Kiitos demarit koronaviruksesta

Jos teksti on liian pitkä, katso video lopussa.

1) Kaikki tiesi Wuhanin tilanteen tammikuussa, eli tiesulut, hätäsairaala, krematorioiden käynti yötäpäivää, ihmisten hitsaus asuntoihinsa jne. drastiset toimet, joita ei pikkunuhan takia tehdä. Tauti oli siis vaarallinen.

2) Tammikuun loppuun mennessä tiedettiin, että tauti tarttuu oireettomana, itämisaika pitkä, tarttuu ilmateitse, herkkä tarttuvuus jne. Eli tauti leviäisi kuin kulovalkea esimerkiksi lentokenttien kautta.

Varoitan näistä teemoista 1. helmikuuta ja 2. helmikuuta liittäen 2 ministeriä twiitteihin mukaan, mutta kumpikaan ei vastaa.

Mediassa väitetään, että on varustauduttu, mutta jo nyt on kajottu huoltovarmuusvarastoihin, ja on pitänyt uusiokäyttää kertakäyttötuotteita.

Koronaviruksen hoitoon kaavailtiin helmikuussa vielä 9 miljoonaa, nyt miljardi suoria tukia ja 15 miljardia epäsuoria lainatakauksia + vielä itse koronakriisin hoitokulut. Hallitus ei ole siis ennustanut asiaa lainkaan, ja elää viikko viikolta sen sijaan, että olisi ottanut itseään niskasta kiinni jo tammikuussa, ja tehnyt suunnitelmat, jotka ovat realistisia. Jokainen voi itse käydä toteamassa ministerien twiiteistä tammikuussa, että mitkä asiat olivat päällimmäisiä. Ei ainakaan lähestyvä pandemia.

Suomeen sai vielä maaliskuuhun asti lentää ihan vapaasti ja mennä suoraan töihin tartuttamaan kaikki. Mitään seurantaa ja rajojen kiinni laittoa ei tehty. Tämä oli täysin vastuutonta, ja sokea reettakin näkee, että tällainen hengitysteitse leviävä tauti leviää silloin laajasti.

Suomi astuu pandemiaan ilman valmistautumista niin sairaanhoidollisesti kuin taloudellisesti, ja se astuu pandemiaan täysin turhaan, kun se olisi voinut välttää tai viivästyttää taudin leviämistä esimerkiksi Singaporen tai Taiwanin mallia käyttäen, ja vielä nohevamminkin, ja ehkä jopa näyttää esimerkkiä muulle Euroopalle, ja välttää kriisin eskaloituminen joka maassa.

Koko muu läntinen maailma toimii samoin: vähättelee tautia alussa, ja nyt on pulassa. Säästöt siitä, että lentoja ei lyöty aikaisin kiinni ovat triviaaleja, koska matkustuslento on jo nyt lähes pysähtynyt muutenkin. Sitä ei voi siis käyttää tekosyynä. Maan laittaminen kiinni sisäisesti, ja ihmisten pysyminen kotona kuukausia maksaa paljon enemmän kuin pelkistä ulkomaanlennoista luopuminen joksikin aikaa.

Kotimaan epidemia välttämällä olisi ainakin sisäinen toiminta auki ja normaalia, mitä nyt muutaman lomamatka peruuntuu ja turismitulot päättyvät. Mutta vastaa rehellisesti, oletko nyt menossa matkalle muutenkaan, ja paljonko Suomeen tulee juuri nyt turisteja?

Epidemian syy on kunkin maan hallituksessa, niiden kyvyttömyydessä tajuta realiteetteja ajoissa, ja toimia niiden mukaan. Meidän tapauksessa vika on siis demareiden, vihreiden, vasemmiston, keskustan ja RKP:n.

Vaikka voidaan syyttää WHO:ta siitä, että se kehoitti välttämään matkustusrajoituksia viimeiseen asti, niin se ei ole mikään tekosyy tekemättömyydelle. Sokea reettakin näki, että WHO ei ole tilanteen tasalla sen kummemmin kuin THL:kään, sillä molemmat luottivat CCP:n lukuihin. Meidän pitäisi tietää paremmin, sillä olemme lukeneet historiamme, ja tiedämme miten luotettavia totalitarististen valtioiden tiedonanto on (e.g. Chernobyl). Toisin sanoen, älä kuuntele mitä totalitaristinen hallinto sanoo, vaan katso mitä he tekevät, ja mieti milloin itse tekisit samoin, niin silloin ymmärrät kriisin laajuuden. Sen jälkeen hallitus pystyy kyllä tekemään ratkaisevan päätöksen käyttämällä johtajuuttaan.

 

Johtajuusvaje on ollutkin kriisin oleellisin tekijä, sillä pääministeri, joka piiloutuu vain ”asiantuntijoiden” ja viranomaisten taakse, on yhtä hyödyllinen meille kuin tyhjä penkki, jossa on tulostettu A4-paperi, lukien: ”tämä penkki luottaa asiantuntijoihin.” Kas kun se asiantuntija voi olla väärässä, ja sillä ei myöskään ole arvopohjaa ja draivia tehdä niitä päätöksiä, tai ymmärrä laajempaa kokonaisuutta shakkilaudalla, että mitä vaikutuksia ko. taudilla olisi vaikkapa talouteen — näitä asioita varten on nimenomaan palkattu se johtaja. Asiantuntijoita käytetäänkin siihen, että saadaan realistinen tilannekuva, mutta ei välttämättä aina päätöksentekoon.

Tässä tapauksessa sekä asiantuntijoiden tilannekuva oli epärealistinen, että päätökset delegoitiin heille, ja oletusasetuksina ei tehty oikeastaan mitään. Tultiin jopa median eteen sanomaan, että mitään ei voida tehdä, ja että tällaisen taudin leviämistä ei voi estää. Mutta, jos ihmiset voidaan eristää koteihinsa ja maakuntiinsa, ja se toimii, niin miettikääpä, miksei kotina tai maakuntana voida ajatella koko maata, ja eristää ulkomaan henkilöliikenne siksi aikaa, että epidemian lähtöpiste toipuu? Näin toimiessa jonkun maan paikallisepidemiasta ei koskaan tule pandemiaa, tai jos tulee, se leviää hallitusti silloin kun siihen on valmistauduttu, tai käytetään rokotetta.

Miten on edistyksellistä ja järkevää, että potentiaalisesti tappava tauti nujerretaan globaalisti vain laumaimmuniteetilla, eli sairastetaan pois ja hyväksytään kuolemat sellaisenaan? Missä kohtaa tällöin tulee asiantuntijuuden ja johtajuuden hyödyt, sillä tämähän on oletustilanne maailmassa, jossa ei ole mitään asiantuntijoita ja johtajia ollenkaan.

Hallituksessa olevien ihmisten pitää olla kyvykkäitä lukemaan maailmantilannetta realistisesti, ja hakemaan oikeaa dataa. Minulle on aivan sama mitä tiedustelupalvelua siihen käytetään, kunhan tilannekuva on tarkka. Asiantuntijoiden asiantuntemattomuuden taakse ei tällaisessa asiassa voi piiloutua, sillä torilta saa aina uusia, parempia asiantuntijoita.

Perustuen twiittiini 1. helmikuuta, ja tarkastellen tämänhetkistä tilaa Uudenmaan sulkuoperaation ja reservin käyttöönoton kanssa, niin toden totta, toriltakin löytyy parempia asiantuntijoita, kuin mitä hallitus käytti:

Alkuperäinen ränttivideo:

 

JuhoSalo

Haluan antaa sinulle mahdollisuuden säästää sanomalla 'kiitos ei' kaikelle ylimääräiselle. Me kaikki tiedämme, mitä me oikeasti valtiolta tarvitsemme: puolustus, oikeus, infra, terveys, koulutus, sosiaaliturva, ym. Kun nämä on määritelty, maksetaan ne vastikemaisesti veroissa. Vain säästämällä voi saada enemmän vähemmillä päästöillä. http://juhosalo.kapsi.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu