Politiikan tutkimuksen musta aukko
Sain virikkeen tähän kirjoitukseen edellisen blogini ”Miten Keskustan kannatus saadaan nousuun?” synnyttämästä some-keskustelusta. Kirjoitukseni oli jatkoa 28.6. julkaisemalleni blogille ”Vain myönnetyissä tappioissa saattaa olla voiton siemen”.
Näissä kahdessa kirjoituksessa osoitin numerotietoihin nojautuen, että Keskustan kannatus on ollut jyrkässä alamäessä siitä lähtien, kun nykyisin puoluetta johtava ”joukkue” nousi valtaan vuoden 2010 Lahden puoluekokouksessa.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa koettiin Keskustan historian pahin romahdus, kun kannatus putosi 13,8 prosenttiin. Sen jälkeen painuttiin 12 prosentin tuntumaan.
Katri Kulmunin puheenjohtajakaudella kannatus vakiintui, ja huhtikuun 2020 mittauksessa se nousi 12,6 prosenttiin. Puheenjohtajan vaihduttua kannatuksemme vajosi keskimäärin noin 11,5 prosentin tasolle.
Heinäkuun mielipidemittauksen 12,6 merkitsi siis paluuta huhtikuun 2020 lukuihin. Nähtäväksi jää kestääkö se vai palataanko syksyllä jälleen viimeksi kuluneen vuoden tasolle.
x x x
Facebook-sivullani kommentointiin yhtyi myös Keskustan eduskuntaryhmän entinen pääsihteeri Seija Turtiainen. Häneen esittämäni kylmät numerotiedot näyttävät sattuneen pahasti. Hän oli yksi puoluetta vuodesta 2010 lähtien johtaneen ”joukkueen” avainpelaajista.
Turtiainen yhtyi kommenteissa esitettyihin syytöksiin, että minä olisin syypää Keskustan kannatuksen romahtamiseen – että minä olisin tuhonnut puolueen. Sen ohella olin hänen mukaansa tuhonnut monta muutakin puoluetta.
Turtiainen kehotti minua keskittymään Kemin työväentalon pelastamiseen. Ehkä hän viittasi tällä siihen, että ehdokkuuteni kuntavaaleissa johti osaltaan Vasemmistoliiton johtoaseman tuhoutumiseen Kemin kuntapolitiikassa.
En minä ole Keskustaa tuhonnut. Kaksi kertaa olen sen sijaan ollut puoluetta keskeisellä tavalla pelastamassa. Kolmannen kerrankin olisin sen tehnyt, jos tämän olisi annettu tapahtua.
Ensimmäinen kerta oli se ”pitkä marssi”, jolla Keskusta nousi vuoden 1970 romahduksen jälkeen 1980-luvun lopulla Suomen suurimmaksi puolueeksi.
Tärkeä käännekohta olivat vuoden 1988 presidentinvaalit, joissa nousin Keskustan ehdokkaana kakkoseksi ja voitin Harri Holkerin. Valitsijamiesvaalissa Keskusta päihitti Kokoomuksen.
Toinen tapaus olivat vuoden 2012 presidentinvaalit.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien romahduksen jälkeen Keskustan kannatus painui 12 prosentin tuntumaan.
Vuoden 2012 presidentinvaaleissa saimme palautetuksi luottamuksen Keskustaan ja nousimme takaisin suurten puolueiden joukkoon.
Kolmannenkin kerran olisin Keskustan pelastanut, ellei ”joukkue” olisi tätä torjunut.
Sen jälkeen, kun Keskusta vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen astui tuhon tielle, pyrin kokoamaan alkiolaisen aatteen kannattajia yhteen yli puoluerajojen ja sitoutumattomien suomalaisten keskuudessa.
Tässä onnistuin. Vuoden 2018 presidentinvaaleissa sain kansanliikkeen ehdokkaana vahvan kannatuksen, ja voitin Keskustan ehdokkaan Matti Vanhasen.
Sotkamon puoluekokouksen lähestyessä ehdotin Keskustan johdolle voimien kokoamista. Tähän mahdollisuuteen ei tartuttu.
Tämä sinetöi puolueen romahduksen vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
x x x
Facebook-keskustelun lisäksi sain virikettä tähän kirjoitukseen Ylen ”Itsevaltiaat” ohjelmasarjasta. Pyrin sitä säännöllisesti seuraamaan.
Siinä on viime aikoina ollut vahvasti esillä Tanja Karpela, joka toimi Matti Vanhasen I hallituksen kulttuuriministerinä. Ohjelmassa esiintyy ministerin avustaja, joka johtaa ministeriötä ja komentelee Karpelaakin.
Olen ihmetellyt, kuka tuo avustaja oli. Eilen se minulle valkeni: Seija Turtiainen.
Tämä havainto puolestaan palautti mieleeni jo vuosia sitten ilmaisemani huolen siitä, että politiikan kulisseissa häärivät avustajat ja erilaiset viestintätoimistot vaikuttavat ratkaisevalla tavalla poliittiseen päätöksentekoon.
Jo vuonna 2016 kirjoitin tästä aihepiiristä blogin ”Viestintätoimistot”. Sittemmin kirjoituksessa esille tuomani epäkohdat ovat paisuneet moninkertaisiksi.
Seija Turtiaisen ura ei ole kulkenut viestintätoimistojen kautta. Hän on palvellut eduskuntaryhmän lisäksi ministereiden avustajana.
Olen seurannut läheltä kehitystä, jonka kautta Suomeen on kasvanut valtava joukko ministereiden ja kansanedustajien avustajia. Omakin poliittinen urani liittyy tähän prosessiin.
Suomen ensimmäinen ministerin poliittinen sihteeri oli Olli Saarela, joka tuli opetusministeri Johannes Virolaisen avustajaksi vuoden 1969 alussa. Saarela toimi tuolloin Keskustan Opiskelijaliiton pääsihteerinä.
Minut valittiin Saarelan avustajatehtävän ajaksi vt. pääsihteeriksi. Tätä kautta pääsin puolueen sisäpiiriin ja mm. osallistumaan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan kokouksiin. Tämä auttoi valintaani eduskuntaan vuoden 1970 vaaleissa.
Saarelan pestistä alkoi kehitys, jonka kautta kaikilla ministereillä on nykyään useitakin poliittisia avustajia. Kansanedustajatkin ovat saaneet omansa.
Avustajia nykyään välttämättä tarvitaan. He tekevät tärkeää yhteiskunnallista työtä.
Nyt on kuitenkin syntynyt ammattikunta henkilöistä, joiden ammatillinen ura koostuu toiminnasta avustajan tehtävissä, ja jotka välillä työskentelevät viestintätoimistoissa, etujärjestöissä ja politiikkaa lähellä olevien yritysten palveluksessa. ”Vihreitä oksia” ja ”hillotolppia” on ollut auliisti tarjolla.
Avustajien ammattikunta käyttää usein suurta valtaa, mutta siihen kuuluvat eivät ole toiminnastaan poliittisessa vastuussa.
Jotkut tähän uuteen rälssiin kuuluvat ovat olleet ehdolla vaaleissa. Heillä näyttää olevan erityisen hyvät mahdollisuudet saada vaalityöhönsä taloudellista tukea yrityksiltä ja järjestöiltä.
Rinteen hallituksen muodostamisen yhteydessä erilaisten poliittisten avustajien määrä nousi ennen näkemättömäksi.
Nyt esiin on tullut uusi ilmiö, kun eduskuntavaaleissa paikkansa menettäneitä poliitikkoja on ryhdytty nimittämään poliittisiin huippuvirkoihin valtioneuvoston piirissä. Tämä käytäntö alkoi jo Juha Sipilän pääministerikaudella, mutta nykyistä hallitusta muodostettaessa se on noussut uusiin mittoihin.
Eduskunnasta pudonneet ovat saaneet jopa parempia palkkoja ja enemmän vaikutusvaltaa kuin eduskuntaryhmien jäsenet.
x x x
Avustajapelillä on ollut keskeinen osa myös siinä Keskustan sisäisessä valtataistelussa, jolla puolue on suistettu nykyiseen ahdinkoonsa.
Olen julkisuudessakin ihmetellyt sitä, kuinka Juha Sipilästä tuli Keskustan liberaalisiiven johtohahmo. Ennen valintaansa Keskustan puheenjohtajaksi vuoden 2012 Rovaniemen puoluekokouksessa hän esiintyi alkiolaisen aatteen vahvana kannattajana.
Vielä keväällä 2014 ilmestyneessä kirjassani ”Suomen linja” kerroin uskovani, että Sipilä olisi seuraajistani ainoa, jonka poliittiseen linjaan voisin olla täysin tyytyväinen.
Vähitellen, ja etenkin vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen, kävi ilmi, että olin raskaasti erehtynyt. Samoin kävi monille muille vanhemman polven poliitikoille.
Kun Juha Sipilä oli valittu puheenjohtajaksi, hänelle palkattiin puoluetoimistoon poliittinen sihteeri. Tähän tehtävään valittiin Riina Nevamäki.
Tästä minä Sipilää varoitin ja moni muukin. Hänet tiedettiin liberaalijoukkueen avainpelaajaksi.
Riina Nevamäestä tuli tärkeä tuki poliittisesti kokemattomalle Juha Sipilälle. Kun Sipilä nousi pääministeriksi, Nevamäestä tuli hänen lähin avustajansa.
Nevamäki oli maineensa veroinen. Sipilän ja Keskustan poliittinen linja muuttui.
Avustajatehtävän päätyttyä Riina Nevamäki siirtyi viestintäyhtiön osakkaaksi ja myöhemmin pankin yhteiskuntasuhdejohtajaksi. Hyviä hillotolppia molemmat.
Vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen Keskustan puoluevaltuusto teki päätöksen, joka edellytti puolueen asettautumista oppositioon.
Tämä kanta kuitenkin pyörrettiin. Keskeinen syy tähän oli se, että Antti Rinne tarjosi Keskustalle viisi mieluisaa ministerinpaikkaa ja puhemiehen tehtävän. Mukana tuli ennen näkemätön määrä erilaisia poliittisia virkatehtäviä ja avustajan posteja.
Oma osansa puolueen päätöksenteossa oli sillä, että avustajakunnasta suuri osa toimii puolueen keskeisissä luottamustehtävissä. Omat työpaikat haluttiin säilyttää ja niitä jopa kohentaa.
Ilmeisesti tämä on tärkein syy myös siihen, että nykyistä hallitusyhteistyötä on pyritty hinnalla millä hyvänsä jatkamaan. Katri Kulmunin syrjäyttämistäkin perusteltiin sillä, että hänen epäiltiin pyrkivän hajottamaan hallituksen.
x x x
Lopuksi tulen kirjoitukseni otsikkoon.
Vaikka Suomen poliittiseen järjestelmään on syntynyt edellä kuvattu kansanvallalle täysin vieras rakenne, en ole havainnut, että politiikan tutkimuksessa siihen olisi tartuttu.
Tässä on politiikan tutkimuksen musta aukko.
Voisikohan joku tutkiva journalisti aloittaa tämän työn selvittämällä ketkä tähän uuteen poliittiseen rälssiin kuuluvat ja millaisia ovat olleet heidän uransa?
On vältettävä avustajarälssiin kuuluvien syyllistämistä. On keskityttävä ilmiöön ja siihen liittyviin vallankäytön rakenteisiin.
Tämä työ antaisi aineistoa politiikan tutkijoille, jotka selvittäisivät tämän valtarakenteen keskinäisiä ja ulkoisia kytköksiä ja sen todellista poliittista vaikutusvaltaa.
Kysymyksessä näyttää olevan joukko, jota ainakin johonkin määrään saakka yhdistävät samankaltaiset arvot ja yhteiskunnalliset näkemykset.
Avustajatehtävien hoitamiseen näyttävät lisäksi vaikuttavan niiden väliin limittyviin töihin liittyvät arvot ja intressit.
Tässä olisi äärimmäisen tärkeä ja mielenkiintoinen tutkimustehtävä jollekulle ennakkoluulottomalle tukijalle. Rahoitustakin uskoisi löytyvän.
”Vaikka Suomen poliittiseen järjestelmään on syntynyt edellä kuvattu kansanvallalle täysin vieras rakenne, en ole havainnut, että politiikan tutkimuksessa siihen olisi tartuttu.”
Vaikutusverkostotutkimuksia on kyllä jonkin verran tehty esim. viestinnän ja poliittisen historian oppiaineiden alla.
Mutta ei omasta mielestänikään riittävästi. (Oma lukunsa olivat vasemmistolaiset ns. Tandem-tutkimukset.)
Laajentunut avustajakunta ja esim. ulkopuolisten vaikuttajien, ml. konsulttien käyttäminen ovat toki osittain uusi aspekti, vaikka tämä porras onkin ollut aina jossain muodossa olemassa.
Blogisti itse tietää, että vaikuttajia, ”perässähiihtäjiä” ja erilaisia päättäjien mandaatilla esiintyviä viestinviejiä on ollut erityisesti 60-80 -luvuilla, johtuen pitkään jatkuneesta vallan keskittymisestä ja ummehtuneesta poliittisesta kulttuurista. Onko tätäkään aluetta Suomen lähihistoriasta tutkittu systemaattisesti?
Ilmoita asiaton viesti
Paavo, annapa aihe jollekin tuntemallesi nuorelle gradutyön aiheeksi 🙂
Ja voithan Sinä toimia siinä ohessa ikään kuin työn ohjaajana ja vanhempana neuvonantajana (jos työn vastaanottava oppilaitos ja opiskelija sen hyväksyisi).
Ilmoita asiaton viesti
”Vuoden 2018 presidentinvaaleissa sain kansanliikkeen ehdokkaana vahvan kannatuksen”
6,2% äänistä ja neljäs sija on siis ”vahva kannatus”.
Taisin lukea väärin huulilta reaktiosi siinä vaiheessa kun ennakkoäänet tulivat, ehkä sanoitkin ”voitto” eikä sitä toista sanaa jonka luulin muotoutuneen.
Ilmoita asiaton viesti
Kuuleppas Paavo,
En ole ollenkaan politiikassa mukana, mutta seuraan Suomen ja maailman menoa melko tarkasti ja kirjottelen tässä blogissa, kun aika sallii.
Mitä Keskusta nyt oikein tarjoaa suomalaisille äänestäjille?
Puhutaan alkiolaisuudesta, jonka johtoajatuksena on ”edistyksen kannattaminen” ja se, että ”kaupungeissa ei oteta huomioon riittävästi maaseudun asiaa”.
Yhtäältä Keskusta on juuriltaan vahvasti maaseudun puolue (6% suomalaisista). Keskustan jokaisessa ulostulossa alleviivataan sellaista utopiaa, että Suomi on ”pidettävä kokonaan asuttuna”.
Toisaalta Keskusta ei ole kunnolla kaupunkilaisten puolue (70% suomalaisista), mutta jotenkin epäselvällä tavalla haluaa olla sellainen.
Jokainen täysjärkinen tajuaa, että tuollaisella ”skitsofreenisella” politiikalla Keskusta poistuu piankin poliittiselta kartalta.
Reaalimaailma on nyt tällainen: Maailmassa on menossa armottoman raju murros ja talouden uusjako, jossa suuret maat, uusi tekniikka ja globaaliyhtiöt määräävät tahdin.
Isänmaamme Suomi on tässä rytäkässä kilpailukyvytön, työmarkkinoiltaan maailman jäykin, työttömiä on 400 000, otetaan holtittomasti massiivista lainaa lasten ja lastenlasten piikkiin, ikäpyramidimme on katastrofaalisen vino ja sosialistinen talouskokeilumme on epäonnistunut, niin kuin kaikkialla muuallakin.
Suomen voivat pelastaa vain 300 000 pk-yritystämme, sillä suuryhtiömme ovat jo paljolti jättäneet maan ja parhaat pk-yritykset ja osaajat menevät tsunamina perässä.
Suomi tarvitsee nyt kaikkien ”talousreformien äidin”, markkinatalouden ehtojen mukaisesti!
Keskustan kohdalla kysymys nyt kuuluu näin: Löytyykö puolueesta edistyksellistä, uskottavaa ja osaavaa kriisijohtajaa, joka toteuttaisi tällaisen reformin?
Onko puolueessa jatkajaa ”insinööri-kusitolppa” Juha Perti Sipilän aloittamalle työlle?
Insinööri Seppo Ilmari Korppoo, 30+ vuotta pk-riskiyrittäjänä 24/7 palvelua armottomalla viennin eturintamalla.
Ilmoita asiaton viesti
Perinteistä keskustapolitiikkaa tarvitaan Suomen talouden pelastamiseksi.
1. Itsenäisyyden puolustaminen.
Keskusta vastusti Suomen liittymistä euroalueeseen. Olimme oikeassa, kuten erityisesti vertailu Ruotsiin osoittaa. Varsinkin vientiteollisuutemme ja sitä kautta koko kansantaloutemme ovat eurojäsenyydestä kovasti kärsineet.
Keskustan on pidettävä sanansa, että EU:n elpymispakettiin liittyneet lipsumiset perussopimuksesta jäävät ainutkertaisiksi, kuten niitä tehtäessä vannottiin.
Nyt on meneillään tärkeä itsenäisyystaistelu, kun EU pyrkii puuttumaan yhä enemmän meidän oikeuteemme hyödyntää kestävästi rikkaita uusiutuvia luonnonvarojamme. Tässä ei saa antaa periksi.
2. Kestävä ympäristöpolitiikka.
Keskustasta tuli 1970-luvun alussa Suomen johtava ympäristöpuolue, joka ryhtyi luomaan uusiutuviin luonnonvaroihimme perustuvaa luonnontaloudellisesti kestävää yhteiskuntaa.
Tästä linjasta on pidettävä kiinni. Nykyinen yksipuolinen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka ei ole ympäristöllisestikään kestävää.
3. Aluepolitiikka.
Suomen talouden perusta on rikkaissa uusiutuvissa luonnonvaroissa. Meillä tulee olla elinvoimainen asutus kautta maan, jotta kykenemme niitä kestävästi hoitamaan ja hyödyntämään.
Maakuntien ja maaseudun elinvoimasta huolehtiminen hillitsee liiallista väestön keskittymistä suuriin kaupunkeihin. Tämäkin edistää taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti kestävää kehitystä.
Edellä tiiviisti esitetyllä linjalla Keskusta voi nousta jälleen Suomen suurimmaksi puolueeksi ja päästä tätä politiikkaa toteuttamaan. Tätä politiikkaa kannattaa melkoinen osa suurkaupunkienkin äänestäjistä. Parhaimmillaan Keskustalla on ollut Helsingistä jopa kaksi kansanedustajaa ja Uudeltamaalta viisi.
Lisää tietoa löytyy blogeistani ja teoksestani ”Yhteinen vuosisatamme”, joka on luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Paavo Väyrynen
23+ vuotta monialayrittäjänä
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Paavo vastauksestasi, josta olen pitkälti samaa mieltä.
Toivottavasti syksyllä Keskusta saa aikaan tämän linjauksen mukaisen budjetin ja TES-systeemin romuttamisen, joka on Suomen ja sen 400 000 työttömän etujen vastainen.
Onnea yritykselle 👍
Ilmoita asiaton viesti
Kerrankin olen 100% samaa mieltä Paavon kanssa. Myös Matti Klinge on päiväkirjoissaan maininnut samasta asiasta. Keitä ovat nuo uuteen poliittiseen rälssiin kuuluvat? Kuka heidät on valinnut? Jos he käyttävät (tosiasiallisesti) julkista valtaa, heitä pitää koskea myös julkinen säätely. Ja vastuu.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Juhosta tunnu lainkaan irvokkaalta, että juuri Väyrynen, joka on Kekkosen ajan poliittinen broileri – Kekkosen ajan, jota erityisesti luonnehtii sisäpiirin taustavaikuttajat, hovi, perässähiihtäjät ja muut sisäsiittoiset viestinviejät – on nyt huolissaan nykypäättäjiä ympäröivistä neuvonantajista.
Ilmoita asiaton viesti
Whatabout, whatabout, whatabout…. Mitä tahansa mieltä onkin Väyrysestä, hänet valittiin aikoinaan demokraattisesti vaaleilla eduskuntaan. Et tainnut ihan ymmärtää asian ydintä. Ministereitä ympäröivät konsultit ja neuvontantajat ja viestintätoimistojen työntekijät vaikuttavat politiikkaan ilman että heitä kontrolloitaisiin demokraattisesti. Kekkonen on kuollut, nyt puhutaan nykyhetkestä.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta näyttää vahvasti siltä, että juuri sinä olet pihalla kuin lumiukko, vaikka ulkona on vielä kesä. Ei taida syntyä mitään järkevää keskustelua näistä lähtökohdista.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi mennä henkilön piikittelyn linjalle. Se ei erityisesti pue sanojaa. Kyllä näistä pitkän linjan poliitikoista ja ihmisistä yleensä löytyy monen laista kaiveltavaa, jos vain haluaa.
Asiastahan Väyrynen puhuu. Hallituksen ympärillä häärii kirjava joukko, jolla on epäilemättä merkittävä vaikutusvalta. Kenen asioita ja miten oikeasti ajetaan jää hämärän peittoon. Kyllä tätä olisi aiheellista vähän selvittää.
Ilmoita asiaton viesti
Laitisen kommentti ei erityisesti pue sanojaa.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen, oletteko unohtanut vapaaehtoisen eroamisenne Keskustasta. Luovuitte jopa puolueen kunniapuheenjohtajan arvonimestä. Perustitte kaksi omaa puoluetta pyrkimyksenä saada Keskusta hajoamaan. Kun ette onnistunut tässä ” vallankaappauksessa” jäitte yksin, kun perustamiinne puolueisiin hairahtuneet antoivat teille lähtöpassit. Palasitte Keskustaan ja ette suostunut harharetkienne jälkeen olemaan pelkkä rivijäsen. Tämä jos mikä osoittaa suunnattoman vallanhalunne.
Kun kirjoitatte blogissanne, että politiikan tutkijoiden pitäsi selvittää valtarakenteen keskinäisiä ja ulkoisia kytköksiä ja sen todellista vaikutusvaltaa niin eikö näiden tutkijoiden pitäisi ensin tutkia teidän omat vallanhalunne aina 1970 luvulta lähtien ja miten se on vaikuttanut erityisesti Keskustaan. Se antaisi varmasti huomattavasti totuudenmukaisemman kuvan toiminnastanne kuin teidän omat jo kymmeniä kertoja kirjoituksissanne toistamat itsekehut sankariteoistanne Keskustan kannatuksista menneiden vuosikymmenten aikoina.
Lopuksi ystävällinen pyyntö keskustalaiselta rivijäseneltä, tyytykää osaanne ja lopettakaa jatkuva eri mieltä olleiden puoluetovereidenne syyttely ja menneiden vuosikymmenten muistelu. Vain vilpittömällä yhteistyöllä puolueemme kannatus saadaan nousemaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toivoisin, että kommenteissa vastattaisiin blogeissa esitettyihin asioihin. Olisi mukava, jos kommentit olisivat asiallisia.
Se mitä blogeissani kirjoitin on sanasta sanaan totta. Monia totuus näköjään satuttaa.
Keskusta ei voi nousta, ellei puolueessa käydä avointa keskustelua niistä syistä, joiden vuoksi kannatuksemme on romahtanut.
Kannattaa lukea Seija Turtiaisen haastattelu Helsingin Sanomista 20.4.2019:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006076525.html?share=37a066a71b5f3911696060ab9c3be023.
Turtiaisen mukaan vuoden 2019 romahduksen syynä oli se, ettei puolueessa sallittu keskustelua. Hän oli voimakkaasti sitä mieltä, että puolueen pitäisi jäädä oppositioon. Oli oikeassa.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen, kiitos. Asiallisuus kaikessa toiminnassa on erittäin suotavaa ja itse kunkin kannattaa katsoa peiliin onko oma toiminta ollut asiallista ennen kuin sitä toivoo muilta.
Ilmoita asiaton viesti
Sipilä nosti Keskustan kannatuksen 21,1 % tasolle ja nousi pääministeriksi. Tuosta lähtien, kun ette päässyt mukaan Sipilän hallitukseen teitte kaikkenne Keskustan kannatuksen romahduttamiseksi ja oman asemanne pönkittämiseksi. On selvää, että Turtiaisen sanat satuttavat. Mutta ne sattuvat vain, koska ovat totta.
Ilmoita asiaton viesti
Blogit kannattaisi lukea ennen kuin niitä kommentoi. Vastausta löytyy niistä.
Totuutta löytyy myös Seija Turtiaisen haastattelusta Helsingin Sanomissa 20.4.2019:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006076525.html?share=37a066a71b5f3911696060ab9c3be023.
Ilmoita asiaton viesti
Päivän Hesariin on ”työmies” Matti Putkonen kuvattu etualalle perussuomalaisten puoluekokouksen valmisteluissa.
Näin kerran Putkosen nuordemareiden tilaisuudessa -70 luvun lopuilla. Sittemmin hän teki täyspäiväisen uran ay-demarijyränä, kunnes 2010 alkaen alkoi median (HS,YLE) avulla nousu perussuomalaisten huipulle. Hänet kirjoitettiin löydetyn Kasarmintorin kulmakappakka Kellarikrouvista, siitä Pääesikunnan nurkalta.
Perussuomalaisten varapj. Juho Eerola sanoo samassa HS jutussa ettei pyri puolueen puheenjohtajaksi koska oman edun asettaminen eduskunnan vastuullisten tehtävien edelle ei näyttäisi hyvältä.
Näitä Paavo Väyrynenkin voisi jatkotutkia nykyaikaisilla menetelmillä luottaen italialaisittain omien aistien välittämiin havaintoihin, ennemmin kuin näkymättömään silmään ja korvaan.
Eivät ne sen enempää Claes Anderssonin ja Paavo Lipposen perustamissa eduskuntatutkimuksessa kuin ulkopoliittisessa instituutissakaan mitään kuitenkaan peloiltaan saa aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmisaistien havaintoihin perustaen eräs 1700-luvun ranskalainen filosofi päätteli rumien naisten hallitseman vähemmistöjen paratiisin pahimmaksi kuviteltavissa olevaksi yhteiskuntajärjestelmäksi, mistä mainitsen kirjassani Rooma opettaa (2015).
Antti Rinteen hallitus (2019) tuli ratikalla Säätytalolta Oodi-kirjastolle julkistamaan ohjelmansa, jota sitten ministerit kävivät esittelemässä kirjastoissa eri puolilla maata, Sanna Marin mm. lähikirjastossani Kirkkonummella.
Ilmoita asiaton viesti
Anderssonin ja Lipposen keksimistä instituuteista kun ei ole päiviin mitään kuulunut, niin ehkäpä ovat Tallinnassa perehtymästä Lennart Meren oppiin rakentaa tulevaisuus periaatteella ”Viro on paikka jossa vironkieli on turvassa, Ruotsi on paikka jossa ruotsinkieli on turvassa, Venäjä on paikka jossa venäjänkieli on turvassa. jne.”, ja jos ei tyydytä, aina voi äänestää jaloillaan.
Ilmoita asiaton viesti