntaina julkaisemassani blogissa ”Miksi Sauli Niinistö ei puutu talouteen” jälleen painotin.

Kirjoitin, että voimavarat on suunnattava viruksen taltuttamisen ohella lasten ja nuorten suojelemiseen.

Yritystoiminnan tukemisen osalta on keskityttävä vientiteollisuuden ja tuonnin kanssa kilpailevan teollisuuden kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten turvaamiseen. Huomautin, että viennin varassa tulevaisuutemme nytkin lepää.

Nyt valtion varoja suorastaan holvataan toisarvoisiin tarkoituksiin. Ministerit ja kansanedustajat eivät näytä muistavan, että velka on lykätty vero. Holtiton velkaantuminen johtaa myös korkojen nousuun. Lastemme ja heidän lastensa kannettavaksi ollaan kasaamassa kohtuutonta taakkaa.

Jo ensi syksynä ovat kuitenkin edessä menoleikkaukset ja veronkorotukset. Silloin nyt tehtyjä  ja tehtäviä päätöksiä joudutaan katumaan.

Helmikuussa kirjoitin useassa blogissani siitä, että talouden hoidossa ja ympäristöpolitiikassa pitäisi jälleen ryhtyä nojautumaan uusiutuviin luonnonvaroihin. Kirjoitukseni olivat jatkoa sille, mitä esitin helmikuun alussa ilmestyneessä kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme”.

Monet merkit viittaavat kuitenkin siihen, että Suomessa aiotaan sen sijaan jatkaa kansantaloutta vahingoittavaa ja työllisyyttä heikentävää ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa.

”Yhteinen vuosisatamme” on juuri nyt äärimmäisen ajankohtainen teos. Sekään ei ole sanottavaa julkisuutta saanut. Tämä teos ja tässä jutussa mainitsemani blogit ovat luettavissa kotisivultani (paavovayrynen.fi). Kirja on myös tilattavissa Pohjanrannan verkkokaupasta (pohjanranta.fi).