Greta ja ilmastohätätila

Greta, poikkeusyksilö

Globaali mediashow Gretan kasvoilla alkaa olla sillä  tasolla, että se herättää suuria epäilyksiä yksilöllisestä projektista, jollaisena se tarjoillaan. Onko todella niin, että Greta omalla tahdonvoimallaan ja erinomaisilla henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan olisi päässyt puhumaan EU-parlamenttiin, Davosiin, YK:hon ja Yhdysvaltojen senaatin valiokunnalle?

Monen koulutetunkin ihmisen puheissa Greta on noussut esimerkiksi siitä, miten yksikin ihminen voi tehdä jotain. Asia ei ole näin yksinkertainen ja perustuu virheelliseen ajatteluun medianäkyvyydestä ja poliittisesta vaikuttamisesta.

Tähdeksi yksin yrittämällä

On päivänselvää, ettei Greta ole kyennyt järjestämään itseään parrasvaloihin henkilökohtaisella yritteliäisyydellään.  En kyseenalaista Gretan ikää, sukupuolta, persoonaa tai sitä, onko hän oikeassa vai ei. Enkä siitä, onko nuorilla oikeus tehdä politiikkaa.  Tietenkin on.

Tätä nuorta viedään kuitenkin sellaisissa huomioliiveissä ja niin korkealla tasolla parrasvaloihin, että moni ei saa vastaavaa julkisuutta edes mittavalla rahoituksella. Gretan saama huomio on aivan poikkeuksellista, ja se tuskin johtuu Gretasta, vaan niistä tahoista, jotka tekevät hänelle nämä järjestelyt. Massiiviset ja globaalit poliittiset- ja mediakampanjat järjestetään ja suunnitellaan aina askel askeleelta ja niissä on koko joukko toimijoita ja rahoitusta.

Greta, kampanjatuote

Greta ei ole myöskään kenen tahansa lapsi. Hänellä on hyvät lähtökohdat esiintymiseen siksikin, että hänen vanhempansa ovat esiintyjiä ammatiltaan ja heillä on lisäksi kampanjoiden kehittämiseen sopivat yhteiskuntasuhteet. Gretan vanhemmathan ovat tottuneita lavaesiintyjiä: äiti on oopperalaulaja ja isä näyttelijä. He ovat askel askeleelta hankkineet ja saaneet kampanjoilleen sopivaa taustatukea? Tästä on edelleen syntynyt lumipalloefekti. Hyvä vai huono asia. Se on toinen asia, mutta varmaa on, että tämä ei ole vain yksilösuoritus.

Se, mikä hämmästyttää minua, on kysymys siitä, miksi yhtäkkiä koulutetuiltakin ihmisiltä katoaa Gretan suhteen arvostelukyky ja suhteellisuudentaju siitä, miten poliittisia ja mediakampanjoita tehdään? Se, että Greta on parrasvalojen keskiössä, ei johdu Gretasta yksilönä, vaan kaikki nämä asiat on rakennettu suunnitelmallisesti.

Greta ja imagomarkkinointi

Gretalla tehdyssä agendamarkkinoinnissa on jotain todella häiritseviä elementtejä. Viestinnällisesti kiusallinen juttu on ensinnäkin, että tyttö näyttää ulkoisesti alle 12 vuotiaalta lapselta letteineen, mutta on tosiasiassa 16 vuotias. Pikkutytön lettipää-imagolla hänestä vahvistuu käsitys lapsinerona, poikkeuslapsena ja poliittisena Peppi Pitkätossuna, johon hänellä on myös visuaalinen mielikuvayhteys. Kyse on kuitenkin visuaalisesta mielikuva- ja havaintovirheestä iän ja kypsyyden suhteen.

Tahaton vai tavoiteltu Peppi Pitkätossu -imago viittaa myös itsenäiseen ja omapäiseen erikoislapseen, joka rakentaa oman paremman maailmansa. Tämä pinnanalainen visuaalinen imago häiritsee minua, vaikka moni ehkä katsoo, että siinä ei ole mitään ongelmaa.

Median ja politiikan näyttämön avautuminen maailmanlaajuisesti lapseksi puetulle teinille on jotain ennenkuulumatonta sinänsä. Tapa, jolla häntä käsitellään mediassa on kuitenkin ylilyövä, suhteeton, manipulatiivinen ja propagandistinen. Mediashown poikkeuksellisuus myös herättää monissa enemmän huolta kuin luottamusta siihen, että ilmastoasiaa käsiteltäisiin nyt harkitusti ja asiaankuuluvan tutkimustiedon pohjalta ja että se johtaisi päätöksentekoon, jolla on vaikutusta. Mediahypen paino on johtanut usein myös hätiköityihin ja huonoihin ratkaisuihin.

Ilmastopuheen uskonnollistuminen

Greta-ilmiö on muuttanut ilmastoasian uskonnolliseksi puheeksi. Tämä tuo mukanaan monta ongelmaa, kuten 1) kritiikittömyyden vaatimuksen, 2) poliittisen puheen uskonnollistamisen, 3) palvonnan ja 4) mahdollisen ilmastofundamentalismin – sitoutumisen yksinkertaisiin ratkaisuihin kokonaiskuvasta välittämättä.

Gretaa ei saisi arvostella. Kritiikki koetaan uhkaksi ja sille paketoidaan valmiita tulkintoja, jotta ei tarvitsisi keskustella asiasta. Kritiikille on valmiita nimiä masinoinnista denialistien vastainformaatioon tai ”setämiesten ulinaan”.

Miksi kritiikin sietäminen poikkeuksellisen markkinointikampanjan suhteen on vaikeaa. Hälytyskellot ilmastohälytystilan julistamisesta ja toimintatavoista Gretan ympärillä soivat muutoinkin – ja osin myös perustellusti. Monet kokevat mediakohun vastenmielisenä kykenemättä analysoimaan, mistä nämä tunteet tulevat. Toisille taas nousee mielikuvia esimerkiksi 1930-luvun poliittisesta propagandasta. Poikkeuksellinen informaatiovyöry asiasta on jo sinänsä hämmentävää.

Kritiikiltä katoaa tila

Kritiikin paketoinnista esimerkkinä artikkeli, jonka mukaan Gretan arvostelu on masinoitua, ja jutun mukana on kartta kaikista tunnetuista tahoista, jotka ovat tukeneet vastainformaatiota. Jutun pääteemana on leimata Greetan arvostelu oikeistopopulistien ja Venäjämyönteisten tahojen propagandaksi. Kun kritiikki pakataan tulkinnoiltaan valmiiksi äärilaidan valetiedoksi, niin perustellultakin pohdinnalta viedään tila. Samaa strategiaa tosin käytetään muissakin teemoissa, mikä on huomionarvoista sinänsä.

Uskonnollinen kieli näkyy myös julkisessa keskustelussa Gretan ympärillä. Yhä useammin kysytään, uskooko joku ilmastonmuutokseen vai ei? Uskonasiako tämä on? Jos ilmastoasia on globaali ongelma, josta on vuosikymmenien ajalta tutkimustietoa, miksi poliitikkoja myöten asiasta puhutaan ikään kuin uskon asiana? Etenkään korkean tason päätöksenteossa tämänkaltaista asiaa ei pitäisi perustella pelkällä uskolla.

Greta, the Saint

Äärimmäisenä esimerkkinä ruotsalainen ekumeeninen julkaisu tulkitsee Gretaa Jumalan profeetaksi. Ilmastopuheen mediaikonin profeetaksi luonnehtiminen alkaa jo hämmästyttää. Jotain kohtuuden rajaa olisi journalismissakin hyvä pitää. Näillä tavoilla lopputulos näyttää Gretan palvonnalta ja ilmastopolitiikan uskonnollistamiselta.

Henkilökohtaisesti, en olisi uskonut, että 2010-luvun loppua kohden joudun sanomaan koulutetuille ihmisille, että en halua vahvistaa käsitystä aspergersyndroomaisesta pikkutytöksi puetusta ruotsalaisesta teinistä Jumalan profeettana, enkä poikkeusyksilönä. Ja että joudun vielä pitkällisesti tämän perustelemaan.

Ihailunsekainen puhe alkaa lähestyä palvontaa, jonka kohde on käytännössä ”pyhä” siten, että sitä pidetään arvostelun yläpuolella. Gretalla katsotaan olevan myös yliluonnollisia lahjoja (”nähdä hiilidioksidi”), mikä vahvistaa uskonnollista puhetta hänen ympärillään.

Ilmastofundamentalismi

Mistä tässä massiivisessa media- ja muussa kampanjoinnissa on oikeastaan kyse. Ilmastoasiassa minua huolettaa paitsi ilmastonmuutos, myös se, minkälaista politiikkaa ja vallan ja varojensiirtoa sen nimissä käydään tekemään. Ja mitä ja miten asioita ajetaan Gretan mediaikonin takaa?

Ongelmallisinta olisi ilmastofundamentalismi, jossa on etukäteen valittu ongelman hahmottamisen tapa ja ratkaisujen keinot. Ja muut näkemykset raivataan pois tieltä.  Valitettavasti YK:n ilmastokokous näyttää tästä jo esimerkkiä. YK:n ilmastokokouksessa syyskuussa 2019 saivat puheoikeuden vain maat, joilla oli annetun agendan mukainen sisältö puheelle. Näinkö monimutkaisia globaaleja kysymyksiä on tarkoitus ratkaista?

Ilmastoteatteri ei ole ilmastopolitiikkaa

Kuuntelin myös Gretan todistuksen Yhdysvaltain ulkoasiain komitealle ja sen jälkeiset amerikkalaisten teinien puheenvuorot. Ymmärrän kyllä heidän lähtökohtiaan, mutta ei ole älyllisesti rehellistä, että niistä voitaisiin suoraan johtaa tehokkaita politiikkatoimia. Ilmastonmuutos on siihen nähden liian monimutkainen asia. Reaalipolitiikan tekemistä eivät voi ohjailla teinien aktivistiliikkeet, vaikka niitä kuultaisiin. Yhtenäisen näkemyksen kokoaminen ilmastonmuutoksen torjuntaan globaalisti on vielä suurempi haaste.

YK:n ilmastokokouksessa Gretan puheenvuoron teatraalisuus nousee potenssiin. Tämä ei ole ilmastopolitiikkaa, vaan ilmastoteatteria. Ja teatterina se näyttää myös toimivan yleisön reaktioista päätellen. Jos ilmastoteatteri johtaa perusteltuihin ilmastopoliittisiin päätöksiin, joiden vaikutuksia seurataan ja kurssia korjataan sen mukaisesti, teatterista on saatu hyödyllinen noste asialle. Lopputulema voi kuitenkin olla muutakin, ja on seurannan arvoista.

Taustavoimat hämmästyttävät

Gretan coachina (kuvissa toistumiseen taustalla) näyttää olleen monissa tilaisuuksissa Luisa-Marie Neubauer, joka puolestaan toimii organisaatiossa, jota tukevat mm. Bono, Gates ja Soros. Miksi tämä olisi ongelma? Kaikkeen kampanjointiin tarvitaan taustavoimia, mutta ovatko nämä taustavoimat yleisessä tiedossa? Miltä se näyttäisi, jos Gretan T-paidassa lukisi ”sponsored by Bill & Melinda Gates ja George Soros”?

Luisa-Marie Neubauer, som figurerat på ett stort antal bilder och filmer tillsammans med Greta, tillhör organisationen ”one foundation” där ett flertal namnkunniga personer figurerar som finansiärer, bl a Bono och Bill och Melissa Gates – men också mångmiljardären George Soros.”

Ilmastoahdistelun seuraukset

Arveluttavalta vaikuttaa myös se viisaus, jolla pelkoa ja ilmastoahdistusta levitetään päiväkodeista kouluihin ikäluokalle, joka ei todellakaan ole näistä asioista vastuussa. Viesti vahvistuu kun Gretaa viedään asian airueena EU-parlamenttiin, YK:hon ja Davosiin ja julistetaan hänet Jumalan profeetaksi Ruotsissa. Eikö tämä ole jotenkin hullua ja raiteiltaan pudonnutta tapaa vaikuttaa globaaleihin ongelmiin, joista asiantuntijoiden ja korkean tason päätöksentekijöiden pitäisi olla vastuussa?

Kuka ottaa vastuun ilmastoahdistuksen lisääntymisestä tai nuorten kiinnittymisestä väärän tiedon varassa ilmastokampanjointiintieto, koska tieto tehokkaista vaikuttamisen tavoista muuttuu koko ajan? Tunnevaltaisilla kampanjoilla ajetaan lapsia ja nuoria tilaan, jota joudutaan terapioissa ja faktoilla myöhemmin korjaamaan. Onko tämä loppuun saakka ajateltua? Viimeisimmän nuorisobarometrin mukaan ilmastoahdistus on nuorten keskuudessa jo Suomessakin laajaa?

Tietoon perustuva päätöksenteko

Olen tullut johtopäätökseen, että Gretan kasvoilla kampanjointi ei mielestäni ole sellaista ilmastopolitiikkaa, jota haluaisin tehtävän. En ole ilmastotieteen asiantuntija, eikä minulla ole kantaa siihen, miten ilmastonmuutoskysymys ratkaistaan. Sen sijaan olen informaatioalan ammattilainen, ja siltä pohjalta huolestunut ilmastoasiaan liittyvästä tiedon valikoinnista, sensuroinnista ja massamanipulaatiosta – sekä perusteettomasta kritiikittömyyden vaatimuksesta.  En myöskään halua, että päätöksenteko perustuu mediakohuihin ja massojen aktivointiin pääasiassa tunnepohjaisen informaation varassa.

Tottakai on järkevää tehdä, mitä voidaan tehdä, vähentää päästöjä, säästää uusiutumattomia luonnonvaroja ja panostaan innovaatioihin. Jos Suomi olisi ilmasto-ongelmien ratkaisijana mallimaa, sekään ei olisi sinänsä huono asia.  Toinen kysymys on kuitenkin myös siinä, onko valituilla toimilla vaikutusta. Jos ei ole, niin turhaan me karsimme karjatalouden pois päiviltä. Tai panostamme joihinkin radikaaleihin ratkaisuihin, joista seuraa dominoefektinä esimerkiksi suuria taloudellisia vaikeuksia. Ja pelottelemme lapset henkihieveriin. Ratkaisujen kokonaisuuden on oltava harkittu ja toimittava sen seurantaan asti, vaikuttavatko toimet.

Kannatan lämpimästi tietoon perustuvaa päätöksentekoa, jota taustoitetaan monitieteisellä ja moninäkökulmaisella tutkimustiedolla. Sen sijaan fundamentalistiset ja dogmaattiset ilmastonmuutosnäkemykset, joiden nimissä kielletään tai siirretään syrjään argumentoitu kritiikki tai demonisoidaan eri tavoin ajattelevat poliittiseen marginaaliin, on minusta huolestuttava ja valheellinen tapa ratkaista merkittäviä globaaleja ongelmia. Tämä ilmapiiri ja asenne näyttää kuitenkin vahvistuvan, mikä on huono asia.

Ilmastoinformaation luotettavuus

Kuka enää tietää, mihin informaatioon voi luottaa? Se on erityisesti ongelma ilmastoasiassa, joka on tavattoman monimutkainen haaste myös asiantuntijoille. Aivan perustavaa laatua olevista taustoista, kuten lämpötilan noususta levitetään erilaisia tilastoja ja tutkimustuloksia. Ovatko ne aitoja ja mihin ne perustuvat? Vaatisi asiantuntemusta edes perehtyä taustadataan ja mittausten asetteluun. Harvoilla on aikaa paneutua dataan ja sen pohjalta tuotettuihin väittämiin. Joudumme luottamaan asiantuntijoihin.

Myös IPCC:n raportit, joihin viitataan eräänlaisina kiveenhakattuina totuuksina ja ”ilmastoraamattuina”, ovat saaneet kritiikkiä. IPCC ei ole tutkimusorganisaatio, vaan poliittinen organisaatio, jonka jäsenyys ei perustu tutkimuksen tasoon, vaan esimerkiksi alueelliseen edustavuuteen. IPCC:n väitetään kriitikkojen puheissa olevan aktivistien käsissä ja informaation sen mukaista. Nämä väitteet pitäisi tutkia, jos raportteihin luotetaan päätöksenteon pohjana. Ei ole väärin olla aktivisti ja tutkija, mutta olisi myös kohtuullista tietää näiden painotusten vaikutus tuotettuihin sisältöihin silloin, kun niihin viitataan päätöksenteossa ”parhaimpana tarjolla olevana tutkimustietona”.

(Ohessa kanadalaisen tutkivan journalistin kritiikki IPCC:n toimintatapoja kohtaan vuodelta 2012, joka nostaa esille epäilyjä siitä, miten validia tietoa IPCC:n tutkimusraportit ovat. Uusimman IPCC:n raportin suhteen tilanne saattaa olla jo muuttunut joiltakin osin, mutta video on mielekästä kuunneltavaa pelkän informaatiolukutaidon kehittämiseksi. IPCC:n analyysi alkaa noin kohdalta 5:38- https://www.youtube.com/watch?v=pGPqV_Fwo4Q )

Ilmastotieteen vinoutumat

Tieteellisen tiedon vinouttaminen on rikos ihmiskuntaa kohtaan kysymyksissä, joissa kyseessä on globaalien ongelmien ratkaisu. Juuri siksi ilmastofundamentalismi, usko pelkkään hiilidioksiditeoriaan ja yksinkertaisiin ratkaisuihin voi olla erityisen huono asia.

Eniten pelkäänkin ilmastotutkimuksen vinoutumista. Se tapahtuu nopeasti ja helposti rahoitusta ohjailemalla: jos ei tuota haluttuja tuloksia, rahaa ei tule. Näin saadaan vain valitun linjan – hiilidioksidievankeliumin – mukaista tutkimusta, ja muita kulmia asioihin ei tutkita. Kuitenkin, ihmisen osuus hiilidioksidipäästöistä 4 %. Suomen osuus päästöistä 0,07. Onko myöskään takeita, että edes päästöjä vähentämällä pysäytetään tätä prosessia, koska luonnon osuus on 96 %? Näitä mittasuhteita ja epävarmuustekijöitä ei kuitenkaan tuoda uutisoinnissa, eikä poliittisessa puheessa esille.

Tieteellinen tieto on itseään korjaavaa

Yksinkertaisissa ratkaisuissa, joissa niiden kritiikki tai korjaava informaatio halutaan sensuroida, on ongelmansa. Tieteellinen tieto on lähtökohtaisesti itseään korjaavaa, ja näille korjausliikkeille pitäisi olla tilaa. Poliittinen tai taloudellinen sensuuri ja tutkimuksen estäminen, jos se tehdään ”vääristä” tutkimuspoliittisista lähtökohdista käsin ei anna tilaa näille korjausliikkeille. Näin tuhotaan tutkimuksen tekemiseltä uskottava pohja.

Toiseksi, ilmastonmuutos on monimutkainen ongelma, joka edellyttäisi monitieteistä ja moninäkökulmaista tutkimusta. Lisäksi, jo nyt ilmastoinformaatiossa näyttää olevan jatkuvasti korjaamisen varaa. Esimerkiksi karjatalouden päästöjä oli tarkempien laskelmien mukaan suuresti liioiteltu. Ilmastoasian ratkaisuja esitetään kuitenkin yksinkertaistettuina konkreettisina ratkaisuina, mikä ei tee oikeutta asian monimutkaisuudelle.

Ongelmaa on myös tulkintojen kapea-alaisuudessa. Esimerkkinä historian taju. ”Grönlannissa ei ole koskaan ollut näin lämmintä.”  Ei ehkä viime vuosikymmeninä, mutta kylläkin aiemmin historiassa. Ja kertoohan Grönland sen jo nimensä pohjalta – ”green land”.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu