”Pahuuden voimille” ei saa antaa periksi

Keskustan kaksikielinen piiri (Centerns distrikt – Keskustan piiri r.f.) teki eilisessä vuosikokouksessaan aloitteen puolueen Keski-Pohjanmaan piirin lakkauttamiseksi ja sen jäsenjärjestöjen liittämiseksi Etelä-Pohjanmaan piiriin. (Aloite 15.2.2021)

Päätöksen taustalla oli Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin syyskokouksen tekemä aivan käsittämätön aloite meidän piirimme erottamiseksi puolueesta ja sen toiminnan lakkauttamiseksi.

Kun erottamisaloite oli tehty, keskustelin siitä Annika Saarikon kanssa marraskuun lopulla järjestetyn tapaamisemme yhteydessä.

Ehdotin Saarikolle sen jälkeen sähköpostitse, että aloite vain merkittäisiin saapuneeksi. Lisäksi päätettäisiin laatia puolueeton selvitys kaksikielisen piirin toimintaan liittyneistä taloudellisista ja muista ongelmista.

Tähän Annika antoi sähköpostitse hyväksyvän vastauksen.

Näin ei ole toimittu.

Puoluetoimisto on käynnistänyt prosessin Keski-Pohjanmaan aloitteen käsittelemiseksi. Viime päivinä on käynyt ilmi, että tätä prosessia pyritään nyt tahallaan pitkittämään.

Saarikon kanssa sopimaani selvitystä ei sen sijaan ole saatu edes käyntiin. Puoluetoimistossa vasta kootaan siihen liittyvää aineistoa.

Piirimme aikaisempi johto edellyttää, että väitteet heidän toimintaansa liittyneistä taloudellisista väärinkäytöksistä viipymättä ja puolueettomasti selvitetään.

Tässä heitä kaikin voimin tuen.

x  x  x

Toinen aihe piirimme syvään tyytymättömyyteen on se, että meille ei ole annettu minkäänlaisia taloudellisia toimintamahdollisuuksia.

Kaksikieliseltä piiriltä on väitettyjen taloudellisten väärinkäytösten vuoksi evätty puoluetuki vuosina 2018-2020. Tämänkään vuoden tulo- ja menoarvioon puoluehallitus ei esittänyt meille puoluetukea, vaikka oli tiedossa, että piirin johto oli muuttumassa.

Budjettiin otettiin 15 000 euron määräraha käytettäväksi ruotsinkieliseen toimintaan. Meille sanottiin, että piirimme voisi hakea rahoitusta tästä määrärahasta.

Helmikuun 4. päivänä puoluetoimisto lähetti kaikille piirijärjestöille kirjeen otsikolla ”Keskusta tukee rahoituksella kaksikielistä toimintaa”. Meille lähetetty viesti kuitenkin välittömästi peruutettiin.

Kirjeen mukaan puolueen keskustajärjestöt saattoivat hakea rahoitusta omassa kunnassaan toteutettavaan kaksikieliseen toimintaan. Piirimme ei siten voinut tätäkään rahoitusta hakea. Outoa on sekin, että rahaa saattoi muiden piirien kautta hakea myös englanninkieliseen toimintaan!

Emme voi toimia ilman puolueen taloudellista tukea.

Siksi päätimme pyytää, että puoluehallitus myöntää meille tämän vuoden toimintaamme 20 000 euron suuruisen avustuksen ja ohjeistaa puoluetoimiston valmistelemaan ensi vuoden tulo- ja menoarvion siten, että siihen sisältyy kaksikieliselle piirille kuuluva puoluetuki.

Lähetämme tätä koskevan kirjeen puoluehallitukselle.

x  x  x

Nyt piirien välille syntyneiden kiistojen taustalla ovat Keskustaa viime vuosina repineet rajut valtataistelut.

Keskustan kaksikielinen piiri on pitäytynyt tiukasti perinteisen keskusta-aatteen toteuttamiseen.

Keski-Pohjanmaan piirissä valtaa on käyttänyt pieni ydinjoukko, jonka tuella Keskusta on siirtynyt liberalismin linjalle ja sillä myös pysynyt.

Tämä ydinjoukko oli mukana luomassa liittoutumaa, jonka tuella puolueen koko johto siirtyi vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa liberaalien käsiin. Mari Kiviniemi valittiin puheenjohtajaksi. Timo Laaninen syrjäytti Jarmo Korhosen puoluesihteerin paikalta.

Vuoden 2012 presidentinvaalien lähestyessä kaksikielinen piiri sotki liberaalien suunnitelmat ehdottamalla allekirjoittanutta puolueen ehdokkaaksi. Olli Rehn ei rohjennut lähteä jäsenäänestykseen.

Vuoden 2012 Rovaniemen puoluekokouksessa tämä keskipohjalainen ydinjoukko johti Juha Sipilän kampanjaa ja hankki hänen valinnalleen liberaalien tuen.

Keski-Pohjanmaalta puheenjohtajaehdokkaaksi asettautunutta Tuomo Puumalaa ei tuettu. Jäsenäänestyksen tulosta ei noteerattu.

Keski-Pohjanmaan piirin ydinjoukko on kuulunut niihin ”pahuuden voimiin”, jotka ovat itsevaltaisin ottein viimeisen vuosikymmenen aikana vieneet Keskustaa kohti tuhoa.

x  x  x

Juuri tämä sama ydinjoukko teki Keski-Pohjanmaan piirikokoukselle ehdotuksen, että kaksikielinen piiri olisi erotettava puolueesta.

Perusteena olivat menneiden vuosien väitetyt virheet. Niihin ei aikanaan tartuttu. Nyt piiri pitäisi niiden perusteella jälkikäteen erottaa!

Sokea Reetakin näkee, että syynä juuri nyt tehtyyn aloitteeseen on minun valintani piirin johtoon, vaikka tämä tietysti kilvan kiistetään.

Aiheeton aloite ja sen käsittelyn tahallinen pitkittäminen aiheuttavat puolueelle vahinkoa, joka voi mielestämme muodostaa perusteen piirin erottamiselle puolueesta.

Puoluehallituksen pöydällä on siis nyt kaksi aloitetta piirijärjestön erottamiseksi ja/tai lakkauttamiseksi.

Näillä on se ero, että kaksikielinen piiri on puolueelle välttämätön, mutta Keski-Pohjanmaan piirin osalta hyvänä vaihtoehtona on vahvan yhteisen Pohjanmaan piirin perustaminen.

Tämä tervehdyttäisi tilannetta. Vahvan Pohjanmaan piirin puitteissa valtaa eivät voisi käyttää pienet ”ydinjoukot”. Yhteistyö kaksikielisen piirin kanssa sujuisi kitkattomasti.

Kaksikielisen piirin toiminta on muuten ilahduttavasti elpymässä. Bo Långin kaltaisten veteraanien rinnalle mukaan on tulossa innokkaita nuoria. Tätä myönteistä kehitystä ei saa lyhytnäköisen valtapolitiikan vuoksi vaarantaa.

”Pahuuden voimille” ei saa antaa periksi.

x  x  x

Tässä kirjoituksessa kerrotuista asioista voi saada lisää tietoa teoksistani  ”Huonomminkin olisi voinut käydä”, ”Suomen linja” ja ”Yhteinen vuosisatamme”. Ne ovat luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta. Suosittelen myös perehtymistä viimeksi kuluneen vuoden aikana kirjoittamiini blogeihin.

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu