Miksi minä olen reserviläinen
Minulta on monesti arvuuteltu miksi minä käyn vapaaehtoisesti kertailemassa. Siviilissä minua pidetään melko rääväsuisena ja auktoriteettikapinallisena vastatuuleenkusijana. Lähipiirissäni on useampia kavereita, jotka jättivät armeijan kesken tai eivät menneet ollenkaan.
Minä astuin kuitenkin palvelukseen kesällä 1992 Niinisalossa ja myöhemmin sain siirron Säkylään mennäkseni reservin aliupseerikoulutukseen. Armeija aikana vihasin kaikenlaista pokkurointia, patsastelua ja asennossa seisomista. Erosin kirkostakin, ettei tarvitse seisoa iltahartauksissa. UV-luumuna pääsin viikonloppuihin muita aikaisemmin. Mutta maastoharjoituksia rakastin. Taisteluharjoitukset olivat yhtä nautintoa. Räjäytysleiri oli herkkujen herkkua (aniitti, tnt ja m-hegsogeeni) ja kaikki ammunnat yhtä juhlaa. Alikessuna lähdin siviiliin.
Palveluksen päätyttyä elämään tuli muuta toimintaa ja noin 10 vuoden päästä soitin esikuntaan, miksei minua ole kutsuttu kertausharjoituksiin. En kuulemma ole kirjoilla Suomessa vaan ulkomailla, jossa asuin vuoden vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin näin jossain MPK:n esittelytilaisuuden mainoksen ja kohta olinkin jo sitoutuneena maakuntajoukoissa. Taas oli kivaa, kunnes eräässä talviharjoituksessa, kun oli hiihdetty yöllä ja nukuttu muutama tunti jossain katoksen alla, hyökättiin muutama kilometri lumihangessa rämpien, sukset tetsareista roikkuen, heittäydyin suojaan puun taakse ja jouduin avaamaan kauluksia, jotta saisin hapen kulkemaan. Tässä kohtaa tein johtopäätöksen, että 42-vuotiaan kroppa ei kestä enää tällaista höykytystä ja on aika siirtyä kevyempiin hommiin. Siirryin siis kouluttajakurssille ja siitä lähtien olen kouluttanut erilaisia perustoimenpiteitä ja kalustoa. Viimeiset vuodet olen kouluttanut uusia reserviläiskouluttajia, kunnes jäin rekan alle 2018. Edellispäiväinen ylennys olikin minulle suuri yllätys, sillä minulla on nyt ikuinen VMTL.
Natoliittoutuminen ei minua henkilökohtaisella tasolla hetkauta mitenkään, sillä minä olen aina varautunut käymään kaikki aseilla käytävät sodat veljieni ja siskojeni kanssa. Minulla on oma paikkani rivissä, oma tehtäväni ja tutut kaverit rinnallani. Siihen porukkaan minä luotan jatkossakin vaikkakin olen seuraavaksi siirtymässä MPK:n siviilipuolen hommiin. Kriisin iskiessä jonkun pitää huolehtia vammaisten ja vanhusten evakuoinneista, sähkön- ja lämmönjakelusta ja ruokahuollosta. Se ei tietenkään ole mitään verrattuna vaikka Kasi-taisteluun, joka nykyisin antaa hyvinkin realistisen kuvan todellisesta taistelusta verrattuna aikaan jolloin taistelut kuvattiin ”laukaus, laukaus”-tyyppisesti. Nämä Kasitaistelut varataankin MPK:n sivuilta aina ensimmäisinä.
Suora vastaus otsikon kysymykseen:
Olen tykännyt siitä hommasta. Kertausharjoituksissa voit heittää kaikki arkihuolesi varustekaappiin, unohtaa hetkeksi työelämän ja turhan ajattelun. Teet vaan kaiken mitä käsketään ja nautit paukkeesta.
Isänmaallisin terveisin reservin vääpeli Karuranta
Aika samat mietteet meikäläiselläkin reserviläistoiminnasta, erotuksena taas se, että myös varusmiesaika miellytti ja kadis oli suunnitelmissa.
Harjoituksissa tosiaankin voi unohtaa työ- ja siviilimurheet ihan totaalisesti ja kyllä aina on ollut hyvä henki porukoilla ihkaensimmäistä treeniä lukuunottamatta.
Onnittelut myös ylennyksestä, ei se varmasti ansioitta ole tullut.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia. Ansioista en tiedä, mutta nyrkkisääntönä olen pitänyt sitä, että se tehdään mitä käsketään ja se on pääsääntöisesti tehty mukisematta.
Toisaalta jos käskyä ei ole, minulla ei ole ollut mitään ongelmia siirtää ryhmäni nakkisuojaan vaikka kasarmin ullakolle, jossa polttelimme tupakkaa ja luimme miesten kirjallisuutta.
Varusmiesaikana vedimme iltapäiväkännit harjoitusalueen T-54-raadon sisällä. Whiskyn loputtua siirryimme kasarmille juomaan kuivatushuoneessa valmistettua kiljua ja yskänlääkkeitä. Yöllä minulla oli päivystys ja jouduin omin käsin kirjoittamaan vihkoon merkinnän juopuneen vartiomiehen poistumisesta vartiopaikalta. Minulle ja Naantalin pojalle tuli 5 päivää pekkaa.
Nämä tietty varusmiehenä. Vapaaehtoisissa harjoituksissa on ole nähnyt yhdenkään koskaan nauttivan miestä väkevämpää ja tämä on hyvä asia.
Ilmoita asiaton viesti
Jos olisi aikoinaan jäänyt armeijaan duuniin, niin olisi ollut jo vuosia täydellä eläkkeellä ja samaan aikaan voisi paiskia hommia täysillä. Näin teki eräs salikaverini, joka on sotilasmestari evp. ja nykyinen taksikuski. Voi harrastaa taksin ajamista, kun eläke on hyvä. Taksissa ei kuulemma mitään tienaakaan. Ei ainakaan Helsingissä.
Ammunta on kieltämättä mukavaa puuhaa, varsinkin tarkk´ ammunta. Siihenkin hommaan minulla oli aikoinaan pro-tason varusteet, mutta sitten Helsingin kaupunki vei ainoan siihen soveltuvan julkisen ampumaradan. Myin pyssyn releineen ampumapaikan puutteessa ja rahoitin saamillani varoilla opintoni.
Paljon se maksoi, mutta paljon myös sain. Moninkin tavoin ajateltuna.
Kertausharjoituksissa en ole käynyt kertaakaan, eikä sellaisiin enää kutsuja tulisikaan. Kai siihen vaikutti se, että sotilaspassiin leimattiin 365 kertausharjoituspäivää Libanonissa suoritettuina.
Kessun jämät kummiski, jos maastopukuun vielä joutuu pukeutumaan.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnen kanssa muutaman ihan oikean sotilaan, jotka ovat jääneet 50-kymppisinä eläkkeelle ja joku on ollut asiasta jopa kateellinen.
Mutta täytyy muistaa että sodat käydään parikymppisillä miehillä, sillä keski-ikäisen taistelijan parasta ennen-päiväys on mennyt jo aikoja sitten vanhaksi. He ovat hitaita, heikkoja ja ajattelevat turhia. Sama koskee palomiehiä ja poliiseja.
Vanhat pierut on syytä laittaa toimistohommiin tai tosiaan taksin rattiin.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista. Onko oikeasti joskus saanut koko rt-ajasta kertausharjoitusvuorokaudet? Kyllä se passiin merkataan, mutta 90-luvun lopulla sanottiin, että ainoa mikä siitä ylennyksissä painaa on rotaatiokoulutus Niksulassa. Siitä kyllä yleensä sai riittävästi vuorokausia ylennykseen. Ja mainostihan kantahenkilökunta tuota parhaaksi mahdolliseksi kertausharjoitukseksi. Ilmeisesti sitä ei kuitenkaan millään tavalla ole hyödynnetty kotimaassa. Alhaalla ajettu Pasi-korttikaan ei kelpaa täällä, vaikka niitäkin kilometrejä kertyi kummasti vuoden aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Itse aloitin Oulun Hiukkavaarassa, jossa suoritin alokasaikani muiden joukossa vaikka olin jo valmis hammaslääkäri. Koska olin jo silloin ylivertainen ampuja niin pääsin ampumavalmennettaviin sekä osallistumaan kilpailuihin. Näissä motto oli, että jos ammuit yhdenkin kutina ohi mustan, tarkoitti se että game over. Parhaimmillaan sain viiden kudin kasan mahtumaan 2 euron kolikon sisään. Harmi vaan etten saanut niitä osumaan härän silmään vaan osuivat kaikki kasiin ja ysiin – en ollut kovin hyvä korjaamaan tähtäintä.
Alokas palvelun jälkeen toiminkin ammatissani enkä rynkkyyn ole sen jälkeen koskenut.
Ilmoita asiaton viesti
Minua pikkuisen hymyilytti kun uudet alokkaat olivat ensi kertaa iltavahvuuslaskennassa ja kaverini, 18-vuotias siloposkinen alikersantti, opettaa partahöylän käyttöä ja huutaa naama punaisena kuinka ”me teemme teistä miehiä”.
Hän oli tarkoituksella valikoinut paikan niiden kahden valmiin lääkärin eteen, joista toisen 28-vuotissynttäreitä vietettiin sotkussa.
Toinen piti vastaanottoa varuskuntasairaalassa jo alokas-aikana ja toinen lupasi kirjoittaa minulle pirtureseptin jahka kohtaamme myöhemmin. Ei ole herraa näkynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Missä kaksi miestä kohtaa, siellä kerrotaan inttijuttu. Blogikirjoituksesta inspiroituneena avasin isäukkoni sotilaspassin!
Ensin takakannen sisäpuolelta: ”Uusittu passi K-kortin mukaan Lappeenrannassa 19.6.1968 / Majuri R Vetre” – Sotilaspassin haltija oli syntynyt 20.6.1918, ja syystä tahi toisesta viisikymppiselle veteraanille hänen passinsa kirjoitettiin puhtaaksi.
Muutama sitaatti lisää: ”8.9.38 Kuts Lapr AI”, ”Vakinainen palvelus 18kk Alkamispäivä 4.5.39 J-os 3./KKR Päättymispäivä 3.11.40 J-os 3./KKR”
Siinäpä varusmiespalvelusta kerrakseen; talvisodasta palattiin jatkamaan keskenjäänyttä inttiä! Aivan kuin sotimisesta ei olisi saanut edes palvelusvuorokausia – niinkö se hallinnollisesti meni? Samalle aukeamalle passissa on tehty merkintä ”Palveluskelpoisuus kotiutettaessa BII, Savonlinna huhtikuun 20 pnä 1949 / Ltn A Mattila”
Alusta loppuun melko tarkasti kymmenen vuoden setti – yllättävää.
Vielä lakoniset kuittaukset sivulta 19: ”Osanotto taisteluihin Sota 1939-40: Tali, Sota 1941-44: Saksa”
No joo, sinne päin. SS-osasto kotiutettiin v. 1943, eikä se sotinut Saksan maaperällä, mutta toki hakaristilipun alla ja puolesta. Tällä hetkellä suomalaisia SS-vapaaehtoisia on elossa vielä kaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä talvisotaan tulee, niin samalla tavalla lukee isoisäni sotilaspassissa: ”saapunut palvelukseen 3.3.-39, siirretty reserviin 2.9.-40”.
Ilmoita asiaton viesti