Vastaus Arno Kotrolle: säilytetään ”Nato-optio”!

Sain virikkeen tähän kirjoitukseen eläkkeellä olevalta professorilta, joka kommentoi Dissidentti-ohjelman viime lauantaina esitettyä jaksoa ”Samankeskisten kehien Eurooppaan”.

Professori totesi minun suhtautuneen ohjelmassa kielteisesti Euroopan unionin kehittämiseen puolustusliitoksi.

Professori huomautti, että suurin osa EU-maista on Naton jäseniä ja jatkoi:

”Natossa Euroopan maat jättävät turvallisuudestaan suuren vastuun Yhdysvalloille ja sen mukana ololle. Eikö sittenkin voisi olla parempi, että Euroopan maat vastaisivat yhdessä turvallisuudestaan ilman vahvaa riippuvuutta Yhdysvalloista? Siis jonkinlainen eurooppalainen puolustusliitto.”

Kiitin professoria kommentista ja vastasin sen antaneen minulle ajattelemisen aihetta.

x x x

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on synnyttänyt tilanteen, jossa monet asiat ovat muuttuneet ja muuttuvat edelleen.

Yksi sodan seuraus on, että vahvat Suomen Nato-jäsenyyttä lähinnä ideologisista syistä jo pitkään ajaneet voimat pyrkivät viemään meidät sotilasliiton jäseneksi.

Verukkeena käytetään muuttunutta turvallisuuspoliittista tilannetta, vaikka meidän lähialueellamme Pohjois-Euroopassa tilanne on säilynyt vakaana ja rauhallisena.

Välineenä on Venäjän aloittaman hyökkäyssodan aiheuttama pelko, joka on heijastunut kasvavana Nato-jäsenyyden kannatuksena mielipidemittauksissa.

Tässä tilanteessa joudun minäkin pohtimaan, kuinka Nato-jäsenyys vaikuttaisi Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja millaista politiikkaa Suomen tulisi sotilasliiton jäsenenä harjoittaa.

Joudun pohtimaan myös sitä, mikä vaikutus Suomen Nato-jäsenyydellä olisi meidän Eurooppa-politiikkaamme.

Euroopan unionissakin olen puolustanut Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.

Olen vastustanut unionin kehittämistä ylikansalliseksi liittovaltioksi. Olen vastustanut sen kehittämistä sotilasliitoksi.

Jos Suomesta tulee Naton jäsenmaa, joudumme kysymään itseltämme, pitäisikö meidänkin ryhtyä ajamaan unionin muuttamista sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi.

Vai tulisiko unionista kehittää todellinen liittovaltio ja sotilaallinen suurvalta, mihin monet suomalaisetkin ovat pyrkineet?

Näitäkin professorin lähettämän viestin virittämiä kysymyksiä olisi syytä vakavasti pohtia ennen kuin otetaan kantaa siihen, hakeeko Suomi jäsenyyttä sotilasliitto Natossa vai ei.

x x x

Professori esitti viestissään ajatuksen jonkinlaisesta eurooppalaisesta puolustusliitosta ”ilman vahvaa riippuvuutta Yhdysvalloista”.

Yhdysvaltain, EU:n ja EU-maiden edut ja näkemykset ovat olleet usein ristiriidassa keskenään. Näin on ollut Ukrainan kriisinkin suhteen.

EU ja Yhdysvallat toimivat saman suuntaisesti niissä tapahtumissa, jotka johtivat helmikuussa 2014 Kiovassa toteutuneeseen vallankaappaukseen, sisällissotaan ja Krimin valtaukseen.

Erimielisyydet tulivat esiin vuoden 2015 alussa, jolloin Ukrainan sisällissota oli vaarallisella tavalla laajenemassa.

Yhdysvallat ja EU:n uudet jäsenmaat – Baltian maat ja Puola – olivat puuttumassa kriisiin lisääntyvillä asetoimituksilla. Saksan ja Ranskan johdolla saatiin aikaan Minsk II -sopimus, josta silloin julkaisemassani blogissa ”Uusi ja vanha Eurooppa” kirjoitin.

Sama asetelma toistui tämän vuoden alussa.

Saksa ja Ranska pyrkivät estämään sodan puhkeamisen vetoamalla Ukrainaan Minsk II -sopimuksen toteuttamiseksi. Ne kehottivat Ukrainaa luopumaan pyrkimyksestä liittyä sotilasliitto Natoon.

Sitä emme tiedä, millaisia neuvoja Yhdysvallat Ukrainalle antoi.

Ukrainan kriisin yhteydessä Yhdysvallat on julistanut tavoitteekseen jakaa maailma sen itsensä johtamaan demokraattisten valtioiden rintamaan ja autoritaaristen valtioiden ryhmään, jonka kantavia voimia ovat Kiina ja Venäjä.

Keskelle Eurooppaa pyritään rakentamaan ”rautaesirippu”.

Suomen kohtalona olisi olla rajamaa, jonka vastaisen rajan Venäjä varustaisi raskaammin kuin minkään muun ulkorajansa.

Kokisimme rajan kirot, mutta emme voisi sen läheisyydestä mitenkään hyötyä. Jos Naton ja Venäjän välille syttyisi joskus sota, ankarimmat taistelut käytäisiin Suomen maaperällä.

Tätä kehitystä Suomi Nato-jäsenyydellään edistäisi.

x x x

Tälle kehitykselle on vaihtoehto, jota tasavallan presidentti Sauli Niinistö on viime viikkoina pitänyt mahdollisen Nato-jäsenyyden rinnalla esillä: Suomen ja Ruotsin välisen puolustusyhteistyön tiivistäminen ja kolmenkeskinen yhteistyö Yhdysvaltain kanssa.

On syytä korostaa, että tässä vaihtoehdossa säilyttäisimme edelleen ”Nato-optiomme” – mahdollisuuden hakea myöhemmin Naton jäsenyyttä.

Olen viime viikkoina kirjoittanut ahkerasti Ukrainan kriisistä ja Suomen turvallisuudesta. Palaute sosiaalisessa mediassa on ollut enimmäkseen asiatonta.

Poikkeuksiakin on ollut.

Arno Kotro kommentoi 13.4. Uuden Suomen Puheenvuorossa julkaisemaani blogia näin:

”Paavo, olen samaa mieltä, että asiallista keskustelua pitäisi käydä. Olen kysynyt jo aiemmin ja kysyn uudestaan.

Kannatat ajatusta, että Suomen pitää säilyttää mahdollisuus Natoon liittymiseen. Millainen olisi nähdäksesi se tilanne, että Suomen pitäisi liittyä Naton jäseneksi?”

Arno Kotron kysymys liittyy niin sanottuun Nato-optioon, vaikka hän ei tätä sanaa käytäkään.

Tästä ”optiosta” on näihin aikoihin saakka usein sanottu, että se on ollut tehokkaimmillaan siinä vaiheessa, kun sitä ei ole ”lunastettu”. Sillä on katsottu olevan tietty pelotevaikutus.

Tähän mennessä ”optio” on toiminut hyvin.

Jos päätöksenteko Suomen mahdollisesta jäsenyyshakemuksesta lykkääntyisi, ”option” voimassaoloaika ja sen pelotevaikutus jatkuisivat. Kun meneillään on ollut prosessi ”option” mahdolliseksi lunastamiseksi, sen pelotevaikutus on entisestään kasvanut.

Jos aikaa olisi käytettävissä, Venäjälle tarjoutuisi tilaisuus osoittaa sekä sanoin että teoin, että se ei uhkaa Suomen eikä Ruotsin turvallisuutta – ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Tähän voisi liittyä sotatoimien nopea päättyminen Ukrainassa ja neuvottelujen käynnistyminen poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi.

Rauhan palautuminen Ukrainaan on kaikkien etu. Sillä on kiire senkin vuoksi, että pakolaiset pääsisivät palaamaan koteihinsa.

x x x

Vastaan Arno Kotrolle, että ”Nato-optiota” ei mielestäni pidä kiirehtiä nyt lunastamaan. Se on tehokas pidäke Venäjälle, ja se voisi olla myös kannustin, jolla voitaisiin vaikuttaa sen tulevaan toimintaan.

Parhaimmassa tapauksessa optiota ei olisi tarpeen koskaan lunastaa.

Nato-jäsenyyden vaihtoehdolle saattaa avautua mahdollisuus senkin vuoksi, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö Helsingin Sanomille eilen antamassaan haastattelussa sanoi, ettei mahdollisen jäsenyyshakemuksen jättäminen ole välttämättä yhteydessä kesäkuun lopulla pidettävään Naton huippukokoukseen.

Niinistö myös korosti Ruotsi-yhteyden ja puolueiden päätöksenteon tärkeyttä.

Keskustan puoluekokous järjestetään Lappeenrannassa kesäkuun toisena viikonloppuna.

Blogin alussa mainittu Dissidentti-ohjelman jakso esitetään Alfa-TV:ssa uusintana tänään klo 15.30. Se on katsottavissa myös Permannossa.

Ensi lauantaina klo 9 esitettävässä Dissidentin jaksossa ”Kestävään ihmiskuntapolitiikkaan” keskustelemme Susanna Junttilan kanssa mm. kansainvälisestä ilmastopolitiikasta, joka on kestämätöntä sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti mutta myös ympäristöllisesti. Permannossa tämäkin jakso on nähtävissä perjantai-illasta lähtien.