Salainen Nato-peruste: ”uusi kylmä sota”

Olen julkaissut viime aikoina blogeja jopa päivittäin.

Kirjoittamisella olen pyrkinyt vaikuttamaan Suomen politiikkaan Ukrainan kriisissä ja keskusteluun Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä. Olen nojautunut tosiasioihin ja perustellut näkemykseni.

Uuden Suomen Puheenvuoroon ja Facebook-sivulleni tulleet kommentit ovat olleet suurelta osin asiattomia ja ala-arvoisia. Totuus näköjään satuttaa monia.

Eilinen blogini ”Ukrainaa johtavat oligarkit – ei Volodymyr Zelenskyi” suisti monen kommentaattorin tolaltaan.

Kirjoitin, että Ukraina on läpeensä korruptoitunut maa, jossa sekä taloudellista että poliittista valtaa käyttävät oligarkit. Heillä on omat edustajansa parlamentissa, ja joillakin heistä on ollut jopa omia sotajoukkoja, oma armeija.

Kysyin, kuka vastaa Ukrainan osalta siitä, että ei saatu aikaan neuvotteluratkaisua, jolla sota olisi voitu välttää.

Kysyin myös, miksi Ukraina on viime kuukausina jättänyt käyttämättä useita mahdollisuuksia tulitaukoon, aselepoon ja neuvotteluratkaisun aikaansaamiseen.

Sota on jatkunut ja jatkuu edelleen. Se on laajentunut sijaissodaksi (proxy war), jossa ukrainalaiset taistelevat Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolesta.

Kirjoitin: ”On tarjolla vaara, että taistelut laajenevat suursodaksi ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi. Sekä Ukrainan että Venäjän tulisi pyrkiä välittömästi sodan lopettamiseen ja neuvottelujen käynnistämiseen.”

Tällaisista tosiasioista ei saisi kertoa, eikä tällaisia kysymyksiä ja mielipiteitä saisi esittää.

x x x

Myös keskustelussa Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä on arkoja asioita, joista ei haluta keskustella.

Päätös jäsenyyden hakemisesta pyritään tekemään niin nopeasti, ettei sen kaikista olennaisistakaan taustoista ja seurauksista ehditä keskustella.

Kun Nato-jäsenyyden kannattajien argumentit ovat loppuneet, on usein törmätty viimeisenä perusteluna väitteeseen, että maailma on jakautumassa kahtia ja että Suomen on valittava puolensa. Sanotaan, että me emme saa jäädä ”harmaalle vyöhykkeelle”.

Tällä väitteellä tarkoitetaan sitä, että on käynnistynyt ”uusi kylmä sota”, jossa maailma jakautuu demokraattisiin ja autoritaarisiin valtioihin. Tämä jako koskee sekä taloutta että politiikkaa, mutta se pyritään ulottamaan myös sotilaalliseen toimintaan.

Tässä on kysymys johtavien suurvaltojen välisestä valtataistelusta.

Yhdysvaltojen suhteellinen asema on heikkenemässä ennen muuta Kiinaan nähden.

Nykyinen Joe Bidenin johtama demokraattinen administraatio pyrkii vahvistamaan maansa asemia jakamalla maailma yhtäältä Yhdysvaltain johtamaan demokraattisten maiden rintamaan ja toisaalta Kiinan ja Venäjän johtamiin autoritaarisiin maihin.

Tämä politiikka käynnistyi jo Barack Obaman kaudella, jolloin Biden toimi varapresidenttinä. Silloinkin hyödynnettiin Ukrainan sekavaa poliittista tilannetta ja sen jyrkkää sisäistä kahtiajakoa.

Eilinen blogini satutti monia sen vuoksi, että se rikkoi mielikuvaa Ukrainasta demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustajana.

Muutoinkin ”uuden kylmän sodan” ideologinen perusta on kovin hatara.

Maailman suurin demokratia Intia on taipuvainen yhteistyöhön autoritaaristen maiden kanssa. ”Demokraattisten” maiden rintamassa on puolestaan mukana valtioita, jotka ovat hyvin kaukana länsimaisista ihanteista.

x x x

Uusi kylmä sota” on Yhdysvaltain nykyisen administraation valtapolitiikkaa.

Kirjoitan ”nykyisen administraation” sen vuoksi, että Donald Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat toteutti toisenlaista politiikkaa. Tulevien vaalien kautta suunta saattaa taas muuttua.

Kirjoitin tästä 20.3.2020 julkaisemassani blogissa ”Joe Bidenin politiikasta Donald Trumpin strategiaan?”:

Joe Bidenin kannatus on ollut alamaissa, mutta Ukrainan kriisin vuoksi se on tilapäisesti vahvistunut. Kun sodan kaikki seuraukset tulevat esiin, hänen suosionsa jälleen alenee.

Bidenin asemaa heikentävät jo tämän vuoden lopulla pidettävien välivaalien tulokset. Seuraavissa presidentinvaaleissa politiikan suunta ilmeisesti muuttuu.

On mahdollista ja jopa todennäköistä, että Donald Trump valitaan vuoden 2024 vaaleissa uudelleen maan presidentiksi. Näköpiirissä ei ole varteenotettavaa kilpailijaa sen paremmin republikaanien kuin demokraattienkaan keskuudessa.

Donald Trump ehti jo antaa tukeaan Venäjän toiminnalle, mutta yleisen mielipiteen paineissa suhtautuminen on muuttunut. Myöhemmin hän hyödyntää sodan kielteiset seuraukset täysimääräisesti.

Donald Trumpin paluu muuttaisi ilmeisesti jälleen perusteellisesti Yhdysvaltain strategian. Tämä pitäisi Suomessa ja muuallakin Euroopassa ottaa huomioon.”

Perusero Bidenin ja Trumpin politiikan välillä on ideologinen.

Bidenin johtamat demokraatit harjoittavat idealistista ja ideologista ulkopolitiikkaa. He pyrkivät levittämään länsimaisia arvoja – demokratiaa ja ihmisoikeuksia – muualle maailmaan. Tässä he katsovat oikeudekseen puuttua muiden maiden sisäisiin asioihin.

Trumpin johtamat republikaanit asettavat oman maansa edut kaiken yläpuolelle. Yhteistyökumppanit valitaan pragmaattisesti, ei ideologisesti.

Saattaa olla, että seuraavien presidentinvaalien jälkeen Yhdysvallat pyrkii yhteistyöhön Venäjän kanssa rakentaakseen tällä tavalla vastapainoa Kiinan aseman vahvistumiselle. Tämä olisi eduksi myös läntiselle Euroopalle.

Venäjän käynnistämän hyökkäyssodan jälkeen tämä on vaikeaa, mutta ei mahdotonta – tämän maailmanpolitiikan aikaisemmat kokemukset osoittavat.

Paljon riippuu siitä, milloin ja miten sota loppuu ja mitkä ovat sen seuraukset.

x x x

Miksi Suomi on rakentanut koko tulevaisuutensa sen epävarman kortin varaan, että Yhdysvallat jatkaa kaukaiseen tulevaisuuteen nykyistä politiikkaansa?

Miksi meillä niin halukkaasti uskotaan ”uuteen kylmään sotaan” ja rautaesiripun nousemiseen Suomen itärajalle?

Tähän näyttää olevan kaksi syytä.

Ensiksikin Suomen Nato-jäsenyyttä jo pitkään ideologisista ja poliittisista syistä ajaneet voimat ovat nähneet tilaisuutensa nyt tulleen.

Nato-jäsenyyden hakemisen verukkeena käytetään Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, vaikka Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö ei ole muuttunut. Suomea ei uhkaa mikään, ja tilanne lähialueillamme on vakaa ja rauhallinen.

Suomen Nato-jäsenyyttä ajetaan osana Yhdysvaltain johtamaa maailmanlaajuista taistelua autoritaarisia valtioita vastaan. Väitetään, että muutoin olisimme ”harmaalla vyöhykkeellä”.

Ei tässäkään väitteessä ole päätä eikä häntää.

Urho Kekkonen sanoi keskellä kylmän sodan kautta syksyllä 1960 Nikita Hrustheville, että Suomi säilyisi pohjoismaisen kansanvallan pohjalla, vaikka koko muu Eurooppa muuttuisi kommunistiseksi.

Saman voimme sanoa nyt: liittoutumattomaton Suomi säilyy itsenäisenä valtiona, pohjoismaana ja aitona länsimaana. Emme ole ”harmaata vyöhykettä”.

Toinen syy on se, että Suomessa on siirrytty ihmisoikeusperustaiseen ulkopolitiikkaan. Kansalliset edut ovat väistyneet taka-alalle.

Tästä syystä Suomi on ollut erityisen altis omaksumaan Yhdysvaltain nykyhallinnon retoriikan maailman jakautumisesta autoritaarisiin ja demokraattisiin maihin.

Tästä kirjoitin 22.3.2022 julkaisemassani blogissa ”Vievätkö vihreät meidät sotaan?”.

Nyt Suomi on jo sen sijaissodan (proxy war) osapuoli, josta kirjoitin 6.5. julkaisemassani blogissa. Suursodan vaarakin uhkaa. Lisäksi tarjolla on riski Suomen joutumisesta sotilaalliseen selkkaukseen Venäjän kanssa.

Huolestuttavaa on sekin, että hallituksen eduskunnalle antamassa turvallisuuspoliittisessa selonteossa ilmoitetaan painokkaasti, että Suomi jatkaa ihmisoikeusperustaista ulkopolitiikkaa.

Milloinkahan Suomen ulkopoliittisesta linjasta keskustellaan?

 

+22

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu