Välikysymyskeskustelussa työllistämistoimista ei kuulunut työllistämistoimia

Katselin tämänpäiväisen välikysymyskeskustelun eduskunnasta mukavasti sohvalla maaten. Tai oikeammin rapsuttelin kissaa ja kuuntelin vain puolihuolimattomasti puolella korvalla unen rajamailla.

Nähtävästi perättiin kovaan ääneen työllistämistoimia. Luulen kuulleeni Vanhasen luvanneen 20-30 000 työpaikkaa. Miten? Todennäköisesti katkomalla eläkeputket ja sen jälkeen ”työllistävän” heidät kuntien työvelvoitteella tai jotain. Tiedä häntä. Kyllähän he jo aikaisemmin lupasivat 1000 työvoimavirkailijaa töihin.

Purralla oli esittää hyviä säästökohteita, mutta konkreettisia työllistämistoimia ei kuulunut. Orpolla vielä vähemmän. Oppositionkin työpaikat hukassa?

Istahdin koneelle kirjoittamaan blogia konkreettisista työllistämistoimista ja googletin muutaman sekunnin ja eteeni iski Denver Postin uutinen aivan poskettomasta rahan tulosta ja työpaikoista. Uutisessa mainittu Coloradon osavaltio on asukasluvultaan ja väestön ulkonäöltä melko tarkkaan Suomen oloinen valtio. Se on kahminut kuudessa vuodessa 7 miljardia euroa kannabiksen laillistamisella.

https://www.denverpost.com/2020/02/18/colorado-marijuana-sales-2019/

Seuraavana löytyi herra Ankelon artikkeli kannabiksen laillistamisen taloudellisista vaikutuksista

https://www.sijoitustieto.fi/sijoitusartikkelit/kannabiksen-laillistamisen-taloudelliset-vaikutukset

Tässä arveltiin, että koko Yhdysvaltojen laajuinen laillinen virkistyskäyttöön tarkoitettu marijuana tuottaisi valtiolle vuonna 2025 verotuloja arviolta 132 miljardia dollaria. Mitään nappikauppaa tämä bisnes ei siis ole. Jos olisimme laillistaneet kannabiksen hyvissä ajoin ja säästäneet kaikki saadut verotulot, voisimme ostaa HX-hankkeen tarvitsemat hävittäjät tänään käteisellä. Mieti sitä. Eikö päättäjät osaa käyttää googlea?

pakanapoika

Kekkosen aikana syntynyt kansalainen, jolle sattuu ja tapahtuu vielä 2000-luvullakin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu