Suomen ja Ruotsin ”mustat joutsenet”
Ylen Teema-kanava esitti eilen toisen kaksiosaisesta haastattelusta ”Ingvar Carlsson – kansankodin kasvatti” (https://areena.yle.fi/1-3754713). Se palautti mieleen hänen pääministerikautensa tapahtumat erityisesti 1990-luvun alkuvuosina. Niillä oli vahvat yhtymäkohdat Suomen politiikkaan.
Suomen entinen pääministeri Esko Aho on julkaissut muistelmateoksen ”1991 – Mustien joutsenten vuosi”. En ole voinut siihen vielä tutustua.
Sen rohkenen kuitenkin jo nyt todeta, etteivät Suomea kohdanneet ”mustat joutsenet”. Niitä ei lentänyt myöskään Ruotsin taivaalla. Molemmissa maissa koettu 1990-luvun alun lama johtui omista talouspoliittisista virheistä.
Ingvar Carlssonin haastattelu osoittaa, että Ruotsi selviytyi lamasta meitä paremmin ja otti siitä opikseen. Siitä käy ilmi myös se onnettomien tapahtumien sarja, joka vei molemmat maat Euroopan unioniin ja Suomen myös euroalueeseen. Pohjolan yhteisö jäi haaveeksi.
x x x
Suomen ja Ruotsin parlamenttivaalit ja hallitusratkaisut lomittuivat toisiinsa.
Ruotsin hallitusta johti Olof Palmen murhan jälkeen vuoden 1986 alkupuolelta lähtien ja vuoden 1991 syksyyn saakka Ingvar Carlsson.
Seuraavana pääministerinä toimi vuoden 1994 syksyyn saakka Carl Bildt. Hän johti oikeiston ja keskustan vähemmistöhallitusta, joka sai kriisitilanteissa tukea oppositiossa olleilta sosialidemokraateilta.
Vuoden 1994 vaalien kautta Carlsson palasi pääministeriksi. Seuraavien vuoden 1996 vaalien jälkeen hänen tilalleen nousi Göran Persson.
Suomessa vallassa oli vuosina 1987-1991 Harri Holkerin johtama sinipunahallitus.
Esko Aho johti keskustan ja oikeiston enemmistöhallitusta vuosina 1991-1995. Sen toiminta oli vaikeaa sen vuoksi, että tärkeiden ratkaisujen tueksi tarvittiin määräenemmistö.
Meilläkin SDP oli valmis jakamaan vastuuta, mutta presidentti Mauno Koivisto ja pääministeri Aho tämän torjuivat. Tämä puolestaan johti siihen, että luovuin valtioneuvoston jäsenyydestä toukokuussa 1993.
Vuoden 1995 vaaleissa valta siirtyi Paavo Lipposen johtamille sinipunahallituksille, jotka hallitsivat vuoteen 2003 saakka.
x x x
Sekä Ruotsissa että Suomessa harjoitettiin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa virheellistä valuuttakurssi- ja rahapolitiikkaa.
Ruotsissa ”vahvan kruunun” politiikkaa johti Ingvar Carlssonin hallitus, Suomessa ”vahvan markan” politiikkaa toteutti Harri Holkerin johtama ministeristö. Ilmeisesti maiden välillä pidettiin tiivistä yhteistyötä sekä hallitustasolla että keskuspankkien kesken.
Kun talouden ulkoiset edellytykset muuttuivat, molemmissa maissa ylikorkeaa valuuttakurssia jouduttiin puolustamaan korkeilla koroilla. Ruotsissa päästiin hetkellisesti jopa 500 prosenttiin.
Molemmissa maissa väärää politiikkaa toteutettiin sinnikkäästi, vaikka sen tuhoisat vaikutukset alkoivat tulla yhä enemmän esille.
Suomessa Esko Aho ja Iiro Viinanen jatkoivat vahvan markan politiikkaa vuoden 1992 syksyyn saakka, vaikka valtioneuvoston jäsenten enemmistö oli toista mieltä. Taustalla olivat presidentti Mauno Koivisto ja Suomen Pankin johtokuntaan siirtyneet Harri Holkeri ja Kalevi Sorsa.
Tämä syvensi lamaa ja pahensi sen seurauksia. Markan yliarvostus olisi tullut hallitulla tavalla purkaa heti hallitusvaihdoksen jälkeen.
Ruotsissa toimittiin samoin kuin Suomessa: vahvaa kruunua kaikin voimin puolustettiin. Carl Bildt piti suurena tappionaan sitä, että kruunun kiinteästä kurssista luovuttiin.
Kummassakin maassa kiinteän kurssin politiikkaa toteutettiin sen vuoksi, että kansantaloutta pyrittiin valmentamaan tulevaan euroaikaan.
x x x
Suomen ja Ruotsin liittyminen Euroopan unioniin toteutui läheisessä vuorovaikutuksessa.
Vuoden 1991 vaalien lähestyessä ”vahvan kruunun” politiikan aiheuttamat talous- ja työllisyysvaikeudet aiheuttivat Ruotsin hallituksessa paniikkitunnelmat. Lisätäkseen talouselämän luottamusta hallitukseen, se päätti hakea jäsenyyttä Euroopan yhteisöissä.
Suomelle ei ratkaisusta ehditty edes kertomaan. Tätä Carlsson on jälkikäteen katunut ja harmitellut.
Hallitus korosti, että hakemus merkitsee vain neuvotteluihin ryhtymistä. Jäsenyydestä päätettäisiin vasta neuvottelujen jälkeen toteutettavassa kansanäänestyksessä. Tällä myös rauhoiteltiin omaa väkeä, josta huomattava osa vastusti jäsenyyttä.
Vuoden 1991 vaaleissa pallo siirtyi Carl Bildtin käsiin, joka oli innokas jäsenyyden kannattaja. Hänen johdollaan Ruotsi ryhtyi viemään neuvottelujaan nopeaan päätökseen. Pohjoismainen yhteistyö Suomen ja Norjan kanssa ei paljon painanut.
Kun kansanäänestysten aika syksyllä 1994 tuli, pääministerinä oli jälleen Ingvar Carlsson. Hän jännitti kovasti Suomen kansanäänestystä ja huokasi sen tuloksen selvittyä, että nyt voidaan vihdoin lopettaa keskustelu ”Pohjolan unionista”.
Carlsson oli hänkin innokas jäsenyyden kannattaja. Hän huolehti osaltaan siitä, että ruotsalaiset eivät kansanäänestyksensä edellä saaneet tietää, että eduskunnassa käydyn jarrutuskeskustelun ansiosta Suomen lopullinen kanta oli vielä auki.
Ruotsin ratkaisut sinetöivät Suomen kohtalon. Ensin olimme pakkoraossa, kun Ruotsi meille mitään puhumatta haki jäsenyyttä. Sitten harhaan johdettu Ruotsin kansa sinetöi meidänkin jäsenyytemme.
x x x
Ingvar Carlssonin vaihtuminen Göran Perssoniin muutti äänen Ruotsin EU-kellossa.
Persson oli pääministerinä EU-kriittinen ja liittovaltiokehityksen vastustaja. Hän muun muassa ehdotti, että komissio muutettaisiin ministerineuvoston sihteeristöksi, mikä vahvistaisi unionin luonnetta itsenäisten kansankuntien yhteisönä.
Osallistuin vuonna 2000 tilaisuuteen, jossa Euroopan parlamentin liberaaliryhmän johto tapasi Göran Perssonin. Meidän puheenjohtajamme Pat Cox tapansa mukaan ylisti unionia. Siihen Persson vastasi: ”Eihän Ruotsin kuuluisi unionissa olla. Vain kerran ruotsalaisten enemmistö on sen hyväksynyt. Se oli siinä kansanäänestyksessä. Aina sitä ennen ja aina sen jälkeen enemmistö on ollut sitä vastaan.”.
Göran Persson vaikutti ratkaisevalla tavalla siihen, että Ruotsi päätti jättäytyä euroalueen ulkopuolelle ja säilyttää oma kelluvan valuuttansa.
Ruotsissa oli opittu kiinteän valuuttakurssin ja ”vahvan kruunun” politiikan aiheuttamista vakavista ongelmista.
Suomi sen sijaan Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla ryntäsi ensimmäisten joukossa mukaan, ja ajoi nimenomaan mahdollisimman laajan euroalueen muodostamista.
Tämä selittää sen, että Suomi kärsi vuonna 2008 alkaneesta finanssikriisistä paljon Ruotsia enemmän. Tämä selittää myös sen, miksi Ruotsi selviää nykyisestä koronan synnyttämästä talouskriisistä Suomea paremmin.
Suomen osalta nämäkään lamat eivät siis ole ”mustia joutsenia”, vaan ainakin seurausten osalta nekin ovat olleet itse aiheutettuja.
Lisätietoa yllä käsitellyistä asioista löytyy kirjoistani ”On totuuden aika 2”, ”On muutoksen aika 2” ja ”Itsenäisen Suomen puolesta”. Asianomaiset kohdat löytyvät helposti sisällysluetteloista. Kirjat ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Väyrynen:
”Suomi sen sijaan Paavo Lipposen ja Sauli Niinistön johdolla ryntäsi ensimmäisten joukossa mukaan, ja ajoi nimenomaan mahdollisimman laajan euroalueen muodostamista.”
Väyrynen tarkoittaa siis äänestystä 17.4.1998 mainitsemalla Lipposen ja Niinistön.
Tosiasia on, että Suomen eduskunta hyväksyi tulevan euron jo EY-jäsenyyshakemuksessa 18.3.1992.
Sitaatti kotisivultani:
”Dokumentein on osoitettavissa, että jo EY-jäsenyyshakemuksessa Suomi hyväksyi voimassa olevan EY-säädöstön ja jo etukäteen tulevan euron ja muut liittovaltioaiheet. Kyseessä on valtiopetos.
Pääministeri Esko Aho piti 16.3.1992 eduskunnalle puheen, joka on dokumentoitu eduskunnan pöytäkirjan sivulle 480:
“Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”
Lue lisää osoiteesta:
http://jormajaakkola.fi/%3Biten%20Suomi%20pelastetaan%3F
Ilmoita asiaton viesti
Mustat joutsenet todellakin kasvatettiin ihan itse.
Aho on ihan laho (laulava talonmies), mikäli väittää ongelmien aiheutuneen mustista joutsenista ts. tulleen yllätyksenä.
Sen nyt vielä ymmärtää että kuoropoika laitetaan johtajaksi kun umpikujaan ajaneet jättävät laivan. Siitä ei kuoropoikaa pitäisi edes syyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Suomea vienyt unioniin onnettomien sattumusten summa, vaan kansanäänestyksen tulos. Suomen EU jäsenyyteen suhtautuu kielteisesti 20 % kansasta, 53 myönteisesti ja 25 neutraalisti.Evan viime keväänä teettämän tutkimuksen mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessakin kansaa harhautettiin.
Ei kerrottu, että Suomi vietäisiin kansanäänestyksen tulokseen vedoten myös euroalueeseen ja että menettäisimme markan ja taloudellisen itsenäisyytemme.
Ei kerrottu, että tarjolla oli parempi vaihtoehto. Olisimme voineet jatkaa jäsenyyttä Euroopan talousalueessa (ETA) ja tiivistää pohjoismaista yhteistyötä Pohjolan yhteisöksi.
Peloteltiin Venäjällä. Jäsenyyttä perusteltiin valheellisesti turvallisuuspolitiikalla.
Jos kansa olisi tiennyt tosiasiat, unioniin ja euroalueeseen ei olisi liitytty.
Ilmoita asiaton viesti
Esko Aho harhautti eduskuntaa tekaistulla EMU-varaumalla. Kokouksessa, jossa harhautuksen valmistelu tehtiin oli mukana Pertti Salolainen.
Kokouksen pöytäkirja määrättiin salaiseksi, peräti korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisulla!
Salolainen kertoi Nykypäivä-lehden haastattelussa (24.3.2005) markasta luopumisesta:
”Onneksi markan katoamisesta ei puhuttu…
Entä nyt? Kriitikot ovat väittäneet, ettei silloin tiedetty mihin oltiin menossa. Jäsenyysneuvottelujen yhteydessä ei juuri painotettu yhteistä valuuttaa, puhumattakaan unionin perustuslaista.
-On totta, ettei silloin tiedetty, kuinka pitkälle integraatio tulee etenemään. Mutta tiedettiin, että integraatio syvenee. Jos silloin olisi sanottu, että markka häviää, olisimme takuulla hävinneet kansanäänestyksen, Salolainen uskoo.
Hän pitää myös valtioviisautena sitä, ettei euroa alistettu kansanäänestykseen, vaan siitä päätti eduskunta. Salolainen ei kuitenkaan hyväksy ajatusta, että näitä asioita olisi pyritty kansalta salaamaan.”
Vai ei pyritty salaamaan?!
Tässä on lukemista http://jormajaakkola.fi/EMU-petos
Ilmoita asiaton viesti
Manu Korkmanin ajopuuteoria.
Väittäisin että oli tiettyä määrätietoisuutta siihen että Suomi uitettiin EU:n ytimiin. Mm. ns herrasmiessopimus tehtiin, millä säädettiin miten päästetään EU-vastaista kritiikkiä kuuluviin (eli ei päästetty).
Koskaan ei kysytty kansalta halutaanko luopua markasta, ei olisi uskallettu kysyä.
Miina jonka EU ja euro muodostaa, ei ole vielä täysin lauennut. Mielikin voi vielä muuttua, kunhan selviää mihin tuli ryhdyttyä.
Ilmoita asiaton viesti
Pohjoismainen yhteistyö vesittyi siihen, että Suomea ei koskaan ole haluttu sellaiseen mukaan. Suomella ja Ruotsilla ei valitettavasti ole muuta yhteistä kuin joulukinkku.
Ruotsi ei lamasta tai koronasta selviä paremmin kuin Suomi mistään valuutan kelluvuudesta johtuen, vaan aivan muista syistä.
Ruotsissa on enemmän talouselämän ymmärrystä ja Suomea monipuolisempi teollisuus. Korona ei ole aiheuttanut siellä hysteriaa ja epäjohdonmukaisia ”suosituksia”, vaan senkin suhteen ruotsalaiset ovat olleet johdonmukaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Suurin virhe 90-luvulla oli härski pankkien pelastaminen ja tuhansien yrittäjien ajaminen itsemurhaan. Siinä miljardit vaihtoivat omistajaa täysin tarkoitushakuisesti eikä yrittäjillä ollut mitään mahdollisuuksia olla menettämästä omaisuuksiaan. Toimivat yritykset pantiin lihoiksi, jossa poliitikot olivat mukana rahanjaossa.
Ilmoita asiaton viesti
Tähänkin asiaan pyrin vaikuttamaan, kuten teoksessani ”On muutoksen aika 2” kirjoitin (ss.191-195). Tätä kirjaa kannattaa lukea laajemminkin.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen uskaltaa sanoa ja kertoa totuuden. Paavo Lipposen hallitus jossa Sauli Niinistö oli ministerinä lakkautti Suomen Markan ja otti Euron käyttöön vastoin Perustuslakia pelkällä hallituksen Tiedonannolla Eduskunnalle, kun lakkautuspäätös olisi vaatinut Eduskunnan 5/6 enemmistön..??? Tapahtui Valtiopetos..!!! Valtiopetos on RIKOS joka EI VANHENE KOSKAAN. 🇫🇮
Ilmoita asiaton viesti
Euro-alue takaa silti nykyään Suomen kansantaloudelle matalan korkotason ja olemattoman inflaation. Lainaraha on siis halpaa ja sisämarkkinoiden hinnat pysyvät kurissa. Toisin sanoen euro-alue voidaan nähdä epäterveen pankkibisneksen tyyssijana eli jotenkin tykkään Väyrysen kritiikistä 1990-luvun politiikkaa kohtaan Suomessa.
Paavo Väyrynen kirjoitti mielestäni nyt ihan hyvän kirjoituksen, mutta olisiko hänenkin jo korkea aika tunnustaa tosiasiat, eikä selitellä vanhoja linjavalintojaan ilmeisesti tiukkana periaatteen miehenä ainoaksi oikeaksi politiikaksi aikoinaan? Historiaa emme voi kuitenkaan muuttaa ja siksi on jossain määrin typeryyttä esittää noin 30 vuotta vanhoihin asioihin oikeanlaisempia poliittisia ratkaisuja, kun poliittiset päätökset tehtiin kuten eduskunta on aikoinaan päättänyt. Silti Väyrysen itsevaltiasratkaisuilla epäilen, että Suomen kansantalous olisi sakannut jopa vielä pahemmin monilla osa-alueilla kuin 1990-luvun alun laman seurauksena todellisuudessa kävi.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoituksillani haluan osoittaa, että en ole ollut jälkiviisas, kun olen arvostellut Suomen lähihistorian ratkaisuja.
Esimerkiksi ”vahvan markan” politiikan seuraukset ennustin heti Holkerin hallituksen muodostamisen jälkeen ja vastustin sitä alusta alkaen.
Historian käsitteleminen on tärkeää myös sen vuoksi, että samat henkilöt ja samat poliittiset tahot ovat tehneet samoja virheitä yhden toisensa jälkeen. Syynä tähän on usein ollut väärä maailmankuva ja harhaanjohtava ideologia. Usein federalistinen Eurooppa-oppi.
On myös tarpeen osoittaa, että ajankohtaisiin ratkaisuista keskusteltaessa esitetään usein perusteluja, jotka historia on osoittanut virheellisiksi.
Kaksi esimerkkiä:
1. Euroa puolustetaan väittäen, että markan aikana meillä oli korkeat korot. Tosiasiassa ne liittyivät kiinteään markan kurssiin. Kun markka alkoi kellua, korot laskivat. Kokemukset ”vahvan markan” politiikasta olisi pitänyt ottaa varteen ja jäädä Ruotsin tavoin euroalueen ulkopuolelle.
Euroalueesta pitäisi päästä eroon, jos suinkin mahdollista. Ehkä edessä oleva finanssikriisi antaa tähän mahdollisuuden
2. Kun keskustellaan eurosta eroamisesta tai edes vastustetaan elpymisrahastoa, ilmoille sinkoilevat syytökset putinismista. Venäjällä edelleen pelotellaan – kuten 1994 – vaikka uhkakuvat ovat osoittautuneet aiheettomiksi.
Omalta osaltani olen puolustanut Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta sekä Neuvostoliittoa/Venäjää vastaan että Euroopan yhdentymisen yhteydessä. Tällä linjalla aion jatkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Paavo Väyrynen kommentistasi! En epäile johdonmukaisuuttasi poliittisena päättäjänä, vaikka mielestäni jääräpäisyys ei ole poliitikolle kovin hyvä luonteenpiirre.
Ilmoita asiaton viesti
Esko Aho kommentoi samoja asioita eli tuoretta muistelmateostaan päivän Iltalehdessä:
”Liittyessämme euroon meiltä jäi tekemättä työmarkkinajärjestelmän sopeutus. Kun devalvaatiomahdollisuus suljettiin iäksi, olisi pitänyt jo silloin muuttaa työmarkkinajärjestelmää ja monia muita yhteiskunnan mekanismeja.”
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5bb064b7-654a-47e0-a991-372930d83367
Ilmoita asiaton viesti
Ajattelen samoin kuin Kari Suomalainen: olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä.
Jos asia enemmälti kiinnostaa, kehotan lukemaan kesällä 1993 kirjoittamastani teoksesta ”On muutoksen aika 2” sivut 163-175. Silloin en vastakaikua saanut – myöskään Esko Aholta. Samoin kävi myöhemmin, kuten teoksestani ”Itsenäisen Suomen puolesta” on luettavissa.
Molemmat kirjat löytyvät kotisivuni kirja-arkistosta.
Ilmoita asiaton viesti