TOIMEENTULOTUKIRIIPPUVUUS

Kerran toisensa jälkeen olen saanut kansanedustajilta saaduista viesteistä lukea, että hallitus on sitoutunut vähentämään toimeentulotukiriippuvuutta. Yleinen näkemys on se, että toimeentulotuki on kannustinloukku. Tämän kannustinloukun ostovoima on 1990-luvun tasosta pudonnut 40 %, mutta Rinteen hallitus ei katso aiheelliseksi asiaan puuttua. Perusturvan tasoa korottamalla vähennetään riippuvuutta tästä viimesijaisesta tuesta, se että korotuksista eivät toimeentulotukea saavat kotitaloudet (noin 45 % toimeentulotuen saajista) hyödy, on uudelle hallituksellemme sivuseikka. Juuri ja juuri köyhyysrajan alapuolella olevia saadaan simulaatiomallinnuksen mukaan nostettua 5 500 tuon rajan yläpuolelle, mutta he ovatkin ”hyväosaisempia köyhiä”.

Samaan aikaan saamme lukea, että keskipalkkaiset työt ovat vähentyneet ja matalammat palkat laahaavat paikoillaan korkeampien palkkojen noustua mukavasti. Kelan tilastotietokanta Kelasto taas kertoo, että yleisen asumistuen saajissa työssäkäyvien ruokakuntien määrä on yhden vuoden aikana kasvanut 15 000 ruokakunnalla – ja tässä ei voida vedota opiskelijoihin koska kyseessä on aikahaarukka heinäkuusta 2018 heinäkuuhun 2019.

Samaan aikaan työssäkäyvien toimeentulotukiasiakkaiden määrä kasvaa. Ja päättäjämme puhuvat kannustinloukusta…

Viisaat päättäjämme eivät myöskään tunnu muistavan sitä, mistä he viime hallituskaudella suureen ääneen eduskunnan istuntosalissa huusivat aktiivimallista pauhatessaan: työtä ei kerta kaikkiaan riitä kaikille, eivätkä kaikki kasvukeskuksiin mahdu. Eivätkä myöskään pitkäaikaissairaat ja vammaiset tuosta toimeentulotuen aiheuttamasta kannustinloukusta ylös pääse vaikka kuinka yrittäisivät.

Tällekään hallitukselle köyhimmät eivät ole muuta kuin numeroita joita simulaatiomallinnuksissa käyttää. Eivät ihmisiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu