Presidentinvaalien tulos ratkesi – syntyi kadonneitten korttien arvoitus 

Keskiviikkona ja eilen huipentui se viime keväänä alkanut näytelmä, jonka kautta ratkaistiin vuoden 2024 presidentinvaalien tulos ja Suomen tuleva linja. 

Loppuvaiheessakin draamaa oli riittämiin. Jälkinäytöksiäkin ehkä vielä koetaan.

Eilen Helsingin vaalipiirilautakunta vahvisti presidentinvaalien ehdokkaat ja julkisti heidän numeronsa. En ollut heidän joukossaan. 

Eilen kerroin blogikirjoituksessani niistä omista johtopäätöksistäni, joihin näytelmän viimeinen näytös antoi aiheen. Ilmoitin lopettavani yli 55 vuotta kestäneen puoluepoliittisen urani. Kerroin jatkavani yhteiskunnallista vaikuttamista muilla tavoin.   

Eilen käytiin Ylen suuri vaalikeskustelu. Se osoitti, että meillä ei käydä todellisia presidentinvaaleja, vaikka sellaisiin olisi juuri nyt ollut polttava tarve.

x  x  x

Ennen kuin esitän arvioni eilisestä vaalikeskustelusta, avaan hieman draaman viimeisiä käänteitä.

Joulukuun 13. päivänä julkaisemassani blogikirjoituksessa kerroin edellisen päivän tapahtumista. Silloin kello 16 mennessä valitsijayhdistysten oli luovutettava keräämänsä kannattajakortit Helsingin vaalipiirilautakunnalle.

Olimme saaneet aamupäivällä postista käsiimme viimeiset kannattajakortit. Niiden määrä oli paha pettymys. Kävi ilmi, että olimme hyvin kaukana vaadittavasta 20 000 kortin määrästä.

Ehdin jo ilmoittaa julkisuuteen, että kortteja oli liian vähän, eikä niitä jätetä vaaliviranomaiselle. 

Sitten tapahtui ”ihme”. 

Asioista hyvin perillä ollut kannattajani otti yhteyttä ja väitti, että kortteja olisi mahdollista toimittaa vielä 20. joulukuuta saakka. 

Valitsijayhdistyksemme edustaja Seppo Hauta-aho otti yhteyden Helsingin vaalipiirilautakuntaan, joka vahvisti saamamme tiedon oikeaksi.

Koossa olleet kortit pakattiin kovalla kiireellä pahvilaatikkoon. Niitä oli leikattuna ja laskettuna vain muutamia tuhansia. 

Valitsijayhdistyksen varsinainen asiamies Eero Paavola oli jo junassa matkalla Kauhavalle. 

Vaaliasiakirjat ja kortit Helsingin vaalipiirilautakunnalle luovutti 15 minuuttia ennen määräajan umpeutumista hänen varamiehensä Ilkka Luoma.  

Saara Huhtasaarella ja hänen valitsijayhdistyksellään oli sama tilanne kuin meillä. Ehdokas kuulemma itse päätti, ettei koossa olleita kortteja hänen osaltaan luovutettu eikä keräystä jatkettu.  

x  x  x 

Mutta ei dramatiikka tähän loppunut.

Perjantaina toimitimme tarkistettaviksi parisen tuhatta korttia lisää. Ne oli postitettu tiistaina ja keskiviikkona.

Torstaina 14.12. oli Postin työntekijöiden lakko, jolloin postilaatikoita ei tyhjennetty. Maanantaiaamuna saimme näin ollen haltuumme ne kortit, jotka oli postitettu sekä torstaina että perjantaina. Niitä oli runsaat 2500 kappaletta.  

Tiistaiaamuna odotimme kortteja, jotka oli postitettu viikonlopun aikana ja maanantaina. Odotuksemme olivat korkealla.

Perjantaina ja viikonlopun aikana oli kautta maan julkaistu lehti-ilmoituksia, joilla keräystä oli pyritty vauhdittamaan. Ilmoituksia oli julkaistu myös molemmissa iltapäivälehdissä.

Odotimme, että kortteja tulisi sekä tiistaina että keskiviikkona tuhatmäärin.

Petyimme pahan kerran. Tiistaina kortteja tuli vain viitisen sataa.

Kaipasimme Pohjanrannasta maanantaina pikapakettina vastauslähetysosoitteeseemme lähetettyjä runsasta paria sataa korttia. Nettiseuranta osoittaa, että tämä lähetys on päätynyt Tallinnaan, jossa se on myös luovutettu vastaanottajalle. Toistaiseksi sitä ei ole löydetty.  

Tiistaina oletimme, että postinkulku oli jouluruuhkan vuoksi viivästynyt. Odotimme, että keskiviikkona kortteja saadaan valtava määrä. Tämän varmistamiseksi tiistaina oli Helsingin Sanomissa vielä julkaistu ilmoitus.

Keskiviikkona kortteja kuitenkin saapui jopa vähemmän kuin tiistaina. Torstaina kortteja saatiin postin kautta vain kourallinen. Tänään vain muutama.

Kannattajamme kysyvätkin nyt, mihin ovat tuhannet kannattajakortit kadonneet. 

Ehkä tähän saadaan joskus selvyyttä.

x  x  x

Eilisen vaalikeskustelun ensimmäinen kysymys koski sitä, uskoivatko ehdokkaat, että Venäjä voisi hyökätä Suomeen tai johonkin muuhun Nato-maahan. Vastaukset vaihtelivat, mutta yksikään ehdokas ei sulkenut tätä mahdollisuutta ulkopuolelle.

Kysymys oli aiheellinen sen vuoksi, että sekä Yhdysvalloissa että Suomessa tällaista hyökkäystä on pidetty mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Meilläkin reserviläisiä on kehotettu pitämään huolta kunnostaan.  

Vastaukset olisivat antaneet aiheen palata siihen keskusteluun, jota käytiin ennen Natoon liittymistä. Silloinhan sanottiin, että Nato-jäsenyys antaisi meille täydellisen turvan. Yhteenkään Nato-maahan ei ollut koskaan hyökätty.

Nyt onkin käynyt ilmi, että juuri Nato-jäsenyys saattaisi johtaa siihen, että joutuisimme sotilaallisten iskujen kohteeksi.

Jos Suomi ja Ruotsi olisivat säilyttäneet puolueettomuusasemansa, tällaista vaaraa ei olisi ollut, emmekä olisi kärsineet myöskään itärajalla nyt kokemistamme ”ilkeyksistä”. 

Ennen jäsenyyden hakemista tasavallan presidentti ja puolustusvoimain komentaja totesivat, ettei Suomeen silloin eikä näköpiirissä olleessa tulevaisuudessakaan kohdistunut mitään sotilaallista uhkaa.

Tämä keskustelu on tietysti turhaa nyt, kun Suomi on jo liittynyt Natoon.

Keskustelu olisi paikallaan kuitenkin sen vuoksi, että arvioisimme realistisesti tulevaa Nato-yhteistyötä ja tekisimme sen puitteissa kestäviä ratkaisuja.

Suomen tulisi tietysti rajata tiukasti velvoitteensa osallistua muiden jäsenmaiden puolustamiseen ja sotilasliiton yhteiseen kriisinhallintaan. Meillä on puutetta sekä väestä että varoista. Meille riittää taakkaa oman maamme puolustamisessa.

Suomen tulee tietysti harkita tarkkaan, millainen Yhdysvaltain ja muiden Nato-maiden sotilaallinen läsnäolo Suomessa palvelee parhaimmin maamme omia turvallisuustarpeita.

Naton jäsenenäkin Suomella tulee olla itsenäinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja, jota toteutamme läheisessä yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.

Kaikessa toiminnassaan Suomen tulee tietysti ottaa huomioon suuret epävarmuudet kansainvälisessä toimintaympäristössä. Niihin kuuluvat myös Yhdysvaltain epävakaat sisäiset olot ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittinen arvaamattomuus. 

x  x  x

Aloitin tämän kirjoitukseni väitteellä, että keskiviikkona ja eilen ratkaistiin vuoden 2024 presidentinvaalien tulos ja Suomen tuleva linja. 

Kaikki mielipidemittausten kärjessä olevat ehdokkaat ovat globalisteja ja federalisteja. Suomen itsenäisyydestä ja kansallisten etujemme puolustamisesta ei puhu kukaan. 

Kaikki kärkiehdokkaat ovat sitoutuneet siihen Sauli Niinistön presidenttikaudella kehitettyyn ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan, joka on typistynyt sotilaallisen turvallisuuden kysymyksiin ja niihinkin hyvin yksipuolisesti. 

Rauhan palauttaminen ja lujittaminen, kansainvälinen yhteistyö ja toiminta kestävän kehityksen edistämiseksi ovat jääneet lähes tyystin sivuun.    

Ehkä näihinkin kysymyksiin tulevissa keskusteluissa päästään.