Poliittinen ratkaisu Ukrainan sotaan

Tänään talvisodan päättymisen 82. vuotispäivänä olen pohtinut mahdollisuuksia löytää poliittinen ratkaisu Ukrainan sotaan.

Ajatukseni ovat palanneet vuoden 2014 joulukuuhun, jolloin kirjoitin useita blogeja mahdollisuuksista löytää poliittinen ratkaisu silloin vielä alkuvaiheessa olleeseen Ukrainan kriisiin.

Yhden näistä kirjoituksista olen esitellyt viime viikkoina kirjoittamissani blogeissa. Sen otsikossa kysyin, ”Syttyykö jäätyneistä konflikteista kuuma sota?”.

Tässä 22.12.2014 julkaisemassani blogissa kirjoitin:

Nyt puhutaan jopa kylmästä sodasta idän ja lännen välillä. Tulevaisuuden näköala on pelottava. Kielenkäyttö kovenee, uusia pakotteita asetetaan ja suunnitellaan. Jäätyneet konfliktit saattavat jännityksen kasvaessa kärjistyä ja uusia saattaa syntyä. Erityisen vaaralliseksi tilanteen tekee se, että ulkovallat ovat sitoutuneet vahvasti konfliktien osapuoliin. Pahimmillaan ne voivat johtaa lopulta laajempaan kuumaan sotaan.”

Kirjoitin, että Suomikin voisi ja Suomen pitäisi toimia:

Ensi kesänä tulee kuluneeksi 40 vuotta Helsingissä järjestetystä ETYKin huippukokouksesta. ETYKin päätösasiakirja tähtäsi sotien jälkeen syntyneen Euroopan kahtiajaon lieventämiseen, ja se johti lopulta Saksan yhdistymiseen ja sekä Varsovan liiton että Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vuoden 1990 lopulla Pariisin huippukokouksessa allekirjoitettiin Uuden Euroopan peruskirja. Nyt ETY-järjestöä tarvitaan niiden jännitteiden purkamiseen, jotka uutta Eurooppaa ovat kohdanneet.

Ehkäpä Suomi ja Ranska voisivat toimia nyt yhdessä Euroopan rauhan ja turvallisuuden vahvistamiseksi.”

Toimeen ei tartuttu. Nyt käynnissä on tuhoisa kuuma sota.

x x x

Joulukuun 29. päivänä 2014 kirjoitin blogin ”Tosiasiat on tunnustettava, virheet on myönnettävä”.

Kirjoitin:

Tänä vuonna puhjennut Ukrainan kriisi syntyi vahingossa useiden virhearvioiden seurauksena. Kriisi on ensi sijassa Ukrainan sisäinen, mutta ulkovallat ovat sitä omalla toiminnallaan kärjistäneet. Sekä länsimaat että Venäjä aliarvioivat Ukrainan sisäiset vastakohtaisuudet.”

Ukraina on kokenut kovia sen vuoksi, että sille ei annettu mahdollisuutta ylläpitää hyviä suhteita ja harjoittaa läheistä yhteistyötä sekä EU:n ja muiden länsimaiden että Venäjän kanssa. Jos kriisi jatkuu ja jopa syvenee, menettäjien joukossa ovat ukrainalaisten lisäksi myös kaikki muut osapuolet.

Syyttelyn sijaan on ryhdyttävä yhdessä hakemaan kriisiin poliittista ratkaisua. Sen edellytyksenä on, että osapuolet tunnustavat tosiasiat ja myöntävät myös omat virheensä.”

Vuoden viimeisenä päivänä kirjoitin blogin ”Poliittinen ratkaisu Ukrainan kriisiin”.

Uuden vuoden alkaessa on pohdittava, kuinka kuluneena vuonna puhjenneeseen Ukrainan kriisiin voitaisiin löytää rauhanomainen ratkaisu ja estää sen muuttuminen pitkäaikaiseksi jäätyneeksi konfliktiksi, josta tulisi myös suurvaltojen vastakkainolon rintamalinja.

Kirjoitan tämän blogin ennen muuta kansainvälisten suhteiden dosenttina, jolla on sekä tutkijan vapaus että myös velvollisuus heittää keskusteluun ennakkoluulottomiakin ajatuksia.”

Kirjoitin, että Ukrainan kriisiä ratkaistaessa on löydettävä vastaus kolmeen peruskysymykseen: Krimin ja Itä-Ukrainan valtiolliseen asemaan, sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin ja Ukrainan kauppapoliittiseen asemaan.

Kaikkiin näistä esitin mielestäni toteuttamiskelpoisen ratkaisun.

Lopuksi vetosin rauhanomaisen ratkaisun puolesta:

Kaikkien osapuolten tulisi verrata poliittisen ratkaisun mahdollisuutta siihen, että kriisi saattaa muutoin kärjistyä ja muuttua pahimmaksi niistä jäätyneistä konflikteista, joita Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on syntynyt. Toisaalta: ratkaisun löytyminen saattaisi auttaa myös muiden jäätyneiden konfliktien purkamisessa.

Toisen maailmansodan jälkeen tarvittiin kolme vuosikymmentä siihen, että ETYK:in puitteissa kypsyttiin kokonaisvaltaisesti ratkomaan sen jälkeen jääneitä ongelmia. Kylmän sodan päättymisestä ja Neuvostoliiton hajoamisesta on kulunut yli 20 vuotta. Olisiko jo aika pyrkiä yhdessä selvittämään tässä prosessissa syntyneitä ongelmia ja sopimaan niiden ratkaisemisesta?”

x x x

Seuraavan vuoden alussa kriisi kuitenkin entisestään kärjistyi ja se uhkasi laajentua suursodaksi. Silloin Ranska ja Saksa ottivat aloitteen käsiinsä ja neuvottelivat Minsk II -sopimuksen. Tästä kirjoitin 27.2.2015 julkaisemassani blogissa ”Uusi ja vanha Eurooppa”.

Jos Minskin sopimuksen toteuttamisesta olisi voitu sopia, sota olisi ilmeisesti voitu välttää.

Nyt on pohdittava, kuinka sota saataisiin päättymään.

Näköalat ovat pelottavat. Osapuolet näyttävät tavoittelevan täydellistä voittoa, toisen kukistumista. Muut maat näyttävät odottavan sotilaallista ratkaisua. Jotkut ovat myös puuttuneet sodan kulkuun.

Näköpiirissä on suunnatonta tuhoa ja paljon kuolonuhreja – myös siviilejä, lapsiakin. Pahimmassa tapauksessa ajaudutaan maailmansotaan kaikkine kauheuksineen.

Sota ja sen käynnistämät pakotteet uhkaavat suistaa maailmantalouden syvään lamaan, josta kaikki kärsisivät. Nälänhätäkin saattaa meitä uhata.

Näissä oloissa olisi tehtävä vakava yritys tulitauon ja aselevon aikaansaamiseksi ja neuvottelujen käynnistämiseksi.

Kaikkien osapuolten tulisi tunnustaa tosiasiat, myöntää omat virheensä ja olla valmiita joustavuuteen, jolla rauhanomainen ratkaisu saataisiin aikaan.

Tarvitaan ennakkoluulottomia aloitteita ja toimintaa.

x x x

Suosittelen luettavaksi myös eilen julkaisemani blogin ”Valta ja vastuu kuuluvat presidentille ja valtioneuvostolle”.

 

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu