Onko hulluudella mitään rajoja?’
Viime viikkojen julkisessa keskustelussa meitä on varoiteltu liiallisesta tviittailusta. Tässä nopeassa viestinnässä ei aina ehditä riittävästi ajattelemaan viestien sisältöä.
Omalta osaltani en ole tviittailuun ryhtynyt. Ehkä niin on hyvä – saattaisinhan minäkin joskus sortua liialliseen liipasinherkkyyteen.
Vaikka olen pitäytynyt blogien kirjoittamiseen, joskus syntyy tilanteita, joissa on pakko käyttää tavallista kovempaa kieltä.
Nyt on sellainen hetki. Joudun kysymään, onko hulluudella mitään rajoja.
Kysymys ei ole yksittäisten henkilöiden hulluudesta, vaan siitä, että ihmisten kollektiivinen toiminta on johtanut ja johtamassa elävässä elämässä suorastaan mielettömiin tuloksiin.
x x x
Tänään on kerrottu siitä, että Italiaan on syntymässä uusi hallitus.
Edellinen hallitus hajosi sen vuoksi, että sen keskuudessa syntyi kiistaa tarjolla olevan 200 miljardin euron elpymistuen jaosta. Kun tuli näköpiiriin mahdollisuus, että rahat menetettäisiin ja maa saattaisi jopa joutua velkasaneeraukseen, sopu syntyi.
Pääministeriksi on tulossa Mario Draghi. Mies, joka avasi Euroopan keskuspankin (EKP) hanat rajattomaan rahapoliittiseen elvyttämiseen. Hän vaati jo silloin, että euroalueelle tulee saada yhteinen finanssipolitiikka ja oma budjetti sitä toteuttamaan.
Nyt ”super-Mario” pääsee pääministerinä jakamaan elvytyspaketin varoja eli toteuttamaan EU:n yhteistä finanssipolitiikkaa. Taivas on auki etenemiselle kohti täydellistä yhteisvastuuta ja yhteisiä veroja.
Suomessa väitetään, että elpymispaketti on meidän etujemme mukainen ja että se on kertaluontoinen. Joutuu kysymään, eivätkö ministerit ymmärrä tosiasioita vai johtavatko he eduskuntaa tahallaan harhaan.
Samaa on kysyttävä niistä suomalaisista päättäjistä, jotka aikanaan ajoivat EU:n perussopimuksen vastaisesti laajan euroalueen muodostamista ja veivät Suomen perustuslakiamme rikkoen ainoana Pohjoismaana sen jäseneksi. Päävastuun tästä kantavat ”itsevaltiaat” Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö.
Suomen tulisi oman perustuslakinsa ja EU:n perussopimuksen perusteella jättäytyä elpymisvälineen ulkopuolelle. Tämä ei sopimusta kaataisi, eikä Suomea tämän perusteella unionista erotettaisi.
x x x
Toinen ärsytyskynnykseni ylittänyt päivän uutisaihe on ollut Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) piiristä tullut väite Suomen maantieliikenteen nopeasta sähköistymisestä ja polttomoottoriautojen käytön lopettamisesta.
Syynä tähän ärsyyntymiseen oli myös henkilökohtainen kokemus.
Jo nykyisten kohtuullisten pakkasten oloissa on ladattava hybridiautomme alkanut reistailla. Se latautuu heikosti ja kuluttaa paljon sähköä. Parina päivänä se ei ole kuitenkaan jostakin syystä suostunut käyttämään akkuihin kertynyttä sähköä ollenkaan. Olemme ajelleet bensalla.
Äskettäin pudotin latauspistokkeen lumeen. Sen kuivattamiseen tarvittiin hiustenkuivaajaa. Onneksi sellainen oli tarjolla.
Suomen liikenteen laajamittainen sähköistäminen olisi hyvin kallista ja sanalla sanoen järjetöntä myös ympäristöä ajatellen.
Suomessa on henkeä kohden laskien EU:n suurimmat uusiutuvat luonnonvarat. Jos YK:n, EU:n ja Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka olisivat järkeviä, pysyisimme korvaamaan niiden avulla fossiiliset polttoaineet kokonaan sekä liikenteessä että lämpö- ja sähköenergian tuotannossa.
Turve on uusiutuva luonnonvara, toisin kuin Suomen cityvihreät ”asiantuntijat” ja poliitikot väittävät.
EU:n puitteissa Suomi on kaiken kaikkiaan valtava hiilinielu.
Syynä ongelmiin on cityvihreä ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka on johtanut ajatukset harhaan. Se vahingoittaa ympäristöä ja on lisäksi ristiriidassa laajempien kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa.
Ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaan on saatava suunnanmuutos sekä Suomessa, EU:ssa että YK:ssa.
Taidamme vaihtaa ladattavan hybridimme biodieseliin.
x x x
Niistä onnettomista vaiheista, joiden kautta euroon siirryttiin ja joilla Suomi euroalueeseen liitettiin, löytyy tarkkaa tietoa kirjastani ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta olen kirjoittanut mm. teoksessani ”Yhteinen vuosisatamme”.
Molemmat ovat luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Siellä on tarjolla muutakin mielenkiintoista kirjallisuutta.
Ihan perus diisseli on hyvä ja jonkunhan se bensakin on käytettävä, ellei sitten fossiilinen öljy ole lopahtamassa. Fossiilinen öljy on aiheettomalla ilmastohiilihumpalla saatu ei toivotuksi, taustalla lienee kuitenkin sen lopahtaminen ja/tai sijainti esim. ei niin mukavissa valtioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Hybridi on välivaihe sähköautoon, se toimii niinkuin toimii ja kulutus on suurempi kuin ennen dieselillä, mutta pitkien välimatkojen ja vähäisten lataupisteiden Suomessa pitää olla myös polttomoottori.
Kylmän/pakkaskauden olen ajellut bensalla enkä meinaakkaan ladata ennen kun säät lämpenee.
Pääsee paljon vähemmillä ongelmilla ja ei näitä pakkaskausia niin paljon ole varsinkaan täällä etelässä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole mediaa hallitsevan sukupolven hulluudella rajaa koska se on oppinut ”ottamaan tilan haltuun” BUU-klubbenilla valtakunnan tv:ssä ennen alakouluvuosia kukin vähintään kerran, ja lähetti HS/Yle:ssä suoraa kuvaa Navalnyin paluusta Moskovaan unelmoiden pienen vähemmistön nostavan sielläkin suuren enemmistön seinälle rakastumalla rahaan.
Paavo Väyrynen tuli julkisuuteen parikymppisenä Ylen toimittajana.
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa, Super Mario saanee hallituksensa kasaan. Markkinoilla ainakin on luottamusta onnistumiseen. Helppo tehtävä ei ole.
”Can the Man Who Saved the Euro Now Save Italy?”
https://www.nytimes.com/2021/02/04/world/europe/italy-mario-draghi.html
Ilmoita asiaton viesti
Ymmärrettävistä syistä seurataan Italiaa joka on parisen tuhatta vuotta viitoittanut tietä läntisen ajattelun kehitykselle, sekä hyvässä että pahassa. Syntyi mm. Kansalaispuolue tahdosta riippumattoman noston halusta.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riemu-repesi-jattihankkeesta-sanna-marin-toivotti-kemin-uuden-sellutehtaan-erittain-tervetulleeksi-nielee-valtavat-maarat-puuta/1c86f9f1-8792-4742-a319-d8b730675c56
Ilmoita asiaton viesti
Di Maio valitsee Draghia tukien ”eurooppalaisen tavan, valiten joukon arvoja ja oikeuksia, joista me kaikki hyötymme joka päivä ja jonka taakse valitettavasti, joskin harvoin, itsekkyys ja persoonallisuus piiloutuvat.’
Ilmoita asiaton viesti
Täyttä asiaa. Olisi se hyvä, jos kepulaisetkin vihdoin heräisivät kuuntelemaan riveissään yhä harvemmiksi käyviä järjen ääniä.
Ilmoita asiaton viesti
Draghi on aina ollut viidennen kolonnan mies. Tarkoitus ei ole ollut edistää asiansa hoitavien Pohjoismaiden asiaa, vaan etelän asiaa, erityisesti Italian.
Ilmoita asiaton viesti
Biodieselissä on se arvelluttava piirre, että sen tuottamiseksi teollisessa mittakaavassa sademetsiä hakataan ja tilalle istutetaan pelkkiä palmuja. Näin olen jostakin lukenut. Vai saadaanko kaiken Suomessa käyttöön otettavan biodieselin raaka-aine kotimaasta?
Ilmoita asiaton viesti
Muutama vuosi sitten oli esillä suunnitelma tuottaa liikennepolttoaineet turpeesta. Sen kaatoi järjetön ilmasto- ja energiapolitiikka:
https://www.kaleva.fi/turpeesta-voi-tulla-dieselia-jo-2011/2158682
Ilmoita asiaton viesti
Turve kasvaa millimetrin vuodessa. Hehtaarilta saadaan siis 10 kuutiota vuosittain. Lämpöarvoltaan tuo vastaa Fischer-tropsch-prosessin jälkeen puolta kuutiota dieseliä (yläkanttiin arvioituna).
Hehtaarin suon tuotolla dieselauto siis ajaa noin 10 000 km. Suomen liikennesuorite, 50 000 miljoonaa km, edellyttäisi turvetuotantoon 1/6 Suomen maapinta-alasta.
Ilmoita asiaton viesti
Turve todellakin on kaikkea muuta kuin uusiutuva luonnonvara siinä laajuudessa kuin mitä kulutus edellyttäisi.
Ilmoita asiaton viesti
Uutta pintaturvetta kasvaa yli senttimetrin vuodessa edullisissa olosuhteissa, siis yli 100 m³ per hehtaari. Jos varovasti arvioidaan pintaturpeen sisältävän 50 kg kuiva-ainetta kuutiometrissä, kasvu on 5000 kg/ha. Tällaisen kasvunopeuden olen itse havainnut alueella, jossa ei ollut rahkasammalkasvustoa 50 vuotta sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo milli vuodessa oli ulkomuistista. Tämän mukaan sekin on kaksi kertaa liian iso luku
https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/peruskoulut/pori/kuninkaanhaan-koulu/maantieto/rantanen/arkisto/9-lk-18-19/suomi2283/emaantieto-9/1sosmek
Ilmoita asiaton viesti
Viherpiipertäjät tietenkin esittävät ilmu-uskontonsa mukaisia lukuja. Tammelan Torronsuolla on paksuutta enimmillään yli 12 metriä ja iäksi arvioidaan yli 10400 vuotta. Keskikasvu on siis ollut yli millimetrin vuodessa. Nykyään rahkasammal taitaa kasvaa nopeammin.
Turvenäyte
Linkin kuvassa näkyvä rahkaturve, joka on kairattu suosta 10.09.2013, on kaikki kasvanut vuoden 1970 jälkeen. Vuonna 1970 paikalla ei kasvanut rahkasammalta havaittavaa määrää.
Ilmoita asiaton viesti
Luulenpa, että turve kasvaa huomattavasti enemmän kuin millin vuodessa, vaikka nettokasvu näyttäisikin olevan tuota luokkaa.
Turve hajoaa koko ajan, vaikka vihreät luulevatkin turvetta fossiiliksi. Kilossa turvetta lienee eräskin miljoona elävää eliötä. Lämpö nopeuttaa hajoamista huomattavasti. Optimi lienee 40 astetta.
Onko vihreistö tyhmäistöä vaiko nerostoa?
Pitäisi tutkia tekniikoita, miten turvetta voisi hyödyntää metaanin tuotannossa. Dieseleillä saataisiin metaanista sähköä sattumavoiman seisokkien varalle.
Ilmoita asiaton viesti
Italian hallituskuviot viittaavat siihen, että puolueet haluavat varmistaa osuutensa tukimiljardien jaosta. Politiikka keskittyy jakamiseen. Komission ajattelemat rahan käytön painopistealueet tuskin tulevat edes keskusteluun. Italialaiset saavat helpon automaatin, josta he voivat jatkuvasti ammentaa tuloja. Me suostumme kiltisti maksamaan. Maksamme siitä hyvästä, että euro ei hajoaisi. Se olisi kyllä meidänkin etu.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi etumme, että euroalue hallitulla tavalla hajoaisi, kuten blogissani ”Ekonomistien euro-elefantti” (https://www.paavovayrynen.fi/2021/02/09/ekonomistien-euro-elefantti/) esitin:
Euro säilyisi kaikkien jäsenmaiden yhteisenä rahana, mutta sen rinnalla kaikki jäsenmaat tai ainakin osa niistä käyttäisi kansallisia valuuttoja. Tällaiseen euroalueeseen saattaisivat liittyä nekin EU-maat, jotka toistaiseksi ovat pysyttäytyneet sen ulkopuolella.
Suomi on kärsinyt jäsenyydestä euroalueessa enemmän kuin useimmat muut maat, kuten erityisesti vertailu Ruotsiin osoittaa. Seuraava kansainvälinen finanssikriisi tekisi meille euromaana taas vakavaa taloudellista vahinkoa. Federalistien suunnitelmat uhkaavat viedä meiltä lopunkin taloudellisen ja valtiollisen itsenäisyyden.
Suomen tulee ajaa aktiivisesti ratkaisua, jolla euroalueen valuvika kestävällä tavalla korjataan. Meidän on saatava takaisin oma kansallinen valuuttamme, jonka avulla voimme turvata taloudellisen ja valtiollisen itsenäisyytemme. Tarvittaessa ja tilaisuuden tullen Suomen on tehtävä oma ratkaisunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo äskeinen lainaus oli blogiin linkatusta vanhemmasta blogistani keväältä 2018 (https://www.paavovayrynen.fi/2018/05/17/valuvian-voi-korjata-vain-uudella-valulla/).
Silloin Italiassa keskusteltiin euron tulevaisuudesta. Esillä olivat maan eroaminen euroalueesta tai sen jakautuminen kahtia.
Silloin olisi pitänyt toimia!
Ilmoita asiaton viesti
EU-sopimuksen lisäpöytäkirjalla Suomen kulta- ja valuuttavarannot (n.59 Miljardia Markkaa = n.10 Miljardia Euroa) siirrettiin EU:n (EKP) haltuun ja jota voidaan käyttää sopimuksen mukaan Euron tukemiseen jos Euro joutuu vaikeuksiin..!!! Kysykäähän Suomen Pankista mitä näille Suomen varannoille, (joita Suomi ei voi itse käyttää,) kuuluu..??? Onko niistä mitään jäljellä?
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa lukea, mitä vanha kunnon Väyrynen kirjoittaa. Hänellä on vuosikymmenten kokemus, mikä nykyhallitukselta on hakusessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiskunnalla on aina ollut tapana mennä per.. edellä puuhun ja tippua pää edellä.
Kaksi askelta eteenpäin ja aina yksi taaksepäin, mutta edetään kuitenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo kirjoittaa asiaa. EUn pyramidihuijaus tulee meille kalliiksi.
Keskenkasvuisten johtama hallitus ei voikaan kyetä itsenäiseen ajatteluun. Kepulaisen ministerin 50.000 euron esiintymiskoulutus oli nakkikioskirahoja verrattuna myyjän ja köyhyystutkijan talouteen liittyvän koulutuksen hintaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän niin kalliin koulutuksen saaneita kannata romukoppaan heittää, vai mitä?
Ilmoita asiaton viesti
Pyrkiessään pärjäämään elämässä ns. taviksella ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin omaksua pelinappulan rooli olla mukana pyörittämässä kiveä ylös mäkeä yhä uudestaan ja uudestaan, a la Sisyfos. Pankkisuhde sisu/y/n määrää. Ylhäällä taas halutaan kuulla hyväksyvää marinaa heidän tehtävästä maksaa osakkaille yhä enemmän. Päämajakaupungin Olli ja Erkki Suomen Pankista voitaisiin valita ensi kerralla yhdessä hoitamaan virkaa, kuin paita ja peppu. Tahdosta riippumaton nostaja tietää.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä kanssasi.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä kirjoitus. Mutta mitä tämä systeemi sekoilee? Kun klikkasin tykkää painiketta niin tykkäysten määrä väheni???
Ilmoita asiaton viesti
Ja pienemmälle jäänyt huomio, kun tässä nyt sitten autetaan isolla kädellä kilpailijoita esim. Italian teollisuutta (tosin mafia ottaa osansa), niin se ei todellakaan auta Suomea (näinkin idioottimaisia väitteitä kuuluu ministeritasolta) vaan on tuplavahinko Suomelle ja sen työllisyydelle!
Hulluus on huipussaan kun ei ymmärretä miljardin ja miljoonan eroa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Paavo.
Ota seuraavan kerran esille tämä ISO ongelma.
Google: Sähköauto paloi
https://www.google.fi/search?sxsrf=ALeKk00NQyoL98iviZGZz6XTcBDdPIuVeQ%3A1613221690179&source=hp&ei=Os8nYLKXCOHErgSfo6K4DQ&q=s%C3%A4hk%C3%B6auto+paloi&oq=s%C3%A4hk%C3%B6auto+paloi&gs_lcp=ChFtb2JpbGUtZ3dzLXdpei1ocBADMgIIADICCAAyBggAEBYQHjIFCCEQoAE6BwgjEOoCECc6BwguEOoCECc6BAgjECc6CAgAELEDEIMBOgsILhCxAxDHARCjAjoICC4QxwEQowI6BQgAELEDOgwIIxAnEJ0CEEYQgAJQ-RNY4FRg7FloAnAAeAGAAcYEiAGTFZIBCzYuNS4xLjIuMC4xmAEAoAEBsAEP&sclient=mobile-gws-wiz-hp
😮😮😮
Ilmoita asiaton viesti