Pitääkö nyt tuhlata vai säästää?
Isäni Eemeli Väyrynen oli viisas mies. Muistan kuinka hän joskus 1960-luvulla ihmetteli sitä, että hallitus pyrki taloudellisten vaikeuksien vuoksi lisäämään kulutusta. ”Kun ennen vanhaan oli taloudellisia vaikeuksia, pyrittiin säästämään”, sanoi isäni.
Joissakin oloissa toki kulutuskysynnän lisääminen on järkevää. Jos rahkeissa on varaa, kannattaa taloutta taantumavaiheissa elvyttää. Tämä on keynesiläistä talouspolitiikkaa.
Mutta nyt on syytä olla hyvin, hyvin varovainen.
Tämä johtuu siitä, että valtio, kunnat, seurakunnat, yritykset ja kotitaloudet ovat pahasti velkaantuneet. Lisäksi olemme ajautumassa syvään ja pitkäaikaiseen kansainväliseen lamaan, jonka keskellä näinä aikoina syntyvä velkataakan kasvu saattaa karvaalla tavalla kostautua.
Valtiovalta ja elinkeinoelämän järjestöjohtajat ovat kehottaneet kotitalouksia kuluttamaan normaaliin tapaan. Uskon, että järkevät ihmiset pyrkivät kuitenkin nyt säästämään pahempien aikojen varalle. Siitä heitä ei sovi moittia.
Erilaisten yritysten asemassa on suuria eroja. Niidenkin tulisi ottaa huomioon se, että edessämme on syvä ja pitkäaikainen lama. Jokaisen tulee tehdä oma selviytymisstrategiansa.
Valtiovalta on kehottanut yrityksiä välttämään lomautuksia ja irtisanomisia.
Niin järkevät yritysjohtajat toki tekevät, mutta välttämättömät lomautukset ja irtisanomiset on syytä toteuttaa. Sopeutustoimien lykkääminen saattaa johtaa tulevaisuudessa syvempiin vaikeuksiin ja jopa vararikkoon. Työntekijöiden toimeentulohan on taattu työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan avulla.
Valtiovalta on kehottanut kuntia ja seurakuntia välttämään lomautuksia.
On oikein, että lomautusten sijaan työntekijöille pyritään löytämään uusia mielekkäitä työtehtäviä. Ellei niitä ole tarjolla, vastuulliset viranhaltijat ja luottamushenkilöt joutuvat toteuttamaan myös lomautuksia. Näidenkin työntekijöiden toimeentulo on taattu työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan avulla.
Suhtautuminen valtiontalouteen on lyhyessä ajassa rajusti muuttunut.
Vielä edellisellä vaalikaudella tehtiin velkaantumisen pysäyttämiseksi kipeitä menoleikkauksia. Nykyinenkin hallitus on ohjelmassaan sitoutunut lopettamaan valtion velkaantumisen tämän vaalikauden kuluessa.
Nyt on menty toiseen äärimmäisyyteen ja valtion menoja ollaan holtittomasti lisäämässä. Eilen julkaisemassani kirjoituksessa ”Älkää ampuko viestintuojaa” varoitin siitä, mihin valtion velkaantuminen saattaa olla johtamassa.
Kirjoitin, että Suomen julkisen talouden velkasuhde saattaa nousta lähi vuosina nykyisestä noin 60 prosentista jopa lähelle sataa. Kestävyysvaje repeäisi aivan uudelle tasolle.
Jos Suomen velkasuhde nousee euroalueen pahimpien kriisimaiden tasolle, maamme luottoluokitus väistämättä heikkenee ja korot nousevat. Maailmanlaajuinen talouskriisi saattaa johtaa yleiseenkin korkotason nousuun.
Näissä oloissa valtiontaloutta tulee hoitaa säästäväisesti. Valtio olemme me kaikki. Valtion holtiton velkaantuminen koituu tavalla tai toisella meidän kaikkien vahingoksi. Varsinkin nykynuoret ja heidän lapsensa joutuvat tästä kärsimään. (Lapset ja nuoret ovat talouskriisin riskiryhmä”)
Korona-virusta tulee tehokkaasti taltuttaa. Tässäkin toiminnassa pitäisi käyttää sekä talonpoikaista että kadun miehen ja naisen järkeä
Yrityksille annettavan tuen tulee olla pääosin luottoja. On keskityttävä tukemaan tarvittaessa tuotannollista toimintaa, ja turvaamaan varsinkin vientiteollisuuden ja tuonnin kanssa kilpailevan teollisuuden toimintaedellytyksiä. Tuntuu suorastaan irvokkaalta, että maatalouden piirissä toimiville 50 000 yritykselle aiotaan myöntää vain 15 miljoonan euron takaukset, kun muun yritystoiminnan tukemiseen aiotaan käyttää miljardeja euroja.
Kuntia ja seurakuntiakin pitää kannustaa toimimaan taloudellisesti ja mm. toteuttamaan välttämättömät lomautukset. Valtio joutuu joka tapauksessa rahoittamaan korona-viruksen taltuttamisesta kunnille aiheutuvia menoja.
Oma vastaukseni tämän kirjoituksen otsikkoon on: tuhlaavaisuutta ei pidä suosia, kaikkien pitää toimia säästäväisesti.
Nyt syntyvän maailmanlaajuisen laman taustasyitä olen käsitellyt uudessa kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme” (ss. 190-212) . Nojaudun siinä YK:n viime syksynä julkaisemaan kestävää kehitystä käsittelevään raporttiin ja Marina Mazzucaton vuonna 2018 ilmestyneeseen teokseen ”Arvo – globaalin talouden luojat ja välistävetäjät”.
Onneksi meillä on erinomainen hallitus joka hoitaa homman kotiin paremmin kuin suuret muinaiset. Masha Gessenin kirjassa ”Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu” (2017) esitellään modernin globaalin äärioikeiston merkittävää filosofia Aleksandr Duginia ja tämän pimeää maailmankuvaa. Gessenin mukaan Dugin on uusfasisti, jonka ideologia on venäläisen presidentti Vladimir Putinin politiikan inspiraatio. Kirjailijan mukaan Duginin filosofian lonkerot ulottuvat kaikkialle maailmaan, niin ranskalaisen kuin amerikkalaiseen äärioikeistoon.
Suomessakin Paavo Väyrysen perustaman Seitsemän tähden liikkeeseen kuuluvan Tapio Pesolan juutalaisvastaisessa salaliittoteoriakirjassa “Suomen saattokellot 2017” ja äärioikeistolaisissa medioissa, kuten MV-mediassa ja Sarastuksessa referoidaan Duginia. Dugin on itse vieraillut kaksi kertaa Suomessa pitämään luentoja. Ensimmäisen kerran vuonna 2014 ja viimeisen kerran vuonna 2017. Kummassakin tapauksessa Venäjämielisen aktivisti Johan Bäckmanin kutsumana.
https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2020/03/29/putinistinen-manifesti/?fbclid=IwAR1pjychnBBvIMtz9xISb6kpHdyBQx62AuO5OHJcks7zouil1NA1DoHyn84
Ilmoita asiaton viesti
Paavo ovelana miehenä otsikoi, että ”tuhlata vai säästää”. Sitten hän vetää yhtäläisyysmerkit kulutuksen ja tuhlaamisen kohdalle. Kulutus on siten tuhlaamista. Onko ruuan ostaminen tuhlaamista? Onko maksettu kuntoilu tuhlaamista? Jne.
”Tämä johtuu siitä, että valtio, kunnat, seurakunnat, yritykset ja kotitaloudet ovat pahasti velkaantuneet.”
Miten ihmeessä valtio, kunnat, seurakunnat, yritykset ja kotitaloudet pärjäävät, jos ei kuluteta. Juuri tuosta kuluttamisesta syntyvät verotulot, yritysten tulot ja jopa palkansaajien tulot.
Nytkö pitäisi lopettaa kulutus ja ajaa valtio, kunnat, yritykset jne. lainaluukulle ja sen jälkeen nurin? Totaalisen kulutuksen lopettamisen jälkeen ovat kaikki yritykset kuolleet, työpaikat menneet, verotulot hävinneet ja jopa kolehtirahat ehtyneet. Sitten lähdetään nollasta luomaan yrityksiä, työpaikkoja ja vain siksi, että voidaan maksaa valtion ja kuntien velkoja pois? Herää Paavo.
Nyt jokaisen tulee kuluttaa halujensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, jotta edes jotain jää pystyyn tulevaisuutta varten. Mitä sillä säästyneellä rahalla sitten tekee, kun sillä ei voi ostaa mitään? Kun saamme tuotantoa jotenkin käyntiin, niin sitten hinnat pomppaavat pilviin, kun kysyntää on enemmän kuin tuotantoa. Silloinko on säästetyllä rahalla arvoa?
Nyt kuluttamalla nimenomaan saadaan lainaamista vähennettyä ja tervettä yrittämistä pidettyä hengissä. Mitä pienemmäksi saamme romahduksen kahlittua, niin sitä nopeammin voimme taas alkaa elämään normaalisti. Rahan arvo ei säästy säilömällä vaan pitämällä rattaat vauhdissa. Velkojenkin määrä saadaan hallittua vain kuluttamalla. Yksityinen sektori pyörittää valtioita ja kuntia, joten miksi ampua itseään jalkaan säästämällä?
Kun meidän ”viisaat” poliitikkomme ovat ajaneet meidät euroon, niin nyt maksamme laskua, jonka luopuminen omasta rahapolitiikasta aiheuttaa. Siinä mielessä ei ole järkevää velkaantua ja olisikin viisaampaa, jos valtio keräisi varoja kansalaisiltaan omiin lainoihinsa.
Ilmoita asiaton viesti
”Näidenkin työntekijöiden toimeentulo on taattu työttömyysturvan ja muun sosiaaliturvan avulla.”
Osaisivatpa, ja ymmärtäisivätpä, ihmiset aina varautua siihen, että tuloina voivat joskus olla pelkät sosiaalietuudet. Mutta eivät he osaa => taloudellisia ongelmia…
Ilmoita asiaton viesti
Kun tämä korona juttu on ohi ja ollaan velkaannuttu. Niin verot nousee kaikilla myös eläkeläisillä..Kukas muu velat maksaa kuin veronmaksaja
Ilmoita asiaton viesti
En usko, että niitä ruvetaan verottamaan joilla nyt veroprosentti on nolla.
Ilmoita asiaton viesti
Älä ole niin varma. Jos ei muuta, niin sosiaalietuudet pienenevät. Sehän on sama asia kuin jos ryhtyisivät verottamaan.
Ilmoita asiaton viesti