Väyrynen ehdokkaaksi Vaasaan?
Keskustelu Helsingin pormestarinvaalista saa yhä oudompia piirteitä.
Viime tiistaina -siis jo ennen piirihallituksen kokousta – minulta kysyttiin, voisinko olla kuntavaaliehdokkaana Vaasassa.
Vielä yllättävämpää on, että tänään minuun otti yhteyttä Keskusta puoluejohdon korkea edustaja, joka esitti saman kysymyksen.
Voiko hullumpaa esitystä tehdä? Että minun pitäisi muuttaa Vaasaan voidakseni olla kuntavaaliehdokkaana siellä.
Muitakin ehdotuksia olen saanut. Jotkut ovat esittäneet, että olisin valitsijayhdistysten yhteisenä pormestariehdokkaana. Toinen ehdotettu vaihtoehto on ollut valtakunnallisen kaksikielisen piirin kuntavaali- ja pormestariehdokkuus.
Tiedustelu ehdokkuudestani Vaasassa toi mieleeni vuoden 1999 eduskuntavaalit, jolloin Esko Aho, Antti Kaikkonen ja Matti Vanhanen yrittivät estää minua olemasta ehdokkaana Uudellamaalla, vaikka olin tullut vuoden 1995 vaaleissa valituksi tästä vaalipiiristä. Paikkaa tarjottiin Lapista.
Taustalla olivat kunkin omat intressit.
Aho oli ehdokkaana Helsingissä. Hän halusi seuraavan vuoden presidentinvaalien vuoksi päästä valtakunnalliseksi äänikuninkaaksi. Vanhanen halusi Uudenmaan äänikuninkaaksi ja Kaikkonen eduskuntaan. Kaikki epäonnistuivat pyrkimyksissään.
x x x
Keskustan Helsingin piirihallituksen toiminta oli peräti omituista.
Ilmeisesti sen ydinjoukko halusi varmistaa sen, että piirikokouksessa ei syntyisi keskustelua puolueen linjasta. Lisäksi haluttiin varmistaa se, että piirikokous ei ”vahingossa” valitsisi minua pormestariehdokkaaksi.
Tähän päästiin, kun minua ei hyväksytty edes valtuustoehdokkaaksi. Tästä saattoi piirihallitus päättää.
Olen varmuuden vuoksi peruuttanut suostumukseni varmistaakseni sen, ettei minua ryhdytä pormestariehdokkaan nimeämisen jälkeen kuitenkin vokottelemaan ehdokkaaksi.
Outo on tuo piirihallituksen päätös. Jos minä en voi mielipiteitteni ja linjani vuoksi olla Keskustan listalla, ehdokkuus pitäisi kieltää suurelta osalta jo ehdolle suostuneilta sekä Helsingissä että muualla maassa.
Joulukuun 22. päivän piirikokous saattaa olla mielenkiintoinen. Tulkaa mukaan. Aikaa ilmoittautumiseen on vielä tunnin verran. Määräaika on klo 14. Linkki: https://bit.ly/3oCR0AC.
x x x
Tänään ilmestyi äänikirjana tämän vuoden alussa julkaisemani teos ”Yhteinen vuosisatamme”.
Tämä on jo kolmas äänikirjani. Aikaisemmin ovat valmistuneet ”Itsenäisen Suomen puolesta” (1999) ja ”Suomen linja” (2014).
”Suomen linja” oli konsulttityö. Vuonna 2012 Keskustan puheenjohtajaksi valitulla Juha Sipilällä ei ollut juuri lainkaan poliittista kokemusta. Ajattelin, että teokseni kautta hän voisi perehtyä keskusta-aatteen juuriin ja puolueen historiaan. Tähän nojautuen hän voisi toimia tavalla, joka turvaisi puolueen tulevaisuuden.
Sipilä ei valitettavasti kirjaa lukenut. Vuoden 2015 onnettoman hallitusratkaisun jälkeen hän myönsi, että olisi pitänyt.
Samankaltainen konsulttityö oli myös teokseni ”Yhteinen tulevaisuutemme”.
Kerron siinä näkemykseni niistä syistä, joiden vuoksi Keskustan kannatus romahti vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja joiden vuoksi kannatus on alentunut sen jälkeenkin. Kerron, kuinka puolue voisi jälleen kohota suurimpien joukkoon.
Tapaamisessamme 30.11., Annika Saarikko kertoi, ettei hän ollut kirjaani lukenut. Olisi pitänyt. Monilta uusilta virheiltä olisi voitu välttyä.
Jutussa mainitut äänikirjat ovat kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkiston kautta. Tässä vielä suora linkki uusimpaan: Yhteinen vuosisatamme 2020
Ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää. Tämä vanha totuus selittänee sekä Sipilän että Saarikon syyt olla tutustumatta Paavo Väyrysen konsulttikirjallisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
No nyt ei tarvitse lukea kun voi kuunnella, vaikka Audin takapenkillä. Tai vaikka eduskuntaistunnon aikana, heh.
Audio kirjoista: mielenkiintoisia, hyvin kirjoitettuja, selkeällä suomenkielellä miellyttävästi luettuja, asiasisältöä arvioimatta … ja taas uusi audio.
Kiitos taas kerran!
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta vain on saanut mahansa täyteen Väyrysen kompeilusta. Ei siinä mistään muusta ole kysymys.
Ilmoita asiaton viesti
Ei makeaa mahan täydeltä…
Ilmoita asiaton viesti
Juu, mä oon nyt useampana iltana kuunnellut noita äänikirjoja. Oikein mielenkiintoisia. Kirjastosta voi myös ladata kirjat pdf-tiedostoina.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
”Että minun pitäisi muuttaa Vaasaan voidakseni olla kuntavaaliehdokkaana siellä.”
Muuttotappiokunnat, jollainen Vaasakin ehdottomasti on, suhtautuvat yleensä myönteisesti vapaa-ajanasuntojen muuttamiseen vakituisiksi. Ehkei sinun itsesi tarvitsisi muuttaa jos rahtaisit vanhan jalasmökkisi sinne ja muuttaisit vain paperilla.
Ilmoita asiaton viesti
Vaasa ei varsinaisesti ole muuttotappiokunta. Väyrynen voisi lähteä ehdokkaaksi Mustasaareen, siellä on muitakin melkein aina oikeassa olevia poliitikkoja.
Ilmoita asiaton viesti
Mjaa, olisiko tässä sitten ennakoitu tilannetta jälkeen Väyrysen?
https://ilkkapohjalainen.fi/tilaajalle/paikalliset/tilaajalle-7.3187110?aId=1.5597316
Ilmoita asiaton viesti
Mun mielestä ei ole yhtään outoa kummastelu siitä, että asuuko Paavo Väyrynen jalasmökissä, Tuusulassa, vai missä?
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää huomenta!
Jälleen kehotan kaikkia lukemaan blogin, ennenkuin sitä ryhtyy kommentoimaan. Lisätietoa löytyy kirjoistani, jotka ovat luettavissa kotisivuni kirja-arkistosta.
Jos lukutaidossa tai lukuhaluissa on puutteita, osaa teoksista voi kuunnella äänikirjana.
Viimeisin saatiin ladatuksi eilen vain osittain. Tätä puutetta parhaillaan korjataan.
Ilmoita asiaton viesti
”Ilmeisesti sen ydinjoukko halusi varmistaa sen, että piirikokouksessa ei syntyisi keskustelua puolueen linjasta.”
Kumpi taho päättää puolueen kuntavaali linjan, piirikokous vai puoluekokous? Kumpi taho päättää puolueen yleisen linjan, piirikokous vai puoluekokous? Miksi piirikokouksessa tulisi keskustella puolueen linjasta?
Etkö ole Vaasan kaksikielisen piirijärjestön jäsen? Eikö olisi loogista olla ehdokkaana jäsenyhdistyksessä?
Ilmoita asiaton viesti