Venäjän pelko ei ole aina viisauden alku

Julkaisin eilen blogin ”Ei kuolemanpelosta pidä itsemurhaa tehdä”. Tähän Juho Kusti Paasikiven neuvoon tukeutuen varoitin siitä, ettei Suomen tule Venäjän pelon vuoksi tehdä sitä turvallisuuspoliittista virhettä, että liittyisimme sotilasliitto Natoon.

Kirjoitus sai aikaan kommentointia, joka osoitti, että Venäjän pelko elää monen mielessä niin vahvana, että se estää järkevän ajattelun.

x  x  x

Venäjän  pelko on historiallisten kokemustemme vuoksi ymmärrettävää. Tosin se perustuu osittain vääriin tulkintoihin historian tapahtumista.

Venäjän pelko perustuu erityisesti 1700-luvun ja 1800-luvun alun kokemuksiin. Suuren Pohjan sodan yhteydessä koettu Iso viha (1713-1721) oli niistä ensimmäinen ja pahin. Sitä seurasi Hattujen sotaan liittynyt Pikkuviha (1742-1743). Tuoreimmassa muistissa on Suomen sota (1808-1809).

Nämä kokemukset liittyivät aikaan, jolloin olimme osa suurvalta Ruotsia, joka kävi sotia suurvalta Venäjää vastaan. Jouduimme suurvaltapolitiikan jalkoihin ja taistelutantereeksi. Ainakaan näiden kokemusten perusteella meidän ei kannattaisi hakeutua suurvaltapolitiikan välikappaleeksi.

Suomen sodan seurauksena Suomesta tuli autonomisena suuriruhtinaskuntana osa Venäjää. Tätä aikakautta (1809-1917) muistetaan hyvällä. Myönteisiä muistoja himmentävät ns. sortovuodet, jolloin jouduimme kärsimään Venäjän yhtenäistämispolitiikasta.

Toisen maailmansodan yhteydessä Suomi joutui jälleen suurvaltapolitiikan kurimukseen ja tulimme vedetyksi mukaan raskaisiin sotiin. Tämä vahvisti vanhoja pelkoja Venäjää kohtaan.

x  x  x

Sotien jälkeen Suomi noudatti Paasikiven neuvoa. Vaikeuksien kautta voitimme pelkomme Venäjää kohtaan ja kykenimme toteuttamaan kansallisten etujemme mukaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Itsemurha vältettiin.

Pahimmillaan kommunistinen Neuvostoliitto oli meille pelottava naapuri. On outoa, että sen hajottua Venäjän pelko sai jopa entistä suuremman vallan monien suomalaisten mielessä.

Murheellisin osoitus tästä on, että Suomi vietiin Venäjän pelkoon vedoten jäseneksi Euroopan unioniin ja euroalueeseen.

Kun kansan enemmistö syksyllä 1994 vastusti Suomen liittymistä Euroopan unioniin, käyttöön otettiin ulkopoliittinen kortti. Kansaa alettiin pelotella Venäjällä. Presidentti Martti Ahtisaari perusteli turvallisuuspolitiikalla jopa Suomen liittymistä euroalueeseen.

Nykyään yhä useammat myöntävät, että liittyminen unioniin ja erityisesti euroalueeseen oli paha virhe.

Monet jäsenyyttä kannattaneet puolustavat sen aiheuttamia vaikeuksia ja kustannuksia sillä, että olemme hyötyneet sisämarkkinoista.

Suomi oli kuitenkin turvannut pääsynsä sisämarkkinoille jo ennen jäsenyysratkaisua. Neuvottelimme yhtenä Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) jäsenmaana Euroopan yhteisöjen (EY) kanssa sopimuksen Euroopan talousalueesta (ETA). Sopimus allekirjoitettiin toukokuussa 1992 ja se astui voimaan tammikuun alussa 1994.

ETA-sopimuksella Suomi siis turvasi pääsynsä yhteisöjen sisämarkkinoille. Jos Suomi olisi pysyttäytynyt Euroopan talousalueessa, meillä olisi säilynyt sekä itsenäinen ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikka että kansallinen alue-, maatalous- ja ympäristöpolitiikka, emmekä olisi joutuneet mukaan EU:n ylikansalliseen päätöksentekoon.

Jos Suomi ei olisi liittynyt unioniin, ei olisi Ruotsikaan. Olisimme voineet ryhtyä rakentamaan ETA:n puitteisiin Pohjolan yhteisöä.

x  x  x

Nämä ajatukset tulvivat kipeinä mieleeni, kun haastattelin pari viikkoa sitten Polaris-TV:n kanavalle MTK:n puheenjohtajaa Juha Marttilaa. Käsittelimme maataloutta, metsätaloutta ja ympäristöasioita. Kaikissa näissä Suomi joutuu kamppailemaan EU:n puitteissa.

Keskustelumme lähti liikkeelle EU-jäsenyydestä, jota yhdessä MTK:n kanssa kaikin voimin vastustin. Marttila työskenteli silloin tutkijana, joka avusti laskelmillaan meitä, jotka kävimme neuvotteluja.

Sopimus oli huono ja siihen liittynyt tukipaketti riittämätön. Itsenäinen maatalouspolitiikka olisi ollut meille monin verroin parempi.

Haastattelumme päättyi meneillään oleviin EU:n maatalousneuvotteluihin, joissa komission toiminta aiheuttaa vakavia ongelmia. Toinen ajankohtainen suomalaisenkin maatalouden suuri EU-huoli on vireillä oleva kauppasopimus Mercosur-maiden kanssa.

Haastattelu kannattaa katsoa.

x  x  x

Tässä kirjoituksessani lähdin liikkeelle eilisen blogini aikaansaamasta kommentoinnista.

Se osoitti, että vuonna 2014 puhjenneen Ukrainan kriisin syistä ja tapahtumista ylläpidetään historiallisesti virheellisiä mielikuvia, joilla pyritään vahvistamaan pelkoja Venäjää kohtaan. Tällä puolestaan perustellaan Suomen Nato-jäsenyyttä.

Tosiasioita voivat halukkaat palauttaa mieleen vaikkapa lukemalla eiliseen kirjoitukseeni linkatut blogit.

Eilisessä debatissa huomautin, että Suomeen ei erikseen kohdistu mitään sotilaallista uhkaa.

Turvallisuutemme voisi olla uhattuna vain sitä kautta, että lähialueillamme syntyisi sotilaallinen selkkaus, johon joutuisimme mukaan.

Selkkauksen syntymistä me voimme ehkäistä vakauspolitiikalla eli säilyttämällä asemamme sotilaallisesti liittoutumattomana maana ja ylläpitämällä vahvaa itsenäistä maanpuolustusta.

Jos aseellinen selkkaus kuitenkin syntyisi, meidän tulisi pyrkiä pysyttäytymään sen ulkopuolella. Tämä on mahdollista, jos emme ole liittoutumalla sitoutuneet osallistumaan muiden maiden välisiin selkkauksiin tai sotiin. Meidän tulee myös estää alueemme käyttäminen vihamielisiin tarkoituksiin muita maita vastaan.

Siltä varalta, että kaikesta huolimatta joutuisimme vedetyksi mukaan sotilaalliseen selkkaukseen, olemme varautuneet harjoittamaan yhteistyötä muiden maiden kanssa.

Eikö tämä ole viisas, kansallisten etujemme mukainen linja?

x  x  x

Kirjoituksessa mainittu Juha Marttilan haastattelu on katsottavissa Polaris-TV:n kanavalla. Muut Marttilan haastattelut julkaistaan lähi viikkoina.

Suomen liittymisestä EU:iin ja euroalueeseen löytyy tarkkaa tietoa mm. teoksestani ”Itsenäisen Suomen puolesta”, joka on luettavissa ja kuunneltavissa kotisivuni kirja-arkistosta.

+3

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu