Ukrainaa hallitsevat oligarkit – ei Volodymyr Zelenskyi
Kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, länsimaissa ajateltiin, että presidentti Vladimir Putinin asemaa voitaisiin horjuttaa kohdistamalla kovat pakotteet venäläisiin oligarkkeihin.
Tämä oli väärä laskelma. Ei Putin ole ollut eikä ole riippuvainen oligarkeista.
Tultuaan Boris Jeltsinin kaoottisen kauden jälkeen presidentiksi Vladimir Putin pani oligarkit järjestykseen. Venäjällä toimii poliittinen järjestelmä, jossa Putinin johtamalla ”Yhtenäinen Venäjä” -puolueella on nyt ehdoton valta-asema.
Toisin on tilanne Ukrainassa.
Ukraina on läpeensä korruptoitunut maa, jossa sekä taloudellista että poliittista valtaa käyttävät oligarkit. Heillä on omat edustajansa parlamentissa, ja joillakin heistä on ollut jopa omia sotajoukkoja, oma armeija.
Myös Volodymyr Zelenskyin valinta presidentiksi oli osa oligarkkien välistä valtataistelua.
Zelenskyin presidentiksi nostanutta tv-sarjaa ”Kansan palvelija” esitettiin miljardööri Ihor Kolomoiskyin omistamalla televisiokanavalla. Hän halusi syrjäyttää edellisen presidentin, oligarkki Petro Porošenkon, jonka kanssa hänellä oli pahoja riitoja.
”Kansan palvelija” -TV-sarja on nähtävissä Suomessakin Ylen Areenassa. Siinä Volodymyr Zelenskyi esittää opettajaa, joka nousee presidentiksi pannakseen oligarkit järjestykseen.
Tultuaan presidentiksi Zelenskyi yritti lupaustensa mukaisesti rajoittaa oligarkkien valtaa, mutta epäonnistui tässä pahasti.
Ukrainassa käyty sota on saanut Volodymyr Zelenskyin kasvot, mutta valta on ollut ja on oligarkkien käsissä.
x x x
Presidentiksi tultuaan Volodymyr Zelenskyi yritti vilpittömästi parantaa maansa suhteita Venäjään.
Zelenskyi yritti toteuttaa Minsk II -sopimuksen uudistamalla Ukrainan perustuslakia siten, että itäisen Ukrainan ns. separatistialueille olisi annettu laaja itsehallinto.
Ilmeisesti Zelenskyi olisi ollut valmis myös luopumaan Ukrainan pyrkimyksestä liittyä sotilasliitto Natoon ja turvaamaan venäjän kielelle virallisen aseman.
Oligarkkien hallitsema parlamentti ei kuitenkaan suostunut näitä muutoksia hyväksymään.
On ilmeistä, että oligarkit olivat erimielisiä siitä, olisiko Ukrainan pitänyt taipua niihin vetoomuksiin, joilla Saksa ja Ranska yrittivät viime hetkillä estää Venäjän 24.2. alkaneen hyökkäyksen.
Merkille pantavaa oli, että maan edellinen presidentti Petro Porošenko esiintyi sodan puhjettua television uutiskuvissa luotiliiveissä ja ase kädessään. Ilmeisesti hän oli taipumattomien joukossa.
Nykyisenä presidenttinä Volodymyr Zelenskyi kantaa joka tapauksessa poliittisen vastuun siitä, että neuvotteluratkaisuun ei päästy.
x x x
Ukrainan sodan yhteydessä tiedotusvälineille on muodostunut ennen näkemättömän suuri merkitys.
Ukrainasta on luotu mielikuva demokraattisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana maana, joka taistelee länsimaisten arvojen puolesta autoritaarista Venäjää vastaan.
Venäjä on epäilemättä autoritaarinen yhteiskunta.
Ukrainan poliittisista ja yhteiskunnallisista oloista ei Suomen julkisuudessa ole valitettavasti ollut tarjolla juuri lainkaan tietoa.
Myönteisen poikkeuksen tarjoaa Kansan Uutiset, joka julkaisi 23.11.2021 Antero Eerolan kirjoittaman jutun ”Oligarkkien valtataistelu jatkuu Ukrainassa”.
Laajempaa ja uudempaa tietoa on saatavilla esimerkiksi Washington Postin 5.4.2022 julkaisemasta artikkelista ”What about Ukraine’s oligarchs?”.
Ukraina on voittanut ylivoimaisesti sodan yhteydessä syntyneen informaatiosodan.
Presidentti Volodymyr Zelenskyi on noussut julkisuudessa maansa tehokkaaksi markkinoijaksi, PR-mieheksi.
Ammattinäyttelijänä Zelenskyi osaa esiintyä vakuuttavasti. Presidenttinä hänellä on ollut avoin pääsy eri maiden parlamentteihin ja erilaisiin kansainvälisiin kokouksiin.
Kansainvälisessä mediassa Zelenskyi on esillä jatkuvasti. Suomalaistenkin olohuoneissa hän vierailee lähes päivittäin.
Onkohan Volodymyr Zelenskyille käynyt, kuten poliitikoille usein käy: toimintaa ohjaa kotimaisen ja kansainvälisen kansansuosion tavoittelu?
Realismi sodan johtamisessa on saanut väistyä.
x x x
Ukraina on joka tapauksessa viime kuukausina jättänyt käyttämättä useita mahdollisuuksia tulitaukoon, aselepoon ja neuvotteluratkaisun aikaansaamiseen.
Ensimmäinen mahdollisuus sodan lopettamiseen avautui noin kaksi viikkoa Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen, jolloin oli voimassa tulitauko. Maaliskuun 9. päivänä julkaisemassani blogissa ”Sodan jatkaminen olisi järjetöntä” kirjoitin, että tulitauko olisi tullut hyödyntää ja neuvottelut Ukrainan ja Venäjän välillä käynnistää.
Seuraava mahdollisuus neuvottelujen aloittamiseen avautui 15.3., jolloin tasavallan presidentti Sauli Niinistö julkisti ne rauhan ehdot, jotka presidentti Vladimir Putin oli hänelle esittänyt. Kommentoin niitä blogissani ”Ukrainan rauhansopimuksen suuntaviivat”.
Sota jatkui ja jatkuu edelleen. Se on laajentunut sijaissodaksi (proxy war), jossa ukrainalaiset taistelevat Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolesta, kuten eilisessä blogissani kirjoitin.
On tarjolla vaara, että taistelut laajenevat suursodaksi ja jopa kolmanneksi maailmansodaksi.
Sekä Ukrainan että Venäjän tulisi pyrkiä välittömästi sodan lopettamiseen ja neuvottelujen käynnistämiseen.
”Nykyisenä presidenttinä Volodymyr Zelenskyi kantaa joka tapauksessa poliittisen vastuun siitä, että neuvotteluratkaisuun ei päästy.”
Sillä lailla, vika on hyökkäyksen, ryöstelyn, raiskausten ja joukkomurhan kohteeksi joutuneen. Nykyään ei edes yritetä peitellä Kremlin propagandan suoraa kopioimista.
Ilmoita asiaton viesti
Blogin lukeminen oli vastenmielinen kokemus. Zelenskyin syyttäminen Venäjän barbaarisesta hyökkäysssodasta on samaa roskaa kuin se kommunistien propaganda, että talvisodan syy oli Suomen jääräpäisissä neuvottelijoissa, jotka eivät ymmärtäneet Neuvostoliiton ”legitiimejä turvallisuusintressejä”.
Ei, teräväkään äly ja tohtorikoulutus ulkopolitiikan alalta eivät näemmä paina mitään, jos vaa’an toisessa kupissa on vuosikymmeniä kestänyt marinoituminen YYA-Suomen valheissa.
Ilmoita asiaton viesti
Oliko kyseessä pelkästään kommuinistien propaganda? Eikö Paasikivikin puhunut/kirjoittanut tuohon tapaan?
Ilmoita asiaton viesti
No joo, siinä olisi voinut olla ”muun muassa” kommunistien propaganda, tuo käsityshän omaksuttiin laajalti.
Ilmoita asiaton viesti
Ei. Paasikivi oli kaukana tuosta, vaikka joutuikin yksin jääneen ja sodan hävinneen Suomen presidenttinä taipumaan sodan jälkeen Neuvostoliiton vaatimusten edessä. Kuka meitä olisi silloin auttanut ? Kannattaa lukea kaksi kirjaa: J.K Paasikivi :Toimintani Moskovassa ja Suomessa §939 – 1941 sekä Paasikiven päiväkirjat.
Lainaus tuosta ensimmäisestä kirjasta:
”Kantani – minun, entisen vanhasuomalaisen – oli kyllä Helsingissä tunnettu. Oli koetettava välttää ristiriitaa. Oli tehtävä erimielisyyttä herättäneissä kysymyksissä, myös tukikohdasta, vastaehdotuksia ja koetettava löytää sovitteluratkaisu. Neuvotteluissa voi sanoa jyrkän ’ei’, jos on takana riittävästi voimaa, tässä tapauksessa aseellista voimaa. Mutta sitä meillä ei ollut. Pelasimme pienelle kansalle vaarallista uhkapeliä.”
Lainaus loppuu.
Lähde:
J.K.Paasikivi: Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939 – 1941, Talvisota, Luku X Sota
Profiili-sarja. WSOY, Juva , 1979, s. 117
Arvoisa moninkertainen ministeri, Paavo Väyrynen, varmasti tuntee molemmat teokset.
Ilmoita asiaton viesti
Oliver Stonen dokumenttielokuva Ukraine on fire aukaisee hyvin alueen tapahtumia ja niiden taustoja. Jaksatko/pystytkö Arno katsomaan elokuvan?
https://www.bitchute.com/video/l7n6nBoJ6nMS/
Ilmoita asiaton viesti
Taustoilla ei ole mitään väliä sen hetken jälkeen, kun Venäjä aloitti sotatoimet.
Ilmoita asiaton viesti
Olin mukana Talvisodan kansallisen muistomerkin paljastustilaisuudessa Kasarmintorilla 30.11.2017. Pidin erittäin tärkeänä olla mukana tilaisuudessa, koska edesmenneet isäni ja hänen kaksi veljeään olivat olleet mukana taisteluissa sodan ensi hetkistä lähtien. Tilaisuuden jälkeen haastattelin tamperelaista lähes 100-vuotiasta kapteenia, joka kertoi minulle, että, mikäli sota olisi hävitty, kaikki suojeluskuntalaiset olisi tapettu. Se oli kylmää kuultavaa vanhalta Talvisodan kokeneelta sotaveteraanilta.
Ilmoita asiaton viesti
Erikoinen kommentti. Tulkitsen tämän sodan häviämisen määritelmäksi: Suomi olisi hävinnyt Talvisodan vain jos kaikki suojeluskuntalaiset olisi tapettu.
Ilmoita asiaton viesti
Väyrysen väitteessä on tärkeänä sanana ”poliittisen”. Poliittinen vastuuhan ei varsinaisesti ole vastuuta, ei ainakaan juridista, taloudellista eikä muutenkaan konkreettista, ei edes moraalista. Ehkä poliittinen vastuu ankarimmillaan merkitsee sitä, että seuraavissa vaaleissa henkilöllä on riski jäädä valitsematta.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo sanoo Ukrainan politiikan olevan oligarkkien vallassa. Eli Paavon mukaan presidentti on poliittisessa vastuussa oligarkeille. Mutta koska oligarkit ovat keskenään erimielisiä, niin presidentin täytyy tyydyttää vahvimpia oligarkkeja pysyäkseen vallassa.
Näyttäisi siltä, että vahvimmat oligarkit olisivat tyytyväisiä, eikä sotilaatkaan tunnu kapinoivan siinä määrin kuin oligarkki Putinin puolella, jota kohtaan presidentin pitäisi myös tuntea poliittista vatuuta, ettei koko ukrainalaisen kansan kävisi köpelösti.
Presidentin naamasta näkee, että kaiken tuon poliittisen vastuun kantaminen on käynyt raskaaksi.
Putininkin naama on vähän sen näköinen, että poliittinen vastuu olisi vähän painanut. Tilanne on Putinin kannalta sikäli helpompi, ettei hän ole kovin vastuuntuntoinen. Enemmän taitaa ottaa otsaan oma terveydentila ja se, että hänen loistoristeilijöitään ja ilmeisesti myös veroparatiisitilejään on otettu haltuun.
Arvatenkin Putinia himottaa ukrainalaisten oligarkkien omaisuus, sillä näennäisestä uskonnollisuudestaan huolimatta Putin näyttää olevan mammonan palvelija vailla vertaa.
Jos olisin Pyhän Pietarin housuissa, niin ohjaisin huomenna Punaiselle Torille taivaalta aimo annoksen venäläistä avaruusromua kesken Voiton Päivän juhlinnan. Putin voisi kokea kääntymyksen ja hänen sielunsa voisi pelastua. Toivokaamme parasta.
Herää kysymys, onko Paavo sittenkin vähän kylmä tyyppi, kun ukrainan kansan tulisi kärsiä oligarkkien pakkovallan lisäksi myös Putinin aiheuttamat tuhot ja väkivallan ja pelon siitä, että Putinista ja Lukashenkosta tulisi heille uudet oligarkit.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainassa korruptio on tietysti mittavaa ja oligarkeilla valtaa, mutta se ei tee Putinin piittaamatonta ja julmaa hyökkäyssotaa yhtään oikeutetummaksi. Ukraina todellakin taistelee länsimaisten arvojen puolesta ja Venäjä niitä vastaan, tämä ei muutu mitenkään muuksi.
Ilmoita asiaton viesti
Putin on sanonut, ettei voi jättää tuhoamatta Ukrainan infrastruktuuria – johtuneeko siitä, että se on osin maksettu oligarkkivaroin?
Tuo Putinin 24.2.2022 maailmalle julistama voitonpäivän tahtotilateema (Ukrainan valtion deletoiminen) muistuttaa hämmästyttävän paljon ensimmäisen Voitonpäivän eli vuoden 1939 sotilasparaatin juhlateemaa: ”Puola – tuo Versaillesin rauhansopimuksen synnyttämä paskiainen on poistettu maailmankartalta! Kauan eläköön Neuvostoliiton ja Saksan ystävyys!” (Vjatsheslav Molotov, Neuvostoliiton ulkoministeri syyskuussa 1939).
Aikookohan Paavo Väyrynen muuten osallistua vanhan tuttunsa RuFi-järjestön järjestämään autoparaatiin osoittaakseen tukensa Venäjän oligarkianvastaiselle erikoisoperaatiolle?
Kun nyt vanhoja muistellaan, niin täällä kuvablogi siitä Ensimmäisestä voiton päivän paraatista 1939:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/rescordis/ensimmainen-voiton-paivan-paraati-1939-kuvina-%d0%bf%d0%b5%d1%80%d0%b2%d1%8b%d0%b9-%d0%bf%d0%b0%d1%80%d0%b0%d0%b4-%d0%bf%d0%be%d0%b1%d0%b5%d0%b4%d1%8b-%d0%b2-1939-%d0%b3%d0%be%d0%b4%d1%83/
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan tilannetta eivät tunne kuin siellä öleskelleet ja bisnestä tehneet. Ukraina ei demokratiaan eikä maassa käytännössä ole länsimaiset arvot vaan slaavilaiset ja venäläiset.
Ukrainan hallinto ja talous ovat täysin korruptit.
Presidentti Bidenin poika huomasi tämän ja keräsi miljoonien lahjusrahat. Isänsä asemaa hyödyntäen.
FBI selvitti tapahtumat ja totesi, että teot on vietävä oikeuteen. Bidenin valinnan jälkeen asia lakaistiin maton alle.
Minua suuresti huvittaa suomalaisten lapsenusko näihin länsimaisten ”arvojen” edistäjiin. Samaa rosvosakkia kaikki maasta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Aika uskottavan oloinen näkemys. Selittää samalla paljon sitä, miksi Ukrainaa voidaan vedättää niin hyvin, lännen toimesta. Sama koskee näköjään myös Suomea.
Ilmoita asiaton viesti
Melko tuore vastaus siitä, mitä Ukraina haluaa rauhalta:
https://yle.fi/uutiset/3-12435674
Ja koska Venäjä ei pidä Ukrainaa itsenäisenä valtiona eikä ole tunnettu kyvyistään joustaa missään neuvotteluissa, sota jatkunee.
Ilmoita asiaton viesti
> Nykyisenä presidenttinä Volodymyr Zelenskyi kantaa joka tapauksessa
> poliittisen vastuun siitä, että neuvotteluratkaisuun ei päästy.
Zelenski kantaa vastuuta myös siitä, päästäänkö joskus neuvotteluratkaisuun joka lopettaisi sodan. Tämän päivän uutisen mukaan Zelenski on juuri linjannut, että rauhasta ei neuvotella jos Venäjä ei ensin vetäydy pois koko Ukrainasta. Eli rauhasta ei neuvotella ja piste.
Ilmoita asiaton viesti
Eli tarkoitat, että Putinin ei tarvitse rauhasta vastuuta kantaa? Vain Ukrainan ja Zelenskyin velvollisuus on taipua siihen, mitä Putin haluaa? Siis ihan tosissasiko olet?
Ilmoita asiaton viesti
Ennen sotaa mm. Mika Niikko sekä Ranskan ja Saksan valtionjohto suosittelivat Ukrainaa taipumaan Venäjän ehtoihin. Se olisi ollut viisautta. Nyt kun sota on alkanut, hyviä vaihtoehtoja ei ole enää, ja mikä tahansa rauha tulee olemaan laiha. Silti edelleenkään ei ole näkyvissä sitä tilannetta, että sodan jatkaminen Zelenskin tänään asettamilla ehdoilla, eli käytännössä niin kauan kuin Venäjä viitsii hyökätä, hyödyttäisi Ukrainan kansakuntaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei siinä itsenäisyyden luovuttaminen ollut ehtona. Sodan alettua voi teoriassa ollakin, mutta edelleenkään ei ole selvää, hyödyttääkö sota, eli tulevatko rauhansopimuksen ehdot olemaan yhtään paremmat kuin oli tarjolla ennen sotaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ennuste se on tuokin. Aika näyttää, kuinka hyvin osuu kohdilleen. Minun kristallipallossani ei tuollaista näy.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan sota olisi pitänyt estää.
Venäjä on siirtymässä ruplaan Khersonissa asteittain. Kansalle annetaan rahaa eläkkeinä ja sosiaalitukina. Suuri osa haluaa elää normaalia elämää. Siksi katkeroituneet ukrainalaiset ovat alkaneet ampua ohjuksia siviilien päälle jo Khersonissa, kuten Donetskissa on tehty pidemmän aikaa. Venäjän kielisille ukrainalaisille alkaa kirkastua, että Ukrainalla edessä ei ole kuin kurjuutta. Venäjän puolelle jääminen voi olla sittenkin parempi vaihtoehto.
Zelenskyn olisi pitänyt tunnustaa Krimi Venäjälle ja antaa Donbasissa käyttää Venäjän kieltä. Eikä Natoa. Nyt alkaa paljastumaan, että muuallakin Ukrainaa venäjänkieliset hyväksyvät uudet isännät ja moni ei muista, että ukrainalaisia Donetskista ja Luhanskista sotii idässä Kiovan joukkoja vastaan jo vanhastaan.
Ukrainan pitäisi saada rahaa omalle kansalle jostain länsimaista. Miten EU maiden veronmaksajat hyväksyvät miljoonien ukrainalaisten elättämisen sodan pitkittyessä. Zelenskyn edellytykset sotia loppuvat jos ja kun ase- ja lisääntyvästi talousapu vähenee tai lakkaa.
Ilman Venäjälle nyt sodassa jääviä maa-alueita ja kaupunkeja Kiova on mitätön paikka. Se on imenyt muualta Ukrainasta varallisuutta sinne. Kuka rakentaa maan?
Valtiomies olisi tunnustanut Ukrainan itäisten alueiden venäläisten aseman ja minimissään sallinnut Venäjän kielen käytön. Nyt Venäjän kanssa käydään sotaa, jota Ukraina ei voi voittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Osa tätä sekamelskaa on se varsin suuri tietäjien joukko, jotka uskovat että Ukraina voi voittaa sodan ja ajaa Venäjän kokonaan pois alueeltaan.
Ilmoita asiaton viesti
Millä logiikalla Ukrainan voima riittää varmasti Venäjän ajamiseen ulos ”itäisestä Ukrainasta”, mutta ei varmankaan Donetskista? Samaa tannerta nuo ovat, jos yleensäkään voima riittäisi Venäjän ajamiseen pois jostain, niin samantien kai vähän edemmäskin.
Ilmoita asiaton viesti
Länsi toimittaa Ukrainalle jatkuvasti lisää aseapua ja aseavun laatua ja tulivoimaisuutta on paranneltu koko ajan kun sodan alkupäivänä jotkut maat vielä ujostelivat kun eivät olleet varmoja Ukrainan puolustuksesta. Tällä hetkellä on nähtävissä että ainakin Yhdysvallat luottaa Ukrainan kykyyn torjua venäläisten hyökkäyksiä ja tehdä myös onnistuneita vastahyökkäyksiä, joilla vapauttaa merkittävän suuruisia venäläisten valtaamia alueita. Tosin siihen menee aikaa ja kestävyyttä. Myös Suomi toimittaa Ukrainaan avoimesti aseapua, eli se on epäsuorasti osallinen konfliktissa Venäjää vastaan jo ennen tulevaa NATO-jäsenyyttäänkään. Tämän hintana lienee Suomelle esimerkiksi Saimaan kanavan käyttöoikeuden menetys, mutta sellainen hinta on joskus maksettava siitä, että valitaan liittoutumisessa oikea puoli.
Ilmoita asiaton viesti
Kun venäläiset nöyryyttivät Ukrainaa, oli venäjä ainoa virallinen kieli. Venäläisiä saattoi risoa ukrainan kielen puolalaisperäiset vivahteet.
Venäjän kielen virallistamisessa olisi venäläisen imperialismin vivahde. Kyllä venäläinen ukrainan kieltä ymmärtää.
Tuskinpa venäjän kielen käyttö kiellettyä on samaan tapaan kuin Ruotsissa on suomen kielen käyttö on kielletty monilla työpaikoilla.
——-
Mutta Ukraina voisi ottaa Venäjästä mallia siten, että olisi etnisperusteisia autonomisia alueita, joilla ukraina olisi virallinen kieli ja alueen etninen kieli omaisi myös virallisen aseman.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän kieli oli puhuttu Neuvostoliitossa. Rajoja siirreltiin toisen maailmansodan jälkeen. Ukraina ei ole sikäli luonnollinen valtio.
Länsi-Saksan Gehlen organisaatio tuki verkostojaan Ukrainassa. Toki kylmän sodan alussa amerikkalaisten asialla. Sisällisodan kaltainen kansannousu riehui Ukrainassa jonnekin 1950-luvun puoleen väliin.
Suomesta kaukopartiomiehet tekivät vain tiedustelumatkoja Neuvostoliiton puolelle. Karjalaiset oli evakuoitu ja pohjaa nostattaa paikallisia ei ollut.
Venäläiset tai mitä lienee porukkaa neuvostoliiton sotilaat olivatkin siis harjoittivat melkoista puhdistusta alueella. Saksan miehitysjoukoissa Ranskassa oli ollut iso osa Ukrainasta värvättyjä. Kun hyviä suhteita Stalinin kanssa vaalittiin vielä 1945 nämäkin palautettiin Neuvostoliittoon. Itävallassa olleita neuvostoliiton kansalaisia (etnisiä slaaveja) pakkopalautettiin. Kun ensimmäiselle ryhmälle ilmoitettiin, että ”pääsette kotiin”. Nämä linnoittautuivat johonkin rakennukseen. Sieltä löytyi liuta itsarin tehneitä. Eivät halunneet palata. Lopulta britit keksivät laittaa junat säppiin ja siirtää näitä länteen, mutta junat koukkasivat sitten lopulta itään ja rajalla ”N-liitto otti poikansa kotiin”. Osalla ei ollut koskaan ollut nliiton kansallisuutta.
Ukraina ei taida saada uutta tilaisuutta muuttaa politiikkaa suhteessa venäläisväestöön.
Joissain on esitetty, että Ukrainan joukot olisivat hyökänneet itä-Ukrainaan (maaliskuusta puhuttu). Mikäli itäinen kapinallisalue olisi otettu haltuun ja donbasin joukot tuhottu ja iso joukko ajettu pakolaisiksi Venäjälle, Ukraina olisi voinut jatkaa vanhalla linjalla ja tehdä maasta kielestä alkaen ukrainalaisen. Kenties Krimi olisi voitu siinä luovuttaa Venäjälle.
Siis Ukrainalaiset laskivat, ettei heidän tarvinnut pelätä 5.kolonnaa. Heillä oli myös sotilaallinen ratkaisu mielessä. Valtiomiesmäisyys olisi edellyttänyt kansan yhtenäisyyden edistämistä. Itäisillä alueilla äänesti Venäjämielistä johtoa yli 60%. Demokratia on kai enemmistön tyranniaa ellei alueellisia tilastoja katsota. Siksi demokratian valuvikaa on yritetty paikata puhumalla vähemmistöjen oikeuksista.
Nyt ukrainalaiset ovat maanpaossa huomattavasti isommin joukoin – joko maan sisällä tai ulkomailla.
Venäjä ei varmaankaan anna Ukrainalle toista tilaisuutta. Harkova ja Odessa lienevät sen kiikarissa vielä.
Sota tarkoittaa vahvemman oikeutta. Sitä on harjoitettu kaikkialla. Lähi-idän maat kansallistivat länsimaiden sotavoimalla ottamia luonnonvaroja (mm. Irak ja Libya). Kun Nliitto lakkasi ja siis pidäkkeet loppuivat, keksittiin tekosyitä sotia omaisuuksia korkojen kanssa takaisin. Aseet puhuvat nyt Ukrainassa, jossa laskettiin länsimaiden tuen riittävän ettei tarvitse nöyristellä Venäjää tai venäjänkielisiä.
Suomessa oli ennen linjana, ettei kannata luottaa vieraan apuun.
Ilmoita asiaton viesti
Siirretäänpä vastaava tilanne Suomeen. Jos Venäjä esittäisi sodalla uhaten, että Suomen tulee katkaista suhteensa länteen, Suomi valtiona tulee lopettaa ja sen nykyiset johtajat tulee saattaa teoistaan tuomittaviksi, olisitko tosiaan valmis suostumaan? Mikä ihme voi saada sinut arvostamaan vierasta kulttuuria ja valtiota noin suunnattomasti?
Sinun pitäisi olla tietoinen, että viime sodan aikana suomalaisista oli vastaavat likvidointi- ja karkotuslistat kuin nyt Ukrainassa. Kymmenet tuhannet ”kansanviholliset” olisi murhattu tai poistettu muualle. Näin meneteltiin myös Virossa. Mitä tavoiteltavaa voit tämmöisessä nähdä?
Ilmoita asiaton viesti
Siksi sodan välttäminen diplomatian keinoin onkin erityisen kannatettavaa, koska mainitsemiasi asioita tapahtuu sotatilanteessa. Venäjän kulttuurin tai valtion arvostaminen erityisen suuresti ei ole syy siihen, miksi mm. Niikko, Macron ja Saksan johto suosittelivat Ukrainaa liennyttävään politiikkaan ennen sotaa.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä noiden vaatimusten edessä paljon diplomatialla ole tekemistä. Mitä mielestäsi vastapuoli tarjoaa tuon listan toteuttamisesta? Ei hyökkää?
Jos tuota listaa lähtee noudattamaan loppuun saakka, mitä se tarkoittaa sellaiselle käsitteelle kuin valtiollinen itsenäisyys?
Ilmoita asiaton viesti
Valtiollista itsenäisyyttä ei ole olemassa täydellisenä käsitteenä, paitsi ehkä Kiinalla, USA:lla ja Venäjällä.
Ilmoita asiaton viesti
Valtiolliseen itsenäistymiseen kuuluu oikeus valita liittolaisensa. Suomi on jo hakeutunut EU:hun ja euroalueeseen ja NATO-jäsenhakemuksen myötä Suomen valtiojohto valitsee itselleen parempaa liittokumppania Yhdysvaltain ja Venäjän välillä, päätyen Yhdysvaltoihin. Ukrainalle tällaista valinnan mahdollisuutta ei ajoissa suotu, kun länsi piti ennen tämän kevään katastrofia näppejään enemmän tai vähemmän erossa Ukrainan turvallisuuspolitiikasta. Tosin osa NATO-maista antoi apua Ukrainan sotilaalliseen koulutukseen, minkä johdosta esimerkiksi samantapainen operaatio kuin 2014 Krimin miehitys yhtäkkiä ilmestyvillä tunnustuksettomilla joukoilla ei ollut enää Venäjälle mahdollista.
Ilmoita asiaton viesti
Kiertelit asiaa. Esimerkiksi Virossa, joka suostui ”kompromissiin”, mainitut pahat asiat tapahtuivat silti. Suomi ja Ukraina eivät suostuneet, koska tiesivät mikä kohtalo on odottamassa. Hanttiin paneminen antoi kuitenkin suuremman toivon. Käsittääkseni Viron myöntymisestä seuranneet tappiot olivat suhteellisesti Suomea suuremmat.
Ei myöskään mahdu minun kallooni, että vahvemmalla valtiolla olisi ”legitiimi” oikeus heikomman alistamiseen. Ymmärrät varmaan, että kaikki Venäjän esittämät syyt pelätä Suomen sen paremmin kuin Ukrainan uhkaa ovat hölynpölyä. Pelkästä vallan tavoittelusta on kyse. Pelkääjän rooli on yksiselitteisesti heikommilla.
Ilmoita asiaton viesti
Legitimiteetillä ei ole mitään tekemistä asioiden kanssa. Yhdenkään suurvallan ulkopolitiikka ei ole koskaan ollut legitiimiä, eikä tule kai koskaan olemaankaan.
Ilmoita asiaton viesti
Mittler, ei Valkovenäjä tule sotimaan koskaan Venäjää vastaan. Siksi sen kansalaisten tilanne on moninverroin kurjempi kuin Ukrainan ikinä.
Ilmoita asiaton viesti
Tilanne on sen verran epäselvä ja jatkuvassa muutoksessa, että en lähde tekemään tällaista vertailua. Juuri nyt as we speak Ukrainan väestön tilanne on heikompi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole. Ukrainalla on toivoa. Valkovenäläisten osalta kaikki toivon rippeetkin ovat mennyttä.
Ilmoita asiaton viesti
Valko-Venäjä on hyvä esimerkki siitä, että ei ole turvassa, vaikka kuinka alistuisi nuolemaan Venäjää. Jopa siellä on se riski, että valta vaihtuu joko vaaleissa tai kansanousussa. Jos Lukashenka ei saa kansaa kuriin, sitten sen tekee Venäjän armeija. Ja meininki on samaa kuin nyt Ukrainassa. Venäjälle alistumisessa ei ole mitään hyvää odotettavissa. Edes se ei takaa, että olisi turvassa raakalaiselta.
Ilmoita asiaton viesti
Valko-Venäjän tilanteen surkeutta korostaa se, että Venäjä käytti Valko-Venäjän aluetta operaationsa alussa surutta kuin omaansa hyökkäyksessä Kiovan liepeille, joka onneksi myöhemmin epäonnistui totaalisesti. Tällä tavalla Valko-Venäjä joutui hetkessä samalle pakotelistalle kuin Venäjäkin. Nyt Lukashenka haluaa kiemurrella Ukrainan sotaan liittyvistä asioista kiireellisesti irti, kun näkee Valko-Venäjälle tulleet kansainvälisen aseman vahingot.
Ilmoita asiaton viesti
Valko-Venäjä on perustuslakinsa mukaan puolueeton. Putin tästä viisveisasi.
Ilmoita asiaton viesti
Lapin sota oli seurausta siitä, että suomalaiset painostettiin katkaisemaan suhteet länteen tai natsi-Saksaan (joka oli silloin Suomen läntinen tuki). Olisimme voineet toki pitää niistä suhteista kiinni. Rytin ja vastaavien tuomitseminen suomalaisten toimesta ei vastannut kansan oikeustajua, mutta näin teki Suomi. Suomettumisen pohja laskettiin silloin.
Nyt Suomella on mahdollisuus valita toinen linja. Ukraina kai epäili Venäjän bluffaavan tai pelkäävän Natoa. Suomen osalle tulee varmuudella taloudellista rasitetta. Aseisiin pitää laittaa hupenevista varoista. Voi olla, ettei Suomen puolustusmenoihin riitä kaksi prosenttia, vaan 5-6% bkt:sta voisi olla riittävä taso. Tietenkin sota nielisi enemmän ja pudottaisi kakun kokoa.
Laskelmissa on otettava huomioon myös se, kuinka todennäköinen kriisin eskaloituminen on. Tällä hetkellä se on suuntana Naton ja Venäjän välillä. Myös Naton puheet uudesta roolista Kiinaa vastaan ovat ihmeellisiä.
Liittyykö Suomi johonkin mielikuviensa 1980-luvun Natoon?
USA oli näköjään kuvitellut ennen Ukrainan sotaa, että sillä on työkalupakissaan pakote- ym aseita Venäjän hallitsemiseksi. Voi hyvin olla, että seuraava USAn johto vetää johtopäätökset ja irtaantuu Natosta, jonka uskottavuus on murenemassa. Eiköhän Suomi keksi jonkin notkeaniskaisen aasinsillan, jota kautta vaihtaa linjaa siinä tilanteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Puoluetoverisi J. Halla-Aho on kehottanut länttä lähettämään armeijansa Ukrainaan. Jos Putinia ei pysäytetä siellä, jatkaa despootti valloitussotiaan muualla.
Ilmoita asiaton viesti
Halla-ahon irtiotto maailmanpolitiikan realismista ei kantanut kovin pitkälle. Ei lähettänyt länsi armeijaansa Ukrainaan. Ei sentään kehottanut Suomea lähettämään omaa armeijaansa Ukrainaan, sen verran realismin murusia kaverilla oli ajatuksessa mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Sodan pitkittyessä länsi on tullut päivä päivältä rohkeammaksi siinä, millaista aseapua Ukrainaan lähtee. Lähiaikoina vuorossa on hävittäjiä ja yli 40 kilometrin kantaman ohjuksia, joilla Ukraina voi tulittaa Venäjän puolella sijaitsevia kohteita entistä tiheämmin. En tiedä, tunnetaanko loppujen lopuksi rajoja siinä, minkä laatuista lännen apu tulee myöhemmin olemaan. Eräänä kriteerinä, jolloin maidon voisi katsoa jo täysin kaatuneen, voisi olla, jos Venäjä turvautuu Ukrainassa joukkotuhoaseisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Sen takia länsi ei ”osallistu sotaan”, koska Venäjä voi hädän hetkellä tehdä jollekin kaupungille Hiroshimat pelästyttääkseen vastapuolen lopettamaan sotatoimet. Jotta se mahdollinen Hiroshima olisi Ukrainan rajojen sisällä eikä ulkona oleva kaupunki. Ei ole täysin selvää, miten tässä käy ja kuinka eettistä tämä on länneltä.
Ilmoita asiaton viesti
Eiväthän länsimaat voi mitenkään olla syypäitä siihen, jos Venäjä laukaisee Ukrainaan ydinaseen. Sen jälkeen seuraava kysymys on, jääkö asia siihen vai vastaako NATO laukaisemalla samaa kokoluokkaa olevan ydinaseen Venäjälle. Isoja koko ihmiskuntaa uhkaavia tuhoja siitä voisi äkkiä tulla.
Ilmoita asiaton viesti
Sen verran voin kertoa sinulle, että länsi ei reagoi mihinkään mitä Ukrainassa tapahtuu riskeeraamalla oman nahkansa, saati sitten koko ihmiskunnan olemassaolon.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi et Mittler vastaa suoraan kysymykseen, kun sitä sinulta kysytään?
”Tarkoitatko, että Putinin ei tarvitse rauhasta vastuuta kantaa? Vain Ukrainan ja Zelenskyin velvollisuus on taipua siihen, mitä Putin haluaa?”
Ilmoita asiaton viesti
Aseelliset suurvallat eivät ns. kanna vastuutaan. Kuka on kantanut vastuun Libyan valtion raunioittamisesta maan tasalle? Kun pommitus loppui niin vastuu loppui siihen. Vastuun käsite on lähes olematon kaikessa mihin liittyy sota jollain tavalla.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyisenä presidenttinä Volodymyr Zelenskyi kantaa joka tapauksessa poliittisen vastuun siitä, että neuvotteluratkaisuun ei päästy.
Ukraina on joka tapauksessa viime kuukausina jättänyt käyttämättä useita mahdollisuuksia tulitaukoon, aselepoon ja neuvotteluratkaisun aikaansaamiseen.
——————————–
Tämä väyrysen saasta missä hän syyttää sodasta jatkuvasti Ukrainaa alkaa jo vituttamaan. Ihan vain tiedoksi tälle putinin trollille, että hän tietää itsekin oikein hyvin, ettei Natolla tai venäjänkielellä ole osaa eikä arpaa sotaan, saati, että se oikeuttaisi ne kaikki venäläisten hirmuteot mitkä sinä näytät selvästikin hyväksyvän, kun et tuomitse niitä koskaan vaikka olet jo useita blogeja asiasta kirjoittanut.
Ilmoita asiaton viesti
Opitteko kielenkäyttönne vanhemmiltanne? Kodin perintönä siis? Vai onko elämä opettanut teille tuollaisen tyylilajin?
– Pehmentäkääpä sitä. Ennemmin tai myöhemmin tuollaisen kielen käyttö vie teidät raastupaan. Tuskinpa sitä haluatte?
Ilmoita asiaton viesti
”… vie teidät raastupaan”
Sitä on liikkeellä. Tai ei raastupaa mutta hyvää yritystä siihen suuntaan.
Ilmoita asiaton viesti
onko elämä opettanut teille tuollaisen tyylilajin?
———————————
Väyrysen tyyli hyväksyä venäläisten tekemät julmuudet ja syyttää siitä Ukrainalaisia pistää nyt vain veren kiehumaan. Silloin ei oikein jaksa paneutua tyylikysymyksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo sinun kirjoitusasusi se vasta kamala onkin, muka kohtelias, mutta aivan feikki.
Ilmoita asiaton viesti
Tepä sen sanoitte, emme me.
Ilmoita asiaton viesti
Oppi ja ojennus on itsensä kehittämisessä paikallaan. Voisitteko, arvoisa Antti Mikkonen, täsmentää ja tarkentaa palautettanne. En saa kiinni siitä, miten ”feikki” näkyy kirjoitustavassani?
Ilmoita asiaton viesti
Hesarissa oli juttua venäjämielisten aikeista järjestää autokulkue Helsinkiin. Putinin papukaijana tunnettu Rufi ry on suunnittelun ja mahdollisen toteutuksen takana. Rufi ry:n entinen puheenjohtaja (nykyään varapuheenjohtaja) tuli kuvatuksi Paavo Väyrysen vaalivalvojaisissa 2018. Miksi en ole yllättynyt?
Ilmoita asiaton viesti
Siksi että:
https://yle.fi/uutiset/3-10663080
Ilmoita asiaton viesti
Ja olihan siellä muitakin tuttuja:
https://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaali2019/2/ehdokkaat/2629?lang=fi-FI
Ilmoita asiaton viesti
No ei yllätä tuokaan.
Ilmoita asiaton viesti
En muista tuollaista puoluetta kuin STL. Onko se Suomen tunareidenliitto?
Ilmoita asiaton viesti
Seitsemän tähteen liiga.
Ilmoita asiaton viesti
Aika onnistunut kuva rva Puolakasta.
Ilmoita asiaton viesti
Älkää nyt enää, tulee lisää rikosilmoituksia….
Ilmoita asiaton viesti
Hienoa Mikko Raatikainen, tiedät luultavasti mitä käsite ”hyödyllinen idiootti” tarkoittaa. Kommenttisi on noteerattu, samoin kuin se, jonka esitit Salosen poistetussa blogissa.
Ystävällisenä neuvona, ettei kannata ihan kaikkea uskoa, mitä netissä kirjoitellaan. Tämä kommenttisi on tietenkin lisäbonusta minulle, kun tarkastellaan mitä Janne Salosen nyt jo poistettu tai hänen itsensä poistama yksityisyyden suojan loukkaus -kommentti ja muut jatkokommentit sekä poistettu solvausblogi minusta ovat saaneet aikaiseksi. Olet siitä elävä esimerkki.
Jos sinua bridge kiinnostaa, niin bridge on elinikäistä oppimista ja alkeet parhaiten oppii paikallisella alkeiskurssilla.
Ilmoita asiaton viesti
Olet ilmeisesti käsittänyt sitten jotakin pahasti väärin. Miesihanteeni on karismaattinen ja älykäs, mutta vuodesta 2017 lähtien pitää myös osata bridgeä tai ainakin halua opetella sitä.
Kommenteistasi päätellen, et täytä asettamiani kriteerejä, joten suosittelen vaikkapa Omena-hotellia, mikä lienee edullisin, jos Oulussa päin liikut. Paikallisoppaankin voit hommata muualta.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ollu nyt Raatikaisellakaan sijaa majatalossa joten Puolukan itseään kuvaamasta termistä voi poistaa sanan ”hyödyllinen”.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä Mikko Raatikainen ainakin olet nähnyt kuvan, joten olet varmasti valmis myös siitä kertomaan tarvittaessa.
Juha Hytönenkin arveli, että rikollisesta toiminnasta on kyse.
Ilmoita asiaton viesti
”Älkää nyt enää, tulee lisää rikosilmoituksia….”
Hei Juha, kuka kommentin oli postannut ja mitä siinä oli?
Ilmoita asiaton viesti
”Miksi en ole yllättynyt?”
Väyrynen sai kampanjaansa tukea venäläis-suomalaiselta Rufi ry:ltä – ”Väyrynen oli Venäjän kannalta unelmaehdokas”
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005542896.html
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen on mielenlaadultaan ja aktiviteetiltään viidennen kolonnan henkilö.
Ilmoita asiaton viesti
Päivä päivältä hurjemmaksi käyvät Paavo Väyrysen kirjoitukset. Isänmaallisena keskustalaisena en ymmärrä, mihin Väyrynen pyrkii. Keskustan puheenjohtajakisaan hän on toki ilmoittautunut, mutta siihen hänellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia.
Kirjoituksiensa perusteella suosittelen hänen liittyvän ensi tilassa Putinin joukkoihin. Kyllä sieltä joku virka löytyy kunhan ei ilmoittaudu Putininin seuraajaksi. Sitä eivät venäläiset oligarkit hyväksy, puhumattakaan nykyisistä vallan ytimessä olevista henkilöistä.
Ilmoita asiaton viesti
Samoin mietin minäkin. Väyrysellä on kokemusta ja älyä, mutta hän ei nähtävästi lainkaan tajua, että emme elä samaa aikaa kuin joskus 70- ja 80-luvuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Väyrynen palattuaan eduskuntaan 2018:
– Tunnen kuuluvani vasemmistopuolelle, olevani vasemmisto-keskustalainen tai keskusta-vasemmistolainen, Väyrynen kuvasi.
https://yle.fi/uutiset/3-10250586
Ilmoita asiaton viesti
”Ensi kevään (2019) eduskuntavaalien jälkeen minulla on paikka siellä eturivissä, Väyrynen vakuutti valtiosalissa.”
Ilmoita asiaton viesti
Hämmästelen suuresti, jos Väyrysellä olisi asiaa enää missään vaaleissa Keskustan listoille. Siitä tulisi vakava mainehaitta kun lehdistö nostaisi nämä putinistiset kirjoitukset samalla myöhemmin esiin.
Ilmoita asiaton viesti
Onnea keskustan puheenjohtajataistoon. Ainakin yksi ääni on varma.
Ilmoita asiaton viesti
Nämä ”keskustelut” alkavat olla aika vastenmielisiä. Jos joku esittää palstan yleistä mielipidettä haastavan näkemyksen, niin ei osata lukea tai ymmärtää hänen mielipidettään ja perusteluitaan vaan välittömästi käydään itse henkilön kimppuun. Tästä voi vetää kyllä johtopäätöksen kommentoijien älyllisestä tasosta!
Ilmoita asiaton viesti
Minusta taas nämä aloitukset ovat vastenmielistä. Peittelemätöntä ja avointa kremlin propagandaa melkein kirjoituksen päivävauhdilla.
Ilmoita asiaton viesti
Erityisen vastenmielistä on ukrainalaisten syylistäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen havainnoinut, että PV saa juttunsa enimmäkseen luetuimmiksi, joten hän jatkaa tietoisesti, sillä nimensä palkitsee egoaan.
Venäläistä propagandaa hän käyttää hyväkseen, jolla saa aikaan hermostuneisuutta.
Parasta olisi, että blogipäivityksensä jäisivät kommentoimatta.
Ilmoita asiaton viesti
TP Niinistöä mukaillen: nyt on naamio riisuttu, ja Paavo Väyrysen todelliset kasvot näkyvät.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä. Onhan Suomea varoiteltu hybridiuhkista/informaatio vaikuttamisesta, joten kaikki yleisen linjan vastaiset mielipiteet hybridivaikuttamisa!? Vastaus: ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Ylinen, sananvapaus kuuluu myös Väyryselle, mutta sananvapauteen kuuluu myöskin ainakin ripaus älyllisyyttä. Väyrysen kirjoituksia kriittisesti kommentoivia henkilöitä on vähintääkin 98 % kommentteja kirjoittaneista. Näin ollen kommenttisi viimeisen lauseen voi perustellusti kääntää muotoon, Väyrysen kirjoituksia puolustavien älyllisestä tasosta voi vetää johtopäätöksen.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä on nyt kolme ahkeraa ”sanaseppoa” jotka kirjoittavat uusia samanuskoisia keskusteluita lähes päivittäin.
Jos keskustelut vaikuttavat vastenmielisiltä niin siihenkin on olemassa järkevät syyt.
Tietysti voitte vaikuttaa keskustelun tasoon omilla kommenteilla.Ei muuta kuin rinta rottingille ja keskusteluun mukaan. Peukutuksilla ei sotaa voiteta.
Ilmoita asiaton viesti
”Ukraina on voittanut ylivoimaisesti sodan yhteydessä syntyneen informaatiosodan.”
Ja sehän Paavoa kismittääkin.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan se outoa, että hyökkäyksen uhri saa melkein kaiken sympatian. Venäjän onneksi heillä on uskollisia ystäviä kuten, Kuuba, Nicaragua,Valko-Venäjä ja Väyrynen.
Ilmoita asiaton viesti
Hah, just tästä kaverin kanssa naureskeltiin. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä hymy hyytyy, kun Pohjois-Korea julistaa pakotteensa Suomelle.
Ilmoita asiaton viesti
Heh, olikin unohtunut.
SVT: Ruotsi lähettää yhä Pohjois-Koreaan kaksi karhukirjettä vuodessa – syynä mm. nämä velka-Volvot, katso kuvat!
https://www.is.fi/autot/art-2000005325371.html
Ilmoita asiaton viesti