Linnut lähtivät
Niin siinä kävi ja onhan sitä osattu odottaakin, mutta kieltämättä tuntui lopulliselta, kun poika näyttö sylissään astelee ulos ovestamme. Hölmöyksissäni en osaa muuta sanoa kuin ”Tulehan joskus käymään”.
No poikahan ei muuta Laitilaa kauemmas, mutta ne kaksi muuta lintua lensivät aina Helsinkiin asti.
Viikonloppuna poika kävi saunomassa, sanoi moro ja lepatteli tiehensä.
Nyt minulla on aavistuksen orpo olo, kun koulubussikin ajoi taas pysähtymättä ohi. Talon kaikki kolme kerrosta ovat hiljaisia. Minusta on tullut liki tarpeeton. Pelkkä talonmies, mikä lämmittää pesän, korjaa kissanpaskat ja siivoilee autotallia. Jos minulla on ollut tylsää tähänkin asti, niin se vähäinenkin homma puuttuu.
Onko muilla mietteitä, kun jälkikasvu lähtee ja jättää pesän tyhjäksi?
Onhan tässä arvatenkin tukku hyviäkin puolia, kunhan vaan äkkiä keksisi, mutta ihan uusia huolen aiheitakin on. Minulla on vähän sellainen olo, kuin olisi opettamassa lasta uimaan heittämällä se yksinkertaisesti veteen ja katsomalla saako nenän pysymään pinnan yläpuolelle. Vanhin on polskinut maailmalla jo muutaman vuoden, mutta nämä kaksi viimeistä ovat vasta laiturilta paiskotut.
Mutta hei, kerkesin tällaisen kirjoittamaan ennen kuin pitää ryhtyä vaimolle ruokaa laittamaan. Pyrin ajoittamaan niin, että pasta ja nauravat nakit voita tihkuvalla sipulipedillä ovat ”perfetto” kun hän istahtaa pöytään.
Sienestäminen ja marjastaminen niin syksyn tylsät muuttuvat mukavaksi. Keväällä sitten korvasieniä, huhtasieniä. Kesällä ei kannata stressata mistään ja talvella etelään, jos vaan perse kestää.
Ilmoita asiaton viesti
Sienistä en tykkää ja vaimo poimii marjat. Mutta lähimetsissä luuhailen paljonkin lähinnä luonnonkulkua aprikoiden ja minulla on pieni ”plantaasi”, jossa olisi nytkin hevosen paskaa talikoitavaksi ja kohta omenapuita karsittavaksi. Tällaista yksinään puuhastelua minulla kyllä on, mutta ehkäpä se onkin tämä yksinäisyyden olotila, mikä minua riepoo.
Ilmoita asiaton viesti
On sitä jotain toki muillakin. Toinen poika kuoli pari vuotta sitten, ja toinen just lähdössä omaan pesäänsä. Ulkopuolinen irrationaalinen olo, töissä käydään kuin robotti ja vapaalla ajelehditaan. Kun parikymmentä vuotta on sitä vaativaa tointa ja tulevaisuuteen panostusta, ja kun se tohina loppuu kuin seinään, ei sitä vaan osaa oikein toimia. Ehkä se joku tarkoitus vielä ja toimi löytyy, jonka taas kokee jotenkin mielekkääksi, tai ainakin tarpeelliseksi, ehkä ei, ei oikeastaan isommin edes kiinnosta. Elämäntehtävä lienee pääosin tehty, jatkakaa sukua ja mitäs sitten kun se touhu on valmista. Enpäs vain tiedä, enkä just nyt välitäkkään tietää. Talvi ja työttömyys tulossa, nokka koti vastatuulta, miehet antavat kuulema aina periksi, minä en nytjaksa sitäkään 😉
Ilmoita asiaton viesti
Äläpäs hätäile. Nyt voi(tte) nauttia olostanne ilman jokapäiväisiä velvoitteita jälkikasvua kohtaan. Voitte huolehtia toisistanne, matkustella tai tehdä mitä mieleen juolahtaa. Lastenlapsia tullee myöhemmin ja sitten alkaa isovanhemmuus, lastenlasten yökyläily, lapsenvahteina toiminen ym. avustaminen, huolehtiminen ja hauskanpito. Se se vasta mukavaa on kun hoito/kyläily/huolehtimisrupeaman jälkeen lapset menevät kotiinsa/koteihinsa ja me vanhukset voimme taas hengähtää.
Mutta lastenlapsetkin kasvavat: tulee omat kaverit, koulut alkavat jne jolloin lasten käynnit harvenevat ja loppuvat lähes kokonaan.
Silloin taitaa viimeistään olla aika häipyä etelän lämpöön talvikaudeksi
Nimimerkilllä kokemusta on.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno blogi, elämää itseään! Mainio lukukokemus. Tuolla on hyvä neuvo: äläpäs hättäile (Heikkiseltä).
Tyhjiö täyttyy kyllä, jos antaa sille mahdollisuuden. Uusia harrastuksia löytyy, kiinnekohtia. Mutta kyllä siinä helposti vuosia menee.
Itseltäni työt jäivät liian nuorena. Olin ihan kuutamolla kun tajusinkin että ikäluokassani olen ainokaisena nyt ei-työn edelleen kuormittama. Kyllä siinä yksinäisyys kolkutteli ovea väkevästi.
– Asiat järjestyivät pikku hiljaa. Sitä oppi arvostamaan pieniä asioita. Pieni oma puuhastelu, tekee tikusta ison asian. Ja sitä rataa.
Ehkä arvokkain asia on kuitenkin se, että voi tutustua ihmisiin aivan uudella tapaa. Ja pohtia myös omaa olemistaan maailmassa.
Konkreettisia miettteitä hyvistä asioista
– kirjoitusharrastus,
– filllarointi ja sauvakävely,
– tikusta asiaa ystävien kanssa,
– kaksi on helpompaa ja voi viimein tehdä mitä haluaa,
– matkat aina paikallaan,
– lapsenlapsen tuoma ilo ja riemu yllättää,
– erilaiset höpön höpön jutut
– ”mä teen tätä ku se vaan on kivaa, ikinä en olis aiemmin tehnyt jne..”
– vuosi vuodelta asiat sujuvat hitaammin… siitäkin voi repiä itse itselleen
myötätuntoaa ja arvostusta.
Lopulta myös sen ymmärtäminen vanhalla iällä: maailmaa ei vie asiat, arvostukset, raha tai titteli vaan tunteet.
Ilmoita asiaton viesti