”Uljas universumi” ja MOT
Elämisessä karanteeninomaisissa oloissa on se hyvä puoli, että ehtii katselemaan kiinnostavia televisio-ohjelmia.
Tänään katsoin viimeisen osan Kutonen-kanavan esittämästä ohjelmasarjasta ”Uljas universumi”. Toinen vahvoja ajatuksia herättänyt ohjelma oli Ylen TV-1:n eilinen MOT.
Näillä kahdella on vissi yllättävä yhteys.
x x x
”Uljas universumi” kertoo uusimman tieteellisen tiedon valossa maailmankaikkeuden synnystä, kehityksestä ja tulevaisuudesta. Katsoja saa tietoa maapallon ja kuun syntyhistoriasta, ja niiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
Meitä muistutetaan siitä, että maapallon sisus on sula. Sitä peittävä kivikuori on hyvin ohut, ja sen läpäisevät lukuisat tulivuoret. Osa purkauksista toteutuu näkymättömissä valtamerten pohjassa. Mannerlaatat liikkuvat, mikä aiheuttaa maanjäristyksiä.
Maapallo kiertää aurinkoa vaihtelevalla etäisyydellä ja vaihtelevassa kallistuskulmassa. Auringosta saamamme säteilyn voimakkuus vaihtelee. Oma vaikutuksensa on silläkin, mikä on aurinkokuntamme sijainti Linnunradassa.
”Uljaan universumin” kertomien tosiasioiden valossa näyttäytyy viime vuosina Suomessa, Euroopan unionissa ja koko maailmassa kehitetty ilmastopolitiikka lievästi sanoen omituisena. Siinä ei ole lainkaan otettu huomioon sitä, kuinka monin tavoin geologiset ilmiöt ja avaruudesta tulevat tekijät vaikuttavat maapallon ilmastoon.
Tämä on täysin käsittämätöntä senkin vuoksi, että historialliset tosiasiat osoittavat juuri näiden tekijöiden selittävän lähes tyhjentävästi tähänastiset vaihtelut maapallon ilmastossa.
x x x
On käsittämätöntä, että on saatu aikaan teoria, jonka mukaan ihmisen ilmakehään päästämä hiilidioksidi nostaa tarkkaan lasketulla tavalla ilmakehän lämpötilaa. Vielä hullumpaa on se, että on saatu aikaan valtavia kustannuksia aiheuttavat ja ympäristöä vahingoittavat ohjelmat tämän muutoksen torjumiseksi.
Tosiasiassa meillä ei ole varmuutta siitä, onko ilmasto nyt lämpenemässä vai viilentymässä. Meillä ei ole varmaa tietoa siitä, mikä on hiilidioksidin osuus mahdolliseen lämpenemiseen. Sitäkään emme tiedä, mikä on vuorovaikutuksen suunta: nouseeko lämpötila hiilidioksidin määrän lisääntyessä vai kasvaako hiilidioksidipitoisuus sen vuoksi, että ilmasto jostakin muusta syystä lämpenee.
Kaikesta tästä huolimatta on viisasta vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, mutta järkeä pitää käyttää siinä, kuinka pitkälle ja miten tähän on syytä mennä.
Nyt pyritään puuttumaan hiilen luonnolliseen kiertoon luonnossa rajoittamalla uusiutuvienkin polttoaineiden (puu ja turve) polttamista ja muuttamalla metsät ja suot hiilinieluiksi.
Nyt fossiilisia polttoaineita pyritään korvaamaan sähköllä, jonka tuottaminen aiheuttaa valtavia ympäristöongelmia.
Miten tämä on mahdollista?
Onko meneillään tavallaan sähkön vastaisku? Aikanaan 1920-luvulla sähkö oli johtava autojen käyttövoima. Öljy-yhtiöt ostivat siihen liittyneet patentit ja valtasivat markkinat omille tuotteilleen.
Nyt syntyy se käsitys, että sähköteollisuus ja muut fossiilisten korvaamisesta hyötyvät talouselämän osat ovat keinoja kaihtamatta tukeneet ilmastopolitiikkaa, joka avaa niille mittavat investoinnit ja markkinat. Varmuus tämän liiketoiminnan kannattavuudelle pyritään hankkimaan kansainvälisin sopimuksin ja sekä EU:ssa että kansallisella tasolla säädettävillä laeilla.
Tämän politiikan ajajiksi suurteollisuus ja rahoituslaitokset ovat saaneet cityvihreät poliitikot, joita muut kritiikittömästi myötäilevät.
x x x
Kuinka tämä kaikki liittyy MOT:n eiliseen ohjelmaan, jossa kerrotaan keskuspankkien ja etenkin Euroopan keskuspankin rahapolitiikasta?
Kansainvälinen rahajärjestelmä oli jo ennen korona-kriisiä ajautunut kuilun partaalle. Kirjoitin tästä helmikuun alussa ilmestyneessä kirjassani ”Yhteinen vuosisatamme”. Tukeuduin Mariana Mazzucaton teokseen ”Arvo”. Ennustin, että olemme ajautumassa aikaisempia pahempaan finanssikriisiin sen vuoksi, että sekä valtiot, yritykset että kotitaloudet olivat raskaasti velkaantuneita.
Korona-kriisin puhjettua käynnistettiin mittasuhteiltaan valtava rahapoliittinen elvyttäminen. Se on lykännyt ja se syventää edessä olevaa finanssikriisiä. Euroopassa ollaan toteuttamassa valtavan rahapoliittisen elvyttämisen rinnalla myös finanssipoliittista – joka siis toteutetaan suoraan veronmaksajien rahoilla. Tämä on todellinen syy EU:n mittavan elvytysrahaston perustamiseen.
Eilisessä ohjelmassa EKP:n neuvostossa Suomen Pankkia edustava pääjohtaja Olli Rehn ei pystynyt sen politiikkaa vakuuttavalla tavalla perustelemaan.
Horjuvaa rahajärjestelmää ja euroa pönkittävät EKP ja Euroopan komissio laskevat nyt sen varaan, että ilmastopolitiikkaan liittyvät mittavat investoinnit pelastavat teollisuustuotannon ja pankit. Siksi ne innokkaasti tukevat äärimmäisen ”kunnianhimoista” ilmastopolitiikkaa.
Sattumalta sain tänään pankiltani rutiininomaisen kirjeen, jossa kerrotaan siitä, kuinka talletukset on suojattu 100 000 euroon saakka. Viestissä painotetaan, että samassa pankkiryhmässä olevat saman asiakkaan talletukset lasketaan yhteen.
Pienyrittäjänä joutuu pohtimaan, mihin tämä keskuspankkien synnyttämä finanssikriisin uhka saattaa johtaa. Samaa miettivät myös vanhuuden turvaksi varoja keränneet kansalaiset.
Onko edessä hyperinflaatio, joka ryöstää asiansa hyvin hoitaneiden yritysten ja kansalaisten rahat ja palkitsee holtittomasti velkaa ottaneet? Johtaako pankkien kaatuminen lopulta myös talletusten ainakin osittaiseen menettämiseen?
x x x
Olen käsitellyt yllä käsittelemiäni asioita lukuisissa elokuun 2019 jälkeen julkaisemissani kirjoituksessa, jotka ovat luettavissa kotisivuni blogi-arkistosta. Kirjoituksessa mainittu teos on luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta ja ostettavissa sekä kirjakauppojen kautta että Pohjanrannan verkkokaupasta.
Jo oli aikakin että joku kokenut poliitikko uskaltaa kyseenalaistaa opin perusteet.
On yritetty luoda mielikuvaa, että mikäli ei ”ymmärrä” ilmastonmuutosta oikealla tavalla, on jotenkin taantunut tai ainakin taantumuksellinen.
Hienoa että Paavo Väyrynen uskaltaa. Tunnustusta on annettava myös Halla-ahon käyttämälle nimitykselle ”kiilusilmäisestä ilmastopolitiikasta”.
Tähän mennessä ilmastotieteilijät ovat voineet keskustella yksityiskohdista, mutta perusteiden kyseenalaistaminen on johtanut keskustelun loppumiseen. Toivottavasti jatkossa voidaan keskustella myös siitä onko koko opin perusteissa mitään järkeä.
Ilmoita asiaton viesti
No niin Lapin maan tohtorimme tyypilliseen luterilaiseen tapaan ’ilman sarvia ja hampaita’ kertoili makrotalouden sykleissä.Ajan hermolla tohtorimme selvästi pysyy. Lisäämme tähän ,vain Ilmestyskirjan laukkaavat hevoset tästä visiosta vain puuttuvat. Paavon puolustukseksi on lisättävä,että Ilmestyskirjan ymmärtäminen ei tohtori Lutherista lähtien ole ollut hänen nimeään kantavan kirkon vahvimpia puolia.Paavollakin historian painolastia. Noh hengen jättiläisillä aina pohjapainot oltava,niin tasapaino säilyy. Leppoisaa syksyä TV Hro.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Väyrynen on todennäköisesti täysin oikeassa analyysissään. Suomen on erottava nopeasti tästä Eurosta joka on syy Suomen nykyiseen jatkuvaan velkaantumiseen. Ennen, Markka-aikana kun rahat loppuivat painoi Suomen Pankki seteleitä lisää ja yhteiskunta pyöri. Ihmiset pääsivät asuntoveloistaan 10 vuodessa eroon..!!! Inflaatio korjasi solmukohdat. Nyt kun rahat loppuvat pitää mennä hattu kourassa anomaan EKP:ltä lisää VELKAA..??? Onks järkee.. hä? 🇫🇮
Ilmoita asiaton viesti
Ihminen on muokannut ympäristöä melko tavalla viimeisen 50000 vuoden aikana. Eliöiden sukupuuttoon sillä on valtava vaikutus. Myös siihen tulisi kiinnittää huomiota.
Oli ilmastomeiningistä mitä mieltä tahansa, niin tuhoamme kiihtyvällä vauhdilla elinolosuhteet planeetalla. Siihen auttaa suht samat ideat kuin ilmaston muutoksen kautta toivotut toimenpiteet. Eli kulutusta tulisi vähentää radikaalisti, kaikkialla ja välittömästi.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri niin. Olen kirjoittanut näistä asioista aikaisemmissa blogeissani:
https://www.paavovayrynen.fi/2019/08/25/ilmastopolitiikka-osaksi-kestavaa-kehitysta/,
https://www.paavovayrynen.fi/2019/09/12/kehityspolitiikka-on-vinoutumassa-seka-suomessa-etta-eussa/ ja
https://www.paavovayrynen.fi/2020/05/07/perimmaisten-kysymysten-aarelle/.
Ilmoita asiaton viesti
Kausti Rantalainen, nähdäkseni päinvastoin. Ilmaston muutoksen estämispyrkimysten tähden tuhotaan sademetsiä kovaa vauhtia. Tarvitaan öljypalmuoplantaaseja uusiutuvan dieselin tekoon. Vielä isompi projekti on menossa Amazonilla, missä Al Gorella on miljardiprojekti menossa sokeriruokoetanolin valmistamiseksi, myös uusiutuvaksi polttoaineeksi.
Lisääntyvä ilmakehän hiilidioksidi, jos se edes on ihmisestä peräisin, on luonnolle paremminkin benigni ilmiö. Lajikirjo lisääntyy Suomessa. Kylmän ilmastovaiheen aikana 1970-luvulla, lajikirjo väheni rajusti (Linkolan mukaan).
Ilmoita asiaton viesti
YLE Fem-Teema esittämässä dokumentissaan Mikael Frank pohjusti eilen uusiutuvaa ajatteluaan kummisetänsä Georg C Ehrnroothin muistoissa.
Minäkin olen muistellut paluutani YK: n toimesta Roomassa piittaamatta kokeneemman suomalaisen työtoverin kehotuksesta puraista mieluummin syanidikapselia kuin lähteä suomalaiseen työelämään.
Ilmoita asiaton viesti
Luonnonvarojen käyttöä toki pitää pohtia ja monella tapaa pyrkiä vähentämään.
Ilmastopolitiikassa homma vaan menee niin, että keskitytään pelkästään fossiilisiin polttoaineisiin ja öljystä tehtävään muoviin. Muovinkiellosta seuraisi paljon koronaa laajempi ja vaarallisempi tautirypäs, kun elintarvikkeiden hygienia romahtaisi ja säilyvyys sen mukana. Samalla tulisi myös nälänhädät lisääntymään, kun ruokahävikki kasvaisi hurjasti.
Energia ei tule olemaan ihmiskunnan pullonkaula, jos kaikkea eforttia ei nyt työnnetä keskeneräisiin ratkaisuihin, kuten vaikka tuulimyllyihin. Kaikki panostus tulee laittaa tutkimukseen, mutta ei poliittisella ohjauksella, vaan järki pitää löytää tutkijoiden tuotekehittelijöiden päistä.
Meille uskotellaan, että fossiilisten käyttö heikentää luonnon monimuotoisuutta, mutta tilanne on päinvastainen. Fossiilisten käytöllä vähennetään luonnonvarojen käyttöä ja suoranaista raiskausta.
Ydinvoiman kehittämiseen tulee panostaa, mutta vihreät ovat saaneet tämänkin asian loppumaan, kun koko vihreä propaganda alun perin syntynyt ydinvoiman vastustuksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisin oleellisena tajuta perusasiat. Sellaisiin kuuluu fakta, joka koskee järjettömän suuren ihmispopulaation haittavaikutuksia. Lähes 8.000.000.000 yksilöä on liikaa väkeä ja lisää tulee nettona 80.000.000 yksilöä joka vuosi.
Ei tarvita mitään tieteellistä näyttöä ylisuuren väestön tuhoisista ympäristövaikutuksista. Riittää, että epäilijä käy katsomassa maailmaa vähän laajemmin kuin Rodoksen lomalla niin tilanne tulee selväksi.
Ympäristöongelmat vain kasvavat ottamalla kehitysmaiden massamigraatio vastaan länsimaissa. Siinä pilataan loputkin kertaheitolla.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä asiasta olen kirjoittanut mm. blogissani https://www.paavovayrynen.fi/2019/08/25/ilmastopolitiikka-osaksi-kestavaa-kehitysta/.
Ilmoita asiaton viesti
Kun asun wanhassa omakotitalossa,ajan vanhalla autolla,,käytän alkoholia,poltan norttia ja olen lihansyöjähetero niin tällä yhtälöllä ainakin verojen muodossa olen yhteiskunnan vihollinen nro 1.
-tervetuloa (ilmasto)talkoisiin muutkin!
Ilmoita asiaton viesti
”Johtaako pankkien kaatuminen lopulta myös talletusten ainakin osittaiseen menettämiseen?”
Luulin että blogisti on sitä mieltä että rahan arvon heikentäminen devalvoinnin tai kellutuksen(=upotuksen) kautta olisi sitä oikeata politiikkaa, mutta tämä mitä tässä nyt luen, tukee jotain muuta käsitystä hänen poliittisesta linjastaan.
Eli rahan arvon heikentäminen ei sitten kaikilta osin olisikaan hyvä asia, vain siltä osin miten se pienentää sopivalla tavalla työntekijän tilipussia ja samalla parantaa työnantajan kilpailukykyä ja siis parantaa työnantajan mahdollisuuksia maksaa omistjille osinkoja.
Ilmoita asiaton viesti
Auttaako Antti, nähdään tänään, kun eduskunta käsittelee kokoomuksen epäluottamusta Krista Kiurulle, Martti Ahtisaaren suurelle ihailijalle. Nobelin rauhanpalkinnon saatuaan Mara kehui saaneensa suurinta mitä ihmiset voivat toiselle antaa.
Antti on kehottanut Orpoa vielä harkitsemaan, Urpo on jo hillotolpalla, ettei tarvitse myöhemmin katua.
Ilmoita asiaton viesti
En ole keksinyt energiahiilidioksidihumpalle muuta syytä kuin, että fossiiliset polttoaineet, öljy ensiksi, ovat lopahtamassa. Eli tarttis tehdä jotain enerigiakäännöksen aikaansaamiseksi ennen kohtuutonta hintarallia, kaikenlaista paniikkia tai elintason laskua ja näiden aiheuttamia levottomuuksia. Fossiilisten polttoaineiden kulutus ja niistä riippuvuus maailmanlaajuisesti kasvaa edelleen niiden varantojen huvetessa.
Ilmaston kanssa ihmisen päästämällä hiilidioksidilla ei ole juuri ollenkaan tekemistä.
Ilmoita asiaton viesti
Jos näin olisi, olisi kai kohtuullista todeta se.
Eli väität että kaikkinainen ilmastoahdistus on aiheutettu väärästä syystä. Ilmastoahdistus onkin ollut turhaa ja se kannattaisi vaihtaa lennosta ahdistukseksi öljyn loppumisesta.
Toisaalta, sellaista mitä ei ole, ei voi polttaakaan. Ahdistus olisi kai lievempää laatua, kun ainoa kärsijä olisikin se, joka sitä öljyä haluaisi käryttää.
Maailma ei siis tuhoutuisikaan, vaikka se uhka on juuri saanut Greta Thunbergin ja XR:n kaltaiset toimijat liikkeelle.
Sivumennen sanoen, kivihiili ei ole loppumassa satoihin vuosiin. Alunperin diesel suunniteltiin toimimaan kivihiilipölyllä (Rudolf Dieselin patenttihakemuksen mukaan).
Ilmoita asiaton viesti
Hiilidioksidi-ilmastoahdistus on aivan ihmisen omaa mielikuvitusta, ei sille löydy perustetta hiilidioksidista eli ilmastoahdistusta ei edes pitäisi olla.
Ahdistus kumpuaa perimmältään halvan energian riittävyydestä ja ihmisten, erityisesti taloutensa riippuvaisuudesta apuenergiasta, josta sattumoisin sitä hiilidioksidia syntyy polton yhteydessä. Löysä elämä on muuttumassa ankeaksi ilman halpaa apuenergiaa. Öljysotia ei oikein enää digi-aikana kehdata käydä, siksi yritetään hillitä varantojen hiipumisen vauhtia kaiken kattavalla hiilihumpalla. Huonolla mestyksellä.
Iso osa politrukeista ja muutamat energia-alalla toimivat ovat vasta hiljattain kääntyneet hiilidioksidi-ilmastouskoon. Miksi? Samat naamat aiemmin puhuivat helpon halvan apuenergian riittävyydestä kulutuksen, kuluttajien ja kuluttavien härpäkkeiden määrän aina vain kasvaessa.
Kattellaan vielä jokunen vuosikymmen ilman ahdistusta ja uutta keksien, sieltä se totuus hiljalleen paljastuu.
Ilmoita asiaton viesti
Minä luulin että hourulan väen ilmastoprofeetta Mikko Paunio on pahiten pihalla siitä mitä tapahtuu todella, mutta suuret muinaiset osaavat joskus yllättää.
Ilmoita asiaton viesti