Perustuslaki Suomen turvaksi

Valtamedia on jälleen vaiennut niistä ongelmista, joita Suomen jäsenyys euroalueessa on aiheuttanut ja aiheuttaa Suomen kansantaloudelle, yhteiskunnalle ja koko kansalle. Omalta osaltani olen tuonut ne esiin mm. 14.3. julkaisemassani blogissa ”Väärää politiikkaa meillä ei ole varaa jatkaa”.

Sosiaalisessa mediassa on kyselty, kuinka oli mahdollista, että Suomi vietiin euroalueeseen perustuslakia rikkoen. Tämä askarruttaa isänmaamme kohtaloista huolestuneita suomalaisia senkin vuoksi, että käsillä on jälleen ratkaisuja, joissa perustuslain rajoja koetellaan.

Julkisuudessa on riemuittu siitä, vältyimme ainakin tässä vaiheessa eurobondeilta. Tämä on peittänyt alleen 500 miljardin euron tukipaketin aiheuttamat taloudelliset ja myös oikeudelliset ongelmat. Yhteisvastuun lisäämisestä siinäkin on kysymys.

Huomiotta on jäänyt myös Suomen Pankin arveluttava rooli sekä EKP:n toiminnassa että kotimaan ratkaisuissa. Niihin eduskunnan perustusvaliokunta EMU-tiedonantoa käsitellessään aikanaan viittasi.

Suomessa eduskunnan perustusvaliokunta on viime vuosina terästäytynyt maamme sisäistä lainsäädäntöä käsiteltäessä. Nyt sen tulisi kantaa Saksan perustuslakituomioistuimen tapaan vastuunsa myös Euroopan unionia ja euroaluetta koskevissa ratkaisuissa. Perustuslaki voisi olla Suomen turva.

Kun menneisyyden virheistä tulisi voida oppia, kerron seuraavassa siitä, kuinka perustuslakivaliokunta toimi niissä ratkaisevissa vaiheissa, joissa Suomi liittyi Euroopan unioniin ja euroalueeseen. Blogi on tavanomaista pidempi sen vuoksi, että haluan dokumentoida päätöksenteon avainvaiheet.

x  x  x

Perustuslakivaliokunnan enemmistö hyväksyi poliittisin perustein kyseenalaisia perustuslain tulkintoja, joilla helpotettiin liittymisratkaisujen läpiviemistä. Vähemmistön oikeudellisesti vahvat näkemykset sivuutettiin. Lisäksi valiokunnan enemmistö siunasi jälkikäteen hallituksen ratkaisuja, jotka olivat vastoin sen omia aikaisempia kannanottoja.

Kun Sauli Niinistön johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta käsitteli ulkoasiainvaliokunnalle antamaansa lausuntoa (14/1994) sopimuksesta Suomen liittymiseksi Euroopan unioniin, se katsoi, että sopimus voitiin käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 69 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla 2/3 enemmistöllä edellyttäen, että sitä ennen järjestetään neuvoa-antava kansanäänestys.

Eriävien mielipiteiden mukaan lakiehdotus olisi tullut käsitellä valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä säädetyssä järjestyksessä. Tällöin lakiehdotus olisi tullut jättää lepäämään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pidettäville valtiopäiville, jolloin sen hyväksymiseen olisi tarvittu 2/3 enemmistö. Lakiehdotuksen kiireellinen käsitteleminen olisi edellyttänyt 5/6 enemmistöä.

Valiokunnan jäsenten kannanotot eivät noudattaneet hallitus/oppositio -jakautumaa. Keskustan edustajat olivat 67 §:n mukaisen käsittelyjärjestyksen kannalla.

Suomen liittymisestä Euroopan unioniin päätettiin siis perustuslain kannalta hyvin arveluttavalla tavalla. Tämän ratkaisun merkitys korostuu sen vuoksi, että jäsenyyspäätöksen katsottiin jälkikäteen tehdyllä tulkinnalla merkinneen Suomen liittymistä myös Euroopan talous- ja rahaliittoon.

x  x  x

Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi Suomi vietiin suorastaan perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä ja vain tiedonantomenettelyä käyttäen.

Ennen vuoden 1994 EU-kansanäänestystä valtioneuvosto lähetti kaikkiin kotitalouksiin siihen liittyneen virallisen tiedotteen, jossa talous- ja rahaliitto esitettiin vain etäisenä tulevaisuuden hankkeena: ”Tulevaisuuden tavoite on talous- ja rahaliitto. Sen on määrä johtaa yhteen sovitettuun talous- ja budjettipolitiikkaan, kiinteisiin valuuttakursseihin, yhteiseen rahapolitiikkaan ja keskuspankkiin sekä myöhemmin yhden, yhteisen valuutan käyttöönottoon.”

Kun eduskunta käsitteli liittymissopimusta, se nimenomaan totesi, että sopimus ei merkinnyt sitä, että Suomi olisi samalla päättänyt liittyä tai edes sitoutunut liittymään myös euroalueeseen.

Perustuslakivaliokunta totesi mietinnössään:

”Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Suomen puolelta on jäsenyydestä neuvoteltaessa todettu, että talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen siirtyminen edellyttää valtiosäännön mukaan eduskunnan myötävaikutusta. Tähän viitaten valiokunta katsoo, että liittymissopimus ei vielä voi merkitä sitoutumista osallistua talous- ja rahaliiton kolmanteen vaiheeseen.”

Ulkoasiainvaliokunta puolestaan edellytti, että ”Suomen mahdollisesta liittymisestä rahaliiton kolmanteen vaiheeseen päätetään aikanaan eduskunnassa hallituksen erillisen esityksen pohjalta, jolloin hallituksen on arvioitava Suomen osallistumista mm. mietinnössä mainittujen seikkojen valossa.” Täysistunnossa koko eduskunta yhtyi tähän kannanottoon.

Kun päätöksenteon aika EMU:n kolmanteen vaiheeseen siirtymiseksi lähestyi, valtioneuvosto kuitenkin katsoi pääministeri Paavo Lipposen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistön johdolla, että EU-liittymissopimus sitoi Suomea liittymään euroalueeseen ja että liittyminen itse asiassa oli hyväksytty jo liittymissopimuksesta toteutetussa kansanäänestyksessä ja sen jälkeen suoritetussa eduskuntakäsittelyssä.

Tällä perusteella hallitus piti oikeudellisesti mahdollisena tehdä liittymispäätös eduskunnassa vain tiedonantomenettelyä käyttäen.

Ruotsissa ja Tanskassa Maastrichtin sopimusta tulkittiin toisin. Molemmissa maissa liittymisestä euroalueeseen järjestettiin erillinen kansanäänestys.

Vaikka Tanskalla oli sopimuksen nojalla mahdollisuus jäädä pysyvästi euroalueen ulkopuolelle, hallitus vei liittymisen kansanäänestykseen vuonna 2000. Selvä enemmistö hylkäsi jäsenyyden.

Ruotsissa kansanäänestys järjestettiin vuonna 2003. Sielläkin jäsenyys tuli selvin numeroin hylätyksi.

Mielipidemittausten perusteella oli selvää, että Suomessakin euroalueeseen liittyminen olisi hylätty, jos siitä olisi järjestetty kansanäänestys.

x  x  x

Kun Ville Itälän johtama perustuslakivaliokunta antoi suurelle valiokunnalle lausuntonsa (18/1997) valtioneuvoston selonteosta ”Talous- ja rahaliitto – Suomen vaihtoehdot ja kansallinen päätöksenteko” (4/1997), se katsoi, että liittymispäätös tulisi tehdä tiedonannon asemesta erillisen lakiehdotuksen pohjalta. Tämä vastaisi sen mukaan ”päätöksenteon merkittävyydelle ja legitimiteetille asetettuja odotuksia”.

Suuri valiokunta oli samalla kannalla.

Keskustan ja kristillisdemokraattien edustajien eriävissä mielipiteissä ja vastalauseissa katsottiin, että riittävän legitimiteetin saavuttamiseksi liittyminen tulee käsitellä lakiehdotuksen pohjalta ja että siitä tulee järjestää neuvoa-antava kansanäänestys, kuten Ruotsissa oli päätetty tehdä. Lisäksi vastalauseissa edellytettiin, että perustuslain 72 §:ää tulee muuttaa, koska sen mukaan Suomen rahayksikkö oli markka.

Valiokunnan mietinnössä ja vastalauseissa esitetyistä kannanotoista huolimatta valtioneuvosto antoi euroalueeseen liittymisestä eduskunnalle vain tiedonannon.

Tiedonantokäsittelyn yhteydessä suurelle valiokunnalle antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta totesi:

”Perustuslakivaliokunnan toimialan kannalta tiedonannon puutteena on, että euroalueeseen osallistumisen valtiosääntöoikeudelliset vaikutukset ovat jääneet lähemmin erittelemättä. Euroalueeseen osallistuminen ikään kuin aktivoi eräät merkittävät EY:n perustamissopimuksesta (esim. EKP:n asetuksenantovalta) sekä EKPJ:n ja EKP:n perussäännöstä (esim. Suomen Pankin asema EKP:n määrittelemän rahapolitiikan täytäntöön panijana) seuraavat lakipoikkeukset, jotka sinänsä on jo saatettu voimaan valtionsisäisesti EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislailla.”

Eriävissä mielipiteissä tämä tuotiin esiin vielä selkeämmin. Keskustan edustajat totesivat, että

”Rahaliiton perustaminen puuttuu syvälti jäsenvaltioiden suvereenisuuteen. Oikeus määrätä valuutasta kuuluu valtion suvereenisuuden ydinalueeseen. Kun tästä määräysvallasta luovutaan, kajotaan taloudellisen itsenäisyyden perustaan.”

Keskustan edustajien eriävässä mielipiteessä katsottiin, että liittymispäätös tulisi tehdä lailla, joka pitäisi säätää perustuslainsäätämisjärjestyksessä tai alistaa se neuvoa-antavaan kansanäänestykseen. Lisäksi niissä edellytettiin perustuslain 72 §:n kumoamista.

x  x  x

Euroalueen perustamisen jälkeiset tapahtumat ovat osoittaneet, että perustuslakivaliokunnan lausunnoissa ja niihin liitetyissä eriävissä mielipiteissä esitetyt näkemykset olivat perusteltuja.

Euro ei ole muodostunut Maastrichtin sopimuksen tarkoittamaksi yhtenäisvaluutaksi.

Yhtenäisvaluuttaan siirryttäessä rikottiin Maastrichtin sopimusta. Enemmistö jäsenmaista ei täyttänyt konvergenssikriteerejä. Tehtiin poliittinen päätös, jolla mukaan otettiin kaikki halukkaat jäsenmaat Kreikkaa lukuun ottamatta.

Kreikkakin hyväksyttiin euroalueen jäseneksi ennen euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönottoa, vaikka se ei silloinkaan täyttänyt kriteerejä. Suomen hallitus teki lisäksi menettelytapavirheen, kun se ei tuonut Kreikan jäsenyyttä lainkaan eduskunnan käsiteltäväksi.

Toisen kerran EU:n perussopimusta rikottiin vuoden 2010 alussa, kun Kreikkaa ja muita kriisimaita ryhdyttiin tukemaan taloudellisesti. Tämä oli vastoin ”no bailout” -periaatetta. Nyt komissio pyrkii takausjärjestelyillä kiertämään periaatteen, jonka mukaan EU ei voi ottaa velkaa.

Jos perustuslakivaliokunta olisi pysynyt tiukasti omalla kannallaan ja jos eduskunta olisi ottanut asianmukaisella tavalla sen kannanotot huomioon, Suomi olisi välttynyt siltä onnettomuudelta, että maamme liittyi ainoana Pohjoismaana euroalueeseen.

Toivottavasti perustuslakivaliokunta pääsee ottamaan kantaa EU:ssa ja euroalueessa vireillä oleviin ratkaisuihin. Toivottavasti se toimii yhtä tiukasti kuin sisäpolitiikkaan liittyvissä ratkaisuissa. Ja toivottavasti eduskunta ottaa sen kannanotot huomioon.