Miksi minä olen reserviläinen

Minulta on monesti arvuuteltu miksi minä käyn vapaaehtoisesti kertailemassa. Siviilissä minua pidetään melko rääväsuisena ja auktoriteettikapinallisena vastatuuleenkusijana. Lähipiirissäni on useampia kavereita, jotka jättivät armeijan kesken tai eivät menneet ollenkaan.

Minä astuin kuitenkin palvelukseen kesällä 1992 Niinisalossa ja myöhemmin sain siirron Säkylään mennäkseni reservin aliupseerikoulutukseen. Armeija aikana vihasin kaikenlaista pokkurointia, patsastelua ja asennossa seisomista. Erosin kirkostakin, ettei tarvitse seisoa iltahartauksissa. UV-luumuna pääsin viikonloppuihin muita aikaisemmin. Mutta maastoharjoituksia rakastin. Taisteluharjoitukset olivat yhtä nautintoa. Räjäytysleiri oli herkkujen herkkua (aniitti, tnt ja m-hegsogeeni) ja kaikki ammunnat yhtä juhlaa. Alikessuna lähdin siviiliin.

Palveluksen päätyttyä elämään tuli muuta toimintaa ja noin 10 vuoden päästä soitin esikuntaan, miksei minua ole kutsuttu kertausharjoituksiin. En kuulemma ole kirjoilla Suomessa vaan ulkomailla, jossa asuin vuoden vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin näin jossain MPK:n esittelytilaisuuden mainoksen ja kohta olinkin jo sitoutuneena maakuntajoukoissa. Taas oli kivaa, kunnes eräässä talviharjoituksessa, kun oli hiihdetty yöllä ja nukuttu muutama tunti jossain katoksen alla, hyökättiin muutama kilometri lumihangessa rämpien, sukset tetsareista roikkuen, heittäydyin suojaan puun taakse ja jouduin avaamaan kauluksia, jotta saisin hapen kulkemaan. Tässä kohtaa tein johtopäätöksen, että 42-vuotiaan kroppa ei kestä enää tällaista höykytystä ja on aika siirtyä kevyempiin hommiin. Siirryin siis kouluttajakurssille ja siitä lähtien olen kouluttanut erilaisia perustoimenpiteitä ja kalustoa. Viimeiset vuodet olen kouluttanut uusia reserviläiskouluttajia, kunnes jäin rekan alle 2018. Edellispäiväinen ylennys olikin minulle suuri yllätys, sillä minulla on nyt ikuinen VMTL.

 

Natoliittoutuminen ei minua henkilökohtaisella tasolla hetkauta mitenkään, sillä minä olen aina varautunut käymään kaikki aseilla käytävät sodat veljieni ja siskojeni kanssa. Minulla on oma paikkani rivissä, oma tehtäväni ja tutut kaverit rinnallani. Siihen porukkaan minä luotan jatkossakin vaikkakin olen seuraavaksi siirtymässä MPK:n siviilipuolen hommiin. Kriisin iskiessä jonkun pitää huolehtia vammaisten ja vanhusten evakuoinneista, sähkön- ja lämmönjakelusta ja ruokahuollosta. Se ei tietenkään ole mitään verrattuna vaikka Kasi-taisteluun, joka nykyisin antaa hyvinkin realistisen kuvan todellisesta taistelusta verrattuna aikaan jolloin taistelut kuvattiin ”laukaus, laukaus”-tyyppisesti. Nämä Kasitaistelut varataankin MPK:n sivuilta aina ensimmäisinä.

 

Suora vastaus otsikon kysymykseen:

Olen tykännyt siitä hommasta. Kertausharjoituksissa voit heittää kaikki arkihuolesi varustekaappiin, unohtaa hetkeksi työelämän ja turhan ajattelun. Teet vaan kaiken mitä käsketään ja nautit paukkeesta.

 

Isänmaallisin terveisin reservin vääpeli Karuranta

+5
pakanapoika
Laitila

51-vuotias kansalainen, joka on 2018 sattuneen onnettomuuden jälkeen yhä sairaslomalla vaikean aivovamman vuoksi. Kirjoittelen kommentteja ja kirjoitelmia lähinnä viihdyttääkseni itseäni ja mitään kirjoittamaani ei tarvitse ottaa todesta eikä niistä pidä kimpaantua. Tyylini on aina ollut hyvinkin kyyninen, huumorini hämärää tai mustaa ja yleensäkin kaikki on kirjoitettu ns. pilkki silmäkulmassa.
Puolueeni on Muinaissuomalaisten keskustaliberaalit ja en ole pyrkimässä minnekään. Lähinnä eläkettä odottelen ja arvuuttelen asioita, mitä tuleman pitää. Tauolla on työelämä, maanpuolustusharrastus (vääp.) ja vähän kaikki muukin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu