Oman kuoppansa kaivajat

Vuonna 1990 kävin vartijakurssin ja jonkun kuukauden ehdin työskennellä vartijana ennenkuin menin armeijaan. Kurssilla joku oli innokas menemään sinne missä olisi toimintaa ja toisaalta osa sinne missä olisi rauhallista. Ensimmäisille kouluttaja antoi ohjeeksi, että poliisi kyllä ymmärtää jos asiakas kaatuu ja satuttaa siinä itseään.

Minulla oli leppoisa työ, asiakaspalvelua, henkilökorttien päivityksiä, ovien avaamista avaimensa unohtaneille, tyhjillä käytävillä kävelyä ja radion kuuntelua yön hiljaisina hetkinä. Sitä tekee nykyäänkin suurin osa vartijoista. Pieni joukko on nyt ja aina ollut alan ongelma.

Ylilyöntejä kohdistetaan ihmisiin jotka ovat heikommassa asemassa. Kukaan ei puutu väkivaltaan jalkapallokannattajia kohtaan, koska sen voi aina kääntää jalkapallohuliganismiksi. Kukaan ei puutu jos humalainen saa selkäänsä, miksipä päissään ööpöili, eikä kukaan välitä maahanmuuttajia kohtaan tapahtuvista ylilyönneistä.

Nyt joku raja on ylitetty ja itse kaivamansa kuopan pohjalla on kovasti selittäviä johtajia. Jotka samaan aikaan  puolustautuvat syytöksiä kohtaan ja pyytävät kuitenkin malttia muilta että poliisi selvittää ensin mitä tapahtui…. Oletuksena on että poliisi tänä päivänäkin ymmärtää jos asiakas satuttaa itsensä kaatuessaan.

Omassa työssäni kohtaan vartijoita säännöllisesti, heillä ei ole tuollaisen käytöksen kanssa mitään tekemistä. Nuoria ja vanhoja , hyvin käyttäytyviä vartijoita jotka tekevät työtänsä moitteetta. Asiakaspalvelioita.

Nykyinen tilanne ja pienen osan vartijajoukon harrastama vallan väärinkäyttö asettaa monet kuuliaisesti työtä tekevää hankalaan asemaan. Lähiaikoina vartijat tulevat yhä useammin kokemaan provokatiivistä käytöstä työssään.

Vartiointiliikeiden johtajilla ei koskaan ole ollut kykyä ja halua puuttua pienen vähemmistön ongelmiin työyhteisössä. Aika näyttää auttaako poliisi taas kaverit  kuopasta jonka he itse ovat kaivaneet.

1990 vartijakurssin päättäjäiset. Minä taaimmaisena pöydässä

parviainen
Sosialidemokraatit Siuntio

52 vuotias
Siuntion kunnanvaltuutettu .Siuntion kunnanhallituksen II-varapj

Intohimona jalkapallo, jääkiekko ja pyöräily

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu