Teen selvityksen itse

Viikonlopussa Keskustan puoluevaltuusto myönsi kaksikieliselle piirille (Centerns distrikt – Keskustan piiri r.f.) 20 000 euron suuruisen toiminta-avustuksen. Varat otetaan puoluetuesta.

Suuret kiitokset tästä valtuuston järjestövaliokunnalle ja erityisesti sen puheenjohtajalle Karri Kalliolle, jonka johdolla avustuksen myöntämisestä syntyi yksimielinen päätös.

Toiveikkain mielin ryhdyin eilen käynnistämään varojen puutteesta pahasti kärsineen piirin toimintaa. Ehdotin piirihallitukselle, että palkkaisimme heti osa-aikaisen toiminnanjohtajan. Varat tähän sisältyvät talousarvioon, jonka perusteella toiminta-avustus meille myönnettiin.

Osa piirihallituksen jäsenistä torjui ehdotukseni. He edellyttivät, että ennen paluuta normaaliin toimintaan on saatava ratkaisu myös niihin kahteen muuhun kiistaan, jotka ovat jäytäneet piirin ja puoluetoimiston välejä.

x  x  x

Kun olin tulossa kaksikielisen piirin puheenjohtajaksi, sovin jo viime marraskuussa puolueen puheenjohtajan Annika Saarikon kanssa, että laaditaan puolueeton selvitys piirimme toimintaan liittyneistä taloudellisista ja muista ongelmista.

Tätä selvitystä ei ole saatu edes käynnistetyksi.

Toinen avoin kiistakysymys on ollut Keski-Pohjanmaan piirin aloite kaksikielisen piirin erottamiseksi puolueesta. Piirimme on antanut jo maaliskuussa meiltä pyydetyn vastineen.

Aloitteen käsittelyä ei ole kuitenkaan saatu puoluehallituksen esityslistalle.

Olen ollut tietoinen siitä, että piirin aikaisempi johto odottaa kärsimättömästi näiden kysymysten käsittelyä. Heitä on julkisuudessa syytetty jopa sääntörikkomuksista ja taloudellisista väärinkäytöksistä. He haluavat, että heidän maineensa puhdistetaan.

Ennen 8.4. pidettyä puoluehallituksen kokousta vetosin voimakkaasti puolueen johtoon, että nämä kiistat saataisiin siinä ratkaistuiksi.

Lisäksi pyysin, että puoluehallitus jo siinä kokouksessa päättäisi ehdottaa puoluevaltuustolle, että se myöntäisi meille pyytämämme toiminta-avustuksen.

Perustelin ehdotuksiani sillä, että kaikki kaksikielisen piirin toimintaan liittyneet kiistat olisi saatu ratkaistuiksi hyvissä ajoin ennen kuntavaaleja.

Näitä asioita ei kuitenkaan saatu edes kokouksen esityslistalle.

x  x  x

Keski-Pohjanmaan piirin aloite kaksikielisen piirin erottamiseksi puolueesta olisi tullut välittömästi hylätä.

Erottamiselle ei ollut minkäänlaisia perusteita yhdistyslaissa eikä puolueen säännöissä. Jäsenjärjestön taannehtiva, jälkikäteinen erottaminen aikaisempien tapahtumien perusteella ei ole mahdollista.

Puolueen sääntöjen ja yhdistyslain vastaisena aloitetta ei olisi tullut ottaa lainkaan käsiteltäväksi.

Puoluetoimisto päätti kuitenkin pyytää Keski-Pohjanmaan piiriltä aloitteelleen lisäperusteluja. Ainoa konkreettinen perustelu oli yhden jäsenen eroaminen puolueesta. Kävi kuitenkin ilmi, että hän olikin ollut tyytymätön ensi sijassa Keski-Pohjanmaan piirin omaan toimintaan.

Kun kaksikielinen piiri oli toimittanut asetettuun määräaikaan 31.3. mennessä vastineensa, Keski-Pohjanmaan piirin aloite olisi tullut seuraavassa puoluehallituksen kokouksessa 8.4. hylätä.

Asiaa ei kuitenkaan siis vetoomuksestani huolimatta otettu kokouksen esityslistalle. Sen käsitteleminen aiotaan siirtää kuntavaalien yli.

Keski-Pohjanmaan piirin aloite tulisi ”tappaa” puoluehallituksen seuraavassa kokouksessa. Sitä on turha pitää hengissä etenkään nyt, kun puoluevaltuusto on juuri päättänyt palauttaa piirimme puoluetuen tälle vuodelle.

x  x  x

Viime marraskuussa sovittua puolueetonta selvitystä kaksikielisen piirin toimintaan liittyneistä taloudellisista ja muista ongelmista ei ole saatu edes käynnistetyksi. Tämäkin asia aiotaan lykätä kuntavaalien jälkeiseen aikaan.

Selvityksen laatimisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa.

Jos kaksikielisen piirin toiminnassa olisi ollut vakavia sääntörikkomuksia ja taloudellisia väärinkäytöksiä, piiri olisi voitu sääntöjen mukaisella tavalla erottaa puolueesta tai sääntöjä muuttamalla lakkauttaa.

Tällaisiin toimenpiteisiin ei kuitenkaan ryhdytty, vaan syksyllä 2017 tehtiin päätös lakkauttaa piirille maksettu puoluetuki. Sama päätös tehtiin vuosina 2018, 2019 ja 2020.

Kaksikielisen piirin aikaisemman johdon mukaan puoluetuen lakkauttamisella pyrittiin tekemään sen toiminta taloudellisesti mahdottomaksi. Tällä heidän mielestään kierrettiin sääntöjen ja yhdistyslain mukaiset menettelyt piirin erottamiseksi tai sen lakkauttamiseksi.

Kun marraskuussa sovittua selvitystä ei ole saatu käyntiin, olen päätynyt siihen, että teen sen itse.

Kaksikielisen piirin puoluetuen lakkauttamisen perustelut ja muut väitteet sääntörikkomuksista ja taloudellisista väärinkäytöksistä ovat selvitettävissä julkisista asiakirjoista. Tämän rinnalla on selvitettävä  kaksikielisen piirin aikaisemman johdon esittämät moitteet puoluetoimiston ja puolueen johdon toiminnasta.

Tärkeimmät asiakirjat ovat löydettävissä Keskustan ja Maaseudun arkistosta ja puoluetoimiston arkistosta.

Piirin osalta saan nykyisenä puheenjohtajana tarvittavat lisätiedot sen edelliseltä johdolta. Puoluehallituksen jäsenenä saan varmaankin tarpeelliset lisätiedot myös puoluetoimistosta.

Olen selvitettäviin kiistoihin nähden korostetun puolueeton. Selvityksen tulokset saatan aikanaan kriittisen tarkasteluun puolue-elimissä.

Toivon, että tästä prosessista voisi tulla ”sovintokomissio”, jolla vanhat kiistat voitaisiin lopullisesti haudata ja suuntautua rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuutta.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu