Keisarilla ei ole vaatteita – #Pride ei ole ihmisoikeustapahtuma

AS: ”Samaa sukupuolta olevien parien oikeuden omiin tai adoptiolapsiin vertaaminen natsien harrastamaan lasten pakko-ottoon on pöyristyttävä puolifakta, jonkalaista on harrastettu fundamentalistisissa ajatushautomoissa. Se myös unohtaa, että sateenkaariperheissä ovat yleistyneet ns. apilaperheet, joissa lapsen molemmat biologiset vanhemmat ja heidän mahdolliset puolisonsa ovat kaikki lapsen vanhempia – tapa, joka ei tietenkään sovi fundamentalisteille.”

Ei siis edes yritetty kumota rinnastuksen esiin tuomia samankaltaisuuksia vaan tyydyttiin ”puolifaktapöyristymiseen”; kriittinen asiakeskusteluhan on propagandistille myrkkyä, siksi sitä on pyrittävä emotionalisoinnilla ja muulla retorisella temppuilulla välttämään. – Tuon kappaleen kopioin tuohon sellaisenaan, jotta lukijoiden olisi mahdollisimman helppo todeta, ettei se edes yrittänyt kohdata saati kumota kritiikkini ydintä:

”[L]apsen oikeuksien sopimuksen tarkoituksena on nimenomaan rajoittaa vastaisia hirveyksiä, mutta Seta-vesitettynä se ei enää siihen pysty:

”Oletetaanpa tilanne, että Suomi tai osia siitä olisi joskus tulevaisuudessa joutunut vieraan vallan miehittämäksi ja että tämä valta keksisi, että miehitysalueen vauvoille olisikin jossain rajan takana paremmatkin vanhemmat tarjolla. No, ne biologiset suomalaisvanhemmat voisivat tietysti yrittää vedota Lapsen oikeuksien sopimukseen – – [M]iehittäjäviranomainen voisi kuitenkin perustellusti todeta noudattavansa tässä yhteydessä sitä Suomessa jo valmiiksi omaksuttua kyseisen sopimuksen tulkintaa, jonka mukaan biologisella vanhemmuudella ei ole lapsen oikeuksien kanssa mitään tekemistä”.

Kun siis Seta-ideologian runnominen Suomen lainsäädäntöön on tapahtunut Lapsen oikeuksien sopimuksen merkityksen romuttamisen hinnalla, niin sitten se valitettavasti on maassamme romuna; jos se halutaan äärimmäisten olosuhteiden ja tilanteiden varalta taas saada lastemme turvaksi, niin syntynyt kestämätön asiaintila on suostuttava korjaamaan oikaisemalla meitä velvoittavan kansainvälisen sopimuksen aidon merkityksen vastaisena jo alun perinkin laiton avioliittolakikikkailu seurannaisvaikutuksineen. Kakkuakaanhan ei tunnetusti voi sekä syödä että säästää.

AS: ”Kivenheimo myös sotkee moderniin juristeriaan sinne kuulumattoman vanhanaikaisen käsitteen perheen ’luonnonoikeudellisesta’ taustasta – jos siis sattui tarkoittamaan Jumalan luomistyöllä perustelua.”

– ”Luonnonoikeus (lat. ius naturale; myös luontaisoikeus, luonnollinen laki, lex naturalis) on yhteisnimitys sellaisille moraali- ja oikeusteorioille, joiden mukaan on olemassa yleisesti päteviä, kulttuurista ja ihmisestä riippumattomia normeja. Näin ollen ihmisen säätämän lainsäädännön ja oikeuden on oltava sopusoinnussa luonnonoikeudellisten normien kanssa ollakseen moraalisesti oikeutettua. Luonnonoikeudellisina normeina on pidetty esimerkiksi yksilön oikeutta elämään, omaisuuteen ja vapauteen.” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnonoikeus aloituskappale)

Luonnonoikeutta voidaan luontevasti perustella Jumalan säätämyksellä (esim. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa on tehty juuri niin), eikä tämä perustelu ole mitenkään vanhentunut (sillä Jumala on kuolematon ja muuttumaton), mutta muitakin perusteluja on esitetty. Olennaista olisi tajuta vaihtoehdot oikein: ”Luonnonoikeudelle vastakkainen ajattelusuuntaus on oikeuspositivismi, jonka mukaan lain ja moraalin välillä ei ole välttämätöntä yhteyttä.” (viitattu Wikipedia-artikkeli) Oikeuspositivismin mukaan riittääkin varmistua, että tietty toiminta on voimassaolevan yhteiskunnallisen säädöstön hyväksymää, ja näissä puitteissa voi tehdä ihan mitä vain. Jos siis haluat ”modernin juristerian” nimissä olla oikeuspositivisti, niin sitten esim. Kolmannen valtakunnan tapa sulkea homoseksuaaleja keskitysleireihin on kritiikkisi ulottumattomissa, ellei natsi-Saksan tuolloin voimassa ollutta omaa oikeussäädöstöä ollut näin meneteltäessä mitenkään rikottu: mitään inhimillistä lakia korkeampaa velvoittavaa yhteiskunnallista normia ei oikeuspositivismin puitteissa tunnusteta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö lakeja voisi poliitikan keinoin pyrkiä muuttamaan, mutta muutosvaatimuksia ei oikeuspositivistisesti voi koskaan perustella sillä, etteikö siihenastinenkin lainsäädäntö olisi ollut ”tarpeeksi oikein”: ”Laki on laki; piste.”

AS: ”Toinen asia on, että myös kansainväliset sopimukset ovat aikansa lapsia ja että niitä tulkitaan hermeneuttisesti niin, että uudet kontekstit tulevat huomioon otetuksi.”

– Tässä nyt sitten on se kakun syöminen ja säästäminen oikein erikseen todettuna: sopimukset muka kerran solmittuina velvoittaisivat ajan mittaan johonkin aivan muuhun kuin mitä ne solmittaessa tarkoittivat (ja Seta olisi tämän uustulkinnan pätevä ja ylin auktoriteetti).

”Hermeneuttisesti tulkitseminen” voi tietysti kalskahtaa kovasti asiantuntevalta ja sellaisena vastaansanomattomalta perusteelta, mutta itse asiassa se Solosen kielenkäytön vastaisesti tarkoittaa nimenomaan tekstin alkuperäismerkitystä kohti hakeutuvaa ymmärtämistä ja soveltamista (https://fi.wikipedia.org/wiki/Hermeneutiikka#Dilthey).

Tekstien merkityksen muuttaminen ”uusien kontekstien” varjolla merkitsee sitä vastoin koko oikeusvaltion romuttamista politisoimalla oikeuslaitos niin, että aikanaan hyväksytyt sopimustekstit aina ”merkitsisivätkin” (uudelleen)tulkintahetkellään vallassa olevan poliittisen linjan edellyttämiä asioita. Oikeusvaltiossa lakeja muutetaan vapaan ja asiapitoisen julkisen keskustelun sekä perustuslain edellyttämän lainsäädäntöprosessin keinoin – ei keksimällä ja propagoimalla olemassaoleville lakiteksteille uusia sisältöjä. Oikeusvaltiossa lakeja (kansainväliset sopimukset mukaan lukien) sovelletaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti, niin että oikeusistuinten päätökset ovat niin sisällöltään kuin perusteiltaankin ennakoitavia (ja elleivät yksittäistapauksissa olleet, niin korkeammat oikeusasteet oikaisevat ne). Ellei näin menetellä, ”oikeusvaltiosta” puhuminen on pelkkää propagandaa ja tavallinen kansa yhteiskunnallisen eliitin mielivallan kohteena.

Solosen malli muuten antaa myös itse kullekin miehittäjälle mahdollisuuden tulkita omien kansainvälisten sitoumustensa merkitsevän muuttuneissa oloissa (miehityksen ”uusissa konteksteissa”) sitä, että sillä on oikeus toimia valtaansa jääneillä alueilla niin kuin katsoo etujaan parhaiten palvelevansa – jos kakku sopii yhtä aikaa säästää ja syödä, niin valta antaa aina myös ”oikeuden”: ”Might is right.”

AS: ”Toinen esimerkki tästä on Ihmisoikeuksien julistus, jossa ei puhuta mitään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, mutta jossa oli viisaasti mukana ’muut vastaavat’, joihin vielä varmasti tulee ryhmiä, joita emme ole vielä oivaltaneet sen suojan kohteina.”

– Höpsis! Ei mikään aikanaan laadittu julistus ole tarkoitettu Setan leikkikaluksi, vaan sanojensa merkityksen mukaan ymmärrettäväksi, ja ”muut vastaavat” siis tarkoittaa sellaisia ja vain sellaisia tapauksia, jotka todellakin voidaan osoittaa erikseen lueteltuja tapauksia olennaisesti vastaaviksi.

Koko Seta-tapa lukea kansainvälisiä sopimuksia ja julistuksia intersektionalistisesti joidenkin erityisryhmien erioikeuksien perusteiksi tekee avointa pilaa näiden sopimusten kaikkia ihmisiä tasapuolisesti koskevasta luonteesta, jonka vuoksi ne juuri alun perin on voitu ja haluttu hyväksyä. Yleiset ja yhtäläiset ihmisoikeudet nimenomaan eivät salli minkään ihmisryhmän pitämistä muita ”tasa-arvoisempana”, eikä siis [intersektionalistinen sen enempää kuin mikään muukaan] yhteiskunnallinen syrjintä voi niitä noudatettaessa olla edes laillista, saati sitten positiivista.

AS: ”Länsimaisen demokratian perusteista saamme taas lukea melkoista puolifaktaa. Totta on, että yliopistoja kehittyi kristillisen kirkon suojissa keskiajalla. Niiden päätutkimuskohteena oli kuitenkin kristillinen usko ja kaikki muu oli sille alisteista. Siksi tiede ei kauheasti kehittynyt noina aikoina muun kuin metodologian suhteen.”

– Sitten kun vuosisatoja kestänyt metodologian vähittäinen kehittyminen näissä läntisen Euroopan kristillisissä yliopistoissa – ja vain niissä – alkaa johtaa havaittaviin tieteellisiinkin edistysaskeleisiin, on tapana ruveta puhumaan uuden ajan aamunkoitosta mm. juuri siksi, että keskiajasta poiketen tiedekin nyt havaittavasti edistyy. Ilman keskiajan länsi-Euroopan kulttuurievoluutiota ei uuden ajan alkuun liittynyt ”kulttuurirevoluutio” kuitenkaan olisi päässyt koskaan alkamaan – ei ainakaan siellä, silloin ja siten kuin kävi. Syytä on huomata sekin, että juuri läpimurtovuosisadalla, 1500-luvulla, Pyhä raamattu oli mm. Lutherin vaikutuksesta länsi-Euroopassa ennennäkemättömän julkisen kiinnostuksen kohteena.

AS: ”Mitä tulee yliopiston kaltaisiin instituutioihin, sellaisia oli jo antiikin Kreikassa ja myös islamilaisessa maailmassa, jossa antiikin perinnettä säilytettiin ja edelleen kehitettiin.”

– Tuota kai nyt voisi jo ”puolifaktaksi” luonnehtiakin! Niissä ei-kristilliseltä pohjalta toimineissa ”yliopiston kaltaisissa instituutioissa” kun tieteellisen tutkimuksen metodologia nimenomaan ei missään vaiheessa sanottavasti kehittynyt, ja sehän juuri oli oman esitykseni ytimenä: länsi-Euroopan kristillisen kulttuurin totuusorientoituminen oli ainutlaatuista ja juuri siksi myös tuotti ainutlaatuista hedelmää.

AS: ” Länsimaisen tieteen kehitys alkoi voimakkaana, kun renessanssiaikana nuo arabien opit ymmärrettiin ottaa mukaan, nimenomaan kirkon otteen herpaantuessa.”

– Jos länsi-Euroopan niin henkisen kuin aineellisenkin kulttuuriyliotteen syntyminen 500–1500-vuosien välillä ei johtunut maanosamme tuolloisen kristillisen kulttuurin ainutlaatuisuudesta, niin mistä sitten?

Kaikki samat ei-kristilliset vaikutteet olivat kalifaatinkin käytettävissä, mitä paitsi sillä lähtökohtaisesti oli niin väestöllinen, sotilaallinen (sehän valtasi miekalla silloisen kristikunnan keskeisimmät alueet ja tunkeutui myös Euroopan puolelle niin Espanjan kuin Balkaninkin kautta), taloudellinen kuin kulttuurinenkin ylivoima ja sitä paitsi edullisempi maantieteellinen asema – ”selkä kylmää valtamerta vasten” kyhjöttävä keskiaikainen länsi-Eurooppahan oli lähtökohtaisesti varsin surkea ja syrjäinen alue, kun taas kalifaatti kävi suoraa kauppaa muiden väestö- ja kulttuurikeskusten, Intian ja Kiinan, kanssa, ja sai niiltä myös merkittäviä kulttuurivaikutteita, kuten nykyään ”itsestäänselvänä” pitämämme lukumerkintöjen positiojärjestelmän mahdollistavan matemaattisen nollakäsitteen ja -merkin Intiasta (vähitellen nämä innovaatiot tulivat kalifaatin välityksellä tutuiksi Euroopassakin, ja siksi yhä puhumme ”arabialaisista numeroista”).

Keskiajan läntistä Eurooppaa kalifaattiin verrattaessa ainoat eroavuudet, jotka eivät mitä ilmeisimmin vaikuttaneet kalifaatin eduksi, olivat länsi-Euroopan kalifaatista poikkeava (1) kulttuuri ja (2) väestörakenne. Ellei siis maanosamme vähittäinen nousu johtunut senaikaisen kristillisen kulttuurimme ainutlaatuisesta totuushakuisuudesta, niin sen täytyi ilmeisestikin johtua eurooppalaisen ihmisen ainutlaatuisesta etevimmyydestä. Tällaista ”white supremacy” -väittämää lienee kuitenkin tapana luonnehtia rasistiseksi. Onko keskiajan länsi-Euroopan kristillisen kulttuurin merkityksen mitätöijä Solonen siis rasisti?

AS: ”On totta, että kansansivistyksen merkittävä kiihdyttäjä oli lukutaidon opettaminen, mutta se tapahtui uskonnollisin motiivein, jolla oli kuitenkin ei-uskonnolliset seuraukset.”

– Motiivit eivät olleet vain noin yleisesti ottaen ”uskonnollisia” vaan nimenomaisesti luterilaisia: kaikkien, niin miesten kuin naistenkin, oli opittava lukemaan ja päästävä omalla äidinkielellään perehtymään Pyhään raamattuun, jotta kukaan ei voisi ketään toista eksyttää kadotukseen. Se, mihin itse kukin kyseistä taitoaan sitten huoli tai ei huolinut käyttää, oli ja on tietysti jokaisen omalla vastuulla.

AS: ”Kirkon vallan vähentyessä valtaa haalivat itselleen ensin itsevaltaiset monarkit. Sille vastapainona taas syntyi ajatus tasavallasta, joka oli tie demokratiaan, vaikka se kaikkea muuta kuin suoraviivainen olikin.”

– No, siinäpä taas näyte stereotyyppisen naturalistisen historianfilosofian kritiikittömästä toistelusta! Aivan ilmeinen ongelma tuossa on jo koko käsittelyn Eurooppa-rajautuneisuus, ikään kuin ei missään muualla maailmassa olisi itsevaltaisia monarkkeja koskaan esiintynytkään.

Toisaalta antiikin Roomassa oli tapahtunut juuri päinvastainen kehitys – varhaisessa kaupunkivaltiovaiheessa oli kyllä vaihdettu kuningasvalta valtion laajenemisvaiheen alkuaikojen tasavaltaiseen hallitusmuotoon, mutta siitä olikin sitten Uuden testamentin aikaan tultaessa siirrytty edelleen keisarivaltaan. Jälkikäteen tätä viimemainittua muutosta voitiin selittää tasavallan ilmeisellä tehottomuudella imperiumiksi kasvaneen valtapiirin hallitsemisessa: toimivampaan valtarakenteeseen oli ollut pakkokin siirtyä. Demokratian vähittäinen lisääntyminen ei siis ole ainakaan mikään historiallinen välttämättömyys.

Lopulta Rooman keisari saattoi esiintyä suorastaan jumalallisena olentona ja vaatia kaiken kansan heittäytymistä maahan edessään (https://fi.wikipedia.org/wiki/Diocletianus), muttei sekään tuolloin synnyttänyt minkäänlaista tasavaltaa vaativaa vastavoimaa: siinä yhteiskunnassa sellaisen vastavoiman syntyyn tarvittavia tekijöitä ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Solosen esittämä länsimaisen demokratian alkuperän selitysyritys ei siis ensinkään kestä historian faktoihin vertaamista.

Tosiasiassa itsevaltainen monarkia yleistyi uuden ajan alun Euroopassa Lutherin Raamatusta julkiseen keskusteluun nostaman kahden regimentin opin myötä: maallisten hallitsijoiden vallan oikeutus (legitimiteetti) ei riipu kirkon tai paavin hyväksynnästä, vaan tämä valta on saatu suoraan Jumalalta. Tämä opetus kelpasi mainiosti mm. Englannin anglikaanikirkon perustajakuninkaalle Henrik VIII:lle (vaikka muuten hän ei Lutherin teologiaa juuri seurannutkaan), ja siitä syystä paavi menetti siihenastisen otteensa Britanniasta.

Toisaalta ei 1700-luvun valistusfilosofiassa ollut kysymys mistään demokratiaihanteen esiinmarssista, vaan yksi valistuksen näkyvimmistä edustajista, Voltaire, oli päinvastoin ”valistuneen itsevaltiuden” puolestapuhuja ja samalla ehdoton antidemokraatti – tunnettu on mm. hänen ”vox populi vox Diaboli” eli ’kansan ääni on Paholaisen ääni’ -tokaisunsa.

Ei Lutherkaan tunnetusti edellyttänyt legitiimiltä valtiovallalta demokraattista hallitusmuotoa (kuten ei Raamattukaan), mutta hänen esiin nostamansa Raamatun opetus ja alulle panemansa kansansivistystyö valmistivat sille kuitenkin pohjaa; tätä asiaa olen käsitellyt tarkemmin toisaalla: https://www.areiopagi.fi/2016/08/oikeusvaltion-jaljilla-lansimaisen-yhteiskunnan-juurilla/#comment-2816698254

AS: ”Yhdysvaltain itsenäisyysjulistusta ei tietenkään muotoiltu uskonnollisesta kielenkäytöstä vapaana, niin pitkälle uskonnosta vapaat valistusajatukset eivät olleet vielä levinneet. Tekstin sisältöä voidaan katsoa Jeesuksen rakkauden sanoman uustulkintana ihmisoikeuksista, mutta toisaalta sen tausta on voimakkaasti valistusajan uskonnosta vapaissa ideoissa.”

– Tuo selittely nyt tulee kuin suoraan orwellilaisesta ”totuusministeriöstä”!

Alun perinhän (https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paivirasanen/keisarilla-ei-ole-vaatteita-pride-ei-ole-ihmisoikeustapahtuma/#comment-3245194 kolmanneksi viimeinen kappale) Solonen oli väittänyt: ”Länsimainen demokratia ei ole kristillisperäinen, vaan noussut esiin, kun kristillisyys saatiin sen verran sivuun, että voitiin rakentaa yhteiskuntajärjestelmä uskonnosta riippumattomille arvoille valistuksen ajalla.”

Nyt sitten nämä ”uskonnosta vapaat valistusajatukset” kuulemma olivat tuolloin ”tietenkin” piiloutuneet ”uskonnollisen kielenkäytön” taa. Nämä ajatukset siis olisivat jotenkin onnistuneet tuottamaan länsimaisen demokratian, vaikka ”eivät olleet vielä levinneet” sen syntyessä Amerikassa, ja tämän oudoksuttavan väittämän selitykseksi tarjotaan, että Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen ”tausta on voimakkaasti valistusajan uskonnosta vapaissa ideoissa”. Mitä ihmettä tässä siis oikeastaan yritettiin sanoa??

Historiahan itse asiassa tarjoaa äärimmäisen havaintoesimerkin siitä, mihin erilaiset lähtökohdat tasavaltaa perustettaessa johtavat: Ranskassa v. 1789 valtaan päästyään juuri nämä nimenomaiset antikristilliset valistusideat tuottivat pikapikaa jakobiiniterrorin ja sen myötä teloitustarpeen niin valtavan lisääntymisen, että kuningasvallan tapaan ”käsityönä” toteutettujen perinnäisten mestausten tehottomuus antoi aiheen ”turbomestaimen”, giljotiinin, keksimiselle (keksijä itse kuulemma sai näytellä keksintöään testattaessa koekaniinin osan – ”vallankumous syö lapsensa” toteutui tässäkin). Varhainen jakobiiniterrorivaihe päättyi sitten vallankumousjohdon sisäiseen kaappaukseen, ja jakobiinien ykkösnimi, Robespierre, pidätettäessä vastarintaa yritettyään ja siinä yhteydessä leuka murskaksi ammuttuna, raahattiin itsekin giljotiiniin. Noin kymmenessä vuodessa perustamisestaan koko Ranskan ensimmäinen tasavalta oli käytännössä päättynyt Napoleonin vallankaappaukseen, ja siitä viiden vuoden kuluttua maa oli virallisestikin keisarikunta. Nyky-Ranskassa on menossa jo viides tasavalta. – Kas, kun nuo ”uskonnosta vapaat ideat” eivät ole parempaan näyttöön käytännön tilanteessa pystyneet!

Yhdysvalloissa juuri Ranskan vallankumousta edeltävänä vuonna 1788 sitovasti hyväksytty (ratifioitu) ja voimaan astunut, itsenäisyysjulistuksessa Jumalan luomisteolla perusteltujen luonnonoikeudellisten periaatteiden varaan rakennettu tasavaltainen perustuslaki on sitä vastoin edelleenkin voimassa [ja on perinteisesti toiminut etnisesti, kulttuurisesti ja uskonnollisesti heterogeenisen väestön yhteisen amerikkalaisen identiteetin ja siihen perustuvan yhteenkuuluvuudentunteen keskeisenä lähtökohtana ja mahdollistajana]. – Vaatteitta siis todella tämä ”valistusdemokratiakeisarikin” seisoo (tai kaatuu)!