Pohjoismainen blokki Naton puitteisiin tai sen ympärille?

Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund oli tänä iltana Alfa-TV:ssa Sanna Ukkolan haastateltavana.

Kuulimme viisaita ajatuksia Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Arviot tulevastakin olivat punnittuja.

Odotin jännittyneenä, mitä Hägglund sanoo Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Näihin aikoihin saakka hän on vakaasti puolustanut Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta ja vastustanut maamme liittymistä Natoon.

Vastaus oli mielenkiintoinen. Hän sanoi liittoutumattomuuden palvelleen meitä hyvin, kun Venäjä on tiennyt, että liitymme Natoon, jos he alkavat meille ”ryppyillä”.

Nyt Gustav Hägglund tulkitsi Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan tällaiseksi ”ryppyilyksi”.

Kaikella kunnioituksella Hägglundia kohtaan: ei Venäjä Suomelle ole ryppyillyt.

Gustav Hägglund kuitenkin näki Nato-jäsenyyteen liittyvät geopoliittiset ongelmat. Hän esitti, että Suomella tulisi olla samankaltaiset rajoitukset kuin Norjalla ja Tanskalla: emme ottaisi rauhan aikana alueellemme vieraita tukikohtia emmekä ydinaseita.

Lisäksi Hägglund puhui siitä, että Naton puitteisiin pitäisi muodostaa ”Pohjoismainen blokki”, jota Venäjä ei pitäisi uhkaavana omalle turvallisuudelleen.

x x x

Tämä Gustav Hägglundin ajatus sai minut kaivamaan esille sen, mitä kirjoitin vuonna 1994 julkaisemassani kirjoituksessa ”Euroopan unioniin vai Pohjolan yhteisöön”.

Hahmottelin artikkelissani myös sitä, millaista voisi olla Pohjolan yhteisön yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka:

”Pohjoismaiden ulkopoliittisella yhteistyöllä on vahvat perinteet. Ulkoministerikokouksia on pidetty säännöllisesti – aluksi kahdesti, nykyään kolme kertaa vuodessa. Lisäksi ministerit ovat tavanneet toisiaan mm. YK:n yleiskokouksen istuntojen yhteydessä. Alkuvaiheessa sotilaalliseen turvallisuuteen liittyvät asiat olivat esityslistan ulkopuolella. Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä tehdyn selvitystyön yhteydessä keskustelujen piiri laajeni varsinaisen turvallisuuspolitiikan puolelle.

Puolustusministerit ovat pitäneet omia kokouksistaan. Niissä käsiteltiin alun perin vain YK:n rauhanturvatoimintaa, mutta uudessa Euroopassa näidenkin kokousten aihepiiri on laajentunut sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin.

Uudessa Euroopassa Pohjolan yhteisöllä voisi olla myös turvallisuuspoliittinen tehtävä.

Turvallisuuspoliittiset perusratkaisut voisivat säilyä nykyisellään. Norja ja Tanska olisivat edelleen Naton jäseniä säilyttäen sen omaehtoisen rajoituksen, että ne eivät rauhan aikana ota alueelleen ydinaseita eivätkä vieraita tukikohtia. Ruotsi ja Suomi säilyttäisivät puolueettomuutensa: ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, niillä olisi itsenäinen puolustus ja ne pyrkisivät pysyttäytymään sotilaallisten selkkausten ulkopuolella. Islanti olisi Naton jäsen, kuten nytkin.

Pohjoismaat voisivat tiivistää yhteydenpitoaan sotilaallisen turvallisuuden kysymyksissä, ja käydä niistä avointa keskustelua. Yhteistyötä voitaisiin lisätä mm. ilmatilan ja merien vartioinnissa sekä puolustustarviketeollisuudessa.

Pohjolan uusi turvallisuusjärjestelmä voitaisiin sovittaa yhteen Naton alullepaneman rauhankumppanuusjärjestelmän kanssa. Siihen voisi ehkä liittyä Naton rajattu turvallisuustakuu Ruotsille ja Suomelle – jos nämä maat sitä tahtoisivat. Natoa tämä voisi kiinnostaa sen vuoksi, että pohjoismainen puolustusyhteistyö vahvistaisi erityisesti kahden jäsenmaan – Norjan ja Tanskan – turvallisuutta.

Ruotsin ja Suomen saama turvallisuustakuu voisi olla maakohtainen. Siinä voisi olla kaksi osaa. Jos Suomeen tai Ruotsiin tai niiden alueen kautta Naton jäsenmaahan kohdistuisi sotilaallinen uhka, voisivat sopimuspuolet neuvotella tilanteen edellyttämistä toimenpiteistä. Mahdollisessa kriisitilanteessa voisivat Suomi ja Ruotsi huolehtia itse maa- ja meripuolustuksestaan, mutta ne voisivat saada Naton – ennen muuta Yhdysvaltain ilmavoimien – suojaa ja tukea.

Viime vuosien kokemuksen perusteella uskoisi tällaisen rajatun turvatakuun antamisen soveltuvan Naton yleisiin toimintaperiaatteisiin. Suurempi syy on epäillä sitä, olisiko Nato valmis laajentamaan liittosuhteeseen perustuvaa puolustusvastuutaan Euroopan puolueettomiin maihin tai Varsovan liiton entisiin jäsenmaihin.

Pohjolan yhteisön turvallisuusyhteistyö ylläpitäisi ja vahvistaisi koko Pohjois-Euroopan vakautta. Kun Suomi ja Ruotsi säilyttäisivät edelleen puolueettomuutensa – kun ne eivät olisi liittosuhteessa muihin valtioihin, ja kun niillä olisi itsenäinen puolustus – ei Venäjä kokisi sitä uhkaksi omalle turvallisuudelleen. Venäjä voisi luottaa siihen, että Suomi ja Ruotsi pyrkisivät pysyttäytymään sotien ja selkkausten ulkopuolella, eivätkä sallisi alueensa käyttämistä hyökkäystarkoitukseen.

Pohjolan oman turvallisuusjärjestelmän luominen olisi joka suhteessa selvästi parempi vaihtoehto kuin se, että Suomi ja Ruotsi luopuisivat puolueettomuuspolitiikastaan ja pyrkisivät liittoutumaan Länsi-Euroopan unionin (WEU) ja sitä kautta myös Naton puitteissa.

Pohjolan yhteisöllä olisi samankaltainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö kuin Euroopan unionilla. Tähän meidän olisi helppo päästä, sillä Pohjoismaiden ulkopoliittiset kannanotot ja toimintalinjat ovat lähellä toisiaan. Niillä on hyvin samankaltainen suhtautuminen Venäjään ja yleensäkin itäiseen Eurooppaan. YK:ssa ja Ety-järjestössä – muun muassa rauhanturvatyössä – niiden olisi helppo esiintyä yhtenäisesti. Tarvittaessa kansalliset linjat voisivat kuitenkin poiketa toisistaan.

Maailmalla Pohjoismaat tunnetaan edistyksellisinä ja demokraattisina teollisuusmaina, joilla ei ole samoja rasitteita kuin useilla EU-mailla ja EU:lla on. Pohjolan yhteisö voisi pyrkiä välttämään puuttumista suurvaltojen välisiin kiistoihin ja yllä- pitää hyviä suhteita kaikkiin maihin. Pohjolan yhteisön muodostaminen vahvistaisi ja kirkastaisi Pohjoismaiden asemaa ja kuvaa ulko- ja turvallisuuspoliittisena toimijana.”

x x x

Artikkelin kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut monia muutoksia. WEU on poistunut kuvasta. Myös entisiä Varsovan liiton jäsenmaita ja jopa entisiä neuvostotasavaltoja on liittynyt Natoon.

Vuonna 1994 ehdottamani perusratkaisu voisi kuitenkin toimia edelleen siten, että ”Pohjoismainen blokki” rakentuisi nykyisten turvallisuuspoliittisten perusratkaisujen pohjalle.

Tämä olisi lisäys siihen ratkaisuun, jota tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt vaihtoehtona Suomen Nato-jäsenyydelle.

Tiivistäisimme yhteistyötä Ruotsin ja Yhdysvaltain kanssa. Säilyttäisimme ”Nato-option” siltä varalta, että Venäjä ryhtyisi, Gustav Hägglundin kieltä käyttäen, meille ”ryppyilemään”.

Tämän tueksi muodostaisimme turvallisuuspoliittisen blokin Natoon kuuluvista ja liittoutumattomista Pohjoismaista.