Sixten Korkman johtaa taas harhaan
Uusi Suomi otsikoi viime torstaina julkaisemansa uutisjutun: ”Arvostettu ekonomisti löi luvut tiskiin – Laskelma: Suomen EU-hyöty onkin 13 miljardia €/v.”
Jutun mukaan kysymys on siitä rahallisesta hyödystä, jota Suomi saa EU:n sisämarkkinoiden olemassaolosta – sitä väitetään kertyvän yli viisi prosenttia bruttokansantuotteesta.
Kansalaiset olivat saaneet lähettää etukäteen kysymyksiä, joista yksi koski sitä, miksi Suomi maksaa EU:lle niin paljon jäsenmaksuja ja on EU:n nettomaksaja. Kysymyksessä nousi esille myös se, että Suomi maksaa enemmän jäsenmaksuja kuin etelänaapuri Viro.
Korkman vastasi:
”Se, että katsotaan pelkästään tätä jäsenmaksuosuutta ja verrataan, että miksi Viro ei maksa yhtä paljon. Yksi vastaus on se, että Viro on kuitenkin vielä aika paljon köyhempi maa. Ja meitä enemmän maksavat kuitenkin Ruotsi, Saksa, Itävalta, Hollanti ja jotkut muut”.
Hän jatkoi:
”Mutta sitten toinen vastaus on, että kun tässä tehtiin tutkimuslaitosten vertailua, että mitä kukin meistä nyt hyötyy esimerkiksi sisämarkkinoista ja monista muista asioista, niin Suomen osalta laskelma osoitti, että Suomen hyöty vuotta kohti oli 13 miljardia euroa eli yli viisi prosenttia bruttokansantuotteesta, kun jäsenmaksu on prosentin luokkaa”.
x x x
Sixten Korkman johtaa harhaan siinä, että hän laskee sisämarkkinoiden tuoman hyödyn EU-jäsenyyden ansioksi, vaikka olisimme saaneet sen myös Euroopan talousalueen (ETA) jäsenenä. Tällöin olisimme välttyneet maksamasta EU:n jäsenmaksuja.
Toinen harhautus on se, että Korkman ei ota mukaan niitä tappioita, joita Suomelle on aiheutunut EU-jäsenyyttä seuranneesta Suomen liittymisestä euroalueeseen.
Vertailu Ruotsiin osoittaa, että kansantaloutemme menetty vuosikymmen johti raskaisiin menetyksiin. Kymmenen vuoden kuluessa tästä kertyi mittava kumulatiivinen menetys. Sen lopulla kansantaloutemme oli noin 20 prosenttia pienempi kuin se olisi euroalueen ulkopuolella voinut olla. Loppuvaiheessa vuositason menetys oli siis noin 40 miljardin euron suuruinen.
Sixten Korkmanilla on suuri mieskohtainen vastuu siitä, että Suomi vietiin Euroopan unioniin ja sen jälkeen euroalueeseen. Vastuu ulottuu myös 1980-luvun lopulla toteutettun ”vahvan markan” politiikan aiheuttamiin menetyksiin.
Sen Korkman on julkisuudessa myöntänyt, että euroalueeseen liittyminen oli paha virhe.(22.10.2015 Iltalehti/uutiset).
Muistutin näistä vastuista viime keväänä, kun Korkman alkoi markkinoida ajatusta lähes rajattomasta valtion velkaantumisesta. Se on paha virhe.
(paavovayrynen.fi/24.3.2020/Älkäämme uskoko Sixten Korkmania).
Valitettavasti Korkman sai ajatuksilleen tukea toukokuussa julkistetussa Vesa Vihriälän johtaman työryhmän raportissa, ja sen suosituksia ryhdyttiin toteuttamaan. Kun lama syvenee ja pitkittyy, linjaa on tarkistettava.
Jäsenyydestä euroalueesta maksamme lisähintaa myös nykyisen kansainvälisen laman yhteydessä. Sen rajoittamiseksi on saatava pikaisesti aikaan tuntuvia kilpailukykyä parantavia ja työllisyyttä vahvistavia ratkaisuja.
ETA-jäsenyys ei merkitse vapaata tavaroiden kuljetusta koko alueella, kuten EU. ETA-jäsenyys koskee vain tullitariffiointia, mutta tavarat tulee kuitenkin tullata niin viennin kuin tuonninkin yhteydessä. EU:n sisällä tätä ei tarvitse tehdä ja siitä koituu kustannussäästöjä ja kaupankäynnin helpottumista.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tämä ole asian ydin kaima. Oleellista on se pitääkö vapaakaupan takia hyväksyä liittovaltio ja kaikki muu järjettömyys, jonka EU luonut.
Vastaus on, ettei olisi pitänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Paljonkos Suomi on menettänyt tullimaksuja EU:n aikana kun kaikki Suomen perimät tullimaksut menevät suoraan EU:n kassaan josta EU palauttaa Suomelle vain murto-osan..???
Ilmoita asiaton viesti
”Sixten Korkman johtaa harhaan siinä, että hän laskee sisämarkkinoiden tuoman hyödyn EU-jäsenyyden ansioksi, vaikka olisimme saaneet sen myös Euroopan talousalueen (ETA) jäsenenä. Tällöin olisimme välttyneet maksamasta EU:n jäsenmaksuja.”
Myös Sveitsi ja Norja maksavat EU:lle. Itse asiassa huomattavasti enemmän kuin Suomi.
https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005560349.html
https://www.hs.fi/talous/art-2000002613809.html
Ilmoita asiaton viesti
ETA-maat ovat tasavertaisesti mukana EU:n sisämarkkinoilla.
Norjan ja Sveitsin maksut ovat pienemmät.
Suomi on nettomaksaja myös EU:n alue- ja maatalouspolitiikassa.
Ilmoita asiaton viesti
Oheisen IS-artikkelin mukaan näin ei ollut ainakaan 2015-2016:
”Summa asukasta kohden Suomessa oli vuonna 2015 104 euroa, ja vuonna 2016 54 euroa (Vm 3.11.2017).
Nettomaksuissa Ruotsi ja Saksa ovat ykköspaikoilla. Paljon rahaa EU:lle tilittävät asukasta kohden myös Sveitsi ja Norja. Kyllä. Kaksi maata, jotka eivät ole edes EU:n jäsenmaita. Norjan maksut EU-maksut asukasta kohden ovat yli 170 euroa, ja Sveitsillä 77 euroa. Norjan ja Sveitsin luvut ovat bruttomaksuosuuksia.”
Jos tilanne on tästä muuttunut, laitatko ystävällisesti linkin tai muuta faktaa kehiin?
Ilmoita asiaton viesti
”ETA-maat ovat tasavertaisesti mukana EU:n sisämarkkinoilla.”
Tuo ei pidä paikkaansa, kuten ensimmäisessä kommentissani mainitsin. Norjaan ja Sveitsiin joutuu tulliselvittämään kauppatavaran. Espanjaan sen voi lähettää Helsingistä pelkällä osoitelapulla kuten vaikkapa Porvooseen.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäksi Sveitsi ja Norja (Ruotsikin) joutuvat terminoimaan velkansa ja saamisensa EU-kaupassa. Kuluja tästäkin aiheutuu.
Ilmoita asiaton viesti
”Norjan ja Sveitsin maksut ovat pienemmät.”
Jos Sveitsin ja Norjan maksut olisivat pienemmät, niitä pitäisi tietenkin tuntuvasti nostaa, vastaamaan niitä hyötyjä joita ne saavat olemalla mukana EU:n sisämarkkinoilla.
On epäreilua jos on maita jotka hakevat EU:sta vain sen hyödyt, eivätkä maksa hyödyistä sitä täyttä hintaa jonka muut joutuvat maksamaan.
Miksi näin olisi ja miksi muut jäsenmaat, Suomi muiden mukana, suostuisivat tällaiseen epäreiluun menettelytapaan?
Ilmoita asiaton viesti
Korkman valehtelee ja harhaanjohtaa. Hänelle on varmaan tiedossa jokin EUn byrokraatin paikka ennen eläkepäiviä, kun näin tekee.
Totuus on se, ettei EUn yhteismarkkina vaadi nykymuotoista EUta millään muotoa. Vapaakauppa-alue olisikin täysin riittänyt EUn rooliksi kuten se alunperin EECn aikaan lähinnä oli.
Nyt meille valehdellaan, että meidän on syötävä koko paketti peetä saadaksemme vapaakaupan edut. Eihän se ole lainkaan totta.
Ilmoita asiaton viesti
Minkä ikäisenä ajattelit 72-vuotiaan Korkmanin jäävän eläkkeelle?
Ilmoita asiaton viesti
En ole hänen eläkkeistään kiinnostunut. Mietin vain mikä Korkmanin motiivi on valehdella ja johtaa harhaan. Toisekseen moni 72v tekee edelleen töitä.
Ilmoita asiaton viesti
Harvempi 72-vuotias kuitenkaan haaveilee uusista viroista, paitsi tietysti Biden..
Ilmoita asiaton viesti
Bidenhän on vasta 77v.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta olisi ihan hauskaa nähdä Korkman ja Väyrynen vastakkain vuoden 2024 presidentinvaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Luulen, että joudut tyytymään heistä toiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Blogisti Väyrynen tässä kertoo, että Sixten olisi ollut väärässä jo 1980 – luvulta lähtien jonka myöntäminen saattaa olla liian haastava tehtävä hänelle.
Ilmoita asiaton viesti
Toista se on Väyrysen tilanne. Ollut jo mukana 60-70 luvun taitteesta asti ja vain kerran on epäillyt hetken verran olleensa väärässä. Mutta sekin oli vaan painajaisunta.
Ilmoita asiaton viesti
”Nyt meille valehdellaan, että meidän on syötävä koko paketti peetä saadaksemme vapaakaupan edut. Eihän se ole lainkaan totta.”
Toki meille valehdellaan, mutta kuka valehtelee?
Jos ollaan erimielisiä, yleensä toinen on väärässä, tai molemmat.
Uskon kuitenkin että Sixten Korkman on enemmän oikeassa kuin Väyrynen. Molemmat taitavat olla oppineita, tohtoreita, tai jotain siihen suuntaan.
Juha Hämäläisen mielipiteistä ja puheista ei tarvitse paljon piitata, kuten ei minunkaan, vaikka Juhan perussuomalaisen värikäs retoriikka onkin sinänsä mielenkiintoista.
Meillä kaikilla on oikeus esittää omat mielipiteemme, olivatpa ne sitten oikeita tai vääriä mielipiteitä, tai valheita, kuten erään Trumpin ns. mielipiteet enimmältään ovat. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Odottakaahan kun Britit lähtevät EU:sta ja alkaa tehdä suoria sopimuksia eri kansallisvaltioiden kanssa niin tämä EU-himmeli hajoaa väistämättä omaan suuruudenhulluuteensa..!!!
Ilmoita asiaton viesti
”Odottakaahan kun Britit lähtevät EU:sta ja alkaa tehdä suoria sopimuksia eri kansallisvaltioiden kanssa.”
No, katsotaan nyt saako se Englanti edes EU:n kanssa sopimusta aikaiseksi.
Ehkä Englanti sitten tulevaisuudessa tekee tuottavaa kauppaa Venäjän Turkin, USA;n ja Japanin kanssa. Mene tiedä, mutta aika paljon sen pitää korvata muualta jos se aikoo luopua kokonaan kaupasta EU:n kanssa.
Mutta päästäkseen tekemään kauppaa EU:n kanssa, sen pitää tehdä oman itsenäisyytensä hinnalla EU:n kanssa jonkinlainen diili, kuten kaikkien muidenkin EU:n kanssa kauppaa tekevien maiden. Silloin Englanti luopuu siitä itsenäisyydestään minkä se brexitin kautta saavutti.
Ilmoita asiaton viesti
EU tarvitsee kauppaa Britannian kanssa vrt. Saksan autoteollisuus. Britit eivät alistu enää EU-komission määräysvaltaan. Se on varma!
Ilmoita asiaton viesti
Britit ovat jo solmineet sopimuksen Japanin kanssa. Se oli huomattavasti huonompi kuin sopimus joka heillä oli EU:n jäsenenä. Kauppasopimusneuvotteluja johtanut Liz Truss toi sopimukseen mukaan juustoja Britanniasta ja joutui tyytymään siihen että jos EU:n meijerituotteiden vientikiintiöstä Japaniin jää jotain käyttämättä he voivat sopia EU:n kanssa käyttävänsä loppuosan. Sopimuksen hyöty Britannian bruttokansantuotteelle arvioitiin olevan 0,07%. He joutuivat myöskin myöntymään huomattavasti tiukempiin valtionapusääntöihin kuin mitä EU vaati yhtenä kulmakivenä vapaakauppasopimukselle Britannian kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
No kirjoitin faktan en mielipidettä. EUta ei ollut mikään pakko kehittää kaiken kattavaksi pakkopaidaksi vain vapaakauppa-alueen luomisen takia.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitit näkemyksesi, eli mielipiteesi.
EU ei ole vain vapaakauppa-alue. Ei se ollut vain vapaakauppa-alue silloinkaan kun Suomi siihen liittyi eikä siitä vain vapaakauppa-aluetta tule koskaan.
Ilmoita asiaton viesti
Korkman on esimerkki viranhaltijoiden viisaudesta verrattuna poliitikkoihin tai heidän harhaanjohtamiin kansalaisiin. Eivät kaikki viranhaltijat toki yhtä viisaita ole, mutta keskimäärin pitkän virkauran tehneet valtiontalouden hallinnossa ymmärtävät asiat oikein.
Ilmoita asiaton viesti
”Eivät kaikki viranhaltijat toki yhtä viisaita ole, mutta keskimäärin pitkän virkauran tehneet valtiontalouden hallinnossa ymmärtävät asiat oikein.”
Politikoille on siitä vaikeaa puhua asioista suoraan että heidän pitää ajatella enemmän sitä millaisesta puheesta äänestäjät pitävät kuin sitä mikä on se kaikkein todennäkäisin totuus. Oikeaa totuuttahan kukaan ei edes tiedä.
Viranhaltijatkaan eivät kaikki uskalla sanoa mitä oikeasti ajattelevat, koska heidän asemansa on politikoista riippuvainen ja heidän pitää ajatella mitä politikot heidän puheistaan mahtaa ajatella.
Korkman on siinä suhteessa vapaa mies ettei hänen tarvitsisi enää omaa asemaansa ajatella, koska hän on eläkkeellä. Toki Korkmankin voi ajatella myös omaa asemaansa, mutta ainakin on vapaa mies laukomaan totuuksia, tai laukomaan sitä mitä pitää totuutena.
Totuuttahan kukaan ei tiedä, ei edes Korkman. Voi olla että hän on lähempänä totuutta kuin muut, sitäkään kukaan ei voi tietää onko näin.
Ilmoita asiaton viesti
Pitkään jossakin ministeriössä töissä olleet joutuvat väkisinkin ottamaan huomioon hallituksessa olevat puolueet ja toimimaan heidän toivomustensa mukaisesti. Jos eivät ota saattaa käydä vähän niin kuin tässä Pekka Haaviston tapauksessa. Virkamiehelle tässä kunnia kun ei noudattanut ministerin puolueen ohjeita..!!! Näitä virkamiehiä on vaan näkynyt liian vähän..???
Ilmoita asiaton viesti
Odottakaahan kun Britit lähtevät EU:sta ja alkaa tehdä suoria sopimuksia eri kansallisvaltioiden kanssa niin tämä EU-himmeli hajoaa väistämättä omaan suuruudenhulluuteensa..!!!
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä vaan. Kauppiaat löytävät kyllä keinot ja toimivat välineet kaupankäyntiin. Britit on manner Euroopalle tärkeä ja iso ( 65 miljoonaa kuluttajaa ) kauppakumppani. Vaikeuttamalla Brittien kaupankäyntiä ampuu Bryssel omaan koipeensa.
Liittovaltio on kiva juttu, jos haluaa lisää hallintoa. Kaupankäynti sujuu mainiosti ilmankin.
Ilmoita asiaton viesti
Sixten Korkman on lähinnä helppoheikki, hänellä on takki kääntynyt kolmen viimeisen hallituksen aikana, miten kyseiseen henkilöön voi luottaa.
Ilmoita asiaton viesti
Annatko esimerkit noista takin käännöksistä?
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa olla maksettu mies tämä Korkman. EU eliitin taskussa.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaa on puntaroitava laajasti. Siksi tykkäys Puheenvuoroon.
Ilmoita asiaton viesti
Presidentti Niinistön mukaan maailma on palannut 60 vuoden takaisen kylmän sodan tilaan, jossa yhteiset sopimukset eivät ole enää voimassa.
Näinhän se meni: ns. rehelliset sielut pyrkivät Tamminiemen lastenkutsuilla 1960-luvulla strategisesti ohjaamaan suomalaisen nuorison ajattelua turpeeseen eteläeurooppalaisten nuorten ironisoidessa etteikö kulttuuri – Jumala, halujen Herra, tai millä nimellä kukin ilmiötä kutsuukaan – olekin jotain joka luo mielihyvää antamalla elämään merkityssisältöjä.
Jos kysyy pohjoiskorealaiselta tai suomalaiselta miksi et kritisoi valtion johtoa, saa vastakysymyksen, miksi pitäisi? hehän edustavat meitä, jos kritisoisin, arvostelisin itseäni, eihän se sovi.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä Väyrysen kanssa. Stiglitzin kirja ”Euro-Voiko Eurooppa selvitä yhteisestä valuutasta on mielenkiintoinen. Kirjan mukaan jopa Saksa on menettänyt taloudessa yhteisen valuutan takia, vaikka Saksa oli vahvin kestämään euron kanssa.
Eurooppa 1960-70 luvuilla oli paljon arvostetumpi maailmalla ja eurooppalaisten ihmisten mielissä. Nyt EU:n aikana arvostus on heikennyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjallisuuden harrastajien iloksi kirjailija Juha Ikonen on ollut yön yli kommentoimassa Yle:n studiossa USA:n vaaleja. Entiset ulkoministerit Erkki Tuomioja ja Timo Soini olivat tunnettuina kirjoittajina päässeet illalla Maikkarille samalle asialle.
Oman kirjansa julkaissut Esko Aho nähtäneen pian ruuduissa, tai ainakin kirjastossa jota kutsuttaan johtavan kaupunkisuunnittelija Oden vieraskielistä nimeä mukaellen Oodiksi koska hänen rouvansa toimii siellä johtajan virassa.
Antti Rinteen hallitus tuli ratikalla kirjasto Oodiin julkistamaan ohjelmansa, jota sen jälkeen ministerit esittelivät kirjastoissa eri puolilla maata, Sanna Marin mm. Kirkkonummella.
Etelä-Euroopan sotien jälkeiseen kehitykseen perehtyneen Milan Kunderan mielestä vain kirjallisuus pystyy ilmaisemaan koko elämän moninaisuutta riittävästi.
Ilmoita asiaton viesti