Eikö imaami suosittele koronarokotusta?

Paavi kertoo, että koronarokote on rakkauden teko. Evankelis-luterilainen kirkko kannustaa estoitta rokotetta kaikille. Äärikristityt vastustavat. Hinduista en tiedä. Mutta entä muslimit?
Lähes vuosi sitten Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ja Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kävivät tapaamassa imaameja ja uskonnollisten yhteisöjen johtajia. Tapaamisten aiheena on ollut koronavirusepidemian hoitaminen. En tiedä mitä imaamit ovat luvanneet mutta tietäähän jokainen, että Vapaavuori on vääräuskoinen, jolle voi luvata mitä kehtaa.

Nyt vuoden päästä yhä Suomen muslimipiireissä ollaan yhä täysin tietämättömiä koko rokotteesta. Monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja Muhis Azizi kertoo muslimien perjantaisaarnasta. ”Siellä istuvat melkein kaikki tai ainakin ennen koronaa istui. Yhden miehen kautta asiat leviävät perheiden keskuuteen. Näin perheissäkin alettaisiin puhua tutkittua tietoa rokotteista.”

Yhteenvetona on ristiriita. Joko imaamit eivät todellakaan suosittele koronarokotusta tai sitten Suomen muslimit eivät todellakaan kuuntele imaamiensa opetuksia. Joku muslimi voisi valaista asiaa ja kertoa meille mitä viime perjantaina kerrottiin koronasta?

www.ristinvoitto.fi/paakirjoitukset/rokotteita_ei_saa_hengellistaa
https://yle.fi/uutiset/3-11703260
www.mtvuutiset.fi/artikkeli/paavi-on-rakkauden-teko/8213836#gs.cx1et3
www.suomenuutiset.fi/koronarokotukset-huolestuttavat-maahanmuuttajia-ruotsissa-kieltaytyjia-jopa-puolet-vaestoryhmasta/

+1
pakanapoika
Laitila

50-vuotias kansalainen, joka on 2018 sattuneen onnettomuuden jälkeen yhä sairaslomalla vaikean aivovamman vuoksi. Kirjoittelen kommentteja ja kirjoitelmia lähinnä viihdyttääkseni itseäni ja mitään kirjoittamaani ei tarvitse ottaa todesta eikä niistä pidä kimpaantua. Tyylini on aina ollut hyvinkin kyyninen, huumorini hämärää tai mustaa ja yleensäkin kaikki on kirjoitettu ns. pilkki silmäkulmassa.
Puolueeni on Muinaissuomalaisten keskustaliberaalit ja en ole pyrkimässä minnekään. Lähinnä eläkettä odottelen ja arvuuttelen asioita, mitä tuleman pitää. Tauolla on työelämä, maanpuolustusharrastus (ylik.) ja vähän kaikki muukin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu