Ympäristöpolitiikkaan on saatava suunnanmuutos
Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen tuotti minulle suurta iloa sanomalla Helsingin Sanomien haastattelussa, että turpeen energiakäytölle olisi huoltovarmuussyistä annettava jatkoaikaa.
Korona-kriisi ja sen synnyttämä talouslama näyttävät tervehdyttävän talouspoliittista ja ympäristöajattelua.
Hallituksen riveistä on toki kuultu toisensuuntaistakin viestiä kaukolämmön ja sähkön tuotantoon liittyen. Hiilen käytön lopettamista on kovasti kiirehditty. Käytännössä hiili korvattaisiin lämpöpumpuilla eli sähköllä. Tämä edellyttäisi suuria investointeja mm. tuulivoimaan.
Kapasiteettia tarvittaisiin runsaasti lisää sen vuoksi, että myös yhdistelmälaitoksissa hiilivoimalla tuotettava sähkö olisi korvattava muulla tuotannolla. Kaikki tavat tuottaa suuria määriä sähköä ovat ympäristön kannalta jotenkin ongelmallisia.
x x x
Huoltovarmuutta korostava Tuppuraisen linja tarjoaa mahdollisuuden win-win-win –ratkaisuun, josta hyötyvät lisäksi sekä kestävä ympäristöpolitiikka että kansantalous.
Hiili voidaan korvata ilman merkittäviä lisäkustannuksia käyttämällä olemassa olevissa voimaloissa turvepellettejä. Tätä esitin jo helmikuussa julkaisemissani blogeissa. Toistin ehdotukseni 29.4. julkaisemassani kirjoituksessa (https://www.paavovayrynen.fi/2020/04/29/cityvihreasta-ymparistopolitiikasta-ekologisesti-kestavaan-kehitykseen/).
Soilla kasvava turve on uusiutuva luonnonvara samalla tavalla kuin metsissä kasvavat puut. Suomen on korjattava se kansainvälisessä ilmastopolitiikassa syntynyt virheellinen tulkinta, jonka mukaan turve olisi kivihiileen rinnastettava fossiilinen polttoaine.
Suomen tulee huolehtia myös siitä, että voimme täysimääräisesti hyödyntää metsiämme. On korjattava se kansainvälisessä ilmastopolitiikassa syntynyt virhe, että hiilipäästöjä ja –nieluja tarkastellaan liian lyhyellä aikajänteellä. Tätä kautta metsistämme ollaan kehittämässä hiilivarastoja.
Tämä ei ole kestävän kehityksen periaatteiden mukaista. Kansantaloudellisesti meillä ei kerta kaikkiaan ole tähän varaa.
x x x
Uusiutuvia biopolttoaineita on järkevää käyttää suunniteltua enemmän myös liikenteessä.
Korona-virus näyttää johtavan siihen, että ajatukset henkilöautoilun vähentämiseksi eivät toteudu. Hallituksen hahmottelemassa ”uudessa normaalissa” ja ”kahden metrin yhteiskunnassa” henkilöautoilu säilyttää suosionsa.
Fossiiliset liikennepolttoaineet voidaan helposti korvata uusiutuvilla kotimaisilla, joita voidaan käyttää polttomoottoreissa.
Sähköautoilun voimakas laajentaminen ei ole ekologisesti, luonnontaloudellisesti, järkevää. Akkujen valmistamiseen tarvitaan runsaasti uusiutumattomia luonnonvaroja. Niiden ja niihin ladattavan sähkön tuottaminen aiheuttavat mittavia ympäristöongelmia.
Sähköautoihin liittyy myös omia erityisiä turvallisuusongelmiaan. Äskettäin TV-uutisissa esiteltiin sammutuskontti, jollaisia tarvitaan palamaan syttyneen sähköauton sammuttamiseen.
x x x
Uusiutuvan sähköenergian tuottamiseen meillä on käyttämättömiä mahdollisuuksia. Yksi järkevä ratkaisu on vesivoiman täydennysrakentaminen. Vanhoja pieniä vesivoimaloita voidaan samaan aikaan purkaa ja palauttaa siten vesistöjä vaelluskalojen käyttöön.
Vuotoksen allas tulisi nopeasti rakentaa. Siihen on vahvat perusteet myös tulvasuojelun kannalta katsoen. Rovaniemi saattaa jo tänä keväänä kärsiä suurista tulvavahingoista. Tulevaisuudessa tulvien ennustetaan lisääntyvän.
Vuotoksen altaan rakentamisen vaihtoehdoksi on esitetty tulvapenkereitten rakentamista Rovaniemen kohdalle. Tämä ei ole järkevää edes ympäristöä ajatellen. Penkereet pilaisivat jokivarren maisemia. Vuotoksen altaan alueella ei toisaalta ole mitään ainutlaatuisia ympäristöarvoja.
Entä sitten talous? Vuotoksen allas tuottaa ilman valtion investointitukia suuren määrän uusiutuvaa säätöenergiaa, jota tarvitaan mm. tuulivoiman käytön lisääntymisen vuoksi. Pengerrykseen uppoaisi runsaasti veronmaksajien rahaa.
Suomessa on siirryttävä cityvihreästä ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta luonnontaloudellisesti kestävään kehitykseen, kun edellä mainitussa 29.4. julkaisemassani blogissa esitin.
”Suomen on korjattava se kansainvälisessä ilmastopolitiikassa syntynyt virheellinen tulkinta, jonka mukaan turve olisi kivihiileen rinnastettava fossiilinen polttoaine.”
Miten se voi olla kansainvälisessä politiikassa syntynyt, kun Ruotsissa turve katsotaan uusiutuvaksi? Kyse on pelkästään kotoperäisestä umpivihreästä politiikasta, jonka tavoitteena on ajaa hyvinvointimme ja teollisuutemme syvälle suohon.
Turpeessa on hyviä puolia ja kotimaisuus varsinkin, mutta sen ruoppauksen ympäristöhaitat pitäisi pystyä estämään. Kivihiilikielto on kyllä täysin älyvapaa, kun sitä tullaan kiihtyvästi polttamaan ympäri pallomme ja Euroopassakin. Sen ehdoton hyvä puoli on helppo varastoitavuus, jota turpeella ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Koronasta on ollut ainakin sikäli hyötyä, että ensimmäisen kerran moneen vuosikymmeneen on merkkejä siitä, että huoltovarmuuteen alettaisiin suhtautua oikealla tavalla. Tuppuraisen ulostulo on hyvä merkki.
1990-luvulla oltiin sitä mieltä, että 10% vajaus maan omassa sähköntuotannossa on vielä sallittavissa. Nyt ollaan vajottu 20…25% tilanteeseen. Kun ajatellaan todellista kriisiä, missä Itämeren laivaliikenne on pysäytetty eikä rajojen yli siirry polttoaineita tai sähköä, haluaisin nähdä, kuka uskaltaa tehdä realistisen analyysin Suomen selviytymisestä sellaisessa tilanteessa. Turve on iso energiareservi Suomelle. Norja ei häpeile öljyvarantojaan, miksi Suomen pitää häpeillä turvetta. Turpeen käytöstä sähkön ja lämmön tuotantoon ollaan luopumassa. Kyse on äärimmäisen vakavasta kehityksestä huoltovarmuuden suhteen.
Ilmoita asiaton viesti
Näin juuri. Suomen umpivihreät poliitikot kantavat huolta asioista, mihin ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa, mutta kansan hyvinvointi ei ole agendalla ollenkaan eikä huoltovarmuus varsinkaan, vaan suunta on ihan toinen, huoltovarmuutta rapautetaan säännönmukaisesti.
Ilmoita asiaton viesti
”Hiilen käytön lopettamista on kovasti kiirehditty. Käytännössä hiili korvattaisiin lämpöpumpuilla eli sähköllä. Tämä edellyttäisi suuria investointeja mm. tuulivoimaan.”
Sattumasähköllä EI voi korvata mitään konventionaalista ( ydin, hiili, öljy, turve, jne…) sähkön tuotantomuotoa, ikävä kyllä.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkomarkkinainformaatio/tuulivoiman-tuotanto/
Saksan totaalisesti reisille mennyt Energiewende sen yksiselitteisesti todistaa.
Ilmoita asiaton viesti
Onko blogistilla tekstejä työn alla? Esko Aholla on Otavalle, samoin Timo Soinilla.
vuorineuvos Kari R. (Otava) sanoi pari vuotta sitten HS:n Antti Majanderin haastattelussa ettei miekkkaa ole pantu tuppeen niin kauan kuin hän muistaa sotasyyllisiksi tuomittujen kokemukset Katajanokan vankilassa missä hän oli käynyt nuorena miehenä heitä useammankin kerran jututtamassa.
Niinpä Otava häärää kaiken politiikaksi kutsuttavan kulisseissa. Paavo Väyrysen uuspuolueiden nimissä, samoin ideoitiin Hjallis Harkimon LiikeNyt. Eikös moniottelija Risto E J Penttilä olekin naimisissa Reenpään perijättären kansssa? Kim Jong-un -ilmiö luuduttaa ajattelun.
Kansliapäällikkö Bror Wahlroos kertoi nuorille virkamiehille kaiken uuden toimivan Suomessa yhdistyksien kautta. Pitää kuulemma varoa voivansa itse ajatella. Kaksipäisen vasikan ystäväinseura?
Ilmoita asiaton viesti